En tiedä onko minulla allergia, mutta kertokaahan jos teillä on samanlaisia oireita.
En muista onko näin aina ollut, mutta saan niistää monta kertaa päivässä. Viime talvena nenä oli aina yöllä tukossa, oli flunssa tai ei. Niin ja flunssiahan oli aika monta... Nytkin oli juuri.
Tänä kesänä olen tehnyt lomittajan työtä; altistun eläin-, heinä-, puu- ja viljan pölylle. (Olikohan vielä muita?) Itselläni on hevonen, kotona huonekasveja kaksiossa varmaan parisenkymmentä.
Mistä voi johtua jos on koko ajan flunssa? Liikun joka päivä, (en kuitenkaan älyttömästi.) syön kasviksiakin.
Soitin terveyskeskukseen, sanoivat että syö allergialääkkeitä (se 10:n paketti)jotta nähdään auttaako ne. Ei kuulemma välttämättä tarvitse testata... Miehelläni on allergia, joten olen syönyt hänen lääkkeitään jo yli sen kymmenen päivää. Pitäisikö sen muka näkyä? Hänkin joutuu aloittaa ennen kesää niiden syömisen. (heinäallergia) Onko siitä haittaa jos syön pitemmän aikaa vaikkei se allergiaa olisikaan? Haluaisin kyllä testeihin mutta ei kuulemma tehdä kesällä. (Ja muutenkin tuntui siltä että sinne en pääse...)
Niin kiitos jos jaksoit lukea näin pitkän valituksen... :)

Vastaukset 5
Vanhimmat
jos kuntas ei tee testejä kesällä niin voit aivan hyvin kokeilla että pidät päiväkirjaa mitä syöt ja juot ja millaselle pölylle(eläin- siite ja muu pöly) altistut sitten kirjotat myös oireet..niin sun pitäis saada ite selville mitä allergiaa sulla on..mutta onneks kohta on jo syksy niin allergiat helpottaa...ainakin mulla...
Kiitos. Voisin kokeilla tuota. Mikään tietty pöly ei aiheuta heti oireita, joten en edes tiedä onko se allergiaa. Lähinnä tällaista sairastelua koko ajan...
Söin Zyrteciä ehkä viitisentoista päivää, limaa tuli silti jatkuvasti kurkusta. Tepsiikö Zyrtec kaikkiin allergioihin vai eikö se heti ala vaikuttaa?
Käytin aikaisemmin Clarityn-S. suussa liukenevia tabletteja, jotka alkoivat vaikuttaa välittömästi. Niiden valmistus lopetettiin, ja nyt käytän Loratadin Durascan tabletteja, maksavat vain 4.17€/30 kappaletta. Mielestäni ihan tehokkaita
Limantulo ei välttämättä lopu kokonaan, tabletit kyllä rauhoittavat limakalvoja ja helpottavat oloa. Esim. itselläni oli kesällä yskää ja limaa tuli kurkusta n. 3-4 viikon ajan. Kannattaa kokeilla avuksi myös yskänlääkettä. Omaan allergiaani käytän tablettien lisäksi nenäsumutetta ja silmätippoja.
Allergiatestejä ei muuten kannata tehdä kesällä, vaan syksyllä, silloin esim. siitepölyt eivät haittaa / vaikuta testin tuloksiin.
Zyrtec-nimistä lääkettä olen syönyt, mahtaako noita muita saada ilman reseptiä? Onko siitä haittaa jos syö näitä lääkkeitä eikä olekkaan allergiaa? Siksi lopetin niiden syömisen. Entäs Beconase Aqua-sumute, onko siitä haittaa? Poikaystävälläni on reseptit noihin lääkkeisiin.
Nyt olen jonkin verran käyttänyt Kvillan nimistä yskänlääkettä. Ainakin maistuu hyvälle. :)
Elikäs... Loratadin Durascania saa ilman reseptiä 10 kappaleen pakkauksissa, sitä suurempiin määriin tarvitset reseptin... Kannattaa ainakin kokeilla, se on käsittääkseni jopa edullisempaa kuin Zyrtec.
En ole mikään lääkäri tai terveydenhoitaja, mutta käsittääkseni Zyrtecistä tms. ei ole mitään haittaa, vaikka sinulla ei olisikaan allergiaa. Allergialääkkeitähän määrätään joskus muihinkin tarkoituksiin, esim. vesirokon näppyjen kutinaan. Jos tuntuu, että allergiaan käytettävistä lääkkeistä on apua, uskoisin että voit käyttää niitä edelleen. Ja voithan kysyä apteekista, onko lääkkeistä haittaa :)
Beconase Aquasta en tiedä, itse käytän Nasacort-sumutetta, ja sitä tulisi käyttää vain kausiluontoisen allergisen nuhan hoitoon, esim. itse käytän sitä vain huhti/toukokuulta syyskuuhun asti. Pidempiaikainen käyttö voi olla haitallista...
Toivottavasti näistä on apua! :)