Onko pääskysten syysmuutto jo ohi?

Meillä on tallissa vielä kolme pääskysen poikasta toisesta poikueesta. Emolinnut ovat muuttaneet viime viikonloppuna ja nämä kolme jäivät yksin. Ne osaavat lentää ja hankkia ruokansa jo itse, mutta kovin on outoa, etteivät vielä ole lähteneet. Onko vaara, että ne nyt näivettyvät lentävän ravinnon loppuessa tai paleltuvat ilmojen kylmetessä? Huoli on kova. Vieläkö muualla on haarapääskyjä olemassa?
5810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ilmalla on kärpäsiä yms.Kyllä ne lähtevät kun ruoka loppuu.Muutamassa tunnissa Suomenlahden eteläpuolella

Äänestä

Onneksi tosiaan joitakin öttisiä on vielä lennossa. Sopivalla tuulella lentävät hetkessä parempiin olosuhteisiin, siis nuo pääskyset :). Kuitenkin vielä tänä iltanakin kököttivät rivissä tallissa.

Äänestä

Tänään oli sitten yksi kaveri jätetty matkasta eli kaksi on noista lähtenyt ja yksin yksinäinen kököttää tallissa :(

Äänestä

Viimeinenkin pääskynen on lähtenyt tänään matkaan :) Eli hyvinkin myöhäiseksi voi lähtö näköjään venyä. No eipähän tarvitse jatkossa niin huolestua, jos pääjoukot ovatkin jo menneet.

Äänestä

luonnon järjestys on ihmeellinen.Mistä osaavat lähteä oikeaan suuntaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut kirjoitti:

Meillä on tallissa vielä kolme pääskysen poikasta toisesta poikueesta. Emolinnut ovat muuttaneet viime viikonloppuna ja nämä kolme jäivät yksin. Ne osaavat lentää ja hankkia ruokansa jo itse, mutta kovin on outoa, etteivät vielä ole lähteneet. Onko vaara, että ne nyt näivettyvät lentävän ravinnon loppuessa tai paleltuvat ilmojen kylmetessä? Huoli on kova. Vieläkö muualla on haarapääskyjä olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu