ilmoittautumista on lupailtu avattavaksi syyskuun aikana.Onhan tätä syyskuuta vielä 7 pv jäljellä.
KLL
KLLKLLKLL
301015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mistä kiire ?
Meilläpäin vaan noiden koulujen ja kunnan hommat on aika hitaanlaisia. Painijat ovat monessa eri koulussa ja kestää aikansa, että kaikki saa ilmoitettua oikeisiin sarjoihin, kun asioita hoitaa monta eri ihmistä. Ilmo näytti päättyvän jo 10.10, että ei tässä nyt niin kovasti ole liikaa aikaa. Viimeksikin piti melkein kädestä pitäen neuvoa, miten noita ilmoitetaan. Tosin se ilmoittautumisjuttu oli aika sekava että toivottavasti nyt on helpompi.
pelkät ikäkausikisat älyttömän typerillä säännöillä (1 erä )
Ihan tasan just sama kuka siellä painii tai ei paini.
Kyllä nuo "ikäkausikisat" vaan kiinnostaa, onhan siellä kuitenkin useimmat Suomen parhaat. KLL-mestari rinnastetaan monessa paikassa samaan kuin Suomen mestari ja saa ainakin maakunnan lehdissä ihan arvoisensa huomion. "Titteli" ei tietenkään ole sama, mutta samaan verrattavissa. Eikä nuo kevyimmät edes pääse SM sarjoihin, että heille tämä on, ainakin pitäisi olla kauden tärkein kisa.
Säännöt ovat typerät, myönnän, mutta kertoo sekin jotakin, että kuka sen täyden 3 min jaksaa painaa täysiä. Ja oli säännöt mitkä vaan, niin kyllä ne parhaat sieltä löytyy joka sarjasta. Ihan varmasti. Ne ihan parhaat vetää ypv:n tai sv:n puoleen minuuttin useimmista ;DDD
Mutta missä ilmoittautumispalvelu? Piti tosiaan aueta syyskuussa, tässä enää 2 pv syyskuuta virastoaikaa jäljellä. Meillä ainakin saa vääntää rautalangasta ilmoittautumiset että miten menee - sarjat, ruuat, majoitukset että kelle mitäkin ja kuka maksaa ja mitä ja miten. Pitäs olla ilmojärjestelmä selvä että sais alkaa kuntaa pommittamaan. Siellä nämä "liikuntavastaavat" kulkevat vähän hitaammasti kuin muualla.
http://www.koululiikkuu.fi/slk/ilmoittautuminen/index/196
Viikko kisoihin, eikä yhtään veikkausta!
Ja hyvä niin.
Eikä keskusteluja painoista.
pojat alle 13v
26-28kg IX2
32kg 2XI
34kg X2I
37kg XI2
40kg ei varmaa
45kg 2IX
52kg I2X
noista varmaan joku täsmää
Ihanko parhaat löytyy joka sarjasta, ettei vaan kuitenkin olisi niin että vanhimmat löytyy joka sarjasta palkintopallilta??
Moniko näistä "parhaista" painii enään sitten kun ei olekkaan sitä iän suomaa ylivoimaa ja takaa tullaan ohi ja lujaa??
Joko pitäisi tehdä näistä kisoista vielä enemmän ikäkausi kisojen tyyliset ja lisätä ikäkausi sarjoja tai painia kaikki pelkästään painojen perusteella ja unohtaa iät kokonaan, nyt muutama maitohorsma pätee sillä että on ikäisekseen kevyt ja lopettaa kun pitäisi oikeasti aloitaa painiminen, eli silloin kun vastaa tulee joku muu kuin 3-4 vuotta nuorempi.
Jos nämä kisat ovat joku mittari painin tasosta niin parasta olisi että sarjat perustuisivat pelkkään painoon ja piste?
kerranki asiaa
Kyllä paras löytyy joka sarjasta. Ihan varmasti. Sarjan ykkönen on takuulla paras, hopeamitalisti voi mennä sinne finaaliin myös tuurilla noissa pienemmissä sarjoissa.
Eikä todellakaan lisää ikäsarjoja! Tai poisteta nykyisiä. SM kisat on erikseen onhan sielläkin monen ikäistä painijaa samassa sarjassa, Ja jopa aikuisissa - joskus sinnekin pitää siirtyä!
13 on vaan aika pieni ikä vielä painijalle - kenenkään ei tarvitse voittaakaan 8 vuotiaana KLL mestaruutta. Siinä on monta vuotta aikaa harjoitella samassa sarjassa. Sitten 16 ja 20! Ei tuoho nyt niin montaa vuotta mahdu. Pitäisikö KLL sarjat olla 7 vuodesta eteenpäin joka vuodelle? Voi sitä mitalien kilinää... ja tiedätkö? Silloinkin jäisi osa palkinnoitta. Mikäs sitten on syynä kun ei voikaan vedota vastustajan ikään? No silloin oli varmaan tuomarissa vika! Koskaan ei itsessä.
Eikä murehdita sitä että kuinka moni painii ilman iän tuomaa etua? Kuitenkin sanoisin, että aika moni.
Ei ole lapsen vika, jos kasvaa hitaasti tai on pienikasvuinen. Toisiin ei vaan tartu se paino! Ja tulee niiden isompienkin vuoro vielä. Pitäisikö sinun kaltaisesi mieliksi kieltää paini mikäli ei ole 13 vuotiaana yli 40 kiloinen? Tai 45? Tai 50? Mikä on raja ettei tulisi leimatuksi maitohorsmaksi?
Mielestäni pitäisi enemmänkin murehtia sitä että painijoiden määrä vähenee vuosi vuodelta vaikka on tehty kaikenmoisia helpotuksia sarjoihin: on ikäkausisarjaa, on aloittelijaa... En murehtisi sitä jos joku ikäisekseen pieni lapsi pärjää KLL kisassa. Niillä isommiilla on tukku kisoja missä päteä ellei pää kestä KLL menoa.
...no aika maitohorsma on jos 13 vuotiaana painaa rapiat 30kg.
totuus iskee ensi vuonna vastaan kun siirrytään alle 17v sarjoihin
joissa alin painoluokka onkin 40 tai 42kg...
taitaa loppua monella pojalla painiharrastus siihen?
Loppuu tai ei lopu. Mistä tuon tietää. Itse tiedän nk "maitohorsman" vanhempana, ettei sen vanhemman painijankaan ole niin kiva mennä matolle ottelemaan itseään 3 v nuorempaa vastaan. Meillä usein kuultu lause: "ihan hävetti olla matolla". Onneksi niitä omanikäisiäkin samankokoisia silti kavereita löytyy, löytyy jopa vanhempia.
Se ei yhäkään ole painijan vika, ellei kokoa kerry. Ja ihan sinun mieliksesi ei kotiin jäädä KLL-kisoistakaan, vaikka sitten tulee niitä nuorempia matolla vastaan, Ikäraja kuitenkin on 13 vuotta ja jos 8 vuotias tulee samaan sarjaan, niin sitten tulee - se on jokaisen omassa harkinnassa. Kilpailukutsussa lukee kuitenkin selvästi, että sarja on alle 13 vuotta. Sitä voi jäädä kotiin nämä pikkupoikaset, jos mahdolliset tappiot vanhemmalleen harmittavat jo valmiiksi. Tai taitavat harmittaa isejä enemmän.
Pitäisikö jättää kilpaileminen, koska sinun kaltaisesi eivät kestä, että poika joutuu painimaan vanhempiaan vastaan? usein on sitäpaitsi ollut puntit toisinkinpäin: poika on paininut ikäistensä sarjassa, mutta 5 kg painavampien kanssa, koska omankokoisia ei ole kisaan eksynyt.. Usein on tätä pyytänytkin, koska kuten jo edellä sanoin; ei se sen vanhemman painijan näkökulmasta nyt niin hääviä ole ihan pikkupoikien kanssa samalla matolla olla. Vaikka pikkupoika on vielä itsekin.
Ihmeellinen katsanto joillakin, kun ilmeisesti kuvitellaan, että nämä "kukkakepit" oikein hakeutuvat helppoihin sarjoihin. Saattaa se totuus joskus paljastua ja saatttaa käydä niin, että sarjat loppuu hetkeksi kun pitää siirtyä 17 vuotiaihin. Tai ei ne lopu: alin sarja on joka ikäluokassa: se on sitten se sarja missä painitaan. Ja taas saa joku valittaa, että ei voi lähteä SM-kisaan 10-vuotiaana, kun joutuu painimaan 7 vuotta vanhempiaan vastaan...
Kauneus on katsojan silmässä. Ikäraja noihin sarjoihin on 13 vee ja sen mukaan painitaan.
Sehän siellä on jo tapahtunut, että ne nuorimmat pojat ovat pudonneet vuosien saatossa pois. Valmentajat ei lähde enää tuomaan KLL-molskille 7-8 vuotiaita kuin ihan ääritapauksissa. Eikä niitä ysivuotiaitakaan kyllä kovin montaa ilmoittautuneiden listalta tule löytymään.
Rinta rottinkilla täällä kirjoottelet kun poikasi 13 v pudottaa
vuosi toisensa jälkeen pari kiloa jotta pääsee varmasti taas
niitä kolme vuotta nuorempia pyörittämään!
Palataan asiaan ensi vuonna kun joutuu ikäistensä kanssa
matsaamaan niin eiköhän se kananlento lopu siihen?
Allekirjoitan joka sanan:
"Se ei yhäkään ole painijan vika, ellei kokoa kerry."
" Ja ihan sinun mieliksesi ei kotiin jäädä KLL-kisoistakaan, vaikka sitten tulee niitä nuorempia matolla vastaan, Ikäraja kuitenkin on 13 vuotta"
"Sitä voi jäädä kotiin nämä pikkupoikaset, jos mahdolliset tappiot vanhemmalleen harmittavat jo valmiiksi. Tai taitavat harmittaa isejä enemmän"
"Ihmeellinen katsanto joillakin, kun ilmeisesti kuvitellaan, että nämä "kukkakepit" oikein hakeutuvat helppoihin sarjoihin"
Jos jossakin sarjassa on poika tai kaksi, jotka ovat 2-3 vuotta vanhempia kuin suurin osa sarjalaisista, niin heti on joillakin varmaa tietoa, että vedetty on. Mistä te tiedätte kenenkään painoja? Oletteko joka kisapuntarilla niskan takana kyyläämässä? Meillä on ainakin niin päin, että sitä painoa ennemmin yritetään kerätä - kova halu nimittäin olisi ekoihin SM kisoihin, mutta kun alaraja on
39.
Ja siksi toisekseen; Jos 10 vuotias (se 3 v nuorempi) poikasi joutuu KLL-matolla niin kovaan pyöritykseen, ettei isukin pää kestä. olisiko parempi jättää tänä vuonna Vaajakoski käymättä ja keskittyä ikäkausikisohin?
Teiltä hieno porukka kisoihin. Näyttää että "new generation" tulee sieltä !
Paljon melua tyhjästä...meinaan ketjun aloittajan viesti!
Kauhea hoppu saada ilmoittautumisjärjestelmä näkyville.
Ehdittiin jo manata vaikka mitä ja haukkua puoli valtakuntaa...
ja mitä tapahtuu kun asia on kunnossa ja pääsisi ilmoittautumaan?
Ollaan aivan kusi sukassa ja aletaan kytätä ketä ilmoittautuu jotta
näkee uskaltaako oman Pirjo Waltterin ilmoittaa lainkaan mukaan?
Kyllä myöhään avautui. Toisista KLL tapahtumista on jo puolikin vuotta etukäteen palvelu auki. Se on tosiaan toisissa kunnissa vähän hidasta tämä touhu. Meidänkin painijat on 3 eri kunnasta enkä viitsi edes laskea monestako eri koulusta. Ja joka koulu ilmoittaa vähän omalla laillaan, osaa ilmoittaa painijan vanhempi, osaa koulun liikuntavastaava tms ja osaa oma opettaja. Ja sitten kuka ne laskut maksaa... Kyllä kiire tulee!
No nyt kyllä lähdetään meitän Maitohorsman kanssa mukaan
kisaan sillä ei oo muita sarjaan ilmoittautunna!!!
Jeee- poijasta tuloo Mestarispainija!!!
Voi heti soittaa isovanhemmat läpi ja päivittää naamakirjaan
jotta kova on pokko vääntämään.
Ja kyllä on isukki sitten niin maan perusteellisesti ylpeä jotta.
Mitenköhän moni innokas nuori painija lopettais harrastuksen, jos tietäisi, että oma iskä on yksi näistä tänne kirjoittavista katkerista idiooteista?
Luultavasti kaikki, pääsääntöisesti nuo kisoissa käyvät mukelot on sen verta järkevän oloisia. Mut on tää hienoa viihdettä, erityisesti nuo uho-jurrissa kirjoitetut jutut.
Joo, se "Generation" nähtiin Vaasassa tänä viikonloppuna. Se toinen "Generation" nähtiin Tanskassa samaan aikaan.
on tuolla ollut tulossa niin kauan ku seura on vanha, ei vaan ole näkynyt tulosta...
Pekalle ihan vaan tiedoksi että pieleen meni tietosi siitä ettei
ysivuotiaita montaa listoilta löydy.
Pikaisen vilkaisuni perusteella kisoihin on ilmoittautunut
25 yhdeksän vuotiasta ja lisäksi 5 seitsemän vuotiasta.
Terveiset Kemiin täältä etelästä
mistä ihmeestä tiedät että kisoissa on tuon verran 9 ja 7 vuotiaita? ei noissa ilmoissa näy s.vuosia. oletko viitsinyt plärätä kaikkien 13-sarjalaisten lisenssitiedot läpi? aikamoinen viitseliäisyys kun ei seurojakaan pysty läheskään kaikilta suoraan päättelemään.
jep...juuripa niin
Hienoa, jotta on joku joka jaksaa harrastaa tutkimista. Tästä kiitos Jussi Ämmälle. Yhä edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että valmentajat eivät lähde 7-8 vuotiaita tuomaan kisoihin kuin ääritapauksissa. Suomessa on 8-vuotiaita lisenssipainijoita selvästi eniten, mutta heidän määränsä kisoissa ei ole yhtä suuri. Samoin vuotta nuorempien määrä on pienempi kuin heidän lisenssiensä prosentuaalinen osuus.
Pakko sanoa, että itse ainakin yleensä pyrin perustelemaan miksi olen jotakin mieltä, joten tottakai pitää asiat selvittää jos jostain asiasta aikoo "väitellä". Viitseliäisyyttä tai ei, mutta usein tällä palstalla on tätä "musta tuntuu" tietoa ja se tieto sitten välitetään ihmisille totena, vaikkei ole minkäännäköisiä perusteluja asialle, korkeintaan muutaman tyypin mielipide, joka asian näin kokee..
Jussille siis pisteet viitseliäisyydestä. :)