Miksi kristityt pelkäävät mielipiteitä?

Kauheeta kattoo

Olen ollut aktiivinen Suomi24:n Kirkko Cafén käyttäjä jo jonkin aikaa. Ennen siellä oli mahdollista keskustella vaikeistakin uskonnollisista aiheista, mutta nyt palstalla bannaillaan fasistimaisesti keskustelijoita. Eilenkin oli päällä kehittävä keskustelu kristinuskon mädännäisyyksistä, mutta se loppui kun sheriffi tuli paikalle ja banni keskustelijat.

Miksi kristitty pelkää muunlaisia mielipiteitä kuin omiaan? Onneksi sentään ei enää ole mahdollista polttaa toisinajattelijoita toreilla. Pelkään pahoin, että jos se olisi mahdollista, rakkaat kristittymme tekisivät niin bannaamisen sijasta. Ja kaikki tuo vain "väärän" mielipiteen takia.

17

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa olen miettinyt

      Niinpä. Kristinusko kyllä vaikuttaa barbaariselta taikauskolta.

    • Intressi vapaa.

      Kristitty enemmän keskittyy itseensä tehdäkseen oikein elämässään eikä erityisesti välitä neuvoa muita miten tulisi elää siinä on erittäin iso ero nääs suvaitsevaisuutta kehiin.Varmaan jaksaisi kuunnella jos keskustelu olisi järkevää ja muita kunnioittavaa.Kuka nyt riidanhaastajien kanssa haluaa keskustella kun mielipiteet ovat jo valmiiksi pureskeltuja.Keskustelut ovat antoisia kun ei ole vihan kohteita.Vihamielinen asenne tuntemattomia kohtaan on täysin sairasta.Itseäni kohtaan ei ole käyttäydytty loukkaavasti mutta huomaan joka kerta kun täällä käyn että on todella loukkaavaa kielenkäyttöä voi asiat sanoa siististi silloin saa myös keskustelu kaverinkin helpommin.Anteeksi tämä neuvominen mutta oli pakko valistaa
      kesken kasvusia.

      • Kristityillä ongelma

        Et sinä valista valehtelemalla, päinvastoin. Nyt vain on niin, että useimmiten ne muiden solvaamiset tulevat kristittyjen suusta. Kristityt ovat niin kovin suvaitsemattomia "vääräuskoisia" ja vähemmistöjä kohtaan.


    • body

      Ideologia ei ole koskaan sietänyt toisinajattelijoita, ei vapaata keskustelua ja kun uskosta tulee ideologa, oikea oppi, se ei siedä vapaata keskustelua.

    • head...

      Onko varma että aloittajan väittämä on totta eikä esimerkiksi hänen koneestaan johtuva oikosulku?

    • kuunteleva_kirkko

      Onneksi saamme keskustella. Onneksi saamme kuunnella kaikkien mielipiteitä. Onneksi elämme maassa, jossa valitsee uskonnonvapaus. Eläköön!

      Kukaan ei omista totuutta. Se, mikä milloinkin on totta, määräytyy aina monesta tekijästä. Vain keskustelemalla toisten kanssa löytyy yhteinen arvopohja ja totuus, johon muut voivat joko myöntyä tai hylätä sen.

      Monesti olen tällä palstalla ihmetellyt sitä kuinka eräät hyvin yksioikoisesti käyttävät Raamattua lyömäaseena poimien yksittäisiä jakeita toisia vastaan. Usein silloin on menetetty evankeliumin kokonaissanoma, sen pelastushistoriallinen horisontti. "Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi! Pimeyden he kääntävät valoksi ja valon pimeydeksi, karvaan makeaksi ja makean karvaaksi. Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita!" (Jes. 5:20-21). Inttäminen siis ei riitä, ja pirukin todistaa asiansa repimällä yhden Raamatun lauseen sieltä toisen täältä ja yhdistelee sitä mielivaltaiseen tulkintaansa (Matt. 4:1-11, Luuk. 4:1-13).

      Keskustelulle tarvitaan jonkinlaista sitoutumista yhteiseen arvopohjaan, yhteiseen horisonttiin. Sen sitovuutta ja ulottuvuusaluetta taas on määrättävä joka aika ja joka aiheella aina uudelleen. Se kuuluu aidolle keskustelun ilmapiirille. Siksi saattaa näyttää siltä, että samasta asiasta olisi liikkeellä erilaisia versiota ja toisiaan poissulkevia näkökantoja, tai peräti eri totuuksia. Usein näennäinen vastakkaisuus johtuu vain siitä, että eri keskustelijat ottavat esille erilaisia näkökantoja samasta asiasta.

