Virtsavaivat..alapään polte..

nelkytjarisat

Hei,
Olen 44v kolmen lapsen äiti. Olen nyt toista vuotta kärsinyt virtsavaivoista; käyn pissalla ja ei mene kauaa kun jo alkaa alapäässä polttamaan, tunne että mentävä uudelleen pissalle vaikka rakko vetäisi varmasti vielä ja vetääkin. Pystyn siis kyllä pidättämään vaikka useita tunteja, mutta ihan kuin jo pienikin määrä virtsaa rakossa laukaisisi ärsytyksen virtsaputken/alavärkkien seudussa. Virtsatiet on tähystetty ja mitään ei löydy vikaa. Myös gyne ei nähnyt mitään vikaa emätin puolelta. Ei esim. silmiinpistävää kuivuutta tms.
Oon ihan toivoton jatkuvan kusihädän vuoksi. Mieleen tuli nyt eihän tämä olisi jo jotain alkavaa vaihdevuosivaivaa. Gyne kyllä meinasi että ei..mutta miten siitä voi olla varma. Mitataanko estrogeenitasoa vai onko se niin että vasta kun kuukautiset alkavat heittämään oireet voivat olla vaihdevuosivaivoja. Olen kyllä jonkun päivän kokeillut mm Ovestin puikkojakin sun työnnellyt jos mitä puikkoja, mutta en huomannut vaikutusta virtsavaivoihin muuta kuin että ovestin piti lopettaa kun emätin ärtyi niistä. Mietin kannattaisiko kokeilla muun merkkistä estrogeenia.. mutta jos ei ole varsinaista kuivuutta niin onko se puppua että voisi johtua estrogeenin vähyydestä johtuvista syistä..? Onko teillä muilla alkanut vaihdevuodet virtsaongelmilla? Aiemmin minulla ei ole ollut mitään ongelmia..esim. virtsarakontulehduksia eikä muita tulehduksia alapäässä. Mistäs nyt ilman mitään syytä tulisi esim. jokin yliaktiivinen rakko tms... ? Muista oireista..tuntuu että ennen kuukautisia hikoilen öisin, mutta ei mitään varsinaisia huomattavia kuumia aaltoja. Masentunut ja ärtynyt olen ollut pienen ikäni että siihen ei ole tullut huomattavampaa muutosta. Lihakset kyllä kipeytyvät nykyisin tosi herkästä ja jokseenkin huono olo jatkuvasti..

96

23838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kartiiiiiiiita

      Vähän asian sivusta.. mulla on ollut lähes aina niin, että noin viikko ennen kuukautisia pissattaa lähes koko ajan.. sitten tulee kuukautiset ja se loppuu siihen.. taas seuraavan kierron puolivälin jälkeen alkaa sama rumba..

    • nelkytjarisat

      Itse en ole huomannut eroa että vaiva muuttuisi selkeästi kierron mukaan mutta ajattelin nyt tarkkailla tuotakin asiaa tarkemmin. Nimittäin gyne sanoi minulle että vaiva voisi olla estrogeenin puutteesta johtuvaa silloin jos vaiva pahenee kierron lopussa kuten sinulla. Silloin voisi olla noista estrogeenia sisältävistä puikoista/voiteista apua. Voisi olaa...ärsyttävää tämä arvailu!! Näistä vaivoista ei selvästi vielä nykypäivänäkään ole tarpeeksi tehty tutkimusta että ihmiset saisi avun..hirveää vuositolkulla kärsiä tällaisesta niinkun jotkut kuulostavan tehneen ja syytä ei saa selville :(

      • toistaiseksi hyvä

        Oletko huomannut virtsavaivojen lisääntyneen esim. yhdynnän jälkeen? Itselläni oikeastaan vaihdevuosivaivat alkoivat nimen omaan juuri kirjoittamallasi vaivoilla ja melkeinpä aina yhdynnän jälkeen seuraavina päivinä. Nykyään vältän sellaista asentoa, ettei virtsarakko joudu hankaukselle alttiiksi. Emättimessä ei varsinaista kuivuutta kylläkään ollut, mutta virtsarakon limakalvoilla siis kuitenkin. Muutaman kerran kävin testeissä virtsatulehduksen takia, mutta sitä se ei ollut. Käytän Ovestinpuikkoja ja välillä rinnalla hormoonitonta puikkoa. Aloin myös syömään karpaloita ja puolukoita ja vähensin sokerin käyttöä. Vaivaa ei ole nyt ollut yhteen vuoteen.

        Myös alakerran lihasten jumppaa harrastan ainakin 5pv/viikossa.

      • nelkytjarisat
        toistaiseksi hyvä kirjoitti:

        Itseasiassa ainakin tämän kertainen paheneminen alkoi juurikin yhdynnän jälkeen. Mutta ei aina ole siitäkään tullut..voi olla tosiaan että asennot vaikuttaa. Pitääpä nyt seurata tuotakin. Minäkään en varsinaista kuivuutta ole huomannut, mutta ehkäpä sitten virtsarakon limakalvoilla sitä on.. jotain ärsyttävää siellä jokatapauksessa on. Mukava kuulla että sinulla on helpottanut. Saa toivoa josko itsellänikin vielä. Kestikö sinulla vaivat kauan? Ja auttoivatko nuo puikot ja marjojensyönnit piankin vai pitikö käyttää useamman viikon tai useamman ennenkuin vaikutuksen huomasi?

      • toistaiseksi hyvä
        nelkytjarisat kirjoitti:

        Kyllähän puikkoja piti alussa käyttää parisen viikkoa joka ilta ja ja kolmannella joka toinen pv ja sen jälkeen 2/vko. Ei vaivat kestäneet kauan, mutta muutamaan otteeseen kylläkin ja todella kamalaa, kirvelyä ja jatkuva kusihätä, vaikka just olis ollu ja sitten paineen tunne ja polttelua:( Kyllä tuo paikallisestrogeeni on hyvä apu virtsarakon limakalvojen kuivuuteen. Voi olla, että iän mukana virtsarakon lihakset ovat myös löystyneet ja raskaudetkin tekee sitä. Siispä kannattaa harjoitella ns. "hissijumppaa", että etsit vuorotellen peräaukon ja pissaosaston/emätin ja jännität, niinkuin pidättäisit. Alussa tuntuu että etupuolelta ei oikein löydy kohdetta, mutta harjoitus tekee mestarin:) Smartpallot ovat myös hyvä harjoitusväline. Käytin niitä myös tiivisti alussa, mutta nyt kun on kondiksessa, niin on jäänyt vähemmälle. Smartpallot paransivat myös alakerran tuntoherkkyyttä, suosittelen:)

        Tuota jumppaa minäkin oon koittanut nyt jo pidempään enemmän ja vähemmän aktiivisesti harrastaa.. ei tahdo vain muistaa kuin näin vaivan ollessa pahempana. Tahdon olla vähän kärsimätön myös noitten lääkkeiden kanssa..jos ei heti auta niin nakkaan pois. Pitää nyt jos ostan vielä jotain estrogeenia yrittää pinnistellä pidempään käytön kanssa. Yhtenä vaihtoehtona mietin myös että tää voisi olla myös jotain psykosomaattista...kun tuota kusetusta ei ole öisin ja sitten tuntuu että esim. joogassa vaiva antaa hetkeks periksi. Jos osaisi olla ajattelmatta koko asiaa niin ehkä se katoaisi ;) Kiitos sinulle kun "toistaiseksi hyvä" kun jaksoit vastailla :)

    • eylaaa

      Hei. Minulla on ihan samanlaiset oireet kuin sinulla. Oireeni alkoivat tammikuussa ja ne ovat kestäneet nyt 9kk. Rakko ja peräsuoli tähystetty, virtsakokeet ja viljelyt otettu papakoe puhdas ylävatsa ultrattu, 2 kertaa gynegologi tähysti ja mitään vikaa ei ole missään. Myösd röngten kuvat otettu lantioalueelta ja ylempää. Verikokeet otettiin ja syövän mahdollisuus suljettiin pois myös sitä kautta. Lääkärin määrämästä yiaktiivisen virtsarakon lääkitysksestä ei ollut apua. Vagifem ja Ovestin hoidot eivät auttaneet vaan ärsyttivät lisää limakalvoja. Hiivalääkitys ei auttanut ja nyt olen yrittänyt Vagisan nimisellä hormoonittomalla voiteella helpottaa vaivaa. Hiukan auttaakin kun laittaa asettimella emättimen sisälle voidetta ja sivelee ulkopuolelle myös. Vaiva on tosi kiusallinen ja hermoille käyvä. Herään aamuyöstä oireisiin enkä saa enää unta. Päivisin jos keskityn oikein johonkin niin en kiinnitä oireisiin niin paljon huomioita mutta muutoin vaiva on ikäänkuin koko ajan läsnä. Lääkäri epäili jo punajäkälääkin, mutta ei ole mitään siihsen viittaavaa näkyvissä. Itse olen sitä mieltä että kyse on sisäisestä kuivumisesta ja ilmeisesti virtsarakon puolella, mutta kun ei löydy sopivaa lääkettä. Minulla kipeytyvät myös lihakset herkästi mutta ei ole ollut minkäänlaisia rakkotulehduksia missään vaiheessa. Olen kettanut myös erilaisia vitamiinikuureja ja nyt yritän ruveta jumpopoaamaan alavatsan sisäisiä lihaksia jos se auttaisi. Pientä virtsankarkailuoiretta minulla on kyllä tänä aikana. Tsemppiä vain sinulle nelkytjarisat sillä tiedän mikä vaikeus sinulla on. Samassa veneessä ollaan.

      • nelkytjarisat

        Kuulostaapa niin kyllä just täsmälleen minun tarinalta. Ikävä että sullakin tällaista, ei todellakaan kivaa. Itsellä tosiaan löytyi hiivaa, mutta epäilen ettei liity asiaan. Hiivakuurin jälkeen (tabletti ja varmuudeksi vielä canesten satsit viikon päästä) tilanne on edelleen sama. Ehdin jo riemastua että josko olisikin ollut kokoajan "vain" hiivaa, mutta ei. Just myös minulla on kuva että oisi jotain kuivumisen tapaista, ja siksi ajattelinkin täältä kysellä oisko jo vaihdevuosioiretta. Nyt ainakin tuntui että oireet paheni paria päivää ennen kuukautisia ja helpottui kuukautusten aikana ja helpotti kuukautisten aikana (tosin en nyt tiedä johtuiko hiivalääkkeestä jonka otin myös kuukautisten aikaan). Vagifemin ja Ovestinin lisäksi on jotain olikohan Pausanol nimistä estrogeenivoidetta. Ajattelin vielä sen testata. Tänään posti toi lähetteen virtsaputken laajennukseen mitä urologi viimeksi ehdotti että voisi kokeilla. Mutta en millään haluaisi mennä sinne..pelottaa että menee jotain pieleen ja vaiva muuttuu jopa pahemmaksi. Kun jotenkin tuntuu että ei tämä voi olla mitään kummoista, esim. mitään IC:tä kun ei varsinaista kipua ole, epämääräinen polte ja pissatuksen tunne vain. Haluaisin uskoa että kunhan löydän sopivan voiteen tai muun lääkkeen tai ruokavalion tai jonkun "pehmeämmän" keinon, vaiva helpottaisi. Onko sinulle ehdotettu tuota virtsaputken laajennusta, puikoilla tehtävää?

      • nelkytjarisat

        Hei Eylaaa vielä; ootko sinä ajatellut lantionalueen lihaksistoasi ovatkohan kireät? Tätä oon itselläni miettinyt. Alaselkä kipeytyy helposti esim. kävelyllä ja jotenkin koen että on sellainen jännitys päällä lantion sisällä. Jos sitä jotenkin jännittää vääriä lihaksia niin että on joku virtsateihin liittyvä hermo puristuksissa mikä aiheuttaa ärsytystä sitten...? En tiiä oisko mahdollista, mutta mielikuvitukseni laukkaa kyllä tän asian kanssa vaikka mihin estääkseni mihinkään leikkauksiin menon ;)

      • Eylaaa

        Hei taas nelkytjarisat.
        Epäilen suuresti lantiopohjan lihaksiston löystymistä ei niinkään kireyttä ja olenkin nyt etsiskellyt sopivia jumppaohjeita. Epäilen huonoja lihaksia siksi, että minulta tuppaa myös lirahtelemaan silloin tällöin ponnistuksen yhteydessä. Olen tehnyt vuosikymmeniä istumatyötä. Kävelylenkkejä harrastan koirani kanssa eikä minulla ole kävellessä muita ongelmia kuin että koiran tehdessä jonkin äkillisen liikkeen loppupuolella noin 6km jälkeen lenkkiä niin tulee herkästi lirahdus. Huonontunut virtsanpidätyskyky viittaa huonoihin lantiopohjan lihaksiin. Itse en lähde noihin rakon venytyksiin enkä usko niiden olevan syynä vaan mielestäni nämä ovat iän tuomia ongelmia ja nimenomaan kuivumista. Siskollani joka on minua 3 vuotta vanhempi on nämä samat vaivat. Hän käyttää Vagifem hormoonipuikkoa alapäähän ja lisäksi näitä erilaisia voiteita. Apu kuulema on tullut Vagifemillä vaikka aina pillerin laiton jälkeen sen päivän kirvelee mutta voiteet helpottavat niitä oireita. Vagifemiä vaan pitäisi uskollisesti käyttää että se alkaisi auttamaan. Olenkin nyt ottanut uudestaan Ovestinin käyttöön ja lisäksi nämä voiteet. Toivossa on hyvä elää. Nämä oireet ovat mitä ilmeisesmmin aika yleisiä ja ihmettelenkin ettei lääkärit näistä kerro meille naisille mitään. Mielestäni minulta otettiin turhaan kaikki nämä kokeet ja syy oli että kun olen tässä syöpäiässä??

      • Eylaaa
        Eylaaa kirjoitti:

        Hei nelkytjarisat.
        Jatkan vielä noista minun oireista että kun ne pahenee niin oireet tuntuvat peräsuolessa ja välillä ikäänkuin kohdunsuulla. Minulla oli eka kerran tämäntyyttpistä oiretta tuossa 49 vuotiaana ja silloin sain Vagifem kuurin jota kaäytin vain muutaman viikon. Se meni silloin ohi lyhyellä kuurilla eikä tullut takaisin ennen kuin nyt. Silloin nämä Vagifem pillerit olivat myös paljon vahvempia (25mq). Jostain syystä niitten koostumusta on heikennetty oikein mittavasti. Olisiko tullut syöpätapauksia vai miksi. Eivät lääkärit kerro kun kysyin. Ehkä ne eivät sikis myöskään auta heti vaan menee enemmän aikaa.

