Vanhoissa (yli 10v vanhoissa) autoissa on pohja usenmiten pintaruosteessa sieltä täältä, varsinkin jos ei ole ennen tehty ruosteenestoa liikkeessä tai muuallakaan.
Pelkkä massan ruiskiminen ei kannata, koska ruosteen päällä se lähinnä ruostuttaa pellin nopeammin puhki kun kosteus pääsee muhimaan massan alle. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin hioa ruosteet pois ja laittaa pohjamaali ja sitten massa, mutta ruosteen hiominen pohjasta on ikuisuusprojekti.
Järkevin ja helpoin tapa on se mitä itse olen voitokkaasti käyttänyt jo usean vuoden ajan!
Aivan ensin harjaa teräsharjalla ruosteisilta kohdilta suurimmat pintaruosteet pois.
Sitten laitetaan auton pohjaan(etenkin pintaruosteisille alueille) öljyä. Aluksi käytin kotelosuoja-ainetta, mutta huomasin että öljyllä saadaan (paljon)parempi tulos. Itse olen huomannut että yks parhaista aineista on mm. Castrolin ketjuöljy, joka on tarkoitettu moottoripyörien ketjujen voitelemiseen. Se on paksua ja tarttuu ruosteeseen kiinni hyvin. Sitten otetaan spray-massaa(vaikkapa Bilteman masssaa) ja ruiskutetaan se (öljyn)päälle. Tämä käsittely siis etenkin niille kohdin jossa on ruostetta, mutta voipi sitä käyttää muillekin alueille jossa on vielä ehjä massakerros tallella.
Lopputuloksena on siis hyvin vettähylkivä massaus, joka ei kuivu koskaan täysin, tämän vuoksi se ei irtoa pintaruosteisilta alueiltakaan. Tämä käsittely uusitaan vuosittain ja auto ei pääse pohjastaan ainakaan enää ruostumaan!
Helppoa ja nopea keino ja ennen kaikkea halpa!
Olen käyttänyt tätä keinoa monta vuotta ja voin sanoa että toimii!
Vanhalle autolle ruosteenesto näin
33
32808
Vastaukset
- tt79
Mulla vuoti sen verran kampiakselin stefa autossa
että se suojasi itse itsensä. Ainut vaan,että
piti lisäillä öljyä moottoriin silloin tällöin.
Mutta katsastusmies kirjasi korjauskehoituksen
tuosta öljyvuodosta.Oli kuulemma niin pahasti autonpohja öljyssä. Remontin jälkeen ei vuoda moottori öljyä,eikä tarvitse enää pahemmin lisäillä mutta tuo öljyn suojaava vaikutus on poissa.Autolla ikää yli 20V. - lepe
Pellavaöljy/terva-seos on hyvä ruosteenestoaine.
Olen käyttänyt vuosia autojen, kolaroitujen ja siksi pahoin ruostuneiden sekä vahapohjaisilla ruosteenestoaineilla jo kertaalleen pilattujenkin, käsittelyyn pellavaöljy/terva seosta.
Kuivuttuaan tämän osittain kovettuvan "töhkän" pinnan voi maalata ja maalikin pysyy erinomaisesti.
Pellavaöljy on siitä erikoista, että se päästää levysaumoissa olevan kosteuden haihtumaan ennen kuivumistaan. Kuivuessaan se laajenee ja täyttää hienoimmatkin saumat kun muut aineet kutistuvat ja niihin voi tulla pieniä halkeamia, mistä kosteus pääsee metallipintaan. Näin pellavaöljy täyttää pienimmätkin huokoset saumoissa ja estää jo ruostuneenkin teräksen korroosion jatkumisen. Pintaraapamaankin kannattaa ensin laittaa pellavaöljy/tervakäsittely ja hangata se heti pois (estää välittömästi ruostumisen). Maalauksen voi tehdä kun kerkiää, suoraan käsittelyn pääle.
Erinomainen pellavaöljy/terva on mm. ruostuneiden vanteiden kunnostukseen, kunhan varoo laittamasta ainetta erittäin ruostuneen vanteen renkaan ja vanteen rajaan. Kuukauden, parin kuluessa pellavaöljy nimittäin tunkeutuu ruosteeseen ja vanneraja alkaa vuotaa. Asia korjaantuu irroittamalla renkaan, puhdistamalla vannerajan ja ongelma on "ikuisesti" poissa.
Pellavaöljy/terva on myös aivan erinomainen mustien ovenkahvojen, peilien ja puskureiden, sekä muiden muoviosien uudentamiseen, esim. vahauksen tehtyä niistä maitomaiset tai auringon poltettua pinnan harmaaksi. Myös värilliset puskurit uudentuvat pelkällä pellavaöljyllä. Sitä tarvitaan vain aavistuksen vähän rättiin, jolla pintaa hangataan voimakkaasti.
Jos et vielä tunne pellavaöljy/tervan tehoa kokeile ensin turvalliseen paikkaan. Puhdista autosi ruostunut vetokoukku ja poista irtoruoste. Maalaa se pensselin kanssa pellavaöljy/terva seoksella (kaupasta ostettava valmis "töhkä"). Anna kuivua viikko, käsittele uudelleen runsaalla "töhkällä" ja voit olla varma että viiteen vuoteen ei koukussa ole ruostetta. Viikko toisen käsittelyn jälkeen voit maalata koukun vaikka kullan väriseksi, etkä tarvitse pohjamaalia.
Pari varottava asia pellavaöljyllä käsitellyyn.
1. Auton hitsauskorjaus:
Auto saatta palaa yllättävän helposti, jos korjaaja ei tiedä piilevästä pellavaöljystä.
2. Pellavaöljy tarttuu kaikkeen:
Koska pellavaöljyn tarttumiskyky on erinomainen, eikä se liukene helposti mihinkään on varottava pellavaöljyä koteloihin ruiskutettaessa että sumu ei pääse auton maalipintaan tai ikkunoihin. Pellavaöljy tarttuu välittömästi kaikkiin pintoihin niin lujaa kiinni, että sitä on erittäin työlästä saada pois. Koskaan kuitenkaan ikkunamekanismit, lukot tms. liikkuvat osat esim. oven sisällä eivät ole jumittuneet.- Rotiskon omistaja
Tuo juttus kuulostaa jo liiankin hyvältä. Mistä tätä valmista pellavaöljy/tervaseosta saa ostaa?
Ite olen nyt siis vuosien saatossa löytänyt tuon Castrolin ketjuöljyn massa päälle-homman(omien kokeilujen tulos). Sen päälle ei voi kyllä maalata ja kerros ei ekalla massauksella ole kovin paksu, joten tarvii toisen massauksen esim. viikon päästä jos vaarana on kiveniskut, jotka siis ovat vaarana pyöränkoteloissa. - Rotiskon omistaja
Rotiskon omistaja kirjoitti:
Tuo juttus kuulostaa jo liiankin hyvältä. Mistä tätä valmista pellavaöljy/tervaseosta saa ostaa?
Ite olen nyt siis vuosien saatossa löytänyt tuon Castrolin ketjuöljyn massa päälle-homman(omien kokeilujen tulos). Sen päälle ei voi kyllä maalata ja kerros ei ekalla massauksella ole kovin paksu, joten tarvii toisen massauksen esim. viikon päästä jos vaarana on kiveniskut, jotka siis ovat vaarana pyöränkoteloissa.Tuosta Castrolin ketjyöljystä sen verran että sen tunkeutumiskyky on erinomainen, onhan sen tarkoitus tunkeutua O-rengasketjuihin. Sen jälkeen kun se on tunkeutunut, se muuttuu paksummaksi(sen koostumus on lopulta semmoista valkoista mömmöä). Sen on myös tarkoitus toimia ruosteisissa ketjuissa, joten tämän takia valitsen sen myös auton pohjaan. Se tunkeutuu aluksi hyvin ja muuttuu sen jälkeen paksummaksi ja kestää vettä erinomaisesti. Massa sen päälle ruiskutettuna edesauttaa sitä ettei öljy pääse irtoamaan jos siihen osuu vesisuihku. Mutta kuten sanoin, kannattaa massata pyöränkotelot kahteen kertaan. Tuota Castrolia saa ainakin Helsingissa All Rightista.
Olen miettinyt myöt vesivaseliinia(purkista), mutta omissa testeissäni se ei oikein sopinut massan kanssa yhteen. Ja onhan se kätevämpääkin kun saa aineet ruiskuettua spray-pulloista.
Tuosta Pellavaöljy/terva-jutusta olen kuitenkin kiinnostunut jos olis vaikka vielä parempaa ruosteenestoainetta. Sitä kun en ole vielä kokeillut. - MOK
... todella HALPAA, koska sitä ei kaupallisesti ole kukaan ryhtynyt markkinoimaan autojen ruostesuojaukseen! Yleensä kaikki autoiluun liittyvä maksaa maltaita.
Mielenkiintoista ainetta! Kerroit tuossa, että kaupasta saa ostaa valmista "töhnää". Mistä kaupasta ja kai sillä aineella joku nimikin on? - lepe
MOK kirjoitti:
... todella HALPAA, koska sitä ei kaupallisesti ole kukaan ryhtynyt markkinoimaan autojen ruostesuojaukseen! Yleensä kaikki autoiluun liittyvä maksaa maltaita.
Mielenkiintoista ainetta! Kerroit tuossa, että kaupasta saa ostaa valmista "töhnää". Mistä kaupasta ja kai sillä aineella joku nimikin on?Pellavaöljy/terva on nykyään ihan rautakauppatavaraa. Joskus aikaisemmin sitä täytyi metsästää oikein maatalousliikkeistä, mutta nyt sitä on näkynyt monessa rautakaupassa ja muistaakseni myös Honkkarissa.
- lepe
Rotiskon omistaja kirjoitti:
Tuosta Castrolin ketjyöljystä sen verran että sen tunkeutumiskyky on erinomainen, onhan sen tarkoitus tunkeutua O-rengasketjuihin. Sen jälkeen kun se on tunkeutunut, se muuttuu paksummaksi(sen koostumus on lopulta semmoista valkoista mömmöä). Sen on myös tarkoitus toimia ruosteisissa ketjuissa, joten tämän takia valitsen sen myös auton pohjaan. Se tunkeutuu aluksi hyvin ja muuttuu sen jälkeen paksummaksi ja kestää vettä erinomaisesti. Massa sen päälle ruiskutettuna edesauttaa sitä ettei öljy pääse irtoamaan jos siihen osuu vesisuihku. Mutta kuten sanoin, kannattaa massata pyöränkotelot kahteen kertaan. Tuota Castrolia saa ainakin Helsingissa All Rightista.
Olen miettinyt myöt vesivaseliinia(purkista), mutta omissa testeissäni se ei oikein sopinut massan kanssa yhteen. Ja onhan se kätevämpääkin kun saa aineet ruiskuettua spray-pulloista.
Tuosta Pellavaöljy/terva-jutusta olen kuitenkin kiinnostunut jos olis vaikka vielä parempaa ruosteenestoainetta. Sitä kun en ole vielä kokeillut.Kyllä pellavaöljyn suojaus ja tarttumiskyky on käsittämätöntä.
Jotta olen saanut auton ovet, kotelot ja palkit, jotka alkoivat ruostua puhki 1-2 vuotta ammattimaisen ruostesuojauksen jälkeen, korjattua ja suojattua pysyvästi, ruiskutin toisesta ruostesuojausaukosta "töhnää" sähköruiskulla ja viereisestä pistin vielä paineilmaa suuttimella sisään. Näin "töhnä" levisi joka puolelle, myös auton ikkunapilareihin jne. Pilareissa oli jo paha ruoste kolarikorjauksen jälkeen tehdyn huonon suojauksen takia.
Esimerkkinä: Kolaroitu ja huonosti suojattu Citroen BX, joka jo 5 vuoden kohdalla oli monin paikoin läpiruostunut (kolmen vuoden kohdalla tehty ammattimainen suostesuojauksen uusinta) palveli vielä 7 vuotta ilman yhtään ruostekorjausta, kunnollisen pellavaöljy/terva suojauksen jäklkeen, jota täydennettiin pikaruiskutuksin kolmen vuoden välein. Vielä 12 vuotiaanakin auto oli yhtä huono (mutta ei yhtään huonompi) korroosion osalta kuin mihin se jäin 5 vuotiaana tehtyjen ruostekorjausten jälkeen. - Antsu
lepe kirjoitti:
Kyllä pellavaöljyn suojaus ja tarttumiskyky on käsittämätöntä.
Jotta olen saanut auton ovet, kotelot ja palkit, jotka alkoivat ruostua puhki 1-2 vuotta ammattimaisen ruostesuojauksen jälkeen, korjattua ja suojattua pysyvästi, ruiskutin toisesta ruostesuojausaukosta "töhnää" sähköruiskulla ja viereisestä pistin vielä paineilmaa suuttimella sisään. Näin "töhnä" levisi joka puolelle, myös auton ikkunapilareihin jne. Pilareissa oli jo paha ruoste kolarikorjauksen jälkeen tehdyn huonon suojauksen takia.
Esimerkkinä: Kolaroitu ja huonosti suojattu Citroen BX, joka jo 5 vuoden kohdalla oli monin paikoin läpiruostunut (kolmen vuoden kohdalla tehty ammattimainen suostesuojauksen uusinta) palveli vielä 7 vuotta ilman yhtään ruostekorjausta, kunnollisen pellavaöljy/terva suojauksen jäklkeen, jota täydennettiin pikaruiskutuksin kolmen vuoden välein. Vielä 12 vuotiaanakin auto oli yhtä huono (mutta ei yhtään huonompi) korroosion osalta kuin mihin se jäin 5 vuotiaana tehtyjen ruostekorjausten jälkeen.Kannattaisikohan tätä ainetta laittaa 3 vuotiaaseen autoon, nimittäin suojaukseen en aio sitä kuitenkaan viedä?
- pellavapää
Mainitsit tuossa jutussasi paloturvariskin hitsausten yhteydessä. Näin pellavaöljyä tuntemattomana kyselisin, että miten tuo suojaus käyttäytyy mahdollisessa kolaritilanteessa. Tuleeko autosta "soihtu" jos jostain syystä autossa liekit leimahtaa vaikka oikosulun yhteydessä?
Biltemassa on pellavaöljypohjainen kotelosuoja-aine, onkohan siinä nämä samat hyvät ominaisuudet vai onkohan aineen jalostus heikentänyt niitä. Tuskin siinä purkissa tuota samaa seosta kuitenkaan on.
Tuo mainitsemasi seos kuulostaa kyllä vähän liian hyvältä ollakseen totta, täytyy kokeilla johonkin rautapitoiseen kohteeseen. - tervaaja
lepe kirjoitti:
Pellavaöljy/terva on nykyään ihan rautakauppatavaraa. Joskus aikaisemmin sitä täytyi metsästää oikein maatalousliikkeistä, mutta nyt sitä on näkynyt monessa rautakaupassa ja muistaakseni myös Honkkarissa.
Maalattiin toissakesänä talo uula maalin roslagin mahongilla jossa on pellava öljyä ja tervaa, samalla aineella töhrin puolihuolimattomasti yhden pahasti ruostuneen teräs palkin, palkki oli vielä ihan samannäköinen parin vuoden jälkeen kun sen maalasin eikä ruostetta näkynyt.
- hiiappi
Olen muistelevinani, että pellavaöljy-(/vernissa)rätit ja -trasselit voivat olla itsestäänsyttyviä esim. roskakoriin mytyttyyn heitettyinä käytön jälkeen: ennenvanhaan monet vastavalmistuneet talot syttyivät tuleen maalaustöiden jälkeen: tulipalojen syyksi mainittiin itsesyttyvät pellavaöly- ja vernissarätit roskapöntöissä.... maalatut rakenteet eivät ole olleet erikoisemmin syttymäherkkiä vaan ne pellavaöljymaalia sisltävät rätit ja pyyhkeet etc.( Wikipediassa joku mainitsee pellavaöljyn itsestäänsyttymislämpötilaksi n. 42 ast.C.)
Itse olen aikonut kokeilla pellavaöljyä vanhojen autojeni ruostesuojaukseen ensi keväänä, pellavaöljyn tunkeutuvuus ´kapillaarihuokosiin´ kiinnostaa: toivon, että pellavaöljysumute olisi myös terveellisempää hengitellä ja silmille kuin nää perinteiset myrkyillä höystetyt öljyspraysumutteet; pellavansiemenrouhetta jo lisäänkin päivittäin aamupuurooni!
Ps.
Siis tavoitteenani on autoni pohjan ja koteloiden ruostesuojaus eli autoni iän lisääminen :, eikä ruosteensuojaus, mikä puolestaan edesauttaa ja nopeuttaa korroosion etenemistä rakkaassa peltilehmässäni.
- pentti
Uskokaa pellavaöljyyn ja tervaan jos haluatte.Minua se ei hetkauta.Ennemmin käyttäisin autoa pohjapesussa,sitten antaisin kuivua,sumuttaisin lamppuöljyä pohja kauttaaltaan,antaisin lamppuöljyn vaikuttaa,lopuksi tectylin valkopurkkista kotelosuojaa pintaan.Siinä koko homma.Ei aiheudu ainakaan mitään peruuttamatonta... vuoden kuluttua uusisin käsittelyn ,jos tarvetta olisi.
