masentaa

Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut masentunut varrmaan jo yli vuoden. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeeta. Isäni on narsisti ja vaikeuttaa elämääni suuresti teoillaan. Emme asu hänen kanssaan samankaton alla vanhempieni eron vuoksi, mutta hän pääsee silti hämmentämään elämäämme. En ole juurikaan koskaan vieraillut hänen tykönään, koska en kaipaa häntä elämääni. Minun on vaikea puhua tunteistani ja olostani kenellekkään. Kukaan ei uskois että olen masentunut ja sisältä täysin laho, koska pystyn peittelemään sen niin hyvin. Tuntuu niin kuin pukisin joka aamu sellasen kokovartalo puvun päälle joka pitää minua koossa ja suojelee sisintäni, eikä sen läpi paista tuska ja suru. En ole osannut hakea apua keneltäkään. Äidille pystyn juttelemaan kaikesta muusta tätä lukuun ottamatta, Omistan myös tosipaljon hyviä ystäviä joille voisin puhua, mutten vain osaa. Koulussa on kylläkin kuraattori paikalla päivittäin eli avunhakemisen pitäisi olla helppoa. Kynnys on vaan liian suuri. Mitä teen?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mene esim. kouluterkkarille puhumaan tuosta. Tai koulupsykologille. Pääasia että saisit juteltua aiheesta jonkun kanssa joka osaisi auttaa sinua eteenpäin.
Kun saat puhuttua asioista ja saat tukea, olosi varmasti helpottaa vähitellen. Hyvä, että edes tänne uskalsit kirjoittaa. =) Jos alkuun vielä jännittää mennä hakemaan apua "livenä" soita esim.Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten puhelimeen ->
"Puhelinnumeroon 116 111 voit soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella. Voit kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa sinua mietityttävästä asiasta. Puhelimen aikuiset päivystäjämme ovat vaitiolovelvollisia. Normaalit päivystysajat ovat maanantaista perjantaihin kello 14 - 20 ja lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17 – 20.

TAI

"Mielenterveysseuran auttavaan puhelimeen ->
Puhelinnumero 01019 5202
Puhelimen aukioloajat
ma– pe 9.00– 06.00
la 15.00– 06.00
su 15.00– 22.00"

Toivottavasti saat haettua apua ja olosi helpottuu. Olin nuorempana suht samanlaisessa tilanteessa. Kovan kuoren kanssa kasvoin. Nyt käyn yli parikymppisenä terapiassa ja yritän avata niitä vanhoja auki ja saada ne asiat käsiteltyä. Helpompaa olisi jos nyt nuorena haet apua, etkä kasaa vuosien aikana pahaa oloa sisällesi.

Voimia sinulle. =)

Äänestä
  • Hups, en huomannut että mainitsit koulukuraattorin. Hänelle todellakin kannattaa mennä kun olet jo ehtinyt hänen luokseen menemistä miettiä. Kynnys madaltuu pikkuhiljaa.

    Äänestä

Ehkä selvittämättömät asiat isukin kanssa masentaa osaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10092684 kirjoitti:

Olen 16-vuotias tyttö ja olen ollut masentunut varrmaan jo yli vuoden. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeeta. Isäni on narsisti ja vaikeuttaa elämääni suuresti teoillaan. Emme asu hänen kanssaan samankaton alla vanhempieni eron vuoksi, mutta hän pääsee silti hämmentämään elämäämme. En ole juurikaan koskaan vieraillut hänen tykönään, koska en kaipaa häntä elämääni. Minun on vaikea puhua tunteistani ja olostani kenellekkään. Kukaan ei uskois että olen masentunut ja sisältä täysin laho, koska pystyn peittelemään sen niin hyvin. Tuntuu niin kuin pukisin joka aamu sellasen kokovartalo puvun päälle joka pitää minua koossa ja suojelee sisintäni, eikä sen läpi paista tuska ja suru. En ole osannut hakea apua keneltäkään. Äidille pystyn juttelemaan kaikesta muusta tätä lukuun ottamatta, Omistan myös tosipaljon hyviä ystäviä joille voisin puhua, mutten vain osaa. Koulussa on kylläkin kuraattori paikalla päivittäin eli avunhakemisen pitäisi olla helppoa. Kynnys on vaan liian suuri. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu