Kuntaliitokset eivät ole parantaneet palveluja missään

Tähän johtopäätökseen voi yhtyä, kun lukee niitä kirjoituksia mitä ihmiset ovat kirjoittaneet niistä kunnista jotka ovat liitetty suurempaan kuntaan.

Meillä on mahdollisuus menestyä ihan omana itsenäisenä kuntana myös jatkossa.

Tässä uudistusehdotuksia kunnan talouden parantamiseksi:
Tehdään naapurikuntien kanssa uusi sosiaali ja terveystyötä koskeva sopimus.
Myydään maa ja metsäomaisuus lukuunottamatta kaavoitukseen tarvittavia alueita.
Hankitaan tänne esim. Lääketeollisuutta josta saisimme kipeästi kaivattavia naistyöpaikkoja.
Puuteollisuus jatkojalostuksineen puuttuu meiltä lähes kokonaan. Siinä on mahdollisuus työpaikkojen lisäämiseen.
Ne voimavarat mitä on hukattu yhtymiseen Liperiin ja perustettuun Okuliin sekä nyt mahdolliseen yhtymiseen Joensuun kanssa olisi voitu käyttää teollisuuden monipuolistamiseen. Ei ole vielä myöhäistä kääriä hihat ja ryhtyä toimeen.
Jos liitymme Joensuuhun myydään aivan varmasti myös Outokummun Energia oy joka on meille ollut varma hyvän osingon tuottaja. Joensuuhan myi pois oman huomattavasti suuremman energiayhtiönsä. Ei siis mitään syytä pitää näin pientä yhtiötä, mikä nyt meitä täällä Outokummussa on palvellut jo vuosikausia hyvin ja tuottavasti.
Olen sitä mieltä että kuntaliitoksesta pitää järjestää sitova kansanäänestys Outokummussa kunhan seuraava valtuusto aloittaa työnsä.

Terveisin. Paavo Lehikoinen. Outokummun Perussuomalaiset
6296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus. Näin juuri tulee käymään.

Äänestä

Asiallinen kirjoitus. Ei loukkaa ketään henkilökohtaisesti.

Nyt on kohta kunnallisvaalit, ja ihmiset haluaa tietoa oman kunnan asioista ehdokkailtaan.

Äänestä

Etkös sinä Paavo ole ollut niillä paikoilla, joissa olisit voinut ohjata kuntaa vaikka hankkimaan sitä lääke. ja puunjalostusteollisuutta vuosikaudet?

Kun kunnan huoltosuhde huononee, niin kuntaliitos on päiväpäivältä todellisempaa totta.

Todella huono vaaliteema tämä itsenäinen kunta jos odottaa äänestäjiltään realismia ja haluaa tarjota edes lakisääteiset kuntapalvelut.

Äänestä
  • Kokoomuslaisen väite. Hän ei vaan uskalla paljastaa omaa nimeään.
    Mutta kyllä kansa tietää kuka on kyseessä.

    Äänestä

Kuntaliitos on tärkeä vaaliteema. Niille, jotka haluavat ajaa lyhytjänteitä ja paniikinomaista politiikkaa, kuntaliitosta Joensuun kanssa kannattaa ehdottomasti ajaa. Sillä saadaan noin viideksi vuodeksi talousasioita vähän paremmalle tolalle ja ehkä palveluita parannettua. Mutta pitkällä jänteellä - mitä päättäjiltä todella toivon - kuntaliitoksen ajaminen on järjetön ratkaisu. Pitkällä jänteellä ajatellen Outokummulla on kaikki menestymisen edellytykset: teollisuus, matkailu, tuleva kaivostoiminta (sitä tulee jossakin vaiheessa kunnan alueella takuuvarmasti), uudet asukkaat (jos Oku osataan tehdä houkuttelevaksi asuinpaikkakunnaksi), naisvaltaisten työpaikkojen luominen jne.

Okussa on todella potentiaalia vaikka mihin! Tänä syksynä päätetään, osataanko sitä nähdä vai ei. Tuleva historiankijoitus tulee joka tapauksessa tuomitsemaan ja kiittämään valtaan tulevan valtuuston jäseniä heidän päätöksistään.

Äänestä

Hyvä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Paavo Lehikoinen kirjoitti:

Tähän johtopäätökseen voi yhtyä, kun lukee niitä kirjoituksia mitä ihmiset ovat kirjoittaneet niistä kunnista jotka ovat liitetty suurempaan kuntaan.

Meillä on mahdollisuus menestyä ihan omana itsenäisenä kuntana myös jatkossa.

Tässä uudistusehdotuksia kunnan talouden parantamiseksi:
Tehdään naapurikuntien kanssa uusi sosiaali ja terveystyötä koskeva sopimus.
Myydään maa ja metsäomaisuus lukuunottamatta kaavoitukseen tarvittavia alueita.
Hankitaan tänne esim. Lääketeollisuutta josta saisimme kipeästi kaivattavia naistyöpaikkoja.
Puuteollisuus jatkojalostuksineen puuttuu meiltä lähes kokonaan. Siinä on mahdollisuus työpaikkojen lisäämiseen.
Ne voimavarat mitä on hukattu yhtymiseen Liperiin ja perustettuun Okuliin sekä nyt mahdolliseen yhtymiseen Joensuun kanssa olisi voitu käyttää teollisuuden monipuolistamiseen. Ei ole vielä myöhäistä kääriä hihat ja ryhtyä toimeen.
Jos liitymme Joensuuhun myydään aivan varmasti myös Outokummun Energia oy joka on meille ollut varma hyvän osingon tuottaja. Joensuuhan myi pois oman huomattavasti suuremman energiayhtiönsä. Ei siis mitään syytä pitää näin pientä yhtiötä, mikä nyt meitä täällä Outokummussa on palvellut jo vuosikausia hyvin ja tuottavasti.
Olen sitä mieltä että kuntaliitoksesta pitää järjestää sitova kansanäänestys Outokummussa kunhan seuraava valtuusto aloittaa työnsä.

Terveisin. Paavo Lehikoinen. Outokummun Perussuomalaiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu