Onko kenelläkään antaa mitään neuvoja nuoren naisen haluttomuuteen. Itse olen vajaa parikymppinen nainen ja olen ollut tässä samassa suhteessa muutaman vuoden ja vain alkuaikoina suhteessa oli kiihkeää ja hyvää seksiä.
Nykyään en halua poikaystävääni kuin ehkä kerran puolessa vuodessa,mutta senkin edestä näen unia muista miehistä ja tunnen seksuaalista halua muita miehiä kohtaan. Suhteemme avomieheni kanssa on muuten moitteeton ja elämämme on mukavaa,tulemme toimeen hyvin ja nauramme samoille asioille. Uskaltaisinpa jopa sanoa että olemme todella onnellsia yhdessä. Ainoa mikä puuttuu on seksi. En vain yksinkertiasesti kiihotu poikaystäväni seurassa. Olen ehdottanut jopa jonkinlaista terapiaa,mutta siihen hän ei suostu vaikka tiedän että seksittömyys vaivaa myös häntä jonkin verran. Voisiko e-pillereiden lopettamisesta olla apua, tai onko muita keinoja kuinka seksielämämme muuttuisi edes jotenkin normaaliksi? Kerran olen e-pilleri merkkiä vaihtanut ja ilmeisesti sekään ei auta(vaihtamisesta jo yli vuosi).

Vastaukset 9
Vanhimmat
vastasit itse omaan kysymykseesi. Jos et halua poikaystavaasi, niin ei siihen auta terapia tms, ainoa ratkaisu on puolisonvaihto. Syy miksi kirjoitan nain kritisoiden on vastaava: Ilmoitit etta kiihotut muista miehista, muttet omasta rakkaastasi, niin onko silloin kaikki ihan hyvin ?? Turha miettia e-pillereita, jos kerran himoitset muita miehia.
Naisen haluttomuus ei ole mitenkään harvinaista eikä siitä kovin suurta numeroa kannata tehdä, jos saat miehen kuitenkin tyydytettyä. Jos mieskin kärsii puutteesta, on tilanne vaikeampi. Yleensä miehen pinna palaa nopeammin seksin puutteesta. Olisi ehkä syytä ottaa avoimesti asia esille, ettei tule yllätyksiä (mies häipyy tai käy vieraissa).
Tuo on ihan yleistä miehillä,ollut iät ja ajat.sen takia miehet lappaa vieraissa heti kun valvova silmä välttää.
Pillerit ovat vääränlaiset. Todennäköisest sinulle eivät sovi minkäänmerkkiset pillerit, kuten eivät passanneet minullekaan.
Testatkaa, jätä pillerit pois ja käyttäkää kortsuja ehkäisypuikkoja jonkin aikaa.
Minulla ainakin tepsi.Naitattaa ihan koko ajan nyt?
vinkeistä. Pitänee harkita tuota pillereiden lopettamista ja vaihtoa johonki muuhun ehkäisyyn.. En oo vaan kauheesti tutustunu muihin vaihtoehtoihin, enkä tiedä minkä hintaisia ja millaisia käytännössä esim. ehkäisylaastarit ja puikot on. Et jos joku osais kertoo niistä hieman enemmän.. ?
Nim: Nainen, en halua loukata sinun tunteitasi tms, mutta edelleen minua vaivaa 1. asia.
Kirjoitit, ' ettet halua seksuaalisesti omaa puolisoasi ' , mutta muita miehia kuitenkin himoitset. Mitka pillerit aiheuttavat tuollaista haluttomuutta ?? Kerrotko e-pillereidesi nimen, silla se saattaisi auttaa monia parisuhteita hajoamasta, jos ennakkoon jo tiedettaisiin, etta aha, tama merkki aiheuttaa esim: uskottomuutta.
Anyway toivon sinulle onnea pillereiden vaihdon yht. ja kaikesta huolimatta onnea myos parisuhteellesi.
Tiedän kyllä ettei e-pillereillä ole haluttomuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä jos kyseessä on vain yhtä ihmistä kohtaan ilmenevä haluttomuus jne. Jos tunnen halua muita miehiä kohtaan on se kuitenkin ylesesti ohimenevää ja aina kun mielessäni pohdin sitä mahdollisuutta että eksyisin vieraaseen sänkyyn tajuan että se olisi vain hetken huumaa ja haluni katoaisivat samalla tavalla ajanmyötä. Kumppanin vaihdollakaan ei siis ole mitään merkitystä, sama asia toistuisi jokaisen miehen kanssa (olen tätä suhdetta aikaisemmin ollut 2vuotta kestäneessä suhteessa jossa haluttomuus oli myös arkipäivää, joten en usko että kolmannella tai neljännelläkään pitemmällä suhteella olisi paljon enempää annettavaa kuin edellisillä). Vielä todistaakseni tätä asiaa voin kertoa että myös olessani satunnaisissa seksisuhteissa mielenkiinto seksipartneriini laskee kuin lehmän häntä yllättävän pian.
Toivottavasti mielipiteesi ongelmaani sai näiden tarkennusten myötä toisenlaisenkin näkökulman. Minun mielstäni suhteen lopettaminen ei välttämättä ole oikea ratkaisu ja siksi olenkin valmis näkemään vaivaa että seksi elämämme parantuisi, tarvitsee se sitten e-pillereiden vaihtoa, terapiaa tai mitä vain..
No mä voin tulla panemaan sua jos haluat.
Kyyti on sitten sellaista että sulta lähtee taju.