Millainen hotelli on kyseessä, on varattu tammikuulle? Ja muutenkin, onko lähellä hyviä ruokapaikkoja ollaan eka kertaa menossa khao lakkiin. Phuketissa on käyty useamman kerran. Jos vielä kertoisitte paikasta, vertauksella phuket.
Hotelli Khao Lak Resort
3
409
Vastaukset
- käyty on
Ihana hotelli. Muistaakseni 3-4 uima-allasta jossa oli aina tilaa. Hotelli aivan rannalla. Itse olimme aika lähellä rantaa bungaloweissa. Hyvät aamupalat. Ihan lähellä ei tainnut ravintoloita olla, mutta Khao Lakin keskustaan oli kävelymatka, josta löytyi hyviä ravintoloita.
Ranta ihan ok, ei tosin voinut snorklailla. Hyvän hotellin olette valineet! - Next 2014
Olette valinneet hyvän paikan. Olimme juuri siellä ja voin sanoa että hotellin alueella on varmaankin paras ympäristö mitä tuli katseltua ja vertaitua. Viidakon ääniin tottunee parissä päivässä (sikara). Hotellilla on iso ranta-alue jossa
ihan toimivat palvelut, siis aivan kaikki mitä tarvitsee. Hotellin ruuat on ihan ok,
ja niitähän tuodaan sitten vaikka huoneeseen ja nopeasti. No, kun hotellilta menee
siihen kadulle niin lähellä on chaong tong..siis kultainen elefantti muutamasatametriä, asiallista ja kohtuuhintaista muonaa. Siten katua keskustaan
päin ja siellä on SMILE, sinne vaan täytyy varata pöytä jo menee 18 jälkeen, oli ehkä paras paikka. Siinä lähellä on Lamuan seafood, hyvä sekin. Kauempana
sitten JAI niminen ruokapaikka, hyvä lähempänä paikallista ravintolaa. Niin, sehän on paratiisi vrt PHUKET. - sikarat
Voisitko suomentaa mitä nämä sikarat on? Phuketissa on ollut jotakin puissa olevia sirkuttajia, mutta yöllä nämä on ollut hiljaa. Miten niitten äänien kanssa on, onko yöllä? Olen huono uninen korvatulppien kanssa olen joskus nukkunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 22214816
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m202196Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?381873- 1371242
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes951230- 241111
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30892- 74781
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex80713Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80698