      Kristinuskon totuus on aina tiellä matkalla kohti elämää. Se on elämänläheistä, sillä tämä totuus on läsnä kaikki päivät maailman loppuun asti: Herra Kristus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko iloitsee siitä, että sen ei itse tarvitse olla totuutta, vaan se kuunnellen ja keskustellen saa olla matkalla Hänen kanssaan ja suuntautuneena Häneen, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:5).

      se Taneli-pappi

      • Mirka ........

        Kristinuskon totuus on eliminoida kaikki eriuskovaiset (vääräuskoiset).


    • Itse en kristittynä pelkää "muunlaisia mielipiteitä kuin omiani". Sana on vapaa, toivottavaa vain on, että se mielipiteiden vaihto tapahtuu toista kunnioittavassa ja rakentavassa hengessä. Monet kerrat olen vuosien varrella Kirkko Caféssakin keskustellut ja vaihdellut mielipiteitä; antoisaa, opettavaista ja mukavaa on ollut :)

      • Surullista on

        Juhani, sua ei bannata Kirkko Caféssa, koska olet samaa mieltä siellä "valtaa pitävien" kanssa eli että ateistit ja muut vääräoppiset ovat ansainneet ikuisen kidutuksen.


      • Surullista on kirjoitti:

        Juhani, sua ei bannata Kirkko Caféssa, koska olet samaa mieltä siellä "valtaa pitävien" kanssa eli että ateistit ja muut vääräoppiset ovat ansainneet ikuisen kidutuksen.

        Ei kai sefuissa ole enemmistö uskiksia? Ja toisaalta ei ketään mielipiteen vuoksi saa bannata, vaan käytöksen vuoksi. Toisaalta voi myös jutella privassa, sinne ei sefujen "valta" ylety. Ite käyny privalla monet,monet hyvät keskustelut myös uskonasioista.


    • ?+?

      Taneli-pappi, mikä on kristinuskon totuus? Mihin kristinuskon totuus perustuu?
      Kuinka konkreettista on kristinuskon totuus?

      Olisitko niin kiltti ja älä vastaa ettei muka avaruuteen pääse kuin uskomalla
      muinaisia jumaltarinoita.
      Avaruudessa on töissä 6 henkilöä puolivuotta kestävissä vuoroissa.

      • ;:;

        "Olisitko niin kiltti ja älä vastaa ettei muka avaruuteen pääse kuin uskomalla
        muinaisia jumaltarinoita.
        Avaruudessa on töissä 6 henkilöä puolivuotta kestävissä vuoroissa."

        Pääseekö avaruuteen vain jos uskoo, että ihminen kehittyi apinasta ja maailmankaikkeus räjähti olemaan ilman syytä miljardeja vuosia sitten?

        Eiköhän avaruuteen päästä ihan kokeellisen tieteen avulla. Mutta mitäpä sitä kokeilemaan mitään, jos maailmankaikkeus on vain sattumaa, sillä silloin myös luonnonlait toimivat sattumanvaraisesti. Usko Jumalaan, joka pitää luonnonlait tulevaisuudessa samoina, mahdollisti sen, että avaruuteen voi nyt matkustaa, eli kristinusko mahdollisti kokeellisen tieteen kehityksen ja avaruusmatkustuksen. Mitä jumalattomuus on mahdollistanut? Natsisaksan ja neuvostoliiton kaltaiset utopiat tietysti.


    • Arvoisa nimimerkki ? ?, sinä kysyt minulta selvän kysymyksen: mikä on kristinuskon totuus?
      Vastaan sinulle selvästi: Sinä seisot ja elät sen päällä. Mm. koko länsimäinen sivistys, koko pohjoismainen hyvinvointivaltiomme, koko koululaitos, koko sairaiden, heikkojen ja vanhusten hoivaamistoiminta, ihmisoikeudet, koko arvopohjamme nousee kristillisestä totuudesta. Se on hyvin elämänläheistä ja käytännöllistä. Se hahmottuu parhaiten kultaiseen sääntöön, joka on voimassa kaikissa maissa ja kaikissa kulttuureissa (Matt. 7:12): "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

      Sinä, arvoisa nimimerkki ? ?, kysyt käsitystäni taivaasta (tosiaan käytät sanaa ”avaruus”).

      Kerrotaan kahdesta munkista keskiaikaisessa luostarissa. He päättivät keskenään, että toisen kuollessa toinen tulee kertomaan millaista siellä on. No, toinen kuoli. Yöllä unessa hän ilmoitti munkkiveljelleen: Totaliter aliter – täysin erilaista. Siis ei edes ”avaruutta”, vaan aivan erilaista kuin sekin, koska avaruuskin kuuluu olemassa olevaan todellisuuteemme, vaikka siitäkin hyvin, hyvin vähän käsitämme.

      Kun ymmärrämme vain hyvin, hyvin vähän edes tästä maailmasta, itsestämme, toisista ihmisistä, elämästä, tähtitaivaasta, miten saatamme ymmärtää jotain muuta "totuudeksi" siitä toisesta maailmasta, kuin mitä luemme Raamatusta, siitä maailmasta josta pieni paimenpoika metsässä laulaa: "Hän on jo tallella siellä, tallella siellä".

      Jokainen ymmärtää omilla aivoillaan, omassa elämäntilanteessaan, mutta "totuus" ei hajoa pirstaleiksi, vaan usko, toivo ja rakkaus kokoaa ja korottaa sen viisaudeksi. "Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa" Job 19:25-27.

      Siksi Raamattuni kannessa on ristinmerkki, totuuden avain, kokoava suurennuslasi, valikoiva kriteeri.

      se Taneli-pappi

      • ?+?

        Jopas jotakin, ristinmerkkikö totuuden avain? No hyvä, kiitetäänkö muinaisia
        roomalaisia hienosta keksinnöstään kidutuspaalusta?

        Koululaitos/koulupakko ja muut yhteiskunnan järjestämät palvelut valitettavasti
        on eduskunnan päätöksiä,ei uskontokuntien.

        Hyvinvointi puolestaan on seurausta teollistumisesta,sekä ammattiyhdistysten
        ajamista eduista kuten palkka työaika työturvallisuus sairausaika ym.

        Monessako työmarkkina neuvottelussa on uskontokuntien edustajia ollut
        ajamassa työntekijöiden etuuksia?

        Missä kohtaa Raamatussa mainitaan tasa-arvo ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus?


      • vornikka
        ?+? kirjoitti:

        Jopas jotakin, ristinmerkkikö totuuden avain? No hyvä, kiitetäänkö muinaisia
        roomalaisia hienosta keksinnöstään kidutuspaalusta?

        Koululaitos/koulupakko ja muut yhteiskunnan järjestämät palvelut valitettavasti
        on eduskunnan päätöksiä,ei uskontokuntien.

        Hyvinvointi puolestaan on seurausta teollistumisesta,sekä ammattiyhdistysten
        ajamista eduista kuten palkka työaika työturvallisuus sairausaika ym.

        Monessako työmarkkina neuvottelussa on uskontokuntien edustajia ollut
        ajamassa työntekijöiden etuuksia?

        Missä kohtaa Raamatussa mainitaan tasa-arvo ihmisoikeudet ja yhdenvertaisuus?

        Valitettavasti rahanvoimalla niitä uskontokuntiakin pyöritetään,vaikka
        kuika kuinka vatkuttaisivat Raamatun "toisesta maailmasta".
        Todellisuus on taruja todellisempi totuus.


      • evl. tavis

        Jos meikäläinen vanhusten hoivaaminen nousee kristillisestä totuudesta niin eipä sille totuudelle kovin korkeaa arvosanaa voi antaa.

        Länsimaiseen sivistykseen ja pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon ovat olleet vaikuttamassa monet muutkin asiat kuin kristinusko. Ei kristinusko voi niitä itselleen omia! Länsimaiseen sivistykseen mm. epäilevä humanismi, jota kristityt ovat suorastaan vainonneet, pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon ennen muuta sosiaalidemokraatit, joiden pyrkimyksiä kirkko niinikään on pitänyt väärinä.

        Lisäksi on olemassa vahvastikin kristillisiä maita, joissa näitä luettelemiasi asioita ei esiinny. Toisaalta korkeatasoista renessanssihumanismin kaltaista sivistystä on ollut ei-kristillisissäkin kulttuureissa. Keskiajalla kristityt munkin ammensivat viisautta antiikista ja arabeilta, ja vielä 1600-luvulla Kiina oli kristillistä maailmaa edellä niin teknologiassa kuin hallinnollisesti. Ei ole sanottua, että nykyinen "länsimainen sivistys" kovin pitkään kestäisi, tai että sen kaikki hedelmät olisivat olleet yksinomaan hyväksi.

        Näin jonkinlaisena kristittynä itsekin sanoisin, että eipä kannata kristittyjen paljon pöyhkeillä tai olla totuutta omistavinaan. Totuus on jossakin ja ehkä siitä joskus jotakin välähtää meillekin, enempää en uskalla sanoa.


    • EL: ak:KIM

      Kauheeta kattoo

      Bannaaja saattoi olla valkoihoinen. Muista yleistää syytöstäsi koskevan kaikkia kalpeita kohtaan. Saattoi se olla mustakin. Muista silloin yleistää kaikkien nee.ke.rien olevan tietynlaisia.

      Yksi hapan pilaa koko taikinan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2457
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2334
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe