Lokianturi

Tulipa ensimmäistä kertaa puhdistettua lokin anturi, kun vene oli vedessä. Anturi oli viikon satamassa seisomisen jälkeen täynnä jotakin merenelävää, joka onneksi lähti hyvin pois puukolla ja pumpulipuikolla. Vettä ei anturin irrotuksessa ja takaisin asennuksessa tullut veneeseen lopulta kuin viitisen litraa, joten sen puoleen hommassa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka aluksi operaatio kieltämättä hirvitti aika lailla.

Sellainen jäi kuitenkin mietityttämään, että anturi sekä sen läpivienti ovat muovia, ja reikä pohjassa kuitenkin reilun tuuman halkaisijaltaan. Muut läpiviennit ovat tukevaa pronssia. Onko kokemuksia siitä, että anturin läpivienti olisi hajonnut? Olisiko järkeä vaihtaa muovisen anturin tilalle pronssinen? Sellaisia olen nähnyt myytävän.
7308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vala betonia päälle...kyllä pitää!

Äänestä
  • Oletan, että tämä vastaus oli vitsi. Vai oliko tuossa joku syvällinen viisaus, jota en vain tajua?

    Äänestä

Pronssisiakin on tarjolla. Niitä suositellaan, jos anturi on erityisen syvällä veslinjasta, siis yli metrin syvyyksissä. Ei muovinen läpivienti mikään riski ole, koska sitä ei väännellä voimalla, kuten jäykistyneitä pohjaventtiileitä. Hajallekin muovisen saa kiristämällä työkalulla asennettaessa vastoin asennusohjetta.

Hiukan harjoitusta ja anturin puhdistus sujuu vain litran tai parin lorauksella. Ja se tarkoittaa siis yhteensä kahta avausta. Ei vain pidä hermoilla sen operaation kanssa. Sekä sokean tulpan että itse anturin o-renkaat pitää pitää myös hyvin silikoniravattuina

Äänestä

En oo kuullut pettäneen. Kyllä yleensä jos pettää, pettää joku venttiilillä varustettu letkullinen läpivieti. www.snoopu.fi

Äänestä

Ikinä en ole kuullu lokianturin holkin pettäneen. Joskus vaihtaessakin pari kolmekymmentä vuotta vanhaa holkkia saa hakata kuin vierasta sikaa ja silloinkin lähtee vain kappaleina pois.

Äänestä
  • En putsannut lokipyörää kertaakaan kauden aikana. Nyt kun nostin veneen ylös, siinä ei ollut mitään, ei näkkiä ei levää. Oli samassa jamassa kuin keväällä kun vene laskettiin veteen. Onko kaikki näkitkin kuolleet saasteisiin.

    Äänestä

  • Miksi avata kirjoitti:

    En putsannut lokipyörää kertaakaan kauden aikana. Nyt kun nostin veneen ylös, siinä ei ollut mitään, ei näkkiä ei levää. Oli samassa jamassa kuin keväällä kun vene laskettiin veteen. Onko kaikki näkitkin kuolleet saasteisiin.

    Itämerellä, ainakin pohjoisemmassa, usein on näin, ei ole paljon eliötä anturiin kiinnittymään. Lienee osittain kylmän veden, osittain saasteiden syytä.

    Anturin puhdistus tapahtui Barbatessa, Espanjan rannikolla, kun vene oli ensin seisonut viikon Cadizissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pronssianturi? kirjoitti:

Tulipa ensimmäistä kertaa puhdistettua lokin anturi, kun vene oli vedessä. Anturi oli viikon satamassa seisomisen jälkeen täynnä jotakin merenelävää, joka onneksi lähti hyvin pois puukolla ja pumpulipuikolla. Vettä ei anturin irrotuksessa ja takaisin asennuksessa tullut veneeseen lopulta kuin viitisen litraa, joten sen puoleen hommassa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka aluksi operaatio kieltämättä hirvitti aika lailla.

Sellainen jäi kuitenkin mietityttämään, että anturi sekä sen läpivienti ovat muovia, ja reikä pohjassa kuitenkin reilun tuuman halkaisijaltaan. Muut läpiviennit ovat tukevaa pronssia. Onko kokemuksia siitä, että anturin läpivienti olisi hajonnut? Olisiko järkeä vaihtaa muovisen anturin tilalle pronssinen? Sellaisia olen nähnyt myytävän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu