Oon nyt siis 17v tyttö. Mulle ei oo koskaan kukaan ikinä sanonu että olisin kaunis tai viehättävä tai muutenkaan koskaan kukaan kehunu ulkonäköä, ja muutenkin tiedän etten oo siitä mistään näteimmästä päästä...
En oo koskaan ollu ketään poikaa lähellä, en halannu enkä pitäny kädestä puhumattakaan mistään suutelemisesta tai seksistä. Kaveripiirissä pyörii omien kavereiden poikaystäviä, mutta meen aina ihan lukkoon kun ne tulee siihen kuuloetäisyydelle enkä saa koskaan sanottua sanaakaan. Jopa oman isän kanssa puhuminen tuntuu todella väkinäiseltä. Siis tiedän kyllä että ihmisiä ne miehetkin vaan on, mutta jotenkin kasvokkain kommunikointi on tosi vaikeeta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Netissä mulla ei oo mitään tänkaltasia ongelmia, kun sitä toista ei nää eikä se toinen nää mua. Eikä myöskään porukassa, jossa on vain samaa sukupuolta kuin minä ole yleensä mitään ongelmia, vaan olen melkoisen puhelias puolituttujenkin seurassa. Muutun aina vaan niin epävarmaks ittestäni kun tulee miespuolisia lähelle.
Oon aina aatellu että kyllä se joku sitten löytyy kun on sen aika, mutta mulle tapahtu tossa pari kuukautta sitten jotakin jota en jaksais tässä vuodattaa, ja joka sai mut kaipaamaan tosi paljon jonkun toisen ihmisen läheisyyttä. Lisäksi tuun ihan naurettavan kateelliseks aina kun kaverit puhuu niistä omista poikaystävistään... Toivoisin vaan että mullakin olis joku :(
Onko mut tuomittu oleen forever alone?
En oo koskaan ollu ketään poikaa lähellä, en halannu enkä pitäny kädestä puhumattakaan mistään suutelemisesta tai seksistä. Kaveripiirissä pyörii omien kavereiden poikaystäviä, mutta meen aina ihan lukkoon kun ne tulee siihen kuuloetäisyydelle enkä saa koskaan sanottua sanaakaan. Jopa oman isän kanssa puhuminen tuntuu todella väkinäiseltä. Siis tiedän kyllä että ihmisiä ne miehetkin vaan on, mutta jotenkin kasvokkain kommunikointi on tosi vaikeeta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Netissä mulla ei oo mitään tänkaltasia ongelmia, kun sitä toista ei nää eikä se toinen nää mua. Eikä myöskään porukassa, jossa on vain samaa sukupuolta kuin minä ole yleensä mitään ongelmia, vaan olen melkoisen puhelias puolituttujenkin seurassa. Muutun aina vaan niin epävarmaks ittestäni kun tulee miespuolisia lähelle.
Oon aina aatellu että kyllä se joku sitten löytyy kun on sen aika, mutta mulle tapahtu tossa pari kuukautta sitten jotakin jota en jaksais tässä vuodattaa, ja joka sai mut kaipaamaan tosi paljon jonkun toisen ihmisen läheisyyttä. Lisäksi tuun ihan naurettavan kateelliseks aina kun kaverit puhuu niistä omista poikaystävistään... Toivoisin vaan että mullakin olis joku :(
Onko mut tuomittu oleen forever alone?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole. Voihan se tosiaan olla että se oikea tulee vaan jostain sun eteen. Mutta toisaalta ei sitäkään kannata jäädä odottelemaan. Ehkä sun pitäs vaan laittaa vähä itsevarmuutta peliin,ja mennä vaa juttelee pojille/miehille. Voit alottaa vaikka aluks helpommasta päästä,esim. Juttelet enemmän isäsi kanssa,ja olet omaitsesi kavereittesi poikaystövien seurassa. Voit alottaa tommosista pienistä asioista,ja saavuttaa pikku hiljaa enemmän. En tiiä oliko apua mut joo.. :)
Mulla on hieman vastaava tilanne sillä erotuksella, että olen itse poika. Perheen ja perhetuttujen kesken pystyn ilman ongelmia sentään keskustelemaan, mutta vähänkin vieraamman naispuolisen kanssa on kankeaa. Ihan typeräähän se on miettiä jatkuvasti, mitä toinen ajattelee, mutta huono itsetunto ajaa väkisin siihen. Puhumisesta ei tietty tuu mitään sillon, kun tälläiset epävarmuudet riivaavat.
jp_:n neuvo osuu naulankantaan. Mitä olen katsellut seurustelevia pareja, melkein kaikkia yhdistää yksi asia; itsevarmuus/itseluottamus ainakin jossain määrin. Omat hyvät puolet (jokaisessa on jotakin) on tuotava esille vakuuttavasti, jotta toinen voisi kiinnostua. Itsevarmuutta taas saa vain avoimuudella ja rohkeudella. Se vaan, että paha itseään on alkaa hetkessä muuttamaan...
Netissä keskusteleminen ei tosiaan ole mikään ongelma. Munkin on helppo ilmaista ajatukseni kirjoittamalla, mutta puhuessani saan sanottua kaiken haluamani vain lähipiirin ja ystävien kesken. Luottamuksen rakentaminen kestää mulla sen verran kauan, että usein en ensivaikutelmallani juuri häikäise. Pinnan alla olisi kuitenkin muutakin kuin itsevarmuuden puutteesta kärsivä ulkokuori.
No ehkä meillekin löytyy joku, vaikka siihen voi mennäkin vielä hetki. Uskon, että jokaiselle kuitenkin on oma valittunsa. Hänet pitää vain löytää.
sama vika ;(
Missäpäin muuten asut, Minäköyksin? :)
Voisin sanoa samaa et yksinkö sitä on elettävä.
Olen poika ja olen yrittänyt tehdä lukuisia tuttavuuksia tyttöihin, jostain syystä yksikään ei tunnu minusta kiinostuvan. Olen mielestäni hyvän näköinen ja olen kunnollinen en käytä päihteitä. Silti elämääni ei jää yhtään tyttöä. Seurustelin kolme kuukautta 2007 vuonna ja siinäpä on viimeiset säpinät tytön kanssa. Sen jälkeen ei ole ollut tyttöä joka olisi ollut minusta kiinostunut tai sitten on mutteivat ole jostain syystä tahtoneet tutustua :(