- lepe
Ei oikeita ruostesuojausmenetelmiä ja tehtaan tekemää perussuojausta millään pellavaöljy/tervalla pidäkkään yrittää korvata. Osittain Pellavaöljy/terva pilaa tehtaan ruostesuojauksen jos se kerran on virheetön. En myöskään lähtisi ruiskuttelemaan alustaan ja koteloihin lamppuöljyä, joka sulattaa mm. saumoista ruosteenestoaineita.
Toisaalta pellavaterva on aivan ehdoton silloin kun jotain peruuttamatonta on jo tahtunut ja vahingon paheneminen on saatava pysäytettyä paikoista, mihin ei ole fyysistä pääsyä, vain sumu voi sinne edetä (esim. kolariauton palkkien hitsauskorjatut saumat palkkien sisäpuolella).
Uskoa ei tarvitsekkaan, mutta kannattaa ottaa pala ruostunutta peltiä tai vanha vanne ja kokeilla. Tuloksen mukaan voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä. Vetokoukku on myös kova sana testiin, pahimmassa paikassa ja kovalla rasituksella sekä vaikea suojata esim. poikittaispalkin sisältä. - maasturi
lepe kirjoitti:
Ei oikeita ruostesuojausmenetelmiä ja tehtaan tekemää perussuojausta millään pellavaöljy/tervalla pidäkkään yrittää korvata. Osittain Pellavaöljy/terva pilaa tehtaan ruostesuojauksen jos se kerran on virheetön. En myöskään lähtisi ruiskuttelemaan alustaan ja koteloihin lamppuöljyä, joka sulattaa mm. saumoista ruosteenestoaineita.
Toisaalta pellavaterva on aivan ehdoton silloin kun jotain peruuttamatonta on jo tahtunut ja vahingon paheneminen on saatava pysäytettyä paikoista, mihin ei ole fyysistä pääsyä, vain sumu voi sinne edetä (esim. kolariauton palkkien hitsauskorjatut saumat palkkien sisäpuolella).
Uskoa ei tarvitsekkaan, mutta kannattaa ottaa pala ruostunutta peltiä tai vanha vanne ja kokeilla. Tuloksen mukaan voi sitten tehdä omat johtopäätöksensä. Vetokoukku on myös kova sana testiin, pahimmassa paikassa ja kovalla rasituksella sekä vaikea suojata esim. poikittaispalkin sisältä.Talon seinään ja veneeseen olen pellavaöljyn/tervan/puutärpätin sekoitusta käyttänyt, mutta rautaankin? Tosin katsastusmies sanoi, että kyllä niitä näkee.
Ostin juuri auton, jota ei ole koskaan suojattu ja pohjassa on joka paikassa alkavaa ruostetta. Massaus ei kuulemma tule enää kysymykseen, joten pitänee itse suojata auto ennen kuin se lahoaa käsiin.
Ajatukseni on, että ensin pesen koko pohjan kuumapesurilla. Sitten ruiskutan peltikattomaalin ja lopuksi pitäisi suojata. Mutta millä aineilla?
Mites te sen pellava-tervan sinne palkkeihin ja koteloihin olette saanut ruiskutettua. Kompura mulla on kyllä käytössä, muttei ruiskua, jossa olisi ohut pitkä letku, joka taipuisi joka paikkaan. Eipä näyttänyt Motonetin hyllyssäkään olevan.
Minkälaisella suhteella aineita sekoitetaan, että tulee sumuna ruiskusta läpi?
Kantotervaa näytti 5 litran kanisteri vielä olevan tallissa, mutta paljonko aineita pitää yhteen autoon varata ja ruiskuttaa, että on tarpeeksi joka paikassa?
- inssinvaimo
Vanhan automme arvoa ei lisää kallis ruostesuojaus, joka maksaa 600-700 e . Lisäksi autonkorjaus alan ystävämme suositteli jo vuosia sitten, että meidän kannattaisi käyttää pellavaöljyä siihen- Mielestäni se oli mukava ehdotus, varsinkin työntekijöiden terveyttä ja ympäristön suojelua silmallä pitäen. Olen suojannut ehkä ulkona vuosikymmeniä maanneen reen jalaksia pellavaöljyllä, vain suoraan sivelemällä öljyä pintaan, eikä ruoste ole edennyt vuosien mittaan lainkaan, se on kuin kivettynyt metallin pintaan. Pitääkö aine olla englannin kielisensenä muovipullossa, ennenkuin arvon autoilijat uskovat sen olevan asiallista?
Pitäisi vain löytää joku joka pesee auton pohjan ja ruiskuttaa pellavaöljyn ja ehkä tervan pohjaan ja koteloihin vähän halvemmalla. - nono
Pintaruosteiseen pohjaa vedetään kotelonsuoja öljy kun se on jähminyt muutaman päivän niin päälle vedetään saman valmistajan massa.
Naapurin ukko suojasi kotelot pellavaöljyllä. Ukon eukko kysyi mikä täällä haisee johon ukko
varmaan kuollut hiiri jossain kotelossa. - munatonmies
Taitaa olla kirjoituksen aloittajan auto jo toista kertaa paalaamossa.
Itse käytän alustan suojauksessa hunajaa. Hunajasivelyn jälkeen ajetaan kanalaan jossa allejäävien kanojen höyhenet muodostavat vettähylkivän pinnan.
Toimii myös erittäin hyvänä äänieristeenä. - plootuhelmat
Massat ei tahdo pysyä edes kunnolla puhdistetussa pinnassa. Seuraavaksi pitää kokeilla vetää sikamassaa karhennetun epoksin päälle.
- Anonyymi
Ei öljylutraajat taida pahemmin sinne pohjaan kurkkia sen jälkeen kun on mömmöt ruiskittu. Esim. järkikin sen sanoo, että öljyn päälle ruiskattu pohjamassa ei tartu mihinkään ja kuivuu vähän pinnasta, muttei sillä hyviä mekaanisen kulutuksen suojia ole sellaisena vellinä. Öljylkin ajan myötä laskeutuu maan vetovoiman johdosta eikä sitä hetken kuluttua ole enää missään pystypinnalla. Kerran jonkun vanhan neuvosta roiskin ruostekatiskan pohjaan öljyn ja pohjamassan sekoitusta eikä se siellä kyllä kauaa pysynyt, hetken päästä oli aivan kuivana kun öljyt valuneet pois ja jäljellä vain pohjamassaklönttejä.
- Anonyymi
Ei vanhan auton pohjaan kannata muuta laittaa kuin kotelosuojaa. Kotelosuoja tarttuu paremmin kuin mitkään öljyt ja lisäksi se on oikeasti suunniteltu estämään/hidastamaan ruostumista tosiin kuin öljyt. Esim öljy lähtee pinnalta ekassa pesussa, kotelosuoja vaatii melkin liuottimen jotta lähtee. (kokeiltu on kun roiskunut maalipintaan)
Kotelosuojaa voi hieman paksuntaa esim alustavahalla joka sekin itsessään on ruostetta ehkäisevää (ei pelkkä fyysinen suoja kuten massa) mutta vain pieni määrä alustavahaa ettei tule liian paksua. Lähinnä jotta tarttuu hieman paksumpi kerros kotelosuojaa.- Anonyymi
Samaa mieltä, ei muuta kuin kotelonsuojaa vaan pohjaankin. Lisäillään sitä sitten vuosittain.
Olennaista minun mielestäni on sen jälkeen pohjan pitäminen kurattomana/suolattomana painepesurilla. Suhtkoht puhdas pohja kuivaa nopeasti.
Mutta kun ruoste on kerran saanut autosta otteen, kaikki on vain torjuntataistelua. Mutta saattaa sillä taistelulla onnistua lisäämään auton ikää useilla vuosilla.
Sanoisin niinkuin Tuulilasin mies videolla:" Hyvät ihmiset, suojatkaa niitä autoja ( jo uutena)!" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä, ei muuta kuin kotelonsuojaa vaan pohjaankin. Lisäillään sitä sitten vuosittain.
Olennaista minun mielestäni on sen jälkeen pohjan pitäminen kurattomana/suolattomana painepesurilla. Suhtkoht puhdas pohja kuivaa nopeasti.
Mutta kun ruoste on kerran saanut autosta otteen, kaikki on vain torjuntataistelua. Mutta saattaa sillä taistelulla onnistua lisäämään auton ikää useilla vuosilla.
Sanoisin niinkuin Tuulilasin mies videolla:" Hyvät ihmiset, suojatkaa niitä autoja ( jo uutena)!"Minä yritin suojata uutena ostamani auton, auto vuosimallia -88 ja yritys suojata auto Dinitrol-käsittelyllä oululaisella käsittelyfirmalla tapahtui ohjeistuksen mukaan 2v. myöhemmin. Ei toiminut. Muutaman vuoden kuluttua alkoi oven pelti ruostua sisältäpäin. Valitin liikkeeseen josta Konetiellä olin ruostesuojauksen ostanut ja teettänyt. Hlö ei enää osannut suomea! En saanut minkäänlaista palautetta valitukseeni. Olisiko asiakaskontaktia hoitanut hlö ollut jotenkin vammainen tai muuten ei jaksanut sulattaa sitä että nuori mies tuo omistamansa auton ruostesuojaukseen ja kun se ei tullut tehtyä kunnolla, uskaltaa vielä reklamoida!
Lähemmät tiedot asiattomasti toimivasta "ruosteenestokäsittelyä" myyvästä firmasta löytyvät tarvittaessa.
- Anonyymi
Mitenköhän toimisi peltikattomaali? https://www.virtasenmaalitehdas.fi/tuote/katto-10-peltikattomaali/
- Anonyymi
Olen havainnut toimivaksi seoksen jossa on kotelosuojaa sekä teräketjuöljyä. Helppo ruiskuttaa paineilmakannulla alustaan. Koteloiden suojaus sitten jo hankalampi homma mutta sekin onnistuu ruiskulla jossa on hajoittava suutin metrin pituisen muoviletkun päässä.
- Anonyymi
Ja toisaalta .jos autonpohja alkaa lahota ni eiku massaukseen niin ei katsastuksessa ala vasaroimaan pohjaa ihan heti.
- Anonyymi
Terva on paras suojaine kaikkeen mahdolliseen kohteeseen.
- Anonyymi
Mä laittaisin sulatettua tummaa suklaata pohjaan suoraan ruosteen päälle.
Suklaan kuvuttua pinnasta tulee kestävä ja maukas ja takuulla ei ruoste ei tuu läpi .ja jis on reikiä ni kannattaa pistää maa pähkinöitä sekaan ni kyllä kestää isältä pojalle. ;) - Anonyymi
Minä olen noin kahden vuoden välein suojannut 15 vuotta vanhan auton pellavaöljy hieman sitkostettua teräketjuöljyä ja hieman tervaa.
Sitten paineilmaruiskulla koteloihin ja pohjaan. Ruostuminen on pysähtynyt kummasti.
Pellavaöljyllä käsitelty ruoste muuttuu tumman ruskeaksi/mustaksi kovaksi aineeksi.
Ihme ainetta. - Anonyymi
Sama juttu täällä. Olen tehnyt juuri tullaisen seoksen. Teräketjuöljyä ja pellavaöljyä yksi suhde yhteen ja hieman tavallista tervaa joukkoon. Teräketjuöljyssä on sitkosainetta, joka lisää tarttumista ja niin tekee myös terva.
Tätä ainetta olen laittanut pintaruosteen päälle ja ruiskuttanut koteloihin.
Reakoi ruosteen kanssa muodostaen mustan kovan pinnan. Kuivuminen kestää monta kuukautta.
Toimenpiteen on tehnyt 2-3 vuoden välein ja eipä ruoste ole levinnyt. - Anonyymi
Erikoiselta kuulostaa, ethän vaan ole Putinin miehiä?
- Anonyymi
On se vaikeaa, tämä ihan tavallisten ihmisten murheisiin avun hakeminen. Varsinkin suomi24.fi- sivuilla. Kenen etua ajaa tämä nykyinen systeemi jossa paskanjauhajat ovat pääroolissa?
Jos minä olisin vahtimassa, häpeäisin kuollakseni. - Anonyymi
helppo? teen vuosittain. Jos kunnolla pesisi alustan kerran vuodessa niin ei myöskään ruostu kovaa vauhtia. tässä ei edes pesty?
- Anonyymi
Maalasin taka-akselin äskettäin Maston Hammer-maalilla, jota voi sivellä ruosteen päälle. Sika Cavity Waxia sisäosiin.
https://www.xdalys.lt/en/catalog/toyota-avensis/car-parts/rear-beams-suspension-beams/1/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä201041- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875