Haluaisin kysyä, että käykö näillä palstoilla miehiä, jotka ovat vuosia vannoneet ettei lapsia tule ja sitten he ovat huomanneetkin vuosien saatossa, että haluavatkin isäksi. Ja kun lapsi on tullut, he rakastavat sitä kääröä enemmän kuin mitään muuta. Ovat niinkuin kypsyneet ja muuttaneet mielensä. Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Kysymys isille
Jaana
163147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Juuri näin kävi omalla kohdallani. Toistakymmentä vuotta vakituisessa parisuhteessa ilman mitään mielenkiintoa vauvoja kohtaan. Sitten hieman yli 31-vuotiaana yllättäen huomasin mieleni muuttuneen. Niinpä meillä nyt on 6 kk ikäinen tyttö, joka on valloittanut isin sydämen ääriä myöten...
tossun alla eläjä. pelkkä naisen hyväksikäyttämä miehenkuori, jolla ei ole omaa tahtoa. sen naisen läheisyys nopeasti saa aikaan, jos ei miehestä löydy potentiaalia sanoa ei.
mua ei paskatykit valloita. ei ikinä.
halveksit Isäsi töitä kun se on yrittänyt kasvattaa kunnon kansalaista.
Hmmmm
Miten lie onnistunut ei hyvältä näytä mutta uskon että sinusta vielä mies tulee kunhan sen unelmiesi naisen löydät ja lapsen pukkaat maailmaan niin luonto hoitelee loput mutta jos ei sinusta ole huolehtimaan loppuun asti pienokaisesta niin sinun on häpeä ei kenenkään muun.
Mies, joka kokee isäksi tulemisen "naisen tossun alle joutumiseksi" taitaa olla vielä mieleltään aika pikkupoika. Hän ei ole tarpeeksi varma omasta miehisyysdestään, koska tarvitsee uhota ja elvistellä muille ja vannoa, ettei koskaan "naisen tossun alle" joudu. Mikä mies se sellainen on, joka naisia niin pelkää, että munat tipahtaa heti ja täytyy alkaa pullistelemaan. Nauramaan pistää tuollaiset. Pelkkää uhoa, muttei mitään pohjaa.
KATEELLINEN!!!!
En halua lapsia edelleenkään. Onko se muka sinusta jonkinlaista kypsymättömyyttä jos omaan elämään ei halua niitä lapsia? Minulla on muut mielenkiinnonkohteet. Rakastan mielummin vaikka mun autoani kuin jotain kirkuvaa lasta joka vain paskoo ja syö. SItten kun on siitä iästä yli päässyt, niin sitten tulee teini-ikä ja armoton teiniangsti ja aika jolloin kokeillaan viinaa ja huumeita. En tiedä onko siinä mitään hauskaa olla sitten huolissaan koko lopun ikäänsä niistä lapsistaan.
Miksi ei eläisi ja nauttisi elämästään vain itselle(ja ehkä sille rakkaallen joka mahdollisesti on). Miksi pitäs lapsia hommata, niinä ilman kun elämä on paljon helpompaa. En kaipaa semmoista häslinkiä minkä ne tuo mukanaan.
Jos mieleni muuttuu, niin tulen sitten tänne ilmoittamaan, mutta nyt ei kyllä siltä tunnu ja ikää on lähes 30v Kaverit kyllä leikkii kotia ja on tehnyt lapsia ja katon vain vierestä kauhistellen sitä häslinkiä mikä niillä on.
Aivan oikein, kannatan sinun päätöstäsi. Jos vapaan miehen elämä on sinun juttusi, ei todella saisikaan tehdä lapsia. Suomessa on aivan liikaa lapsia, jotka ovat vanhemmilleen vähemmän tärkeitä kuin ura ja omat riennot. Nauti vapaasta elämästäsi. Typerää tehdä lapsia vain sen takia kun muillakin on.
Ei kaikki lapset elä samanlaista lapsuutta,kuin sinä..Taitaa olla se isin opeli jota rakastat.
...säälittävä sivari! Et kestä mitkään vastoinkäymisiä ja äiti hoitaa pyykin ja ruoan...
>Miksi ei eläisi ja nauttisi elämästään vain itselle(ja ehkä sille rakkaallen joka mahdollisesti on). Miksi pitäs lapsia hommata, niinä ilman kun elämä on paljon helpompaa.
Oletko koskaan miettinyt mistä sinusta jää jäljelle, kun kuolet? Tai kuka sinua tulee katsomaan tai sinusta huolehtii kun vanhenet? Vaimoke vanhenee myös. Joskus koittaa päivä, jolloin säilyketölkin avaaminen tai rappujen nouseminen ilman taukoja alkaa tuntua ylitsepääsemättömältä esteeltä. Sellainen aika, että ruumiisi pettää, etkä enää pääse hakemaan henkisiä virikkeitä kavereiden kanssa illan vietoista, leffailloista, yms.. Silloin voisi olla mukavaa, että näkee jotakin jääneen jälkeen ja voi kuunnella nuoremmalta sukupolvelta, mitä maailmassa oikein tapahtuu (kun et enää edes nää tekstiä telkkarista).. Voisi tehdä hyvää, miettiä joskus millaista olisi elämä 71-vuotiaana.
Omasta tuttavapiiristäni löytyy vastaava pariskunta ja useampia vanhoja poikia. He ehkä ajattelevat samoin kuin sinä. Me perheelliset taas taivastelemme, että eikö niillä tosiaankaan ole elämässään muuta tekemistä kuin leikkiä kaksikymppistä. Tulee tylsä keski-ikä ja vanhuus, kun ei enää jaksa bailata ja harrastaa kuin ennen.
Toisaalta on kyllä sellainenkin tuttavapari, jotka pojan saivat, mutta eivät osaa silti jättää lapsellista baareissa riekkumista ja kaiken maailman höpöhöpö-tapahtumia väliin, vaan tyrkkäävät kakaran hoitoon milloin minnekin. Se vasta säälittävää on. Sitä ajatellen on parempikin, että nämä ikuisesti nuoret pysyvät lapsettomina.
Oikea perhe ja sen koossa pitäminen vuotta kahta kauemmin vaatii vanhemmilta uhrauksia ja jos oma perse on tärkein, on paras vaihtoehto sterilisaatio.
Tosi hyvä mielipide. Olen aivan samaa mieltä kanssasi.
mukava todeta, ettei ole ainoa.
Lapset eivät ole mahtuneet sunnitelmiini aiemmin. Nyt takana on tuhlattu elämä ja kaksi eroa.
Nykyään hartain toiveeni olisi saada lapsi, vaikka ikää alkaa olla. Me molemmat nykyisen vaimoni kanssa toivomme sitä. Varsinaista päätöstä ei olla tehty mutta pillerit on jätetty pois. Tulee jos on tullakseen. Utopistista ehkä, mutta eihän sitä koskaan tiedä.
Teoriani on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava:
Koska lapsesta ei ole mahdollisuutta ottaa käyttöön beta-versioita tai kopioida niitä ennen varsinaista markkinoille tuloa, on vain luotettava siihen, että niiden yhdeksän kuukauden aikana, jolloin tuleva äiti on raskaana, ehtii kasvaa ajatukseen isänä olemisesta.
Toinen näkökohta on, että kaikki toiveeni ovat vuosien saatossa (olen 28v) muuttuneet useaan otteeseen ja tulevat jatkossakin näin ollen varmasti muuttumaan. Mikseipä unelmani voisi seuraavan seitsemän kuukauden aikana muotoutua sellaiseksi, että haluan vauvaa yli kaiken? (Vaimoni on jo raskaana.) Vauvoja on kuitenkin lähes tulkoon joka perheessä. En kuvittele olevani niin kauheasti erilainen ihmisenä, ettenkö myös omasta lapsesta pitäisi. Näiden parien raskauskuukauden aikana olen verifioinut teoriani!
on käynyt. Nykyään nautin 2,5 vuotiaan poikani kanssa olemisesta ja yhdessä tehdyistä kauppareissuista enemmän kuin mistään muusta.