Tanskandogin ulkoilusta

toivoton

Eli siis meille tuli muutama viikko sitten n. vuoden ikäinen urosdoggi.
En tarkalleen tiedä mitä edellisessä perheessä on tapahtunut, jossa oli myös isohkoja narttukoiria. (doggilla aika pahoja arpia korvissa ja muualla)
Mutta ongelma on ulkona. Kun vastaan tulee koira niin helvetti on irti.
En saa koiran huomiota ollenkaan itseeni, tietty ääni mikä on muissa tilanteissa toiminut ei nyt auta, tietynlainen hihnan nykäisy ei auta, naksutin ei auta, puhumattakaan mistään herkkunapista tai kepistä.
Kyseisissä tilanteissa koira jähmettyy katsomaan, alkaa vetämään ja pomppmaan ja mörisemään, josta ihmiset pelästyvät puolikuolleiksi.
Mielestäni itelläni on oikeanlainen energia ja asenne ulkona, mutta
alan epäillä teenkö itse jotain väärin kun ei näytä mikään auttavan.
Tuntuu ettei kukaan osaa neuvoa.
En halua luopua koirasta ja olen valmis
tekemään paljon töitä koirani eteen.

5

551

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bebeh1111

      kannattaisi varmaan ottaa yhteyttä johonkin lähiseutusi koirakouluttajaan tai doggisi kasvattajaan, voisit heiltä saada tukea ja tärkeitä neuvoja:)

    • äläluovuta

      Luultavasti on vaan nuoruuden uhoa,kannattaa hakeutua koulutukseen.Koulutuksessa,saat koiraan paremmin kontroolia.Ensiapuna voit kokeilla kuonopantaa,jos muuten tuntuu että lähtee lapasesta.Käy pitkillä kävelyllä kaupungilla,älä pysähdy vaikka koira jähmettyy vaaan jatka matkaa.Kehu kun ohitus sujuu hyvin,makupaloja mukaan taskuun joilla palkitset.Ota yhteyttä muihin dogin omistajiin,heiltä saat parhaat neuvot.Nuoret isot koirat ovat haastavia.Helpottaa kyllä kun ikää tulee lisää,siksi juuri 1-2vuotiaita paljon hakemassa uutta kotia.

    • jejeee

      Ja ota mukaan jotain todella voimakkaan hajuista herkkua, jota koira ei voi vastustaa.. ja tunget sen ihan kuonoon kiinni sillai et saa jo kielen päällä maistettua melkein.. esim. metwursti on tosi hyvä, vaikka onkin rasvaista ja suolasta mut ei se koira siihen kuole jos välillä saa.. ja jos herkkupaloja menee paljon niin sitten hierot vaikka nakkeja metukkasiivuihin niin että niihin tarttuu haju:) Oma koirani ei ole doggi mutta sain hölmöilyn hallintaan päättäväisyydellä oikeanlaisella motivaattorilla.

    • reetta

      Herkut on viimeinen jota tossa tilassa työntää. Jos koiran eleet on sitä mitä yllä lukee niin ei todellakaan vielä mitään herkkuja kehiin ! Tuo on ihan normia murkku ikäisen käytöstä dogilta. Siihen ei mitkään herkut auta. Pahentaa vaan tilannetta jos annat hitusenkin väärään aikaan sen. Siihen liity mitään edellisessä kodissa tapahtunutta. Koira elää hetkessä. Kiertele koiria tovin aikaa etäämmältä, jos tulee koira vastaan käänny toiseen suuntaan, HÄPEILEMÄTTÄ koiran käytöstä. Tai tien toiselle puolelle. Tuo on ihan normia tuon ikäiseltä. Se rauhoittuu iän ja koulutuksen myötä. Jos koira ei kauempaa kierrellessä reagoi,palkkaa turpaan. Älä odottele tuon ikäiseltä valtavia sit hetkessä. Isot koirat tekee samat asiat mitä pienetkin. Hyppii ja pomppii ja vetää ja ja ja tekee kaikkensa et hihnanpää olis tossun alla. Pää viileeks ja älä välitä muista :).

    • mitä järkee?

      Ai ettet hallitse lehmääsi. No, olisi kannattanut miettiä ennen kun ottaa niin ison elukan, ettei omat taidot ja voimat riitä!

      Toisille munanjatkeita ovat bitbullit ja muut bullit, toisille muuten vaan mahdollisimmat isot koirat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1743
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      908
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      108
      661
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      539
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe