dr von reesblack

katsotko minulle, onko uutta rakkautta tulossa, näenkö miehen jonka tapasin taannoin laivalla, tuleeko lisärahaa minulle, olen varhaiseläkkeellä.
Tullaanko nykyisen kanssa asumaan koskaan, onko omistusasunto minulle mahdollinen tulevaisuudessa. Onko ulkomaan loma-asunto koskaan ulottuvillani,
olen niin etelän ihminen. Onko muutaman vuoden takainen ulkomaalainen rakastettuni naimisissa, tulemmeko tapaamaan joskus.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rakkautta on tulossa.

Miestä, jonka olet laivalla tavannut, en saa näköpiiriini, joten luultavasti ette kohtaa. En voi tuollaista kuitenkaan varmuudella sanoa. En saa valitettavasti ulkomaan rakastettuasikaan näkyviin, lienee parasta unohtaa hänet ja keskittyä muihin mahdollisuuksiin.

Lisärahaa näkyy pieniä summia, ei kuitenkaan mullistavaa.

Nykyinen ei sittenkään ole se oikea ehkä, mutta teet itse ratkaisusi. Yhdessä asumiseen on vain pieni mahdollisuus. Sinuna katselisin hiukan muihin suuntiin.

On jonkinlainen mahdollisuus omistusasumiseen, se saattaa järjestyä yllättäenkin, mutta en voi luvata. Loma-asunto ulkomailla ei näytä lähitulevaisuudessa edes järkevältä.

Teit niin monta kysymystä kerralla, että se saattoi jonkin verran häiritä näkemistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


positiivinen x kirjoitti:

katsotko minulle, onko uutta rakkautta tulossa, näenkö miehen jonka tapasin taannoin laivalla, tuleeko lisärahaa minulle, olen varhaiseläkkeellä.
Tullaanko nykyisen kanssa asumaan koskaan, onko omistusasunto minulle mahdollinen tulevaisuudessa. Onko ulkomaan loma-asunto koskaan ulottuvillani,
olen niin etelän ihminen. Onko muutaman vuoden takainen ulkomaalainen rakastettuni naimisissa, tulemmeko tapaamaan joskus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu