miksi?

Kysymyksesi ovat aivan normaaleja ikääsi kuuluvia asioita. Nuoret ovat ikäryhmä, jotka pelkäävät ja ajattelevat tutkimusten mukaan eniten kuolemaa. HYvä tietää, että pelko ei aiheuta koskaan sitä mitä pelkää, siis et kuole. Olet tulossa aikuiseksi ja mielesi hahmottaa elämään kuuluvia normaaleja asioita.

Mene keskustelemaan seurakunnan nuorisotyöntekijän kanssa näistä. He ovat asiantuntijoita.

Kysymyksesi ovat niin tärkeitä ja juuri niitä oikeita! Olet nuori ja mietit elämän mielekkyyttä ja toisaalta järjettömyyttä. Lapsena me ei vielä näitä kaikkia puolia elämässä (onneksi tai toivottavasti) hahmoteta, mutta nuorena alkaa nähdä elämässä myös sitä varjoa, mustaa ja kamalaa.
Et sinä oikein voi varmaan muuta, kuin miettiä. Mitään helpottavaa ja helppoa vastausta ei ole. Jokainen löytää oman vastauksensa esimerkiksi kysymykseen: mitä järkeä elämässä on.

Yksi asia, joka itseä on helpottanut, on kyky ja mahdollisuus surra. OIen jo aikuinen ihminen, mutta edelleen itken joskus (miehen kainalossa) niitä asioita, jotka elämässä tuntuu kamalilta. Viimeksi itkin sen 8-vuotiaan tytön kuolemaa, joka kuoli läheistensä käsiin. Ei näihin kauheuksiin ole mitään sellaista vastausta, joka tekisi ne muuksi, kuin mitä ne ovat: vääryyksiä ja kamaluuksia. Olen ihan päjäävä aikuinen ja silti nuo sinun kysymyksesi joskus itseäkin mietityttävät. Ehkä kysyminen tekee meistä inhimillisiä..ehkä näiden kipeiden asioiden kautta katoavaista elämää voi kuitenkmin myös erityisesti arvostaa.

Kun olin ikäisesi minull aei ollut ketään kenen kanssa jakaa ahdistusta tai surua. Yksin oleminen voimistaa vaikeita tunteita: ahdistus on ahdistavampaa ja pelko pelottavampaa. Onko sinulla joku, jonka kanssa voit pohtia tai jolle tunteitasi näyttäää?

Toivotan sinulle toivoa!

Sinulla nuori tyttö on ekstentiaalinen kriisi, samanlainen kuin itselläni oli juuri tuossa iässä. Pelkäsin kuolemaa ja mietin elämini tarkoitusta. Ei minulle kelvannut selitys evoluutiosta, jonka mukaan olemme täällä hetken vain, kun elämä on joskus tupsahtanut alkulimaan. Jos olisi näin niin olemassa olollamme ei silloin olisi täällä mitään sen kummempaa tarkoitusta.
MInulle selvisi kaikki ja kuolemanpelko pakeni kun sain tulla uskoon. Tiedän että ihminen on vain hetken täällä ja elämä jatkuu kuoleman jälkeen iankaikkisesti. Elämme täällä lyhyen ajan: jotkut vain muutaman päivän, toiset muutamia vuosia ja harva ylittää 100 vuotta. Taivaallisella Isällä on jokaiselle oma aikansa ja suunnitelma iankaikkisuudessa.
Jos elämä olisi sattumaa ja millään ei olis väliä, ei kyllä tällä loppujen lopuksi olisi mitään väliä.
Tässä sinulle rehellinen yhden ihmisen vastaus.

minä olisin helpottunut jos saisin kuolla nuorena. Loppuisi tämä kärsimys. Mitä pelkäämistä kuolemassa on? Lopullinen rauha, tuska pois; multaa ympärillä.

Karma eletyistä elämistä vaikuttaa tähän elämäämme. Joidenkin täytyy olla täällä vain vähän aikaan saadakseen karmansa kuitatuksi. Kuolema ei ole minkään loppu, mutta sitä ei turhaan tule tavoitella vaikkapa itsemurhan kautta.
Se luo vain sen, että hlö joutuu uudestaan syntymään samanlaisiin olosuhteisiin.
Tässä oli vastauksia minun näkökulmastani, en väitä niitä yleispäteviksi totuuksiksi.

Ainakin joutuu kohtaamaan ne samat olosuhteet, jotka ajoivat itsemurhaan.
Mitähän me ollaan mogattu kun rämmimme mt-ongelmien keskellä, en tiedä. Sen olen havainnut , että kun tekee hyvää saa hyvää myös itselleen eli dharmaa. Karma on annettu mahdollisuus (korjata asiat) , ei rangaistus.

Hyvä nähdä että nuorissa tytöissä on myös niitä jotka ajattelevat asioita syvällisemmin. Positiivista.
Itsekin mietin juuri sun iässä tosi syvällisesti asioita: onko missään järkeä? Mitä järkeä on elää kun kuolemme jokatapauksessa pois maapallolta? Elämmekö vain kerran vai onko olemassa ns.toinen elämä? Löydänkö ketään poikaa joka tykkäisi minusta, vai olenko aina yksin koulussa ja välitunneilla? Kun muut tytöt seurustelee pitääkö minunkin? Vai voinko osoittaa ettei minun tarvitse vielä seurustella?
Kaikelle löytyy aikansa ja paikkansa. Asioita ei tarvitse kiirehtiä vauhdilla eteenpäin.
Ja kyllä, sinunkin elämällä on tarkoitus, usko tai älä. Se on surullista jos jotkut ihmiset kuolevat liian nuorina. Itsekin olen menettänyt kaverin, kun olin alaikäinen.
Niitä ei kuitenkaan kannata jäädä vatvomaan päässään- pitää päästä eteenpäin. Ja vaikka muut sanoisivat tai osoittaisivat mitä sinua kohtaan pitää muistaa että jokainen nuori tyttö on ainutlaatuinen, omalla tavallaan ja vaikka joku olisi erilainen, on se vain "rikkaus" muun massan kanssa että on erilaisia yksiöitä ja eri ajattelukyvyn omaavia nuoria tyttöjä olemassa ;) tsemppiä kaikille nuorille naisille- muistakaa että elämä ei kaadu vaikka joku suhde kaatuisikin ;) olette hienoja juuri sellaisena kuin olette.