Keräätkö roskan päivässä tai useampiakin?

Markku Veijalainen haastattelee televisiossa Tuula-Maria Ahosta, joka perusti 12 vuotta sitten Roska päivässä -liikkeen. http://www.roskapaivassa.net/

Keräätkö sinä roskia vai kuulutko roskaajiin?

Tupakan tumpit on kuulemma maailman yleisin roska. Omat filtterini revin yleensä auki ja heitin seuraavaan roskikseen, kätkin metsässä sammalen alle tai toin kotiroskikseen. Olen taatusti poiminut enemmän tumppeja kuin koskaan ehdin polttaa.

Roskia kerään ympäristöstä, jos lähellä on roskis mihin ne voi laittaa.
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olen aina keräillyt. Kotipihalta nappaan roskat melkein aina kulkiessani, jos sellaisia näkyy. Jos odottelen bussia tai jotain, keräilen joutessani roskia ja laitan ne roskikseen. Ihmettelen, miksi karkkipapereita, tupakkiaskeja ja kaikenlaista roskaa pudotellaan mihin sattuu. Tupakan tumppeja voin poimia jos on arkihanskat kädessä. Joskus olen poiminut roskien vieressä lojuneen muovipussin täyteen roskia ja vienyt pussin kotiroskikseen. Kun paikka tulee roskaiseksi se muuttuu pian yleiseksi kaatopaikaksi. Roska päivässä on hyvä idea.

Äänestä

Turhaantuneena olen lopettanut roskien keräämisen. Kyllä ympäristökasvatus on pielessä, kun ei edes niin helppoa asiaa kuin roskaamisen estäminen saada vietyä läpi. Kun vain jokainen huolehtisi omistaan. Omat roskani kyllä huolehdin.

Äänestä

Huolehdin etteä laitan omat rosksni roskikseen.

Odottelin kerran kyytimiestä ulkosalla ja huomasin ison kukka-astian jossa oli niin paljon rikkaruohoa ettei istutuksia näkynyt. Joutessani aloin kitkemään rikkaruohoja pois ja sain kauniit kukkaset esille. Joku oli tumpannut tupakkansakin sinne. Keräilin niitäkin. Kävin pesemässä käsiäni sisällä ja sain kahviossa ilmaiset kahvit palkakseni.

Äänestä

En todellakaan rupea toisten roskia korjaamaan! Omat roskat laitan aina roskikseen tai sitten kassiin ja kotona roskiin. Jos kaikki tekisivät niin, ei kenenkään vieraan tarvitsisi toisten roskia poimia. Ties mitä tautia niistäkin saisi. Kyllä taas vanhempi sukupolvi passaa näitä nuoria. Eiväthän he mitään roskia korjaa, ajattelevat vain, että kyllä mummot korjaa!

Äänestä
  • Jokainen tavallaan. On vähän pakko kerätä, kun ohikulkevat heittävät roskat juuri talon kohdalle. Väliin kertyy iso kassillinen kaikenlaista rojua, jota ei uskoisi kenenkään mukanaan kuljettavan. Ei täällä juuri jalankulkijoita ole. Autoilijat ja pyöräilijät ovat roskaamisen takana ja useimmiten kyllä hyvinkin aikuisia ihmisiä.

    Äänestä

Ette usko kuinka paljon pilttipurkkeja menee tavallisiin sekajättisiin.
Harva viitsii irroittaa tarrat,pestä ja viedä lasinkeräykseen.

Äänestä

Kyllä kerään ja toisia se huvittaa

Ja kaupan parkkipaikoille on usein jätetty juomapulloja tai tölkkejä,
nekin kiikutan palautukseen, ajattelin että se on hyvä teko -- ennenkuin ehtivät rikkoa
autojen renkaita tai muuta vahinkoa.

Äänestä

En kerää toisten roskia, vaikka kuinka roskaaminen ärsyttäisi.

Tupakantumpit ovat tosiaan hankalia, jos on niin huomaavainen tupakoitsija, ettei haluaisi roskata. Kaupunkialueella on nykyään aika monessa paikassa (esim. liikkeiden ovilla) tuhkakuppeja tai -astioita, joihin tumpit voi tiputtaa, ellei halua pitää mukana pientä kannellista astiaa tumppejaan varten.

Joskus tekisi mieli sanoa "*Anteeksi, sinulta putosi jotakin", kun näkee jonkun tiputtavan vaikka limsatölkin kädestään juuri siihen, missä sattuu seisomaan, vaikka roskis olisi parin metrin päässä ja kauppakin, josta tölkistä saisi selvää rahaa, lähettyvillä. En kuitenkaan uskalla, kun ei tiedä, mitä saa vastaansa.

Nykyisin meillä on omassa talossa lasin- ja metallinkeräysastiat. Ennen laitoin ne sekajätteisiin (ellen sitten ottanut uusiokäyttöön), kun en viitsinyt kävellä puolen kilometrin päähän lähimpään keräyspaikkaan.

Äänestä

Minä olen joskus toteuttanut ajatuksesi, ja palauttanut joitain roskia omistajalleen ystävällisesti hymyillen ja sanonut, että tämä taisi pudota teiltä tai sinulta. Vastaukset ovat olleet joka kerran erilaisia, ja luulen, että joku roskaaja saattaa seuraavalla kerralla ehkä miettiä ennen roskan pudottamista.

Äänestä

voisihan olla myös :älä pudota roskaa päivä..

Äänestä

En kerää, pidän huolen vain omista roskistani.
Niin kaikkien tekien ei luontoon joutuisi ainuttakaan roskaaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roskat pois, pois kirjoitti:

Markku Veijalainen haastattelee televisiossa Tuula-Maria Ahosta, joka perusti 12 vuotta sitten Roska päivässä -liikkeen. http://www.roskapaivassa.net/

Keräätkö sinä roskia vai kuulutko roskaajiin?

Tupakan tumpit on kuulemma maailman yleisin roska. Omat filtterini revin yleensä auki ja heitin seuraavaan roskikseen, kätkin metsässä sammalen alle tai toin kotiroskikseen. Olen taatusti poiminut enemmän tumppeja kuin koskaan ehdin polttaa.

Roskia kerään ympäristöstä, jos lähellä on roskis mihin ne voi laittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu