Katsoisitko minullekin tulevaa? Olen keski-ikäinen nainen taloudellisesti aivan puilla paljailla ja enemmänkin. Tulevaisuus ahdistaa, kun on huollettavia lapsia, osa tosin jo aikuisia, mutta apua tarvitsevia kuitenkin.
Olen niin epätoivoinen tilanteestani, että toisinaan tuntuu, että suorastaan kuristun ja nikellyn tämän taakan alle. En jaksa iloita enää mistään, taivallan pää polvissa päivästä toiseen, enkä nauti edes syksystä niinkuin aina ennen, syksyn lapsi kun olen. Yritän lasten vuoksi pitää itseni kasassa, mutta vaikeaa se on. Näetkö yhtään valoa tunnelin päässä? Minä en...
Olen niin epätoivoinen tilanteestani, että toisinaan tuntuu, että suorastaan kuristun ja nikellyn tämän taakan alle. En jaksa iloita enää mistään, taivallan pää polvissa päivästä toiseen, enkä nauti edes syksystä niinkuin aina ennen, syksyn lapsi kun olen. Yritän lasten vuoksi pitää itseni kasassa, mutta vaikeaa se on. Näetkö yhtään valoa tunnelin päässä? Minä en...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näen valoa. Nyt on kerättävä sisun rippeet ja puristettava eteenpäin. Aikansa kutakin, sinulle on tullut tällainen osa, mutta sillekin on rajansa.
Olennaista on että lapset saisivat siipensä kuntoon. Kiinnitä parhaasi mukaan tähän huomiosi.
Säästäväinen tulee olla, harkittava jokaista asiaa moneen kertaan, onko tarpeellista.
Yritä löytää ilonaiheita ja positiivisia puolia elämästäsi. Kyllä niitäkin on. Yritä tavalla tai toisella siirtää ajatuksesti iloisiin vaikka harrastuksiin, tilanne ei kuitenkaan parane, jos murehdit sitä 24/7 eli koko ajan.
Kiitos vastauksestasi, se lämmitti mieltäni! Yritän saada itseni jopa uskomaan siihen:) Olen niin kauan ollut onnettaren epäsuosiossa, etten uskalla enää edes ajatella elämäni tästä paranevan. Liian usein kun on käynyt niin, että kun olen iloinnut jostain onnistumisesta, seuraavassa hetkessä on tullut lunta tupaan kasapäin. Kuvaavaa ajattelutavalleni onkin se, että joka perjantai työpäivän päätteeksi huokaan, että onneksi taas on yksi viikko vähemmän tätä elämää lusittavana.. Viikonloppu on siitä ihanaa aikaa, että silloin ei kulje posti, eivätkä laskut kolahtele luukusta. Muuten en siitä nauti, sillä se tarkoittaa aina eioota lapsille; ei ole varaa mennä mäkkäriin, elokuviin tai edes uimahalliin..
Säästäväisyyttä opettelen koko ajan; se ehkä yhtenä syynä velkaantumiseeni onkin ollut, että en ole osannut kieltää lapsilta pientä hauskaa. Matkoja tai shoppailuja ei koskaan ole harrastettu, pienellä palkallani, yksin lapsista huolehtien siihen ei ole ollut rahaa ennen tätä kriisiäkään.
Yritän löytää jälleen ilon elämääni, nykyään olen vain surkea varjo itsestäni, mutta köyhällä ei kai ole oikeuttakaan iloita, siltä ainakin välillä tuntuu. Mutta kiitos Sinulle vielä kerran!