Kämppäkaverin tulee opiskella Aalto Yliopistossa yliopiston säännöksistä johtuen.
Asun siis Malmilla opiskelija-asunnossa noin 5 minuutin kävelymatkan päästä juna-asemlta. Asunto on kolmio ja yksi huone on marraskuun alusta lähtien tyhjillään (sisutamaton, sänky kuitenkin mahdollista saada lainaan). Asunnossa on kolme huonetta ja reilun kokoinen keittiö. Olohuone ja keittiö ovat lähes sisustettuja, mutta myös muuta hörtää mahtuu sekaan. Minulla on kaksi kissaa, joten kämppäkaverin tulisi olla mieluiten kissa-/eläinihmisiä.
Lähden itse vaihtoon kevääksi 2013 (joulu-huhtikuu), joten toivoisin, että kämppäkaveri asuisi asunnossa ainakin tämän ajan, eikä muutoksia sillä aikaa tulisi. Asunto on nimittäin lähes täysin sisustettu, ja olen ajatellut jättää suurimman osan huonekaluista ja kodin elektroniikasta vaihdon ajaksi huoneistoon.
Sukupuolella ei ole niinkään väliä ja vaihtaritkin käyvät. Urheilen ja olen menossa aika paljon, mutta aina mukavampaa, mikäli kämppiksen kanssa pystyy iltaisin myös kommunikoimaan. Olen suhteellisen siisti ja järjestelmällinen, vaikkakin kissojen kanssa täydellinen siisteys on mahdotonta. Vuokra on 350 € / kk sisältäen veden ja netin. Asunnossa käytettävissä olisi astianpesu- ja pyykinpesukoneet. Mikäli kiinnostuit ota yhteyttä niin kerron lisää. [email protected]
In English: The flat mate has to be a student of Aalto University! So I'm looking for a flat mate to my 3-bed-room apartment in Malmi. The apartment is located 5 minutes walk from the railway station and 12 minutes from down town Helsinki. The living room and the kitchen are fully furnished including dish and washing machines. The flat mate should live in the apartment at least from the beginning of November to the end of May since I am going to study abroad next spring 2013 and Im planning to leave most of my furniture in the apartment for this time period. I have two cats so the flat mate should not be allergic to cats. Both cats are nice and love people. The rent would be 350 € / month including water and internet. If you are interested, please contact me [email protected].
Huone vuokralla Malmilla Aalto Yliopiston opiskelijalle
Kamppakaveri
1
146
Vastaukset
- www.brandsokay.com
welcome to the www.brandsokay.com shopping
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019