    • nelkytjarisat

      Eylaaa: Itsellänikin jonkin verran lihasheikkoutta lantionpohjanlihaksistossa, aivastaessa tai trampoliinilla hyppiessä pitää olla varuillaan ;) Mutta en tiedä sitten alaselkä, päällimmäisiä vatsalihaksia tai mitä nyt tuolla lantionseudulla on. Huomaan että pidän jonkin verran koko ajan alavatsaa tavallaan sisäänvedettynä ja ero on rentoon tilaan selkeä kun sen sitten ajatuksen kanssa olen nyt välillä koittanut rentouttaa. Mutta tosiaan, tiedä häntä voiko edes vaikuttaa..
      Minulla nyt käytössä kolmatta päivää tuo Pausanol, mistä mainitsin. Estrogeeni lääke samoin kuin tuo Vagifemkin, mutta miedompi kuin Ovestin. Tai tänään tungen sitä kolmannen erän. Ei ainakaan vielä ole ärtynyt tuo alapää, joten saapa nähdä. Toivottavasti kestäisi. Pitää nyt koittaa olla sitkeä ja käyttää sitä pidempään että näkee vaikuttaako. Aloitin ihan varavaran vuoksi nyt myös antibioottikuurin ihan oma-aloitteisesti (tiedän..ei saisi). Lääkäri jossain vaiheessa määräsi minulle pienenä annoksena, vaikka ei ollut bakteeritulehdusta, ns. estolääkkeeksi ja otin vain muutaman tuolloin ja lopetin kun ei apua. Nyt kokeilen sitä sellaisella annoksella joka sitä yleensä määrätään virtsatietulehdukseen sen seitsemän päivää. Ompahan sitten varmuudella ainakin tulehdukset hävitetty..jos nyt siitä varma voi olla. Nyt neljäs päivä sitä ja eipä nyt kyllä vielä ainakaan vaikutusta. Hiivaa vastaan taistelen samalla maitohappobakteeripuikoin. On tää kyllä hommaa.. :( Millaisia oireita sinulla peräsuolessa? Itsellä välillä ihan kuin tulisi joku kouristus peräsuoleen, kestää ihan hetken kerrallaan, mutta liekkö liittyy asiaan.

      • Eylaaa

        Hei. Olen myös käyttänyt virtsatielääkityksen antibioottikuurin ja sillä ei ollut mitään vaikutusta. Peräsuolessa kouristuksen omaista kipua silloin kun ei emättimessä tunnu. Mielestäni oireet liittyvät tähän samaan vaivaan. Minkä verran sinulla on painoa? Olen huomannut että koko ajan kun painoni on lisääntynyt niin tavallaan oireet pahenevat. Pitäisi alkaa painonpudotus sillä jos on huono alapään lihaksisto niin vaikuttaahan ylipaino siihenkin. Vaihdoin välillä työtuolin satulatuoliin kun ajattelin että takapuolen hermotukset ovat vioittuneet vuosikausien istumistyössä. No en huomannut siitäkään mitään apua. Näinä päivinä on taas alapää oireillut aika voimakkaasti ja meinaa hermo mennä tämän taudin kanssa. Ei tunnu tulevan apua lääkäreiltä tähän vaivaan. Ei ole päivääkään mennyt ilman kipua siitä kun tammikuussa kivut alkoivat. Odottelen nyt jos sinulla se pausanol auttaa niin kokeilen sitten sitä minäkin. Minulla on nyt ovestin menoss siten että laitan 2 kertaa viikossa. Minusta on erittäin vastenmielistä käyttää mitään hormoonia kun niin monilla tutuilla on puhjennut rintasyöpä viimeaikoina.

      • kokenut saman

        Ovestin ja Pausanalpuikot ovat saman vahvuisia. Pausanalvoide on miedompaa. Ettei teillä vaan olis peräpukaman oierita? Itselläni helpotti samanlainen vaiva kortisonia sisältävällä peräpukamavoiteella. Pitää tarkka olla syömisissä, niin vaiva pysyy poissa.

      • kokenut saman
        kokenut saman kirjoitti:

        lisäystä edelliseen: Peräpukamat ovat laskimolaajentumia ja mulla niitä oli peräsuolen sisäpuolella. Oli aikamoiset kivut, eikä meinanneet millään hellittää ja piti ottaa reilusti särkylääkettä voiteen lisäksi useampana päivänä. Liikunta ja ruokavalio ovat itselläni auttaneet, niin että vaivaa ei ole ollut pitkään aikaan. Olen myös istumatyöntekijä.

      • nelkytjarisat
        Eylaaa kirjoitti:

        Hei. Olen myös käyttänyt virtsatielääkityksen antibioottikuurin ja sillä ei ollut mitään vaikutusta. Peräsuolessa kouristuksen omaista kipua silloin kun ei emättimessä tunnu. Mielestäni oireet liittyvät tähän samaan vaivaan. Minkä verran sinulla on painoa? Olen huomannut että koko ajan kun painoni on lisääntynyt niin tavallaan oireet pahenevat. Pitäisi alkaa painonpudotus sillä jos on huono alapään lihaksisto niin vaikuttaahan ylipaino siihenkin. Vaihdoin välillä työtuolin satulatuoliin kun ajattelin että takapuolen hermotukset ovat vioittuneet vuosikausien istumistyössä. No en huomannut siitäkään mitään apua. Näinä päivinä on taas alapää oireillut aika voimakkaasti ja meinaa hermo mennä tämän taudin kanssa. Ei tunnu tulevan apua lääkäreiltä tähän vaivaan. Ei ole päivääkään mennyt ilman kipua siitä kun tammikuussa kivut alkoivat. Odottelen nyt jos sinulla se pausanol auttaa niin kokeilen sitten sitä minäkin. Minulla on nyt ovestin menoss siten että laitan 2 kertaa viikossa. Minusta on erittäin vastenmielistä käyttää mitään hormoonia kun niin monilla tutuilla on puhjennut rintasyöpä viimeaikoina.

        Joo ei taida vaikuttaa tuo lääkekuuri mitään. Huominen päivä on 7. pva lääkettä, pitäs lie jo vaikuttaa jos ois tulehdus.
        Oon 168 ja 65kg. Tämän painoinen olen ollu kymmenisen vuotta -2kg, eli ei liene mulla painosta johtuvaa, mutta kuulostaa tuo sun järkeily ihan järkeenkäyvältä että saattaa vaikuttaa. Jumpata kannattaa jokatapauksessa.

        Melkein naurattaa lukea sun kirjoitusta. Sama juttu että istumatyötä teen ja satulatuoli testattu juuri samasta ajatuksesta kuin sulla. Eikä apua myöskään minulle. Tällähetkellä, ja itseasiassa keväästä saakka, olen tehnyt töitä seisoaltaan "baaripöydän" tapaisella vaan eipä tunnu tämäkään konsti tepsivän.
        Tuo peräpää ei mulla kyllä kouristele kuin todella harvoin. Enemmän tämä vaiva on nykyisin sellaista pahaa polton tunnetta jossain kohden virtsaputkea,kusetuksen tunnetta. En ajattele tätä kuitenkaan varsinaisena kipuna siten että ajattelisin esim. buranasta olevan apua. Niin..oiskohan, empä ole kokeillut. Mutta ihana hetki aina se 15min wc:ssä käynnin jälkeen minkä hyvä olo kestää, mutta sitten se alkaa :( . Kuitenkin tämä viikko kun oon käyttäny tuota Pausanolia on ehkä ollut vähän helpompi. Ehkä. Käytän sitä voidetta jossa ei niin paljon estrogeenia kuin puikoissa. Minulla myös pelko kaikenlaisia hormoonihoitoja kohtaa ja yleensäkkin lääkkeitä en mielellään popsisi. Kerron alkaako vaikuttaan. Ostin myös Uretin nimistä luontaistuotetta joka virtsavaivoihin..siihen en kummemmin jaksa edes uskoa mutta ihan sama. Ja näiden lisäksi oon koittanu nyt pitää valkoiset viljat ja sokerin käytön mahdollisimman vähissä. Monessa paikassa toitotetaan ruoan vaikutusta. Oon hirveän perso sokerille, pullille, kaikelle makealle ja tää on vaikeeta, mutta yritän. Ja mikä vaikeinta, helpottaisi jos osaisi pitää ajatukset ihan muualla eikä tarkkailisi itseään - toisaalta kun tuntuu että pääkopastako tämä sittenkin johtuu kun jos kovasti jotain puuhaa, vaivaa ei niin kovin edes huomio. En tiiä... mutta taistellaan!

        Hei nelkytjarisat. Minä olen myös turhan perso makealle ja epäilen myös sen pahentavan tilannettani. Ajattelin aloittaa ja Pausanol-kuurin. Sisareni sanoi että niitä pitäisi vain sitkeästi käyttää sisllä vaikutus ei ala lähestulkoonkaan heti. Burana ei auttanut minulla mitenkään kokeilin myös sitä ja peräpää oireilee myös minulla harvakseltaan. Se on silloin sellaista kuivakkaa kipuilua. Peräpukamat minulla on ollut jo parikymmentä vuotta ja ne oireilevat eri tavalla. Niiden kanssa kyllä pärjää ja nekin minulla katsottiin vasta äskettäin kun myös peräsuoli tähystettiin. Hormonihoitoihin kannattaa suhtautua todella varauksella ja luulen että näitä Vagifem-puikkoja miedonnettiin aikaisemmasta juuri tietyistä syistä. Yritetään vaan nyt yhdessä selvitä tästä pirunmoisesta taudista joka tuntuu kyllä olevan aika yleinen. Taistellaan!!

      • Eylaaa
        kokenut saman kirjoitti:

        lisäystä edelliseen: Peräpukamat ovat laskimolaajentumia ja mulla niitä oli peräsuolen sisäpuolella. Oli aikamoiset kivut, eikä meinanneet millään hellittää ja piti ottaa reilusti särkylääkettä voiteen lisäksi useampana päivänä. Liikunta ja ruokavalio ovat itselläni auttaneet, niin että vaivaa ei ole ollut pitkään aikaan. Olen myös istumatyöntekijä.

        Hei kokenut saman.
        Ei ole peräpukamavaiva nyt kyseessä. Minulla on kyllä sitäkin vaivaa ollut jo vuosikausia ja se on hiukan erilainen vaiva. Siinä kirvelee ja kutittaa ja on selkeitä haavoja aukon sisäpuolella, jotka kyllä rauhottuvat puuduttavilla kortisonivoiteilla päivässä. Tämä on erilainen oire ja se on sellainen jatkuva polte ja paineen tunne virtsarakko/emätin osastolla.

      • -body-
        Eylaaa kirjoitti:

        Hei nelkytjarisat. Minä olen myös turhan perso makealle ja epäilen myös sen pahentavan tilannettani. Ajattelin aloittaa ja Pausanol-kuurin. Sisareni sanoi että niitä pitäisi vain sitkeästi käyttää sisllä vaikutus ei ala lähestulkoonkaan heti. Burana ei auttanut minulla mitenkään kokeilin myös sitä ja peräpää oireilee myös minulla harvakseltaan. Se on silloin sellaista kuivakkaa kipuilua. Peräpukamat minulla on ollut jo parikymmentä vuotta ja ne oireilevat eri tavalla. Niiden kanssa kyllä pärjää ja nekin minulla katsottiin vasta äskettäin kun myös peräsuoli tähystettiin. Hormonihoitoihin kannattaa suhtautua todella varauksella ja luulen että näitä Vagifem-puikkoja miedonnettiin aikaisemmasta juuri tietyistä syistä. Yritetään vaan nyt yhdessä selvitä tästä pirunmoisesta taudista joka tuntuu kyllä olevan aika yleinen. Taistellaan!!

        Hiivasyndrooma...googlettakaa oireet...

    • Piirakka60

      nelkytja risat,

      vaihdevuosivaivoissa ei ole samanlaisia oireita kuin sinulla, mutta niitä voi olla silloin kenellä tahansa, jolla on virtsatietulehdus. Vaihdevuosissa olevilla naisilla virtsatietulehdukset ovat hyvin yleisiä, koska estrogeenin väheneminen edesauttaa limakalvojen kuivumista, jolloin bakteerit pääsevät helposti virtsateihin.

      Verikokeella voidaan sinulta mitata estrogeeni, onko se matala vai normaali.

      Kannattaa myös ostaa apteekista Ganesten nimistä hiivasieni lääkettä ja laittaa yksi emätinpuikko silloin tällöin emättimeen, jottei emättimessä ainakaan ole hiivainfektiota, joka aiheuttaa myös kovaa polttelua limakalvoilla ja voi tehdä myös virtsatietulehduksen kaltaisia ärsytysoireita.

      Hyvä keino virtsatietulehduksen ehkäisyyn on 1-2 kertaa viikossa emättimeen laitettava estrogeenipuikko, joka vahvistaa limakalvoja ja ehkäisee virtsatietulehduksia.

      Oireidesi poistamiseksi kannattaa nauttia suun kautta maitohappobakteereita, sillä niiden on todettu vähentävän virtsastietulehduksia. Tehokas keino on myös juoda karpalomehua, jota saa sokerillisena että maustamattomana ruokakaupoista. Myös C-vitamiinin nauttiminen auttaa asiaa, sillä virtsan happamuus estää bakteerien kasvua rakossa.

      Karpalomehun on todettu estävän bakteerien kiinnittyminen virtsarakon seinämään ja näin tulehdusta ei synny. Puolukka ajaa saman asian.

      Yksi keino on pyytää gynekologilta myös resepti, ja hakea apteekista Hipeksal nimistä lääkettä, joka ei ole antibiootti, mutta pitää tehokkaasti virtsatieinfektiot loitolla. Estolääkkeet Trimopan ja Nitrofur C75 ovat antibiootteja, mutta nykyisin ei suositella liikaa antibioottien käyttöä.

      Kehottaisinkin käymään apteekissa ja ostamaan 500 mg Ganesten tabletin, sekä maitohappovalmisteen ja sitten ostamaan ruokakaupasta karpalomehua, jota nautitaan päivittäin. Karpalo-inuliini kapselit luontaistuotekaupasta ovat myös hyvä virtsatietulehdusten ehkäisyyn ja hoitoon.

      • nelkytjarisat

        Hei piirakka60 ja kiitos kun koitat auttaa!
        Sanoisin melkein että ikävä kyllä ei ole varmastikkaan virtsatietulehdus, sillä jos olis, olisi vaiva varmaankin mennyt jo ohi. Ellei ole sitten tulehdusta mitä ei virtsatestissä näy..onko? Pissanäytteissäni ei ole koskaan ollut mitään, ihan puhtaita, vaikka tämä vaiva on päällä. Ja nyt kuitenkin varan vuoksi vielä syön aloittamani Trimopan kuurin jotta ainakin bakteeritulehdus olisi varmuudella pois suljettu.
        Tuo estrogeenitason mittaus kyllä voisi olla hyvä ajatus silti.
        Hiivatulehdustahan löytyi papanäytteestäni muutama viikko sitten (vaikka ei kutinaa eikä kokkareista vuotoa) ja olen nyt tosiaan syönyt sen tabletin ja siitä viikon päästä vielä Canesten 3pv kuurin(voiteena). Eli periaatteessa pitäisi olla häätynyt tuolla, mutta pitänee käydä tarkistuttamassa sekin vielä tässä. Tosin aiemmin keväällä kävin otattamassa hiivanäytteen kun oli vaiva päällä ja silloin ei tuloksissa näkynyt hiivaa. Että liekkö hiivaakaan.
        Suun kautta olen jo vuosia syönyt lähes päivittäin maitohappovalmistetta. Välillä laitan myös alapäähän maitohappopuikkoja.
        Viimeksi kun ostin karpalomehua, tuntui että se pahensi vain tilannetta. Silloin oli varmaan tuo hiiva jo, että liekö johtui sitten paheneminen siitä vai karpalomehusta, en tiedä. Eli nn tiedä muutakuin että en tiedä mikähän ihme tähän auttaisi :( Nyt odottelen Pausanolin vaikutusta sen parisen viikkoa sormet ristissä.

      • Eylaaa

        Hei piirakka60. Olen eri mieltä että vaihevuosioireissa ei ole tällaisia oireita kuin minulla ja nelkytjarisalla on. Nämä ovat mitä todennäköisemmin juuri niitä kuivumisesta aiheutuvia oireita. Minulla on ollut vuosien varrella muita vaihevuosioireita ja ne kun loppuivat niin nämä alkoivat. Siinä olet kyllä oikeassa kun epäilet syyn olevan virtsarakon puolella. Minultakin otettiin kaikki viljelyt ja virtsakokeet. Lisäksi mitattiin virtsasuihkut ja pidettiin virtsapäiväkirjaa. Olin oikein urologin hoidossa ja kaikki kivet käännettiin. Lisäksi tähystettiin rakko ja otettiin myös papa. Kaikki olivat puhtaita. ei mitään missään. Polte on vaan pirunmoinen ja jatkuva. Sisarellani myös samat vaivat ja hän on 3 vuotta minua vanhempi. Hänellä auttaa hormonipuikkohoito, mutta minulla ne vain lisäävät ärsyrtystä. Sisar oli kyllä sitä mieltä että kun sitkeästi käyttää näitä puikkoja niin ne alkavat auttamaan. Onhan se kyllä järkeen käypää sillä eihän mikään ihottumakaan hetkessä parane. Hiivakuuritkin otin varmuuden vuoksi eikä mitään vaikutusta. Samoin olen käyttänyt maitohappobakteereita ja juonut karpalomehua sekä käyttänyt karpalopillereitä. Puolukkaa syön jatkuvasti ja nyt aloitin myös kalanmaksaöljykapseleiden käytön. Mutta kuten jo aiemmin totesin ei minulla ole virtsarakon puolellea mitään vikaa. Otettiin myös laajat verikokeet ei mitään missään. Täytynee vain keskittyä hormoonipuolen ongelmiin. Sinulla ei mitä ilmeisemmin ole ollut vielä vaihdevuosioireita? No toivottavasti et niitä koskaan saakkaan. Joskus nuorempana minulla oli virtsarakon tulehduksia joten tiedän millaisia ne ovat, mutta nyt ei ole ollut 30 vuoteen niitä ongelmia.

      • piirakka60

        Hei!

        On minulla ollut vaihdevuosioireita, sillä ne ajat ovat jo takanapäin, sillä olen 60 vuotta.

        Itselläni on ollut ajoittain tuollaista poltetta limakalvoilla, mutta se on ollut aina joka ikinen kerta allergiaa vessapaperille elikkä, kun olen vaihtanut toiseen vessapaperimerkkiin, niin oireet ovat kadonneet. Alzyr helpotti kummasti oireita.

        Kyllä tässä muuten on läpikäyty kuumotukset kasvoilla, yöhikoilut ja hormovaihtelutkin. Syön myös D3 vitamiinia sekä CLA:ta, jotka vaikuttavat limakalvoihin.

        Huomaathan myös sellaisen seikan, että Canesten -puikko aiheuttaa myös kuumotusta niin emättimessä kuin valuessaan ulos limakalvoille.

        Ystävättärelläni oli myös kuumotusta limakalvoilla, mutta hän pääsi siitä, kun allergialääkäri totesi hänellä vaikean allergian alushousujen väriaineille, jonka takia hän ei saa käyttää kuin valkoisia värjäämättömiä alkkareita.

        Toivottavasti pääset vaivastasi, sillä tiedän, että se on vihoviimeistä ja haittaa myös elämää.

      • Eylaaa
        piirakka60 kirjoitti:

        Hei piirakka60. Kiitos kun osallistut keskusteluun ja annat arvokasta tietoa meille. Olenkin hiukan epäillyt tuota vessapaperia ja olen jonkin verran allerginen. Myös pesuaineita olen miettinyt. Täytyy vaihtaa kaikki merkit allergittomiin tuotteisiin. Hajustettuja kasvovoiteita ja hiustuotteita en ole voinut käyttää enää vuosiin koska ne aiheuttivat silmissä valtavasti oireita. Kun vaihdoin ne tuotteet niin ei ole silmät enää oireilleet. Olet oikeassa että tämä haitta on sietämätön ja olen jatkuvasti kärttyinen ja hermostunut. Ikää minulla on nyt 57 ja muut vaihdevuosioireet ovat kyllä kadonneet. Mikä tuo Alzyr on?

        Eylaa,

        Alzyr on antihistamiini, joka tehoaa todella nopeasti allergiaoireisiin kuten nokkosrokkoon tai nenän vasomotoriseen vuotoon tai silmien kirvelyyn ja vetistelyyn.

        Käytän sitä itse, jos satun vahingossa käyttämään esimerkiksi juuri vääränmerkkistä veskipaperia ja saan kuumotusta vessassa käynnin jälkeen.

        Itse sain kortisonia sisältävää voidetta gynekologilta alapään limakalvojen sietämättömään poltteluun. Gynekologi sanoi minulla olevan ihottumaa limakalvoilla, joka saattoi juuri olla allergiaa jollekkin käyttämälleni pesuaineelle. Ostin Erisania, LV:tä ja MiniRisk pesuaineet kylppäriin ja ihottuma sekä kuumotus katosivat.

        Yksi erittäin hyvä allergosoimaton voide limakalvoille on apteekista myytävä noin 20 euron hintainen Phyciogel voide, joka tehoaa nopeasti ihon kuumotukseen sekä kutinaan alapään limakalvoilla. Olen käyttänyt sitä säännöllisesti 2 vuotta. Sain gynekologilta eka tuubin maksutta kokeiltavaksi, enkä kyseisestä tuotteesta enää luovu, koska se on niin hyvä limakalvojen kosteuttaja myös yhdynnän aikana, vaikka voide onkin kallis.

      • Eylaa
        Piirakka60 kirjoitti:

        Hei Piirakka60. Minulla ei ole todettu mitään ihottumaan emättimessä. Koitan nyt sitten noita kortisonivoiteita vielä. Ostin myös allergialääkettä Alzyriä mutten ole huomannut siitä vielä mitään apua. Hulluksi tämän vaivan kanssa taitaa tulla kun ei apua löydy mistään. Lääketiede ei näemmä osaa auttaa ja lääkärit ovat aivan kädettömiä tässä asiassa. Viiminen konsti on mennä ilmeisesti vanhalle jo kaiken nähneelle gynogologille jos sieltä löytyisi apua :(

    • nelkytjarisat

      Hei Eylaa.. tämän aamun järkeilyni tuotosta ajattelin spekuloida sinullekkin. Mietin että voisiko sittenkin meillä olla vain pelkkää hiivan aiheuttamaa virtsaputkien ärsytystä. Eilen, kun itsellänikin oli taas pahempi päivä, rasvasin kunnolla Canestenilla tuon alapääni ja tuntuu että nyt taas astetta helpompi olla. Paljon tuntuu olevan tapauksia että se hiiva ei lähde yhdellä eikä kahdella kuurilla, vaan jos on sitkeä hiiva, pitäisi ottaa kuurina, neljänä viikkona peräkkäin se tabu sokerit pois. Ootko sinä kova valkoisten viljojen, sokerin ym. hiilihydraattien kuluttaja kuten minä? Hiivasyndroomasta paljon puhuttaan, en tiedä onko soopaa vai ei, mutta ei kyllä kohdallani olis ihme kun syön niin paljon makeaa.
      Minulla ei tosiaan ole kyllä ikinä normaaleja hiivan oireita ollut, raskausaikana kerran 20v sitten ja nyt toisen kertaan ja molemmilla vain testissä huomattu. Eli jäin nyt miettimään kun papassa hiivaa kuitenkin sitten oli että onko ne normaalit testit aina luotettavia kun aiemmassa testissä hiivaa ei ollut. Tehdäänkö papan hiivatesti jotenkin eri tavalla, onkohan se jotenkin tarkempi, viljelty pidempään tms. Jos se hiiva piilee jossain onkalossa tuolla emättimen uumenissa ja aiheuttaa virtsaputken puolelle meille vain oireita? Ja kun äityy aina kukkimaan varsinkin yhdynnän jälkeen. Jos tämä ikä aiheuttaa kuivuutta virtsaputken puolella niin josko siellä nämä hiivavaivatkin sitten helpommin tuntuu . Ja kun meillä molemmilla vahvemmat estrogeenipuikot ärsyttää niin sekin ehkä osoittaisi hiivaan päin sillä ylimääräinen estrogeeni kuulemani mukaan ruokkii hiivaa. Mitäs oot mieltä?

      • Eylaaa

        Hei nelkytjarisat.. Tuo sinun järkeilysi voi pitää paikkansa sillä minullakin on tuota makeata mennyt oikein urakalla. Täytyypä kokeilla tosin olen huomannut että rasvaaminen bebanthella helpottaa samalla tavalla. Hiivasyntroomahan on vissiin hiukan eri kuin tavallinen hiiva alapäässä vai onko. Hiivasyntroomahan kyllä aiheuttaa paljon kaikenlaisia oireita joten täytynee tarkentaa ruokavaliota oikein kunnolla. Nythän oli tutkimus, että vehnä on tosi pahasta ja pelkästään sen pois jättäminen auttaa monia. Minähän otin tossa jossain välissä sen yhden pillerin hiivalääkkeen joka ei vaikuttanut millään tavalla.Eikä minun papassa ollut mitään, mutta se otettiin kyllä ennen näitä oireita. Mitä tulee noihin estrogeenipuikkoihin niin ainakin minä voin paremmin aina kun en niitä käytä. Toisaalta niitä pitäisi ilmeisesti käyttää tollainen pari kuukautta ennen kuin vaikutukset alkaa näkyä. No en tiedä, mutta tartun nyt tuohon hiivaongelmaan ei se ainakaan ole pahasta jos makeat ym senkaltaiset jättää pois. Kiitos vinkistäsi ja ei kun kokeilemaan taas.

        Joo, hiivasyndrooma on laajempi käsite, koko elimistöön vaikuttaa, mutta eli saman sienen aiheuttama. www.hiivasyndrooma.com sivulla siitä ja hoidosta. Lääketiede ei tunnusta tuota, liekkö huuhaata, mutta kaiken muun oon kohta kokeillut ilman apua niin sama koittaa tuotakin. Oon nyt muutaman päivän ollut syömättä mitään sokeria tai valkoisia jauhoja. Sinänsä olo tuntuu jo nyt "ei niin turvonneelta", että eipä tämä tällainen dieetti pahasta varmaan ole joka tapauksessa. Yhtä tuskaa kyllä tämä makeannälkä...kahvin kanssa ei voi syödä pullaa. jne :( Alapää on hieman parempi. Pausanolia tunnun kestävän. Oon sitä nyt viikon laittanut joka ilta ja parina viime aamuna oon saanut riemuita kun olen tuntenut pissatuksen tunteen oikein mitä en ole tuntenut pitkiin pitkiin aikoihin! Eli ei sitten että alavärkeissä/virtsaputkessa polttaa, vaan siten että tunnen rakossa että se on täynnä, ilman virtsaputken polton tunnetta :) Pienet on ilonaiheet..hahah.. Mutta oon nyt kauhean toiveikas että näinköhän tämä paranisi. Niin perjantaina nappasin sen hiivalääkkeen ja ajattelin että otan nyt viikon päästä ainakin vielä yhden.

        Hei nelkytjarisat. Ettei vaan löytyisikin siitä pausanolista nyt se apu? Täytyy minunkin aloittaa sen käyttö, kun ei se muuten ärsytä. Tuohan on kerrassaan lupaavaa jos on parikin aamua mennyt normaalisti mulla kun on mennyt koko vuosi nyt ettei päivääkään olisi ollut oireet pois. Kyllä me tämä taistelu voitetaan kun vain sitkeästi yritetään. Täytyy minunkin ottaa ne hiivakuurit vielä jos vaikka kaikki yhdessä tepsisi. Palaillaan taas linjoille.

      • Eylaaa
        nelkytjarisat kirjoitti:

        Joo, hiivasyndrooma on laajempi käsite, koko elimistöön vaikuttaa, mutta eli saman sienen aiheuttama. www.hiivasyndrooma.com sivulla siitä ja hoidosta. Lääketiede ei tunnusta tuota, liekkö huuhaata, mutta kaiken muun oon kohta kokeillut ilman apua niin sama koittaa tuotakin. Oon nyt muutaman päivän ollut syömättä mitään sokeria tai valkoisia jauhoja. Sinänsä olo tuntuu jo nyt "ei niin turvonneelta", että eipä tämä tällainen dieetti pahasta varmaan ole joka tapauksessa. Yhtä tuskaa kyllä tämä makeannälkä...kahvin kanssa ei voi syödä pullaa. jne :( Alapää on hieman parempi. Pausanolia tunnun kestävän. Oon sitä nyt viikon laittanut joka ilta ja parina viime aamuna oon saanut riemuita kun olen tuntenut pissatuksen tunteen oikein mitä en ole tuntenut pitkiin pitkiin aikoihin! Eli ei sitten että alavärkeissä/virtsaputkessa polttaa, vaan siten että tunnen rakossa että se on täynnä, ilman virtsaputken polton tunnetta :) Pienet on ilonaiheet..hahah.. Mutta oon nyt kauhean toiveikas että näinköhän tämä paranisi. Niin perjantaina nappasin sen hiivalääkkeen ja ajattelin että otan nyt viikon päästä ainakin vielä yhden.

        Hei nelkytjarisat.
        Toivottavasti kerrot sitten kun paranet että minäkin tietäisin mikä tähän tautiin auttaa. Hain eilen apteekista Pausanolia ja aloitan tänään käyttämään sitä. Toivottavasti kroppani sietää sitä ainetta. Makeata olen syönyt kyllä, mutta yritän päästä siitä eroon. Tsemppiä sinulle..t. Eylaaa

      • Eylaaa
        nelkytjarisat kirjoitti:

        Joo, hiivasyndrooma on laajempi käsite, koko elimistöön vaikuttaa, mutta eli saman sienen aiheuttama. www.hiivasyndrooma.com sivulla siitä ja hoidosta. Lääketiede ei tunnusta tuota, liekkö huuhaata, mutta kaiken muun oon kohta kokeillut ilman apua niin sama koittaa tuotakin. Oon nyt muutaman päivän ollut syömättä mitään sokeria tai valkoisia jauhoja. Sinänsä olo tuntuu jo nyt "ei niin turvonneelta", että eipä tämä tällainen dieetti pahasta varmaan ole joka tapauksessa. Yhtä tuskaa kyllä tämä makeannälkä...kahvin kanssa ei voi syödä pullaa. jne :( Alapää on hieman parempi. Pausanolia tunnun kestävän. Oon sitä nyt viikon laittanut joka ilta ja parina viime aamuna oon saanut riemuita kun olen tuntenut pissatuksen tunteen oikein mitä en ole tuntenut pitkiin pitkiin aikoihin! Eli ei sitten että alavärkeissä/virtsaputkessa polttaa, vaan siten että tunnen rakossa että se on täynnä, ilman virtsaputken polton tunnetta :) Pienet on ilonaiheet..hahah.. Mutta oon nyt kauhean toiveikas että näinköhän tämä paranisi. Niin perjantaina nappasin sen hiivalääkkeen ja ajattelin että otan nyt viikon päästä ainakin vielä yhden.

