Koeputkihedelmöitys!! Kokemuksia kaivataan! (=

Kuinka monta alkiota teillä on laitettu ja kuinka monta on lähtenyt jatkamaan kasvua? pelottaa riskiraskaus, mutta mielummin 2 kun kävisi niin, ettei lähtisi ollenkaan kasvamaan.
Kertokaa vähän lisätietoa iästänne ja kuinka mones yritys oli jne.
Kiitos vastanneille! = )
131482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tuoresiirto tehtiin ennen juhannusta 1.ivf alkioita 1 siirrettiin, kahden päivän ikäinen ja jakaantunut vain 4soluun. käytin lugestrooneja lisänä. Tulos Nega. Nyt sit 1.pas 7solunen alkio 1kpl siirretti, Nyt vaan haudotaan :)
Yksi alkio sen takia kun julkisella ne ei laita kun pakosta kaksi.
ikää minulla 28

Äänestä

Ekan ivf:n kanssa ei päästy siirtoon, tuli kauhea kato alkioissa ja jakautuminen loppui niissä vähäisissäkin. Toisen ivf:n kanssa parempi tuuri, saatiin muutama käyttökelpoinen alkio, pyydettiin siirrettäväksi 2, mutta eivät suostuneet alkioiden hyvän laadun takia. Eli 1 siirrettiin, siitä ! LA tammikuussa, eli voiton puolella jo ollaan. Hoito tehtiin yksityisellä. Pari meni pakkaseen samassa oljessa ja jos molemmat sattuisivat selviämään niin sitten siirtävät 2 kerralla. Tuskin kuitenkaan selviävät sulatuksesta molemmat.

Äänestä

Voi kun kiva kuulla. (=
Onkohan toi jakaantuminen, sitten paras merkki alkion jatkoa ajatellen. Mitä nyt olen lukenut, niin monella selvinnyt jos alkio on ollut hyvin jakaantunut. (= (=

Äänestä

Itse raskauduin alkuvuonna ensimmäisestä ivf:n tuoresiirrosta. Yksi top-alkio siirrettiin. 3 meni pakkaseen. Nyt vaan odotellaan vauvan syntymää, rv 38 1 :-)

Äänestä
  • Tuoresiirto ja ensimmäinen pas negaa. Toista pas- alkiota viljeltiin lisää neljän päivän ikäiseksi ja siitä plussaa. Nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin. Ihan alussa vasta mennään 5 4.

    Äänestä

Voin tulla ilmoittamaan että 1.pas ja tulos positiivinen :) 4 vuoden uurastus palkittu ;)

Äänestä
  • Tarrasukkia! Me uurastettiin "vaan" reilut kaksi vuotta! Hcg reilu 21 000, joten hyvältä näyttää. Nyt jännäämään perjantain ultraa!

    Äänestä

Tehdäänkö heti alkionsiirron jälleen joku pikatesti tai tarkastus että siellä solu jatkaa tehtäväänsä

Äänestä

Ei tehdä. PP14 meille aina määrätty raskaustesti.

Äänestä

Mulla saatiin 3 topalkiota jotka olivat jakautuneet kaksi 7 ja yksi 8 soluiseksi. Niistä 2 meni pakkaseen ja 1 siirrettiin 3 päivän vanhana, eli se 8soluinen. Plussasin tuoresiirrosta, mutta meni sitten kesken aika alussa. Pari kuukautta "huilailin" ja sitten aloitin lääkkeet. Kun aika oli sopiva siirrettiin pakkasesta 1 alkio. Kaksi kyllä sulatettiin, mutta toinen ei selvinnyt ja ne olisi molemmat myös laitettu.
Perjantaina oli sitten pp 14 ja veritestipäivä ja nega sieltä tuli.
Meillä siis homma jatkuu seuraavalle kierrokselle....vielä jaksaa yrittää :)

Äänestä

2 alkiota siirrettiin, joista toinen lähti kasvamaan.
Oli lopettanut kasvun viikolla 6, ja nyt sitten edessä lääkkeellinen tyhjennys. Ei jaksa.....

Äänestä

Voidaanko siis laittaa yksi ja katsoa seuraavana päivänä lähteekö ja laittaa vielä uusi jos ei näyttää huonolta? Siis samassa kierrossa?`0=

Äänestä
  • Ei voi. Yksi tai kaksi alkiota siirretään kerralla yhteen kiertoon. Sit odotellaan, että tärppääkö. Jos ei niin pitää odottaa seuraavaan kiertoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LiisukkaPii19 kirjoitti:

Kuinka monta alkiota teillä on laitettu ja kuinka monta on lähtenyt jatkamaan kasvua? pelottaa riskiraskaus, mutta mielummin 2 kun kävisi niin, ettei lähtisi ollenkaan kasvamaan.
Kertokaa vähän lisätietoa iästänne ja kuinka mones yritys oli jne.
Kiitos vastanneille! = )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu