Horoskoopiltani olen vaaka. Olen 22, lokakuun 17 pvä 23 vuotias tyttönen.
Olen kovin ailahtelevainen mieleltäni ja en osaa päättää asioita, haen koko ajan tasapainoa toisista ihmisistä ja heidän tuestaan omiin päätöksiini. Koen että teen kaikki päätökset sen mukaan miten pystyn miellyttämään mahdollisimman paljon lähellä olevia ihmisiä ja otan negatiivisen palautteen hyvin herkästi itseeni, miettien ja syyllistäen itseäni vaikka kyseessä olisi ihan mitätön asia.
Kaikki pettymykset tempaavat minut jonnekkin murheen alhoon ja erakoidun mutta taas joku pieni asia saattaa tempaista minut sieltä ihan muutamassa sekunnissa toiseen maailmaan. Aluksi kuvittelin että kyse on vain murrosiän mukanaan tuoma hormonien vaihtelu ja etsin apua lääkäreiltä, hormooni valmisteista yms.
Nyt 10 vuoden erillaisten kokeiluiden jälkeen olen varma ettei kyse ole enää hormooneista. Mikään ei ole auttanu. Haluisin tasapainoisemman elämän, haluisin kyetä päätöksiin jotka tekisivät minut onnelliseksi, haluisin pystyä sanomaan ei. Jostain luin ettei vaaka koskaan pysty yksin löytämään tasapainoa, mutta voisiko jotenkin opetella tukahduttamaan näitä luonteenpiirteitä. Olen kyllästynyt itseeni, enkä pysty ottamaan lomaa itsestäni, miten voisin opetella sietämään itseäni paremmin? Miten voisin kehittyä määrätietoisemmaksi ja tietoisemmaksi päätösteni ja tekemisteni motiiveista, sekä päästä eroon syylisyyden tunteista?
Haluisin löytää oman peruskallioni ja olen tähän asti etsinyt sitä muista ihmisistä, mutta pettymyksestä toiseen kahlatessani olen kuitenkin ymmärtänyt että ainoa asia maailmassa johon voin luottaa110% on minä itse ja välillä kuitenkin tuntuu etten voi luottaa edes itseeni.
Kertokaa te "paremmin tietävät" mitä voin tehdä?
Ärtynyt luonteeni mielialavaihteluihin ja päättämättömyyteen
1
150
Vastaukset
- Helen 58
Hei ! Olen syntynyt 18.10 ja ikää nyt 53.Voin vakuuttaa sinulle kokemuksen rinta äänellä että et muutu ellet tee kovasti töitä sen eteen tai iän tuoman kokemuksen kautta voi jonkin verran vaikuttaa...,on kuin olisin lukenut omaa elämänkertaani.Vaakalla on aina tuntosarvet pystyssä joka kaiken aikaa kaikuluotaa lähellä olevien tuntoja ja reagoi sen mukaan. Olen joutunut hyväksikäytetyksi monella lailla miellyttämisgeenin vuoksi.Nyt olen tajunnut että potkin elämästäni kaikki jotka yrittää käyttää hyväksi ja vähättelee kaikin tavoin ja opettelen sanomaan vastaan ja pitämään puoleni.Itseluottamusta siis yritän kasvattaa..Olen ollut oikea sikamangneetti.Mutta onhan meissä hyviäkin puolia,empaattisuus,sympaattisuus,huumori,rehellisyys, eikö niin :) Hyvää syksyn jatkoa ja kohtahan meillä tulee taas vuosi lisää ja elämänkokemus karttuu :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982