        Hei nelkytjarisat.
        Sinusta ei ole kuulunut muutamaan päivään mikä on sinäsä hyvän merkki eli alat ilmeisesti parantumaan pikkuhiljalleen. Itselläni on selkeästi alkanut oireet loivenemaan jopa suorastaan poistumaan. Lääke joka siihen näemmä on auttanut on Pausanol. Samanlainen tuote kuin Ovestin mutta ei ärsytä samalla tavalla emättimen limakalvoja. Noi kyseiset lääkkeet ei auta yhdessä yössä vaan niitä on käytettävä aluksi parikin viikkoa yhtäsoittoon ja vasta sitten voi ilmeisesti harventaa käyttökertoja. Lisäksi käytän Vagifem voidetta. Tällainen tieto muillekkin asian kanssa kamppaileville. Otin myös Möllerin kapselitkäyttöön ja b-monivitamiinipillerit. Joten saattaapi olla, että elämä alkaa pikkuhiljaa hymyilemään. Kerron myöhemmin miten sujuu onko oireet kokonaan poistuneet vaan oliko kaikki vain toiveajattelua. Terv. Eylaaa

        Hei Eylaa,
        Ompa kiva kuulla että sulla myös helpottamaan päin! Kyllä on myös minulla tuntuma että parempaan suuntaan menossa. Mulla juuri kuukautiset loppumassa ja saa nyt nähdä mitä näiden jälkeen. Nimittäin tämä vaiva on minulla kyllä normaalisti kuukautisten aikaan muutoinkin ollut parempana. Ompa kiva että Pausanol passaa sullekkin. Jatkan nyt taas sen käyttöä että tulee nyt vaikka se kolme viikkoa (ohjeessa 2-3 viikkoa) joka päivä. Siinä voiteessa (vai onko sulla puikot?) on kyllä tosi vähän sitä estrogeenia(0,1mg) toisaan kun vertaa esim Vagifem tabuihin (10mg), mutta ehkäpä se riittäisi.
        Yks uusi havainto on tässä tullut tehtyä, tai uusi ja uusi, mutta kuitenkin. Kun olen ihmetellyt että yleensä kun käyn joogassa/pilateksessa/zumbassa, vaiva aina helpottaa. Niissähän tunnetusti tehdään paljon lantionalueen lihaksilla töitä. Olen ajatellut että se on endorfiinin vaikutusta, mutta huomasin nyt että kusetuksen päällä ollen, seisoessani, kun työnnän lantiota hieman eteenpäin jotta notko suoristuu, helpottaa hätä. Minulla on jostain syystä (lihasheikkoutta varmaan) nykyisin enemmänä notkoselkää kuin ennen ja mietin että tämänkin takia lantion sisälläkin sitten tietty kaikki on vähän eri asennossa kuin ennen. Saattaa olla yksi syy että putki sitten ärtyy..on enemmän venytyksessä/huonossa asennossa kun persus on pitkällä(?). Alaselkä muutenkin kipeytyy tosi helposti minulla. Siispä nyt oon tehnyt lisäksi kovasti töitä että nuo sisemmät vatsalihaksen/alapään lihakset sais parempaan kuntoon.
        Vitamiineja popsin myös, B, C, D ja magnesium epa. Lisäksi (hip huraa mikä saavutus) oon nyt jo viikon ollut syömättä yhtään sokeria missään muodossa enkä myöskään valkoisia jauhoja sisältäviä juttuja. Makeanhimo selkeesti helpottaa. Perjantaina nappasin sen hiivatabletin kuiten huiviin. Se tuo Vagifem on vissiin resepti lääke?
        Parin viikon päästä olis aika sinne virtsaputken laajennus toimenpiteeseen. Sormet ristissä olen että vaiva helpottaisi ja voisin soittaa että pitäkää aikanne..
        Joo, minä kertoilen välillä miten menee, kertoilehan sinäkin. Käyn välillä kurkkimassa täällä :).

      • ???!!!

        Vagifemin pitoisuus on 10mikrogrammaa eli vastaa 1milligrammaa. Pausanolvoiteessa on tosiaankin vähän estrogeeniä, siis 0,1milligrammaa, mutta puikoissa on 1milligrammaa, kuten Ovestinpuikoissakin.

      • ???!!!
        ???!!! kirjoitti:

        korjaus: Ovestin ja Pausanolpuikoissa siis 0,5milliä. Ovestinvoidetta saa 1,0millistä.

        Nyt taas tuntuu että helpotus olikin vain väliaikaista. Minulla on menossa ne Pausanol-puikot, mutta ajattelin vaihtaa ne siihen voiteeseen. Ei se vaiva kuitenkaan ole ollut niin paha kuin aiemmin oli mutta voi vaikuttaa myös liian kireät housut pahentavasti. Minulla myös helpottaa oireet aina kun liikun tai teen jotain fyysistä. Mieliala varmaan myös vaikuttaa sillä nyt olen taas nukkunut huonosti ja on kaikkea harmia ollut niin heti tuntuu oireetkin lisääntyvän. Makean himo on hiukan talttunut samoin kun muukin syöpöttely johtuneeko sitten vitamiinien lisäyksestä. Jossain haettiin tyrniöljykapselitutkimuksiin tällaisia meidän oireilla (alapään polttelu ja kirvely) varustettuja naisia joten ajattelin suorittaa oman tutkimuksen ja ostin tyrniöljykapseleita ison paketin. Siinä tutkimuksessa valittavilla naisilla ei kuitenkaan saa olla mitään estrogeenipitoista hoitoa meneillään joten en sitten ilmoittautunut. Se oli ihan asiallinen tutkimus. Kerroppas sitten miten meni se virtsaputken laajennusoperaatio jos nyt sinne menetkään. Toivottavasti ei tarvitse. :)

      • nelkytjarisat
        ???!!! kirjoitti:

        Vagifemin pitoisuus on 10mikrogrammaa eli vastaa 1milligrammaa. Pausanolvoiteessa on tosiaankin vähän estrogeeniä, siis 0,1milligrammaa, mutta puikoissa on 1milligrammaa, kuten Ovestinpuikoissakin.

        Ahaa, kiitos tarkennuksesta! :)

      • Eylaaa
        nelkytjarisat kirjoitti:

        Hei Eylaa,
        Ompa kiva kuulla että sulla myös helpottamaan päin! Kyllä on myös minulla tuntuma että parempaan suuntaan menossa. Mulla juuri kuukautiset loppumassa ja saa nyt nähdä mitä näiden jälkeen. Nimittäin tämä vaiva on minulla kyllä normaalisti kuukautisten aikaan muutoinkin ollut parempana. Ompa kiva että Pausanol passaa sullekkin. Jatkan nyt taas sen käyttöä että tulee nyt vaikka se kolme viikkoa (ohjeessa 2-3 viikkoa) joka päivä. Siinä voiteessa (vai onko sulla puikot?) on kyllä tosi vähän sitä estrogeenia(0,1mg) toisaan kun vertaa esim Vagifem tabuihin (10mg), mutta ehkäpä se riittäisi.
        Yks uusi havainto on tässä tullut tehtyä, tai uusi ja uusi, mutta kuitenkin. Kun olen ihmetellyt että yleensä kun käyn joogassa/pilateksessa/zumbassa, vaiva aina helpottaa. Niissähän tunnetusti tehdään paljon lantionalueen lihaksilla töitä. Olen ajatellut että se on endorfiinin vaikutusta, mutta huomasin nyt että kusetuksen päällä ollen, seisoessani, kun työnnän lantiota hieman eteenpäin jotta notko suoristuu, helpottaa hätä. Minulla on jostain syystä (lihasheikkoutta varmaan) nykyisin enemmänä notkoselkää kuin ennen ja mietin että tämänkin takia lantion sisälläkin sitten tietty kaikki on vähän eri asennossa kuin ennen. Saattaa olla yksi syy että putki sitten ärtyy..on enemmän venytyksessä/huonossa asennossa kun persus on pitkällä(?). Alaselkä muutenkin kipeytyy tosi helposti minulla. Siispä nyt oon tehnyt lisäksi kovasti töitä että nuo sisemmät vatsalihaksen/alapään lihakset sais parempaan kuntoon.
        Vitamiineja popsin myös, B, C, D ja magnesium epa. Lisäksi (hip huraa mikä saavutus) oon nyt jo viikon ollut syömättä yhtään sokeria missään muodossa enkä myöskään valkoisia jauhoja sisältäviä juttuja. Makeanhimo selkeesti helpottaa. Perjantaina nappasin sen hiivatabletin kuiten huiviin. Se tuo Vagifem on vissiin resepti lääke?
        Parin viikon päästä olis aika sinne virtsaputken laajennus toimenpiteeseen. Sormet ristissä olen että vaiva helpottaisi ja voisin soittaa että pitäkää aikanne..
        Joo, minä kertoilen välillä miten menee, kertoilehan sinäkin. Käyn välillä kurkkimassa täällä :).

        hei nelkytjarisat.
        Löysin sivuston Jossa kerrotaan näistä meidän vaivoistamme ja todetaan että ennen alettiin nämä hoidot paljon vahvemmilla kuureilla kuin nykyään. Käyppä lukemassa http://www.kuivuus.fi/laakariblogi/
        Tuolla kerrotaan vaivoista hyvin tarkkaan ja tuntuvat olevan hyvinkin yleisiä meillä naisilla. Minäkin muistan että ennen tuota Vagifemiä oli 25 mg kun se on nykyää 10mg. Silloin joskus sain samoihin oireisiin tuota vahvempaa ja meni ohi viikossa. Nyt joutuu laimeanpaa käyttämään kauemmin.
        Tsemppiä vaan taas sinulle.
        t. Eylaaa

      • Nelkytjarisat

        Pitääpä käydä lukemassa!
        Kävin muuten tässä lääkärissä ja otettiin hiivanäyte nyt vielä varalta. Sain myös kokeiltavaksi vagifem "pillereitä" , eli nytpä nekin testataan jokatapauksessa . Mutta keskiviikkona varmaan sitten menen siihen venytykseen .. josko tuo yksi kerta ei ainakaan pahentaisi tilannetta.
        Palaillaan!

      • Eylaaa
        Nelkytjarisat kirjoitti:

        Olen nyt laittanut sitä pausanolia ihan virtsarakon ulkopinnalle ja ulksynnyttimeen ja katson josko paremmin auttaisi. Ei ainakaan huononna tilannettani. Päinvastoin minusta tuntuu että se auttaa paremmin näihin pissatusoireisiin. Minulla ne Vagifem pillerit aiheutti melkoista ärsytystä joten en ole niitä viitsinyt käyttää. Palailen taas linjoille. Terveisin Eylaaa.

      • nelkytjarisat
        Eylaaa kirjoitti:

        Hei nelkytjarisat.
        Nyt taas tuntuu että helpotus olikin vain väliaikaista. Minulla on menossa ne Pausanol-puikot, mutta ajattelin vaihtaa ne siihen voiteeseen. Ei se vaiva kuitenkaan ole ollut niin paha kuin aiemmin oli mutta voi vaikuttaa myös liian kireät housut pahentavasti. Minulla myös helpottaa oireet aina kun liikun tai teen jotain fyysistä. Mieliala varmaan myös vaikuttaa sillä nyt olen taas nukkunut huonosti ja on kaikkea harmia ollut niin heti tuntuu oireetkin lisääntyvän. Makean himo on hiukan talttunut samoin kun muukin syöpöttely johtuneeko sitten vitamiinien lisäyksestä. Jossain haettiin tyrniöljykapselitutkimuksiin tällaisia meidän oireilla (alapään polttelu ja kirvely) varustettuja naisia joten ajattelin suorittaa oman tutkimuksen ja ostin tyrniöljykapseleita ison paketin. Siinä tutkimuksessa valittavilla naisilla ei kuitenkaan saa olla mitään estrogeenipitoista hoitoa meneillään joten en sitten ilmoittautunut. Se oli ihan asiallinen tutkimus. Kerroppas sitten miten meni se virtsaputken laajennusoperaatio jos nyt sinne menetkään. Toivottavasti ei tarvitse. :)

        'Eylaa: No joo.. eli viikko sitten keskiviikkona kävin siellä virtsarakon/virtsaputken venytyksessä. Sinänsä jollain tasolla ärsyttää, sillä itse oletin että virtsarakkoon ei tarvitsisi koskea, oli alunperin puhe että vain putkea venytetään, en tiedä miksi meni nyt noin. No, tehty mikä tehty. Ja ei nyt vielä ainakaan ole mitään parannusta huomattavissa. Ehkä hieman enemmän jopa oireita. Enemmän virtsaputkiongelmaan päin kallistun yhä sillä katetrin pito oli yhtä he...iä, teki juuri sen poltteen mikä itsellä on ollut pariin otteeseen kun olen luullut että on virtsaputkentulehdus. En tiedä sitten kauanko kestää että rakko toipuu tuosta venytyksestä, onko siitä johtuen vielä ärsytystä. En edes tiedä kuinka pitkä sairasloma tästä yleensä annetaan..en nyt vielä ole tohtinut kovin hyppiä ja revitellä. Mutta asian pääasia; siellähän diagnosoivat minulle sen Interstitaalisen kystiitin (vai miten kirjoitettiin lie), eli IC taudin. Ja en millään haluaisi niellä tätä sillä kun olen katsonut tuon taudin oireita ja toisten kertomuksia, omat oireet ei kyllä vastaa niitä. Ei minulla ole mitään oikeaa kipua, mitä tuossa taudissa on: pahoja rakko/putki kipuja etenkin öisin. Minä nukun yöt ihan hyvin, kerran käyn pissalla yleensä - taudissa olevat kärsivät ympäri vuorokauden yleensä. Mun oireet helpottaa kuukautisten aikana, taudissa yleensä pahenee . Ja monia muitakin poikkeavuuksia. Tautihan diagnosoidaan siten tähystämällä että rakkoa venyttäessä rakon pinnalle tule jotain pumpulimaisia verenpurkaumia. Tai ilmeisesti tulevat siinä vaiheessa kun rakkoa tyhjätään venytyksen jälkeen. Aiemminhan pidin pissapäiväkirjaa joka piti viedä tutkimukseen. Normaalisti kun kävin veskissä, tuli sellanen 2,5dl pissaa. Öisin saattoi kertyä 5dl, mutta päivällä tuntui että pakko mennä pissalle jo tuossa 2,5 desin paikkeilla (pissatarpeen tunne lievempi alkoi toki aiemmin, mihin nyt yritettiin vaikuttaa). Nyt venytyksessä rakkoa venytettiin 1l saakka. En tiedä, mutta minusta kuulostaa isolta venytykseltä ja eikö tarpeeksi jos kenen vaan rakkoa venytetään ala tulemaan verenpurkaumia. Minunkin rakko oli edellisessä tähystyksessä vajaa vuos sitten ihan rauhallisen näköinen, ei mitään ic:hen viittaavaa kun rakossa käytettiin se n. 5dl, mutta nyt kun venyttivät litraan, tuli noita veripurkaumia (vasta ison venytyksen jälkeen) ja sen vuoksi diagnoosi. Lääkäri meinas että tautia on joskus lievempänä, mutta en tiiä. No, hoitoahan tähän ei ole keksitty mikä jokaisen parantaisi, eli jatkoksi nyt sitten ellei tämä venytys nyt auttanut on kai pakko tarttua lääkepurkkeihin. Jotain Triptyliä tai sitten Ataraxia meinas. Jotkut ovat saaneet avun oireisiin tietynlaisesta ruokavaliosta: pois suklaa, tomaatti, kahvit, teet, sitrushedelmät, c-vitamiinit, karpalomehut ym. Tätä nyt testaan. Että tämmöstä täällä. Jatkan nyt tuota vagifem paikallishoitoa kuitenkin vielä. Tällähetkellä, kun oireet ovat samat yhä, ottaa kyllä niin päähän ettet usko :(

        Hei nelkytjarisat. Tosi harmi ettei apua tullut vaan pelkkää kärsimystä. Itse olen vakaasti sitä mieltä että kyse on kuivuudesta. Seikkaa puoltaa sekin että vaivat helpottuvat kun tulee luontaista kosteutta kuten kuukautiset jotka minulla ovat loppuneet jo monta vuotta sitten. Itselläni ei ole ollut kahteen vuoteen myöskään minkäänlaista sukupuolielämää joka on edesauttanut kuivumista. Sikäli olen havainnut pientä helpotusta tulleen rasvaamisesta Vagisan voiteella ulkoisesti ja sisäisesti. Pausanolipuikkojen apu on vielä arvoitus, mutta jos on paikat olleet kohta vuoden kuivina niin eihän ne hetkessä parane. Limakalvot ovat sen verran herkkä alue. Olen lukenut netistä tuosta rakon venytyksestä ja yleensä siinäkin apu on ollut hetkellinen. Tämä vaiva on niin yleinen että en usko millään sen johtuvan rakkoviasta. Minunkin rakkoni tutkittiin läpikotaisin ja pidin myös virtsapäiväkirjaa. Ihan normaalilta kaikki näytti. Jatka vain rasvaamista ja Pausanolin käyttöä, sillä kyllä minä uskon että vaivamme helpottaa ajan myötä. Noi ruoka-aineet joita mainitsit kuuluvat juuri minun jokapäiväisiin herkkuihini joten voisi auttaa kun jättäisi nekin pois. Lisäksi tykkään kaikesta tulisesta mausteesta. Kaiken lisäksi minulla oli hirveä stressitila päällä silloin kun nämä vaivat puhkesi. Lääkäreiden viimeinen konsti on yleensä mielenterveys tai rauhottavat lääkkeet kun eivät muuta keksi. Niistä aion pysyä erossa ja yritän helliä itseäni kaikella muulla tavalla. Paranemisia sinulle ja parempaa mielialaa toivotellen Eylaa :)

        Kiitos toivotuksista Eylaa, josko tää helpottais..ees joskus..meillä molemmilla..viimeistään haudassa ;) Mietin tässä että oliko sulla, kun kerrot että valvottaa öisin sua, yöllä kipuja vai onko vain se että pissattaa kokoajan?

      • Eylaaa
        Nelkytjarisat kirjoitti:

        Kiitos toivotuksista Eylaa, josko tää helpottais..ees joskus..meillä molemmilla..viimeistään haudassa ;) Mietin tässä että oliko sulla, kun kerrot että valvottaa öisin sua, yöllä kipuja vai onko vain se että pissattaa kokoajan?

        No heippa taas.Nelkytjarisat.
        Ei minulla mitään kipuja ole yöllä vaan vain niitä pissatusoireita ja ne voimistuvat aamuöllä ja useimmiten en enää saa unta sen jälkeen. Nykyään päivisinkin pitkitän vessaan menoa ja menen vasta kun oikein alkaa rakko pullistella. Kyllä minä jatkan sitä pausanolin käyttöä sekä laitan sitä Vagisan voidetta ulkosynnyttimellle niin se voide ainakin vie hetkeksi oireet pois.Ei minulla ole ainakaan pahentunut nämä oireet joten olen siinä mielessä toiveikas että ne joku päivä lakkaa kun sitkeästi rasvaan sisältä ja ulkoa. En enää keksi mitään muutakaan konstia. Olikos sinulla sitä hiivaa?

        Ei ollut hiivatestissä mitään . Hyvä ettei kipuja sinullakaan. Minullakaan ei ole ollut ja yöt olen nukkunut ihan hyvin. Keskimäärin kerran yössä olen käyny vessassa. Samoin toimin minäkin kusetukseni kanssa päivisin. Viime yönä kolmeen saakka nyt kyllä ramppasin veskissä tiheesti ja vihloi tuota rakkoa, ihan uutta tuollainen minulle. Nyt on kipu rauhottunu päivän mittaan, olen juonut paljon, mutta täytyy huomenna käydä antaa virtsanäyte jos jatkuu ens yönäkin ettei ny mikää bakteeri päässy toimenpiteessä.. Hermostuttaa ettei se venytys nyt vaan pahentanu tätä tilannettani :(

    • mmmmm9

      Kokeile käyttää pullotettua vettä. Kyllä vaihdevuodet altistavat koska limakalvot kuivuvat.
      Huolehdi myös kalkin saannista.
      Meilläpäin ainakin on sellainen vesijohtovesi, että siitä saa jopa ripulin.
      10 litran lähdevesi maksaa kolme euroa, halpa hinta hyvästä olosta. Kanniskelu on eri juttu, käytän pyörällistä ostoskärryä. Vaikka joutuisi käymään parin km päässä kaupassa ostaisin silti.
      Vaihdevuosiin liittyvät oudot kivutkin.

    • kolisas

      Hmm.. hiivatulehdus ei aina näy kokeessa..???? sitä hiivaa voi olla eri kohdassa, mistä näyte on otettu.. näin ainakin mun ystäväni kertoi.. hänellä oli kaikenlaista vaivaa ja hiivakokeet näytti miinusta.. kunnes sitten eräs gyne sanoi hänelle näin..
      ja alkoi hoidot toimimaan..

      Minulla yhden kovan antibioottikuurin jälkeen kärsin samanlaisita oireista kuin teillä.. tosin mulla on lievempiä.. se menin ajastaa pois..noin puoli vuotta siinä meni... jossain määrin itse kyllä ylireagoin sen kanssa.. ja luulen, että osin sen vaiva oli kyllähän vähän henkistäkin.. siis minulla..

      Pulloveden laatuhan on mitä on, siitä on tehty tutkimuksia, siis sen puhtaudesta.. kyllä tavallinen hanavesi on tuorempaa.. ja jos jossain siitä saa ripulin, niin sitten kannattaa se vesi viedä kaupungin elintarvike lab tms mikä nimi missäkin.. jos vedestä saa ripulin, niin siinä voi olla coli bakteeri.. olisiko jossain näin huono valvonta.. kyllähän vesilaitoksen joutuvat säännöllisesti ottamaan vedestään näytteet..

      • nelkytjarisat

        Hei kolisas,
        Hiiva minusta kyllä osasyynä vaivoihini tässä ollut ja olenkin nyt ottanut hiivalääkkeitä vähän kuurina. 3 tabua olen ottanut nyt n. viikon välein. Toivottavasti ei ole vaarallista.. Pitänee käydä vielä tk:ssa jos ottaisivat loppuviikosta näytteen. Täytyy sanoa että penkoo sillä puikoillaan joka puolella alapäätä että varmasti näyttäisi jos on näyttääkseen, onko hiivaa vai ei. Nyt oon "hiivakuurilla" ollut eli ei pitäisi ainakaan elintavat ruokkia hiivaa yhtään, päinvastoin.
        Toivottasti tämä menisi ohi itsellänikin jo..

    • kolisas
    • Eylaaa

      Hei nelkytjarisat.
      Olen taas lueskellut noita juttuja meidän ongelman tiimoilta ja törmännyt sellaiseen seikkaan aina kuin estrogeenivajaus. Siihen on ollut neuvona ellei Pausanol, Ovestin tai Vagifem auta niin monipuolisemmat vahvemmat hormoonikorvaushoidot. Voi olla ellei nämä hoidot ala helpottamaan niin ehkä kokeilen lyhyemmän jakson tollaista hormoonikorvausjuttua. Miten sinulla menee? Onko yhtään alkanut helpottamaan? Minulla on taas yöt menneet lyhyillä 4h unilla ja sehän viittaa juuri tuohon estrogeenivajaukseen. Jos vain tietäisi että tämä joskus vaikka vuodenkin kuluttua loppuisi niin unohtaisi hormoonikorvauhoidot, mutta hiljalleen alan kallistua sellaisen lyhytaikaisen hoidon puoleen, että saisi noi limakalvot kuntoon. Sittenhän niillä saattaisi taasd pärjätä pitkäänkin. Hyvää joulunalusaikaa sinulle.

    • Trikomoniaasi

      Trikomoniaasi
      Hei..katsoppa cooglesta tuosta taudista ja käy kokeessa varmuuden vuoksi...Kerro sitten mikä oli tulos..

      • Eylaaa

        Se on sukupuolitauti jollainen myös minulla on ollut nuorempana. Meillä ei ole sitä nyt sillä siinä on ihan toisenlaiset oireet. Kiitos kuitenkin ehdotuksestasi. Ps en ole ollut kahteen vuoteen miestä lähelläkään!

      • Eylaaa

        Trikomoniaasissa oleva vuoto on lisäksi tosi pahanhajuinen ja sen aiheuttama kirvely ja kutina sietämätöntä ulkoisissa sukupuolielimissä, kun taas meillä tämä kirvely ja polte on sisälläpäin. Lisäksi mitään vuotoa ei ole... olen jopa niin kuiva ettei minulla ole ollut minkäänlaista vuotoa ainakaan vuoteen.
        Olen edelleen sitä mieltä että vaivamme johtuu estrogeenivajauksesta johon meillä ei ole vielä riittävä tai sopiva lääkitys. Menenkin joulun jälkeen käymään oikein kokeneella gynegoloogiilla sillä tuntuu että nämä nuoremmat naisgynegoloogit eivät ymmärrä täm än vaivan päälle yhtään mitään.
        Terv. Eylaaa

    • nelkytjarisat1

      Hei Eylaaa, kiitos kysymästä, tänään ollut tosi hyvä päivä, vois sanoa ettei mitään vaivaa. (todella kovaa puun koputusta!!..)Saas nähdä miten huomenna. Mutta siis vaihtelevasti..kuten ennenkin. Rakon venytyksestä ei siis ollut hyötyä. Mutta onneksi tuntuu nyt että ei haittaakaan..kipuja mitä venytyksen jälkeen vähän oli, ei nyt ole enää ollut. Lääkäri, urologi, soittaa alkuvuodesta kontrollisoiton ja saa nähdä mitä ehdottaa. En usko siihen IC diagnoosiin vieläkään. Hyvin nukun edelleen yöt, minulla vaiva on vain päivällä ja etenkin iltaa kohden pahenee kunnes pääsee nukkumaan, paineen/pissatuksen tunne virtsaputken seutuvilla. Olen nyt jatkanut sen Vagifemin paikallispillerin käyttöä pari kertaa viikossa. Minusta tuntuu että siitä on jonkun verran hyötyä, ainakin huomaan että valkovuoto on normalisoitunut samanlaiseksi kuin aiemmin "nuoruudessa"..tässä jo jonkun aikaa myös minä olen ollut "vuodoton" sen suhteen vaikka ei muuton mitään kummempaa kuivuutta ole ollut havaittavissa. Minulla myös ollut nyt pari viime käyntiä nuori nais gyne ja ihan täysin viittasi kintaalla että nämä vaivat olisi alkavia vaihdevuosioireita tai kuivuutta kun limakalvoni silminnähden olivat ok. Itse tiedän kuitenkin että eivät ole, eivät tunnu samalta kuin ennen eikä kosteus ole sitä mitä on elämän tähän saakka ollut. Mutta minkäs teet..ei siellä lääkärille jaksa ruveta tinkaamaan. Aamuisin, varsinkin kierron puolivälin jälkeen, herään monesti hikisenä ja ihme lihaskipuja ollut viime ajat. Olisin halunnut et olis ottanut sen fsh..vai mikä hormooni on, arvon, mutta ei otettu. Sanoi että ei ole vaihdevuosista johtuvaa vielä kun on vielä kuukautisetkin..että toki oireita saattaa olla jo ennenkuin loppuvat, mutta että kokeesta ei pysty oikein päättelemään mitään. Samoin olen myös ajatellu että jos tietäs jonkun hyvän kokeneemman tai sitten on olemassa myös virtsavaivoihin erikoistuneita gynegologeja, urogynegologeja, jolla kävis. En ole vielä tutkinut onko meidän seudulla. (kas..mun rekisteröimätön nimimerkki oli kelvannut jollekkin..laitan ykkösen perään :) )

      • Eylaaa

        Hei nelkytjarisat1.
        Minulla on nykyään sietämättömän kipeät nivelet aamuisin ja kun on vähän aikaa liikkumatta esim töissä niin liikkkeelle lähtö on juuttan jäykkää. Nämä tälläiset niveloireethan kuulvat myös vaihdevuosioireisiin ja hormoonivähyyteen kuulemma. Minulla on ollut myös pari päivää melko paljon polttelua kun taisi viikko jäädä väliin pausanolissa ja en laitellut ´kuin rasvaa ja sitäkin vähemmän. Ajattelin kokeilla sitä Ceridal öljyä kun kehuvat sitä hyväksi. Myös pelkkä ovestinvoiteen käyttö saattaisi olla riittävä en tiedä. Tuntuu välillä että mikään ei auta. Tätä vaivaa on ihan hirvittävän paljon kun lueskelin noita keskustelupalstoja niin tuntuu että joka toisella on samat ongelmat. Ihmetteln ettei tähän tunnu apua löytyvän. Minulle ehdotteli se yksi lääkäri että jos tämä on alapään punajäkälää. Mutta kun ei värkissä näy mitään jälkiä??? Minä taidankin käväistä siinä hormoonitestissä jos se vaikka kertoisi jotain. Voi meitä naisrukkia...mutta ei tässä voi kun toivotella nyt hyviä ja vähäkipuisia jouluja. Kirjoittelehan taas jos jotain uutta ilmaantuu..minä niin odottelen jo nykyään näitä viestejä kun ne jotenkin lohduttavat ettei ole yksin tämän vaivan kanssa. Meillä kohta koko suku tietää tämän tautini ja puolet ystäväpiiristä. Hyvin ovat suhtautuneet ja kyllähän ne välillä ihmettelevät että jos vaikka vain kuvittelen tämän vaivan. Ei tätä pysty edes kuvittelemaan. :)

    • nelkytjarisat1

      Et ole yksin tosiaan. Tosi paljon on tästä vaivasta kärsiviä kyllä todellakin. Oonkin miettinyt että jos tää vaiva ois miehillä, parannuskeino ois keksitty jo ajat sitten. Oikein hyvää ja vähäoireista ja rauhallista joulunaikaa sinullekkin! Kerrohan mitä gyne sanoi sitten kun käyt ja näkykö testissä mitä jos käyt otattaan.

      • eylaaa

        Hei nelkytjarisat1. Ei mitään uutta...kävin taas kokeissa ja nyt otettiin myös ne hormoonikokeet jotka näyttivät että minulla on postmenopaussi meneillään. Eli ei mitään uutta. Olen yrittänyt lisätä juomista jos se laimentaisi virtsaa ja vähentäisi poltetta. Niihin hormoonikoetuloksiinhan vaikuttivat lisäksi epäsuotuisasti nämä hormoonivoiteet jatabletit joita olen alapäähän käyttänyt kuulemma sanoi se lääkäri vaikka niidenhän ei pitäisi vaikuttaa kuin aläpäähän. En tiedä enää mitä uskoa ja olen tosi kyllästynyt kaikkeen. Nyt on vielä joku patti ilmestynyt ikeneeseen sisäpuolelle. En tiedä onko hampaissa jotain vikaa vai johtuuko vatsahapoista jotka minua vaivaa jatkuvasti. Pitäisi nukkua istualtaan ettei tule yöllä hapot ylös. Tällähetkellä on aika masentunut olo kun vielä jalkakin kipeytyi 3 viikkoa sitten nilkasta ettei pysty kävelemään kuin tukisiteen kanssa. Käydessäni lääkärillä huomasin ettei se oikein jaksanut ottaa minua enää todesta. Olen kuin joku vitsi niille. Sattumoisin käyntini jälkeen tiedustelivat mielipidettä puhelimitse ja piti antaa arvosana tekstiviestllä 0-19 väliltä...arvaa paljonko saivat? No ehkö nämä ongelmat alkavat helpottamaan kevättä kohden. Kuinkas sinulla hurisee? Minulle ehdottivat samaa operaatiota virtsarakolle kuin sinulle. Sanoin että vaivani ei ole mielestäni senkaltainen johon se urologi totesi ettei kyllä hänenkään mielestä mutta hön ei kyllä osaa auttaa asiaan. Totesi vain että ehkä kannattaa nyt vain seurailla ja ehkä asia selviää jotain muuta kautta myöhemmin??? Outo kommentti. Terveisin eylaaa

      • Eylaaa

        Hei nelkytjarisat1.
        Miten jakselet joko sinulla alkaa vaiva loppumaan kun ei ole kuulunut mitään. Itse lopetin kaikkien puikkojen käytön kun tuntui ettei ne mikään auttanut mitään. Katselen mitä tästä seuraa ja jos oikein hulapalooksi menee niin aloitan uudestaan Vagifemin käytön. Olen nyt yrittänyt lisätä ruokavaliooni siemeniä ja oliiviöljyä. Muuten olen siirtynyt enempi neutraalin ruoan linjalle salaattia ja hedelmiä reilusti. Mausteita vähemmän ja juomista kuten vettä lisännyt. Toivon että niistä olisi hyötyä. Kyllä on käynyt myös mielessä jos kokeilisi jotain luontaistuotehormoonia. Onko sinulla niistä kokemusta? Sitten jos josku lopetat tänne kirjoittelun niin kerro kuitenkin edes oletko parantunut. Hyvää alkanutta vuotta sinulle...Eylaaa

    • nelkytjarisat1

      Hei Eylaa,
      Entiseen malliin jaksellaan, kiitos kysymästä :) Joitain päiviä on hiukan helpompaa ja toisina sitten, kuten tänään, polttelee enemmän. Ei jätä rakko rauhaan näköjään. Joulunpyhät vaiva oli miltei pois, ihme juttu. Siks tämänhetken fiilis on että josko menis ja hakis jotain lääkettä tähän pääkoppaan. Jos se on stressistä. Jouluna kun sai vain olla öllöttää. Nyt kun työt alko nii avot taas. Alkanu lisäksi silleen vihlomaan silloin tällön tuota alavatsan/rakon/peräsuolen aluetta. En tiiä..niin sapettaa kun ei saa selvää mistä ois apua. Ruokavaliota pidin aika tiukasti, välttäen happamia ruokia, tuossa ennen joulua, mutta en huomannut siitäkään olevan apua. Mua kyllä yhä kiinnostaisi käydä noissa hormonikokeissa, sais vain aikaiseksi. Pitää mennä yksityiselle kun ei terveyskeskuslääkäri alkanut ottamaan.
      Ei nyt millään tule nimi mieleen, mutta jotain luontaisestrogeenituotetta kokeilin. Ei vaikutusta sillä. Myös sitä uretin valmistetta oon kokeillut. Jos jollain niin ehkä kuitenkin tolla vagifemilla ainakin pieni helpottava vaikutus on oireisiin ja Vagisanin ahkeralla lotrauksella. Ja kovalla juomisella. Mulle se urologi soittaa tuossa parin viikon päästä. Pitää yrittää tehdä nyt oikeen joku tarkka oirekuvausdokumentti moom eikö keksisi tähän syytä. Em vieläkään usko että tämä olisi sitä IC:tä. Se venytys ei minulla tosiaan auttanut mitään, mutta ei liene ollut haittaakaan sitten. Samoin minä yritän yhä syödä kasviksia ja muita ei happamia ruokia. Sanovathan nuo että voi mennä kuukausiakin ennenkuin ruokavalionmuutoksen vaikutukset näkee, mutta kun sitä on niin malttamaton.
      Ompa outoa jos meinasi tuo sinun lääkäri että nuo paikalliset hormonit vaikuttaisi siihen hormonitestiin, sitähän ei tosiaan pitäisi minunkaan tiedon mukaan verenkiertoon päästä lähes lainkaan ja siksi itsekkin olen sitä uskaltanut käyttää.. Joo mutta palaillaan, olen niin väsynyt että silmät menee ristiin ja järki ei enää luitsa. Niin, toivottavasti jalkasi on ainakin jo parempi!

      • Eylaaa

        Hei nelkytjarisat1.
        Niin minä sitten lopetin kaikkien puikkojen, pillereiden ja voiteiden käytön kun huomasin ettei niistä ollut mistään mitään apua. Päinvastoin tuntui että ne lisäsivät kipuja. Olen nyt ollut toista viikkoa ilman mitään ja mielestäni olen voinut jopa hiukan paremmin. Polte on lieventynyt ja kun juon paljon niin sekin tuntuu helpottavan oireita. Tulin siihen ajatukseen että ne hormoonihoidot suun kautta ehkä auttaisivat koska ne ovat vahvempia eivätkä muuten ärsytä vastaavasti limakalvoja, mutta en halua niitä aloittaa. Nyt oireeni ovat kuitenkin pysyneet siedettävällä tasolla joten katselen tätä tilannetta näin jonkin aikaa. Jos jotain tuonne alapäähän laitan niin ihan tavallista ruokaöljyä se ei ainakaan ärsytä. Yöt menevät nykyisin paljon paremmin samoin päivät. Jumppaamista pyrin myös lisäämään ja mietoja nesteitä etteivä ärsytä rakkoa. Vesi vanhin voitehista luotan nyt siihen. Saan röngtenkuvat huomena ja toivon saavani tuohon jalkaan apuja sillä se on tosi kipeä. Ei tässä enää sitä vaivaa olisi tarvittu. Jaksamisia sinulle..t. Eylaaa

      • EiPoltaEnää

        Heissan!
        Minulla ollut myös kaikkia noita mainitsemianne oireita. Ikää minulla vasta 37,mutta kohtu on poistettu kolme vuotta sitten ja sterilisatio pari vuotta ennen sitä. Eli hormoonitoiminta laiskaa.
        Reilun vuoden olen kärsinyt alapään polttelusta. Tätä joka kuukausi oli vaivoja. Tiettyyn aikaan kuukaudesta oli oireet tosi rajuja: pissitti yhtenään, virtsankirvelyä ja vitsaamisen jälkeen kamalaa poltetta vitsaputkesta. Alkuun luulin että on virtsiitti ja vein kuukausittain näytteitä labraan. Vaan koskaan ei ollut tulehdusta. Sitten pikkuhiljaa ymmärsin että vaivat tulevat ja menevät "kierron" mukaan. Pahimmillaan kun oireet olivat rajuina olin tulla hulluksi kun se alapään polte esti keskittymisen mihinkään muuhun. Seksiä ei tehnyt mieli yhtään... Piti vain ukolle sanoa että sori en pysty kun alapää tulessa. Gynellä kävin aika pian oireiden alettua ja ei se sanonut oikein juuta eikä jaata. Näyteet olivat puhtaat. Myös hiivatulehduksia minulla oli tämän tästä. Huh!! Estrogeeni puikkoja paikallisesti kokeilin kaikkia merkkejä,eivät sopineet ollenkaan. Oireet minusta vain paheni, kirvelyä ja ärsytystä oli kokoajan. Viilentäviä geelejä, öljyä... Siis kaiken kokeilin. Vaan ei apua.
        Pari kuukautta sitten menin taas gynelle ja iskin nyrkkiä pöytään!!! Vaadin hormonikokeita. Fsh minulla oli 29,6. Kun alaraja on 30. Sen yli jos nousee on vaihdevuodet alkaneet. Lääkärin tuomio oli että ennenaikaiset vaihdevuodet on alkaneet!! Fsh arvo aivan siinä rajalla.
        Hoidoksi estradot 50mg laastari. Tätä käyttänyt nyt kuukauden ja mikä ihme ja ihanuus. Toista viikkoa on mennyt ilman minkäänlaista alapään vaivaa !!! USKOMATONTA !! Ei pissata jatkuvasti, ei kirvele, EI POLTA.
        Olin jo menettänyt uskoni ja kuvittelin että lopuelämäni saan näistä ongelmista kärsiä. Vaan apu löytyikin.
        Joten lämpimästi suosittelen estrogeenin käyttöä, laastarina tai geelinä.
        Tzemppiä siskot!!!

      • Eylaaa
        EiPoltaEnää kirjoitti:

        Hei ei polta enää.

        Suuri kiitos kun otat osaa tähän meidän ongelmaamme, kun tuntuu ettei noita lääkäreitä kiinnosta tämä lainkaan. Minulla oli muuten tuo arvo 51 kun se otettiin pari viikkoa sitten ja olen itsekkiin epäillyt että tarvitsisin nyt ainakin hetkellisesti tömäkämmät aineet. Saattaisihan se ongelman parannuttua riittää sitten nuo puikotkin. Helpottiko sinulla miten nopeasti laastarin aloituksen jälkeen oireet? Täytynee käydä lyömässä nyrkki pöytään minunkin. Kiitos informaatiosta vielä kerran ja palailen linjoille kun on uutta kerrottavaa.

        Hei Eylaa!

        Kun laastari oli ollut viikon, huomasin että oireet eivät tuntuneet enää niin voimakkaina. Kahden viikon kohdalla oireita oli todella vähän ja satunnaisesti. Kolmannella viikolla havahduin oikein miettimään että eipäs ole enää polttanut ja kirvellyt ollenkaan. Tuntui ihan ihmeelliseltä ;-) Nyt olen n. kuukauden käyttänyt laastaria ja ainoastaan yhdynnän jälkeen on hieman oireita. Eli limakalvot vielä heikot, mutta uskon nuo yhdynnän jälkeiset oireetkin helpottaa kun estrogeeni vahvistaa pikkuhiljaa limakalvoja.
        Eli todellakin isket sille lääkärille nyrkkiä pöytään ja pyydät näitä laastareita tai geeliä kokeiluun. Uskoisin että auttaa sinullakin :-)

        Hei EiPoltaEnää.

        Nyt on sitten minullakin laastari takapuolessa. Puolitin sen (50) kyllä näin aluksi kun arvelin että on muuten liian vahva ja minulla on nuo kaikki kohtu ym vermeet vielä toiminnassa. Minun laastari on niitä yhdistelmäjuttuja joten vähän arveluttaa, mutta ajattelin että kokeilen ja käytän vain siihen asti kun saan limakalvot kuntoon. Siirryn sitten noihin paikallishoitoihin jotka ehkä riittävät sitten. Nyt olisi tärkeätä saada itsensä ensin kuntoon. Katson sitten miten jatkan..kiitos neuvoista ja terkuin :)

      • Nivel

        Ei voida taata, että puolitettu laastari
        toimisi samalla tavalla kuin kokonainen
        laastari eli laastareita ei tule puolittaa!

      • EiPoltaEnää
        Nivel kirjoitti:

        Hienoa Eylaa, toivottavasti saat avun laastarista :-)

        Ja kyllä vain toimii puolitettu laastari. Itsekkin puolitin laastarin aluksi. Kun olen niin kamalan herkkä lääkkeille ym. Viikon käytin puolikasta ja apua tuli jo siitä.

        Hei Nivel. Lääkärin mielestä laastarin voi puolittaa ja reseptissäni myös lukee niin. Toki jos näyttää siltä että sietää hoidon hyvin vaikuttaa liian laimealta niin kokonaisella voi jatkaa. Aloitin laastarin muutama päivä sitten ja jo nyt on oloni helpottanut joten olen tosi luottavainen tämän suhteen.

      • Eylaaa
        EiPoltaEnää kirjoitti:

        Hienoa Eylaa, toivottavasti saat avun laastarista :-)

        Ja kyllä vain toimii puolitettu laastari. Itsekkin puolitin laastarin aluksi. Kun olen niin kamalan herkkä lääkkeille ym. Viikon käytin puolikasta ja apua tuli jo siitä.

        Hei EiPoltaEnää.

        Nyt on puolitettu laastari ollut viikon ja armoton kusetus loppunut eikä poltetta huomaa oikeastaan olevankaan ainoastaan jonkinlaista arkuutta on vielä havaittavissa kun oikein kiinnittää asiaan huomiota. Uskallan jo toivoa että kusetus ja polte katoaa elämästäni kokonaan seuraavien viikkojen aikana. Voi tätä riemun päivää kun on vuoden kärsinyt moisesta vaivasta. Vielä kun saisi jalat kuntoon niin voisi odotella kesää oikein toiveikkaalla mielellä pitkästä aikaa. Jalat on kuitenkin pieni riesa sen tolkuttoman kusetuksen ja polttelun jälkeen. Toivottavasti NELKYTJARISAT1 lukee tämän ja käy myös hakemassa hormonilaastarin takapuoleen. Keväisin tekuin teille molemmille ja sinulle EiPoltaEnää oikein iso hali kun kerroit kokemuksistasi.
        terv. Eylaaa
        ps. kerron myöhemmin loppuiko vaivat aivan kokonaan.

      • Nelkytjarisat1

        Hei Eylaa ja EiPoltaEnää! Ompa upea juttu jos tuo on auttanut! Itselläni tässä välissä on diagnoosini vaihtunut Interstitiaalisesta kystiitistä Uretha syndroomaan urologin toimesta, eli sekinhän diagnoosi on jokin epämääräinen "ärtyisä virtsaputki" johon eivät lääkettä ole keksineet joka kaikille auttaisi. En uskonut että vaivani on IC:tä enkä nyt oikein usko myöskään tähän uuteen. Ja oma mieleni on myös nyt kovasti kääntynyt hormonivajauksen suuntaan, siltikin, ihan kuten alusta asti olen epäillyt. Olen voinut nyt paremmin itsekkin kohta parisen viikkoa, lievää vaivaa vain, ja ainoaksi asiaa auttavaksi asiaksi olen yhdistänyt kun olen nyt ihan säännöllisesti jo toista kuukautta käyttänyt Vagifemiä, sen pari kertaa viikossa. Ehkäpä se vaati tosiaa vain pidemmän käyttöajan ennenkuin alkoi minulla kunnolla vaikuttamaan. Alusta saakka ollut kuitenkin niin että seuraavan päivän kun puikon olen laittanut, on mielestäni tilanne ollu hieman parempi. Pidän nyt peukkuja ja koputtelen puuta että on "vain" tätä hormonihommaa ja puikkojen vaikutus jatkuisi. Ja jos ei jatkuu vaan vaivat pahentuvat taas, tartun myös kyllä tähän keinoonne ennen urologin määräämiä lääkehoitoja, eli menen kans tuohon fsh testiin vihdoin. Kiitos EiPoltaEnää tiedon jakamisesta! Ja toivotaan ja uskotaan että Eylaa sun jalatkin paranevat pian tässä kevään edetessä :) Palaillaampa yhä kertomaan kuulumisia!

      • Eylaa
        Nelkytjarisat1 kirjoitti:

        Mukava kuulla että sinullakin alkaa helpottamaan. Se Vagifemihän on vaan jonkinverran miedompi ja vaatii siksi pitemmän käyttöajan näin luulen. Itsekkin aion siirtyä siihen myöhemmin kunhan laastarilla saan homman vauhtiin. Kyllä mä luulen että meille vielä kevät koittaa synkän talven jälkeen. Säälin vain kaikkia niitä naisia jotka kamppailevat tämän vaivan kanssa. Tämä linja on kyllä hyvä kun voi jakaa kokemuksia ja saa kullanarvoisia vinkkejä. Palaillaan taas linjoille :)

      • eylaaa
        Eylaaa kirjoitti:

        Hei Nivel. Lääkärin mielestä laastarin voi puolittaa ja reseptissäni myös lukee niin. Toki jos näyttää siltä että sietää hoidon hyvin vaikuttaa liian laimealta niin kokonaisella voi jatkaa. Aloitin laastarin muutama päivä sitten ja jo nyt on oloni helpottanut joten olen tosi luottavainen tämän suhteen.

        Hei. Olen nyt käytellyt laastaria vajaan kuukauden ja kokeilin välillä viikon kokonaista laastaria mutta jouduin palaamaan puolikkaaseen, koska kokonainen aiheutti minulle alavatsakipuja. Ikäänkuin olisi kuukautiset tulossa. Jumalaton polte on loppunut ja armoton kusetus on myös hiljentynyt. Oireet eivät ole vielä kokonaan loppuneet mutta ovat hiljentyneet siten etteivät enää ole päällimmäisenä ajatuksissa. Olen luottavainen että oireet häviäisivät kokonaan. Miten siellä teillä muilla sujuu. Terkuin eylaaa

      • EiPoltaEnää
        eylaaa kirjoitti:

        Heissan!!!

        Kiva kuulla että laastarista on ollut apua :-) Eikö olekkin uskomatonta miten nopeasti se alkaa vaikuttamaan?? Jo ensimmäisellä viikolla tosiaan huomaa pientä muutosta.

        Itse kokeilin nostaa laastarin siihen kokonaiseen, eli 50 mg:aan. Viikon verran kärvistelin ja oli pakko palata tuohon puolikkaaseen laastariin. Eli n.25mg, minkä siis leikkaan. Tuo 50mg oli minulle aivan liikaa!! Olo meni todella apaattiseksi ja masentuneeksi. Mikään ei huvittanut ja tuntui että olen kamalan surumielinen.
        Eli n. 25mg riittää minulle ja oireet pysyvät toistaiseksi pois. Ihanaa on kyllä ollut kun nuo alapää vaivat eivät enää täytä mieltä :-)

        Mutta.... Paino, se vaan nousee!!!! :-( Ikäni olen painoltani pysynyt samoissa lukemissa, vaikka välillä herkuttelisinkin. Nyt ruokailutottumukset pysyneet aivan samanlaisina, mutta paino kohisee ylöspäin. Rinnat ovat kasvaneet todella paljon ja ne ovat arat ja painavat. Kokoajan turvottaa jotenkin, vatsan seudussa on epämielyttävä olo. Jenkkakahvat ovat selkeästi kasvaneet ja vyön reikää saa siirtää :-( Tästä en pidä....En ollenkaan!!!!!!!!!!!!!
        Tämä turvotus ja painonnousu tullut salakavalsti...Ensimmäisinä viikkoina en sitä edes huomannut.
        Nyt jumppaan hullun lailla iltaisin ja yritän lenkkeillä...Mutta komeasti nuo jenkat tuossa sivuilla vaan turpoavat.

        En siis tiedä mitä tehdä. Vaihto paikalliseen hoitoonkaan ei taida auttaa, sillä mysö tuon vagifemin haittavaikutuksissa mainitaan painon nousu.
        Mutta en halua palata siihenkään että alapää tulessa kokoajan. Joten olen nyt hieman epätoivoinen.

        Netistä olen kovasti lukenut kokemuksia , ja kyllä melkoisen moni on lihonnut reilustikkin estrogeenin aloituksen myötä. Toisilla painoo pysyy lähtö kiloissa, mutta tiukan painonvartioinnin myötä. eli kokoajan katsot mitä suuhusi laitat.
        Itse syön terveellisesti jatkuvasti. Olen aina syönyt. Meillä ei syödä leivonnaisia, eikä rasvaista...Vaan normaalia kotiruokaa ja säännölliset ruoka ajat. Ei iltasyöntiä. Mutta...Paino vaan nouseeeeeeee!!!!!!!!

        Huolestuttaa nuo sinun kommenttisi painon noususta, sillä minulla ei saa paino nousta enää tippaakaan. Minulle aiheutuu painonnoususta nivelongelmia sen verran että liikuntakyky meinaa lähteä. Rinnat ovat jo nyt kuppikokoa E ja rasittavat niskaa joten niidenkin kanssa kamalia ongelmia ennestäänkin. Luulen että sinulla on vielä omaa hormoonitoimintaa jäljellä enemmän kuin minulla kun on noita rintojen kivistyksiä ja tuvotusta ym. Minulla oli sama tilanne aikoinaan josta syystä en voinut käyttää e- pillereitä vaan piti laittaa hormooniton kierukka. Myös minulla on edelleen oireita lievänä siis lievää kirvelyä ja ajoittaista pissatusta. Laastari ei ole toiminut ihan siten kuin olisin odottanut ja epäilen että alkuhuuman jälkeen vaivat alkavat taas lisääntymään kuten kaikkien muidenkin hoitojen aikana. Et kertonut painostasi paljonko painoit kun vaivasi alkoivat. Oliko ylipainoa ja miten nuo alavatsan syvät lihakset siis niiden kunto. Epäilen itse että minulla pissalihakset ovat heikentyneet ja lievästä lorahtelusta johtuen virtsa saattaa ärsyttää limakalvoja iän tuoman ohenemisen vuoksi. No siihenhän laastarin pitäisi kyllä vaikuttaa siis limakalvoihin. Käytän tämän laastaripaketin loppuun ja sen jälkeen kokeilen olla ilman niitä. Siirryn paikallisiin voiteisiin josko olisi limakalvot vahvistuneet. Minun on ehdottomasti saatava paino putoamaan sillä nilkkaan tuli rasituksen johdosta jännetuppitulehdus ja liikkuminen on nyt kortilla. En ole huomannut itselläni minkäänlaisia muita oireita tulleen lisää laastareiden aikana. Ei turvota, lihota, tai ole muitakaan mielihaluja tai masennusta. Siinä mielessä laastarin puolikas tuntuu sopivan minulle. Askarruttaa vain se ettei oireet ole loppuneet vielä kokonaan vaikka on jo toista kuukautta käyttänyt. No ehkä paraneminen vie enemmän aikaa kunvaiva on kuitenkin ollutjo yli vuoden. Näillä palstoilla joku muuten kirjoitti käyttäneensä laastarista vain neljänneksen alun puolituksen jälkeen. Tiedä häntä mitä se sitten vaikuttaa. Palailen taas linjoille kun uutta kerrottavaa ilmaantuu. Keväisin terveisin sinulle ja Nekytjarisat1:lle myös.

      • eylaa
        EiPoltaEnää kirjoitti:

        Heissan!!!

        Kiva kuulla että laastarista on ollut apua :-) Eikö olekkin uskomatonta miten nopeasti se alkaa vaikuttamaan?? Jo ensimmäisellä viikolla tosiaan huomaa pientä muutosta.

        Itse kokeilin nostaa laastarin siihen kokonaiseen, eli 50 mg:aan. Viikon verran kärvistelin ja oli pakko palata tuohon puolikkaaseen laastariin. Eli n.25mg, minkä siis leikkaan. Tuo 50mg oli minulle aivan liikaa!! Olo meni todella apaattiseksi ja masentuneeksi. Mikään ei huvittanut ja tuntui että olen kamalan surumielinen.
        Eli n. 25mg riittää minulle ja oireet pysyvät toistaiseksi pois. Ihanaa on kyllä ollut kun nuo alapää vaivat eivät enää täytä mieltä :-)

        Mutta.... Paino, se vaan nousee!!!! :-( Ikäni olen painoltani pysynyt samoissa lukemissa, vaikka välillä herkuttelisinkin. Nyt ruokailutottumukset pysyneet aivan samanlaisina, mutta paino kohisee ylöspäin. Rinnat ovat kasvaneet todella paljon ja ne ovat arat ja painavat. Kokoajan turvottaa jotenkin, vatsan seudussa on epämielyttävä olo. Jenkkakahvat ovat selkeästi kasvaneet ja vyön reikää saa siirtää :-( Tästä en pidä....En ollenkaan!!!!!!!!!!!!!
        Tämä turvotus ja painonnousu tullut salakavalsti...Ensimmäisinä viikkoina en sitä edes huomannut.
        Nyt jumppaan hullun lailla iltaisin ja yritän lenkkeillä...Mutta komeasti nuo jenkat tuossa sivuilla vaan turpoavat.

        En siis tiedä mitä tehdä. Vaihto paikalliseen hoitoonkaan ei taida auttaa, sillä mysö tuon vagifemin haittavaikutuksissa mainitaan painon nousu.
        Mutta en halua palata siihenkään että alapää tulessa kokoajan. Joten olen nyt hieman epätoivoinen.

        Netistä olen kovasti lukenut kokemuksia , ja kyllä melkoisen moni on lihonnut reilustikkin estrogeenin aloituksen myötä. Toisilla painoo pysyy lähtö kiloissa, mutta tiukan painonvartioinnin myötä. eli kokoajan katsot mitä suuhusi laitat.
        Itse syön terveellisesti jatkuvasti. Olen aina syönyt. Meillä ei syödä leivonnaisia, eikä rasvaista...Vaan normaalia kotiruokaa ja säännölliset ruoka ajat. Ei iltasyöntiä. Mutta...Paino vaan nouseeeeeeee!!!!!!!!

        No niin taas on mennyt jonkin aikaa ja nyt en enää muista koko alapäävaivaani vaan se on hävinnyt jo tyystin mielestäni. Nyt sen sijaan jalat vaivaavat niin ettei kävelystä meinaa tulla mitään. Tässä on nyt seuraavaksi saatava painoa alas oikein urakalla jotta jalat alkavat paranemaan. No eiköhän niistäkin selvitä kun se armoton kusetus on nyt loppunut. Toistaiseksi pysyn siinä puolikkaassa laastarissa koska se tuntuu toimivan hyvin minulla. Toivottavasti teille kuukuu myös hyvää.

      • Eylaaa
        EiPoltaEnää kirjoitti:

        Heissan!!!

        Kiva kuulla että laastarista on ollut apua :-) Eikö olekkin uskomatonta miten nopeasti se alkaa vaikuttamaan?? Jo ensimmäisellä viikolla tosiaan huomaa pientä muutosta.

        Itse kokeilin nostaa laastarin siihen kokonaiseen, eli 50 mg:aan. Viikon verran kärvistelin ja oli pakko palata tuohon puolikkaaseen laastariin. Eli n.25mg, minkä siis leikkaan. Tuo 50mg oli minulle aivan liikaa!! Olo meni todella apaattiseksi ja masentuneeksi. Mikään ei huvittanut ja tuntui että olen kamalan surumielinen.
        Eli n. 25mg riittää minulle ja oireet pysyvät toistaiseksi pois. Ihanaa on kyllä ollut kun nuo alapää vaivat eivät enää täytä mieltä :-)

        Mutta.... Paino, se vaan nousee!!!! :-( Ikäni olen painoltani pysynyt samoissa lukemissa, vaikka välillä herkuttelisinkin. Nyt ruokailutottumukset pysyneet aivan samanlaisina, mutta paino kohisee ylöspäin. Rinnat ovat kasvaneet todella paljon ja ne ovat arat ja painavat. Kokoajan turvottaa jotenkin, vatsan seudussa on epämielyttävä olo. Jenkkakahvat ovat selkeästi kasvaneet ja vyön reikää saa siirtää :-( Tästä en pidä....En ollenkaan!!!!!!!!!!!!!
        Tämä turvotus ja painonnousu tullut salakavalsti...Ensimmäisinä viikkoina en sitä edes huomannut.
        Nyt jumppaan hullun lailla iltaisin ja yritän lenkkeillä...Mutta komeasti nuo jenkat tuossa sivuilla vaan turpoavat.

        En siis tiedä mitä tehdä. Vaihto paikalliseen hoitoonkaan ei taida auttaa, sillä mysö tuon vagifemin haittavaikutuksissa mainitaan painon nousu.
        Mutta en halua palata siihenkään että alapää tulessa kokoajan. Joten olen nyt hieman epätoivoinen.

        Netistä olen kovasti lukenut kokemuksia , ja kyllä melkoisen moni on lihonnut reilustikkin estrogeenin aloituksen myötä. Toisilla painoo pysyy lähtö kiloissa, mutta tiukan painonvartioinnin myötä. eli kokoajan katsot mitä suuhusi laitat.
        Itse syön terveellisesti jatkuvasti. Olen aina syönyt. Meillä ei syödä leivonnaisia, eikä rasvaista...Vaan normaalia kotiruokaa ja säännölliset ruoka ajat. Ei iltasyöntiä. Mutta...Paino vaan nouseeeeeeee!!!!!!!!

        Hei EiPoltaEnää ja Nelkytjarisat1.

        Kuinkas teillä hurisee? Minulla meni välillä kolmisen viikkoa hyvin, mutta nyt on taas muutaman päivän kirvellyt alapäätä vähän samaan malliin kuin aiemmin. Olen aivan ihmeissäni, että pitäisikö lisätä laastaria vai vähentää. Vai ottaa voiteet käyttöön. Mietin sitäkin, että vaikuttaako se mihin kohtaan laastarin kiinnittää mitenkään. Täytyy taas katsella vaan vähän aikaa eteenpäin, kun ei muutakaan voi. Miten teillä menee vaivojen kanssa?

      • eylaaa
        Nelkytjarisat1 kirjoitti:

        Hei Eylaa ja EiPoltaEnää! Ompa upea juttu jos tuo on auttanut! Itselläni tässä välissä on diagnoosini vaihtunut Interstitiaalisesta kystiitistä Uretha syndroomaan urologin toimesta, eli sekinhän diagnoosi on jokin epämääräinen "ärtyisä virtsaputki" johon eivät lääkettä ole keksineet joka kaikille auttaisi. En uskonut että vaivani on IC:tä enkä nyt oikein usko myöskään tähän uuteen. Ja oma mieleni on myös nyt kovasti kääntynyt hormonivajauksen suuntaan, siltikin, ihan kuten alusta asti olen epäillyt. Olen voinut nyt paremmin itsekkin kohta parisen viikkoa, lievää vaivaa vain, ja ainoaksi asiaa auttavaksi asiaksi olen yhdistänyt kun olen nyt ihan säännöllisesti jo toista kuukautta käyttänyt Vagifemiä, sen pari kertaa viikossa. Ehkäpä se vaati tosiaa vain pidemmän käyttöajan ennenkuin alkoi minulla kunnolla vaikuttamaan. Alusta saakka ollut kuitenkin niin että seuraavan päivän kun puikon olen laittanut, on mielestäni tilanne ollu hieman parempi. Pidän nyt peukkuja ja koputtelen puuta että on "vain" tätä hormonihommaa ja puikkojen vaikutus jatkuisi. Ja jos ei jatkuu vaan vaivat pahentuvat taas, tartun myös kyllä tähän keinoonne ennen urologin määräämiä lääkehoitoja, eli menen kans tuohon fsh testiin vihdoin. Kiitos EiPoltaEnää tiedon jakamisesta! Ja toivotaan ja uskotaan että Eylaa sun jalatkin paranevat pian tässä kevään edetessä :) Palaillaampa yhä kertomaan kuulumisia!

        Hei nelkytjarisat1.
        Kävitkö siinä hormonitestissä ja kuinka sinulla sujuu nyt kun on jo aikaa kulunut? Jalkani ovat nykyisin tosi tukossa ja menenkin hierottamaan niitä. Aamuisin ei meinaa päästä liikkeelle ja päivän mittaan vaikka vertyvät niin ovat muuten kipeät. Ei tee mieli juurikaan liikkua. Sain sellaiset tukipohjat jotka eivät ole tilanteessa auttaneet. Ainoastasn pahentavat tilannetta. Voi voi tätä eloa. Ainut toive on että kun lumetlähtevät ja tiet muuttuvat tasaisiksi niin on helpompi liikkua. Kerrohan kuulumisiasi. T. Eylaaa

    • Eylaaa
    • eylaaa

      Moikka pitkästä aikaa. Eipä tässä mitään kummempaa kuulu kuin että vaivat lisääntyvät nyt muuallakin ja olenkin ymmärtänyt että nämä kuuluvat kaikki ikääntymiseen valitettavasti. Polte ja kirvely on nykyään hyvin harvoin mutta nivelkivut ovat sensijaan nyt jokapäiväistä herkkua. Siinä mielessä ei voi sanoa että vanheneminen olisi mukavaa aikaa. En olisi koskaan voinut kuvitella kuinka kivuliaisiksi ihmisen päivät muuttuvat kun ihminen täyttää 57v. Aamulla ensimmäiset metrit sängystä lähdön jälkeen ovat yhtä helvettiä ja liikun kuin täi tervassa. Sitten lähtee askel kulkemaan, mutta vähän väliä on tunne että joku iskee terävällä puukolla polvilumpioihin. Jatkuva särkylääkkeiden syönti helpottaa hetkeksi jos vain vatsa kestää lääkkeitä. Olen pahoillani että en voi kertoa parempia uutisia teille, mutta kerron kuitenkin mitä jokainen joutuu kokemaan tultuaan tiettyyn ikään. Yksi pikku vinkki on teille, että alkakaa jo nyt syömää glukosamiinia joka vahvistaa niveliä ja niiden verenkiertoa. Se on ainoa keino jolla voi välttää tai ainakin siirtää vaivojen alkamista. Itse käytän nyt glukosamiinia, mutta kohdallani se ei enää uudista niveltä voi vaan ainoastaan hiukan helpottaa. Johtuu siitä että nivel on jo rikkoontunut eikä eheydy muuten kuin vaihtamalla tekonivelen. Sehän meillä on myös kaikilla edessä jossain vaiheessa. Eipä tässä muuta kuin kaunista aurinkoista kesän odotusta teille.

    • Nelkytjarisat1

      Terve! Ompa Eylaa harmi! ..toinen vaiva vähenee niin toinen tulee tilalle. Itselläni kusetusvaiva on paljon paremmalla tolalla kuin syksyllä ja alkuvuodesta. Kuitenkin aina jonkin verran vaivaa, mutta ei onneksi läheskään joka päivä. Liekö sitten pieni hienosäätö ruokavalioon (enenmmän emäksisöiviä tuotteita) ja muutaman kerran kuussa käyttämäni Vagifem on auttanut. Yksi pahempi polttoviikko oli tässä toissaviikkolla. En tiedä mitä oli, mutta varalta kuitenkin otin hiivatabletin..liekkö se vai joku muu , mutta helpotti viikon kuluttua ja nyt taas vähän parempi tilanne. Mutta tosiaan, tulee ja menee. Välillä tuntuu että menee hermot kusetuksen kans välittömästi ja sitten taas hetkeksi helpottaa.
      Nivelsäryistä tuli mieleen että onko sulla mahdollista että punkki olis purrut? Tästä oli toisaalla juttua että borrelioosi aiheuttaa myös rakkovaivoja..mm nivelvaivojen lisäksi. Jonkun rakkovaivat (oli kai pidetty IC:nä) oli lopulta osoittautuneet borrelioosin aiheuttamaksi ja borrelioosi ja sen myötä rakkovaivat parantuneet oikealla antibiootilla. Itse aattelin jossain vaiheessa otatuttaa tuon borrelioosikokeen, koska vaivani alkoivan joku kk punkinpuremaan muistuttavan iho-oireen jälkeen. Mulla ei kyllä nivelvaivoja ole ja ne on aika yleisiä kyllä tuossa borrelioosissa, jonka oireet tosiaan voi olla aika moninaiset. Ja vaikeat diagnosoidakkiin..verinäyte voi näyttää negaa vaikka se olisikin. Ilmeisesti myöhemmässä vaiheessa ne näkyy joskus vain selkäydinnäytteessä.

      • ja ikää viiskasi

        Hei! Itse sain polvi- ja nivelvaivoihin avun lisäämällä D-vitamiinin ja Calsiumin saantia reilusti. Muutama vuosi sitten polveni särkivät levossakin läpi yön ja rappusissa nouseminen oli tosi kivuliasta. Kaiken maailman kipugeelit tuli kokeiltua, ilman apua. Sain sellaisista itse tekemistäni kuminauhatuesta apua kävelemiseen. Lisäsin myös liikuntaa reilusti päivän 8t istumisen vasta painoksi. Nyt on polvet tosi hyvät, mutta aina löytyy joku kiusallinen vaiva ja nyt se on kantapää. Vissiin luupiikki ja on kaiketi tullut huonoista jalkineista.

        En käytä muuten hormoonihoitoa, kuin paikallishoidon muodossa, Ovestinpuikko 2krt/vko. Kuivuudesta, eikä virtsavaivoista tietoakaan enää pariin vuoteen. Syön paljon kotimaisia marjoja päivittäin, eniten mustikkaa n.puoli litraa pv.

      • edellinen
        ja ikää viiskasi kirjoitti:

        Siis tein sellaiset polvituet 5cm leveästä kuminauhasta, jotka tukivat ylä- ja alapuolelta polvea. Kätin niitä vuoden verra. Enää en ole tarvinnut.

      • eylaa

        No hei taas pitkästä aikaa. Luulin että tällä sivulla ei käy enää ketään. Minulla tosiaan helpotti ne polte ja kirvelyvaivat eli loppuivat kokonaan kun aloin käyttämään hormoonilaastaria, mutta sitten tuli paha taka-isku. Minulla tuli laskimotukos ja jouduin marevankuurille ynnä napapiikille 3kk. Jouduin lopettamaan myös tukoksen takia hormoonilaastareiden käytön. Nivelien pakotus ja aamujäykkyys loppuivat, kun aloin käyttämään glukosamiinikapseleita joita sain reseptillä. 2kk käytön jälkeen ei enää niitä vaivoja. Nyt odotan kauhulla palaako kusetus ja kirvelyvaivat kun joudun siirtymään pausanol puikkoihin. Eipä tässä muuta kun kertoilkaahan kuulumisianne. Kiitos muuten polvikuminauhavinkeistä. En ole moista kyllä ennen kuullut, mutta vaikuttaa yksinkertaiselta ja hyvältä kikalta.

    • pertsa7

      Mikä on vaivana, kun diaknoosi on N40 Hyperplasia prostatae, rakko on hieman tornimainen?

      • eylaa

        Pertsa7, olet nyt väärällä saitilla, mutta googletta.alla löytyy vaivaasi neuvoja. Näytti olevan hyvälaatuinen eturauhasen kasvu. Ei tässä sen enempää.

    • Not happy

      Hei Eylaa ja nelkyt ja risat

      Kiinnostaisi tietää mitä teille kuuluu?

      Löysin tämän ketjun kun etsin syitä pissavaivaani.

      Noin kuukausi sitten alkoi iltaisin nukkumaan mennessä tuntumaan rakko vaikka oli vasta käynyt pissalla. Aluksi tämä tuntui vain iltaisin. Parin viikon päästä otettiin pissakoe joka oli puhdas. Kärsin kroonisesta hiivasta ja otin viikon välein tabletin jonka olen ottanut kerran kuussa ennaltaehkäisyyn. Vaiva tuntui välillä helpottavan ja taas eilen kun tuntui, että kaikki on taas hyvin alkoi rakko illalla "tuntua". Alapää on tummanpunainen ja ärtynyt, joten epäilin hiivaa.

      Alapäätä polttelee välillä ja olen laittanut sinne vauvojen sinkkivoidetta:)

      Join sokeritonta karpalomehua, ei apua.

      Minulla on kohtu ja munasarjat poistettu. Olen syönyt varmasti jo 10 vuotta hormoneja ja olen 52-vuotias. Gynekologilla käyn kerran vuodessa ja joulukuussa katsottiin ultrallakin eikä mitään erikoista näkynyt. Tätä pissavaivaa ei silloin ollut. Syön Progynova-pillereita 1 mg ja käytän Vagifem-puikkoja.

      Tässä nyt arvuuttelen, että pitäisikö vielä hakeutua lääkäriin, mutta taitaa olla turha toivo?

    • .......

      Minulla toimii parhaiten Pausanol voide. Jos oireet ovat pahat laitan sitä jonkiverran joka ilta.

    • Vaivalloinen

      Olisi tosi mukava kuulla mitenkä Eylaa sekä nelkytjarisat1 teidän oireenne on tänä päivänä?
      Meitä samasta vaivasta kärsiviä naisia, joita hyppyytetään paikasta toiseen vaivoinemme ja annetaan mitä kummallisimpia diagnooseja, tuntuu olevan huomattavan paljon.

      Kauanko yleensä käytetään näitä hormoni tuotteita ennen kun ne alkavat vaikuttamaan esim. näihin jatkuviin virtsattamis vaivoihin? Ja auttaako nämä tuotteet myös muihin vaivoihin kun vaan näihin alapään vaivoihin?

    • ummetusta

      Virtsaamisvaivojen, WC.ssä juoksemisen ja polttelun taustalla voi hyvin olla ummetus, jota ei kyllä arvaisi syyksi ajatella. Omalla kohdalla on monta kertaa käynyt niin, että virtsakokeet on puhtaat ja parin kolmen päivän polttelun jälkeen vaivat häviävät. Mutta kun vaivat ovat pahimmillaan niin tuntuu että olisi lähinnä virtsarakon tulehdus, virtsatiehyeissä kiviä jne.

      • Ikäviä vaivoja

        Minusta tuntuu nykyisin montaa kertaa, kun luulen, että menen sille isommalle asialle vessaan, tuleekin vain tiraus pissaa. Maailmankirjat ovat ihan sekaisin!. Ummetus syynä. Vatsa olisi tyhjennettävä joka päivä.

    • Ikäviä vaivoja

      Minä sain kohonneen verenpaineeni takia nestettä poistavaa verenpainelääkettä, Sain pikku hiljaa tietää, että en pystynyt tyhjäämään virtsarakkoani kerralla, vaan virtsarakkoon jäi n.k. jälkivirtsaa, jonka vasta vähän ajan päästä pystyin pissaamaan pois, ja joka aiheutti särkyä alavatsaan. Kun verenpainelääkitystä muutettiin, hävisivät kivut.

      Jos käytät kyseisiä verenpainelääkkeitä, en neuvo sinua lopettamaan lääkkeitten käyttoä itse, vaan se on asia, joka on otettava huomioon. Kaikki lääkärit eivät tajua virtsarakontoiminnasta tuon taivaallista. Urologi kertoi minulle jälkivirtsasta, joka jää virtsarakkoon.

      Yksi syy virtsaamisvaivoihin voi olla kohdunlaskeuma, mutta oletan, että tiedät, onko sinulla kohdunlaskeuma, koska gynekologi on tutkinut sinut.

    • Lyylikäs

      Kärsin virtsatietulehduksen kaltaisista oireista ja vedin illalla buranaa, joka auttoikin muutaman tunnin. Lopulta löytyi nopea ja helppo apu...apteekista ilman reseptiä Vagisan-voide. Rauhoitti poltteen ja limakalvot välittömästi. Vagisan ei sisällä hormoneja.
      Vaihdevuodet nyt vähän helpompi kestää kun ei tämän vaivan takia tartte öitä valvoa!

    • Metteriina

      FSH-verikokeella voi selvittää, onko vaihdevuodet alkaneet tai alkamassa. Pyytäkää sitä gyneltänne/lääkäriltänne.

      Itselläni auttoi aikanaan virtsatulehduksiin ja tiheävirtsaisuuteen hormonikorvaushoito. Kun yritin välillä estrogeeniä vähentää, niin tuli taas molempia vaivoja, joten jatkanpa vielä hormonikorvaushoitoa...

      Voimia kaikille - ei ole naisen elämä aina helppoa, mutta paljon voi onneksi omalla asenteillakin päiviinsä vaikuttaa. Kun harjoittaa kiitollisuutta pienistäkin hyvistä asioista, joskus huonoistakin, jos niistä on jotain oppinut, niin elämä tuntuu helpommalta. :)

    • Ureaplasma

      Ketju on monta vuotta vanha mutta kysyn silti onko kellään teistä testattu Ureaplasma urealyticum? Se aiheuttaa ilmeisesti vti oireita mutta ei näy viljelyssä. Elää limakalvojen solujen pinnalla. Todettavissa vain pcr-testillä.

    • pissisissi

      Samaa ihmettelin minä. Virtsatessa kirvelee. Luulin, että olen kahville allerginen, mutta nyt olen huomannut, että vaivat häipyvät, kun en käytä vessapaperia. Käytän vain bideetä ja pyyhettä.
      Papereissa on valkaisuaineita ym.. myrkkyjä. Pitäisi löytää luomupaperia. Onkohan sellaista?

    • Nelkytjarista

      Toivoa antamaan muille vastaavasta kärsiville ajattelin kuitata nyt, kun viestini satuin näkemään, että ohi on. En tiedä vieläkään mistä johtui, mutta melkein kolme vuottakohan se yhteensä taisi enemmän ja vähemmän vaivata. Kävin tosiaan virtsarakon venytysoperaatiossa sairaalassakin mutta siitä ei ollut minusta nimettävää hyötyä kuin ehkä ihan hetkeksi. Kaikkea mahdollista tuli kokeiltua. En tiedä auttoiko sitten lopulta, vaikka varsinaista hiivaa ei labrakokeet näyttäneet, kun otin pari "kuuria" peräkkäin, muutaman päivän välein, Diflucania. Olin kyllä jo aiemminkin hiivalääkitystäkin kokeillut tuloksetta, että en tiedä sattuiko vaiva vain siihen kohtaan muutenkin hiipumaan. Mutta tosiaan, pissavaivaa ei enää ole.

    • Anonyymi

      Hei! Olen puolisen vuotta kärsinyt pissavaivoista juuri kuten te lukuisat muut tässä ketjussa. Ei bakteereja. Punasoluja mutta ei ylettömästi eli normissa.
      Limakalvot oli huonot, no nyt on Vagifemiä käytetty kohta 4 kk aika isoilla määrillä. Ja gyne tutkinut, ultrannut jne. Kaikki jees.
      Kävin urologilla ja tähystettiin - ihan kunnossa rakko.
      Välillä on helmpompaa, jopa kivuttomia päiviä.
      Mutta minulla on divertikkeleitä ja kuulemma ne voi myös vaikuttaa ja lisätä Minulla on pientä kipuilua kummallakin puolella lantiota, jotka voivat olla suolistosta peräisin. Paksusuoleni on tähystetty kaksi vuotta sitten.
      Nyt käytän VSibliniä.
      Luin sitten vielä Hesarista, että munasarjasyövän oireisiin kuuluvat nämä vaivat.
      Oletteko keskustelleet gynenne kanssa tästä syöpäjutusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3074
    4. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    5. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe