Miksi ehkäisykielto otettiin osaksi oppia?

Entisajan lestadiolais-vanhemmilla, papoilla ja -mummoilla, ei heillä mitään SUURperheitä ollut. Jälkeläisiä on ollut se 6 tai 4, mitä muillakin saman ikäluokan ihmisillä. Myöskään Raamatussa ei Jumala ole kieltänyt perheen koon rajoittamista.

Keksikö SRK ehkäisykiellon vasta joskus 60-70-luvulla, kun se otti käyttöön hoitokokouksetkin ja muun kurinpidon?
7170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei sitä ymmärrä erkkikään.

Äänestä

Kielto álkoi tulla voimaan 1960 vuoden pappishajaannuksen myötä. Se taisi olla eräs riidan pääaiheista, josta tosin vaiettiin. Jotkin kuuluisat saarnaajat (H.S. mm.) levittivät myös oppia, että siemenneste on pyhää, joten sitä ei saa hukata. Lisäksi saatiin keino lisätä jäsenmäärää. Tämä kielto vedettiin äärimmäisyyksiin 1970-luvun hoitokokouksissa, koska kukaan ei uskaltanut vastustaa näitä suuria saarnaajia.

Nykyään kielto on hieman löystynyt, mutta ainakaan johtoporras ei antane enää pidentää liekaa.

Äänestä

Olen syntynyt 1952. Maaseudulla.
Perheessäni oli 6 lasta. Koti lest.lainen.

Samaan aikaan tavallisissa perheissä oli lähes joka töllissä yli kymmenen lasta. Jopa kommareilla ja varsinkin niillä.

Nyt atomiaikana tuo lapsimäärä on turvallisempi synnyttää kuin koskaan.

Ihme piipittäjiä olette, maailman luonnollisimman asian edessä.

Niin silloin kuin nytkin asia on kunkin omissa käsissä. Tosin nykyään tuohon pyritään vaikuttamaan painostamalla ehkäisemään. Säälittävää sakkia, mitä narsisteja lienettekin.

Äänestä
  • Maailmassa on enemmän ihmisiä kuin luonto kestää. Ehkäiskää ja kantakaa vastuunne. Mielikuvitus kaverit ei sitä kenenkään puolesta tee.

    Äänestä

  • 25 kirjoitti:

    Maailmassa on enemmän ihmisiä kuin luonto kestää. Ehkäiskää ja kantakaa vastuunne. Mielikuvitus kaverit ei sitä kenenkään puolesta tee.

    "Olen syntynyt 1952. Maaseudulla.
    Perheessäni oli 6 lasta. Koti lest.lainen."

    Mistä tiedät, onko vanhempasi ehkäisseet?

    Olihan Erkki Reinikaisellakin 4 lasta ja kaikki tietää, miksi.

    Äänestä

  • Silloin ehkäistiin kirjoitti:

    "Olen syntynyt 1952. Maaseudulla.
    Perheessäni oli 6 lasta. Koti lest.lainen."

    Mistä tiedät, onko vanhempasi ehkäisseet?

    Olihan Erkki Reinikaisellakin 4 lasta ja kaikki tietää, miksi.

    Ei mistään tiedä, eikö edes kiinnosta niin kuin sinua. En myöskään tiedä tämän päivän ehkäisyistä Kerroin tilanteen. Tuolloin oli maailma täynnä suurperheitä, nyt niitä on vain kehitysmaissa, muslimimaissa, joissakin paavimaissa, jokunen myös Suomessa, mutta suhteellisesti ajatellen marginaalisesti. Ihmettelin miksi piipitätte toisten yksityiselämää.

    Mitä haet tuolla kysymyksellä ja miksi kysyt minulta?

    Äänestä

Olen kuullut, että Heikki Saarella itsellään oli vain neljä lasta ja hän lähti ajamaan tätä ehkäisemättömyysoppia vl-liikkeessä.
Hänellä taisi olla jo omat lapset tehtynä, kun hän lähti alistaan vl-kansaa saarnoilla "siemenneste on pyhää, joten sitä ei saa hukata."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tietämätön2 kirjoitti:

Entisajan lestadiolais-vanhemmilla, papoilla ja -mummoilla, ei heillä mitään SUURperheitä ollut. Jälkeläisiä on ollut se 6 tai 4, mitä muillakin saman ikäluokan ihmisillä. Myöskään Raamatussa ei Jumala ole kieltänyt perheen koon rajoittamista.

Keksikö SRK ehkäisykiellon vasta joskus 60-70-luvulla, kun se otti käyttöön hoitokokouksetkin ja muun kurinpidon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu