80-luvulla

Ei saanut osallistua urheilukisoihin (nappula)
nyt vl.lapset pelaa mm. lätkää harkkoja 3-4 kertaa viikossa ja pelejä pitkin Suomea..
Onko kyseessä enää sama herätysliike lainkaan! ja tarkotan vanholislestadiolaista liikettä!
27694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei ennen saanut katsoa koulu-tv ohjelmaakaan

Äänestä

Eikä pikku 2 saati muumeja. Pelotti tulimeri ja kadotus kauan aikaa jo alle 10v:nä jos sellasen rikoksen teki, että katto jossain kylässä edes vilauksen. :( Onneksi omat lapset eivät tule kokemaan samaa vääryyttä. Aivan sama mitä ite on kokenu, kunhan omat ei koe samaa.

Äänestä
  • Ei saanut ei! Ja lista on pitkä vaikka muuta väitetään.

    Omat lapset olen minäkin varjellut, niin etteivät tuota hullutusta ole joutuneet kokemaan.

    Äänestä

  • eri liike nykyään kirjoitti:

    Ei saanut ei! Ja lista on pitkä vaikka muuta väitetään.

    Omat lapset olen minäkin varjellut, niin etteivät tuota hullutusta ole joutuneet kokemaan.

    80-luvun nuoret ovat tämän päivän vanhempia. Ei siis ihme.että seurakuntapäivien puheenvuorojen sisältö kulkee laidasta laitaan ilman Kristus-ytimen äärelle hiljentymistä

    Äänestä

Vaikka kuka mitä hyvänsä väiitäisi ja selittäisi, tämä ei ole oikein. Niistä syistä, joista 1970- ja 80 -luvuilla sidottiin synteihin ja jätettiin s:n haltuun, nykyään kohotellaan olkapäitä vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Ikäänkuin viaton uhri olisi merkityksetön. Ikäänkuin olisi aivan merkityksetöntä, että ihmiset kuolinvuoteellaan luulivat elävänsä synnissä ja joutuvansa h...ttiin vain siks,i että joku vl-johtaja hoitokokouksessa niin sanoi. Ja nyt myöhehemmin tämä joku onkin ihan sattumoisin eri mieltä. Samoin tuhannet rivijäsenet. Ketään ei kiinnosta ne sadat ihmiselämät, jotka siis aivan turhaan hoitokokouksiisa pilattiin.

Siis: kaikki ei ole kohdallaan vl-liikkeessä.

Äänestä
  • "Siis: kaikki ei ole kohdallaan vl-liikkeessä."

    Aivan oikein, hoitokokousvuodet on selvittämättä. Vl-liikkeessä on uskonpuhdistus hoitokousvuosista tekemättä , tarkoitan noin parinkymmenen vuoden ajanjaksoa: 1960-luvun puolivälin paikkeilta 80-luvun alkupuolelle saakka.

    Äänestä

  • uskonpuhdistus kirjoitti:

    "Siis: kaikki ei ole kohdallaan vl-liikkeessä."

    Suora lainaus Wikipediasta:

    "Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä vaikutti erityisesti 1970-luvun loppupuoliskolla hyvin voimakkaasti ns "uusheräyksen henki". Uusheräyksen kuivan lakihengen keskeisin vaikuttaja oli iäkäs saarnaaja Heikki Saari joka toimi pitkään SRK:n johtokunnassa työvaliokunnan jäsenenä.

    Uusheräyksen henki alkoi laantua vuonna 1979 kun Heikki Saari "teki parannuksen" "uudenheräyksen hengestä" ja hänet myös vapautettiin puhujan tehtävistä. 1970-luvun uusheräyksen hengen vaikutuksia oli mm laajamittainen hengellinen väkivalta joka näkyi toisten vanhoillislestadiolaisten kyttäämisenä, sekä ylilyönteinä ja lakihenkisyytenä (armo ei ollut aina avaraa) mm hoitokokouksissa.

    Toisaalta Heikki Saaren toiminnassa katsotaan olleen positiivista se että hän otti asioihin suorasanaisesti kantaa ja paljasti siten monet eriseurojen juonet ja hän oli usein harvojen joukossa väärää vastaan."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vanhoillislestadiolaisuus

    Äänestä

  • näin elettiin ennen kirjoitti:

    Henkioppi iski siis kehittäjänsä omaan nilkkaan?

    Äänestä

  • uskonpuhdistus kirjoitti:

    "Siis: kaikki ei ole kohdallaan vl-liikkeessä."

    Aivan oikein, hoitokokousvuodet on selvittämättä. Vl-liikkeessä on uskonpuhdistus hoitokousvuosista tekemättä , tarkoitan noin parinkymmenen vuoden ajanjaksoa: 1960-luvun puolivälin paikkeilta 80-luvun alkupuolelle saakka.

    Eikös kaikki annettu anteeksi. Ja rikoksia ei ilmennyt, niin ei ole sovitettavaakaan.

    Äänestä

  • "Siis: kaikki ei ole kohdallaan vl-liikkeessä."
    SRK johtaja sanoo 80luvulla pois potikuile ja kiusatuille: Mekää hoitoon, terapiaan..

    ...että sellanen oikia usko

    Äänestä

avauksesta..
Ei avauksesta ole tullut yhtään hyvää selitystä et miksi nyt toimitaan niin kun toimitaan! Mikä on muuttanut urheilukisat luvallisiksi!
Oliko 80 luvulla "parempia" uskovaisia kun nyt vai päinvastoin?

Äänestä

Hoitomiehet saivat vapaasti rällästää ja "pedofiilisoida" omia ja toisten pikkulapsia, kenenkään uskallusta puuttumista asiaan.
Koska he olivat SRK suojeluksessa, pelottavia saatan.lleheittäjiä, vähäisestäkin heitä koskevissa juoruista.

Aika oli -80 kultapoikien namusetien vl aikaa.

Äänestä
  • Pirkka pantiin hiljaiseksi.

    Äänestä

  • miehet mustissa kirjoitti:

    Pirkka pantiin hiljaiseksi.

    Pirkka kirjoitti artikkelin pedofiliasta suuressa herätysliikkeessä. Uhattiin boikotoida k-kauppoja, jos artikkelin tietoja ei kumota. Kumottiin ja sitten taas shoppailtinn kuten ennenkin.

    Äänestä

Ei saanut tanssiakaan. Nyt vl-perheenäidit zumbaavat riettaan musiikin tahdissa epäuskoisten kanssa viikottain.

Äänestä
  • Kai meillä jotain hauskaa pitää elämässä olla, lastenhoidon vastapainoksi.

    Äänestä

  • Syksyn kukka kirjoitti:

    Kai meillä jotain hauskaa pitää elämässä olla, lastenhoidon vastapainoksi.

    Petipuuhat on aina ollut sallittuja ;-)

    Äänestä

  • Syksyn kukka kirjoitti:

    Kai meillä jotain hauskaa pitää elämässä olla, lastenhoidon vastapainoksi.

    "Kai meillä jotain hauskaa pitää elämässä olla, lastenhoidon vastapainoksi"

    Miten olis käynyt tuolle komentille 80 luvulla??

    Äänestä

  • ei kovin hyvin... kirjoitti:

    "Kai meillä jotain hauskaa pitää elämässä olla, lastenhoidon vastapainoksi"

    Miten olis käynyt tuolle komentille 80 luvulla??

    En tiedä mutta minä käyn jumpassa ja kuntosalilla sanotaan mitä sanotaan. En kestä elämään päivästä toiseen pelkästään lasten kanssa. Mutta kun käy liikkumassa ja tapaamassa samalla muita äitejä niin sitten taas jaksaa. Musiikkia kuuntelen myös kotona ja opettelen tanssin askeleita youtuben videoista.

    Mikä on mielestäsi hauskinta, siis tanssia.

    Äänestä

  • Merkku kirjoitti:

    Mikä on mielestäsi hauskinta, siis tanssia.

    Rumba, ehdottomasti, teeppä haku Rumba dance youtubesta. Notkea latinomies tanssittamassa kaunista naista. On ihanaa kuvitella hänet omaksi tanssipariksi. Varsinkin kun mieheni on erätukun mannekiin.

    Äänestä

  • Syksyn kukka kirjoitti:

    Rumba, ehdottomasti, teeppä haku Rumba dance youtubesta. Notkea latinomies tanssittamassa kaunista naista. On ihanaa kuvitella hänet omaksi tanssipariksi. Varsinkin kun mieheni on erätukun mannekiin.

    Pääsin nyt vasta katsomaan videoa, ihana kertakaikkiaan. Kiitos. Täältähän löytyy muitakin kivoja tanssivideoita, pääsisipä joskus itsekin kokeilemaan. Löytyyköhän tuollaisia miehiä suomen lavoilta...

    Äänestä

Heikki olisi halunnut piirtoheittimenkin synniksi, kaikkien varmojen tietojen mukaan, mutta suuri osa kokousedustajista piti sitä kuitenkin liiallisena.

Heikki oli silloin VL Jumala 60-80 luvulla. Taulukauppias, henkiopin isä. Vihas vl akateemisia pappeja.

Äänestä

Uskomatonta!

Äänestä

Vääräksi opin tekee se, ettei kukaan tunnu olevan huolissaan niistä, jotka heitettiin luzifeerukselle sellaisista syistä, jotka nyt ovatkin aivan sallittuja.

Oppi muuttuu ja toisille aiheutetut murheet ja virheet haudataan hiljaisuudessa maton alle.

Äänestä
  • Tästähän Joona Korteniemikin saarnasi, että väärin tekemiset pitää korjata.
    Ettei uskovaiset voi siihen nojata, että me ollaan jumalan kansa ja tehdä vääryyksiä, siitä raamatussa on monia kohtia, joissa varotetaan tästä.
    Nämä hoitokokousjulmuudet pitäisi lopultakin korjata ja pyytää näiltä erotetuilta anteeksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ei saanu ennen! kirjoitti:

Ei saanut osallistua urheilukisoihin (nappula)
nyt vl.lapset pelaa mm. lätkää harkkoja 3-4 kertaa viikossa ja pelejä pitkin Suomea..
Onko kyseessä enää sama herätysliike lainkaan! ja tarkotan vanholislestadiolaista liikettä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu