Ostataan Autiomaata ja Rikastutaan!

Onko kiinnostuneita tulla mukaan hankkeeseen jossa sijoitamme yhteensä sata miljoonaa euroa, ja saamme tuloja jatkossa n. 10 miljoonaa vuodessa, kaikkien kulujen jälkeen?

Idea on se että koska meillä on monta isoa jokea joissa kulkee paljon vettä mereen, voisimme käyttää sadastuhannesosa tuosta vedestä viemällä sitä isoilla tankkereilla lähimmälle autiomaaseudulle. Sieltä olemme ostaneet neliökilometreittäin meren rannalla sijaitsevaa autiomaata, jonka muutamme hedelmälliseksi viljelymaaksi tankkerien vedellä. Siellä viljelemme sitten lajikkeita jotka pitävät tuosta lämpötilasta, jolloin mm. kasvihuoneen lämmitys- yms kuluja ei ole. Näin saamme tilanteen jossa voimme myydä sekä vettä paikallisille kuluttajille, että myös elintarvikkeita maailmanlaajuiseen jakeluun. On myös mahdollista viljellä öljypalmuja tms. biodieselin tuottamiseksi.

Jos jollakin pienviljelijällä on konkurssi edessä, kannattaa myydä tila pois ja hypätä mukaan tähän?

Tottakai on sitten toinekin projekti joka on ehkä vieläkin lupaavampi, eli teollisuushallissa ravintoliuoksessa vertikaaliviljelemällä saadaan SATA KERTAA isompi sato hentaaria kohden kuin viljelemällä perinteisesti. Tämä johtuu siitä mm. mansikan ja salaatin kohdalla, että saadaan 7 satoa vuodessa, ja viljelysala on kolmiulotteinen.

Tuossa on pari erilaista ideaa, ja jansikoiden ja salaatin viljeleminen tosiaan TUOTTAA SATA KERTAA ENEMMÄN RAHAA HEHTAARILTA. Samalla asiakkaat saavat tuoreempaa tavaraa, koska tuotanto tapahtuu kaupungeissa missä ihmisetkin ovat. Kalliit kuljetukset maalta kaupunkiin jäävät historiaan:

http://seedstock.com/2011/08/12/seedstock-digest-vertical-farming-startups-sustainable-agriculture/

"To grow one million heads of lettuce using conventional agriculture methods in the US requires either 16 acres of land in the Northern states, 8 acres of land in the Southern states, or .9 acres in a traditional hydroponic greenhouse operation. Vancouver-based Valcent Products Inc. (OTCBB: VCTZF) claims that it can beat those numbers handily and produce the same amount of lettuce sustainably on just .16 acres with its patented hydroponic vertical growing system, VertiCrop™.

Mitä ammattilaiset sanovat, onko ylläolevissa potentiaalia, ja miksi/miksi ei?
562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luonnollisesti autiomaan hankkeen tarvitsema sähköntuontanto tapahtuu aurinkokennoilla.

Äänestä

Se on yksi tankkerillinen vähän sama juttu kun kusis lumeen.

On niitä mahtavia fantasioita.

Äänestä

Teollisuushalleissa parempi tuotantotapa on kasvihuoneet kerrostalojen katoilla, lämmitys talojejn hukkalämmöllä, hyödynnetään sadevesikertymää ja talojen jätevettä siltä osin kun se on hyödynnettävissä, komposti käyttää asukkaiden jätöksiä jne...

Tavarat hisseillä yläkertaan ja katolle, samoin tuotetut vihannekset alas, saadaan melkein ilmaiseksi elintarvikkeita ja ei tarvita edes omaa tonttia, kaikki voittaa.

Näitähän on suunniteltu maailmalla vaikka minkälaisia systeemejä ...

Äänestä

http://vihreälanka.fi/node/3225

" Kasvinviljelyä ydinvoiman hukkalämmöllä – tosin koeluontoisesti – harrastetaan tälläkin hetkellä Olkiluodossa. Ydinvoimalan kupeessa on kasvimaa, jota salaojaputkissa virtaava lämmitetty merivesi pitää sulana talvellakin. Näin voidaan kokeilla kasveja, jotka eivät muuten Suomessa viihdy. Tällä hetkellä kasvimaalla kokeillaan viininviljelyä.

Tulokset kokeiluista ovat olleet lupaavia. Lämpö voisi sopia tomaattien laajamittaisempaankin viljelyyn. Eri asia on se, ostaako kuluttaja tomaattia, joka on kasvatettu ”rakkaudella ja ydinvoimalan hukkalämmöllä”. "

Äänestä

100 mm sadetta on 1.000.000 litraa hehtaarille. Noin kuumassa sadon tuottaminen vaatinee noin 500 mm sadetta vähintään eli 5.000.000 litraa vettä. Tankkeri vetää ilmeisesti noin 500 miljoonaa litraa eli 500 hehtaarin veden.

Sitten pientä käytännön ongelmaa? Vaikkapa Kokemäenkoen virtaama on noin 300 m3 sekunnissa eli siis 300.000 litraa sekunnissa. Sehän tarkoittaa että tankkeri täyttyisi puolessa tunnissa mutta miten saada joen virtaama tankkeihin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi Nousuun RY kirjoitti:

Onko kiinnostuneita tulla mukaan hankkeeseen jossa sijoitamme yhteensä sata miljoonaa euroa, ja saamme tuloja jatkossa n. 10 miljoonaa vuodessa, kaikkien kulujen jälkeen?

Idea on se että koska meillä on monta isoa jokea joissa kulkee paljon vettä mereen, voisimme käyttää sadastuhannesosa tuosta vedestä viemällä sitä isoilla tankkereilla lähimmälle autiomaaseudulle. Sieltä olemme ostaneet neliökilometreittäin meren rannalla sijaitsevaa autiomaata, jonka muutamme hedelmälliseksi viljelymaaksi tankkerien vedellä. Siellä viljelemme sitten lajikkeita jotka pitävät tuosta lämpötilasta, jolloin mm. kasvihuoneen lämmitys- yms kuluja ei ole. Näin saamme tilanteen jossa voimme myydä sekä vettä paikallisille kuluttajille, että myös elintarvikkeita maailmanlaajuiseen jakeluun. On myös mahdollista viljellä öljypalmuja tms. biodieselin tuottamiseksi.

Jos jollakin pienviljelijällä on konkurssi edessä, kannattaa myydä tila pois ja hypätä mukaan tähän?

Tottakai on sitten toinekin projekti joka on ehkä vieläkin lupaavampi, eli teollisuushallissa ravintoliuoksessa vertikaaliviljelemällä saadaan SATA KERTAA isompi sato hentaaria kohden kuin viljelemällä perinteisesti. Tämä johtuu siitä mm. mansikan ja salaatin kohdalla, että saadaan 7 satoa vuodessa, ja viljelysala on kolmiulotteinen.

Tuossa on pari erilaista ideaa, ja jansikoiden ja salaatin viljeleminen tosiaan TUOTTAA SATA KERTAA ENEMMÄN RAHAA HEHTAARILTA. Samalla asiakkaat saavat tuoreempaa tavaraa, koska tuotanto tapahtuu kaupungeissa missä ihmisetkin ovat. Kalliit kuljetukset maalta kaupunkiin jäävät historiaan:

http://seedstock.com/2011/08/12/seedstock-digest-vertical-farming-startups-sustainable-agriculture/

"To grow one million heads of lettuce using conventional agriculture methods in the US requires either 16 acres of land in the Northern states, 8 acres of land in the Southern states, or .9 acres in a traditional hydroponic greenhouse operation. Vancouver-based Valcent Products Inc. (OTCBB: VCTZF) claims that it can beat those numbers handily and produce the same amount of lettuce sustainably on just .16 acres with its patented hydroponic vertical growing system, VertiCrop™.

Mitä ammattilaiset sanovat, onko ylläolevissa potentiaalia, ja miksi/miksi ei?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu