Tuli suru puseroon

Lukitsen sydämeni jonnekkin,
kellariin,
syvimpään soppeen.
Avaimen heitän kankkulankaivoon.
Sitä ennen kivetän sydämeni
ja valan sen betoniin.
Kerberoksen kutsun sitä vartioimaan,
ettei kukaan pääse sitä vapauttamaan.
Unohdan sen sinne
ja elän pelkällä kuorella
kuin vampyyri.

Sydämeni on petollinen,
kun se petti minut,
antaa tuntea tuskaa
kärsiä, kaivata ja pettyä,
uskotella pikku päässäni,
että elämä on ihanaa,
että joku rakastaa,
mutta sitten ei kuitenkaan.

Se oli vain harhaa,
utopiaa, illuusiota,
fantasiaa.
Haavekuva joka syöksyi
alas kalliolta rotkoon
jossa terävät kivet
pirstoivat sen tuhansiksi palasiksi,
hiekkaiselle rannalle,
josta vuorovesi sen otti mukaansa
ja kuljetti kauas merelle,
missä suuri valkohai
hotkaisi sen kitaansa.

Sen jälkeen
kaikki unohtuu
Sydämetön kuori ei muista,
että sillä sydän on koskaan ollutkaan.
Mitä ei muista,
sitä ei kaipaa.
Sydämmetön ei tunne enää tuskaa
ei iloitse eikä rakasta.

Sydän pieni unohdettu,
yksin kellarissa
sen syvimmässä sopukassa,
betoniin valettuna,
hiljaa riutuu, kuolee.
Itkien ja vaikerroiden,
tuntien tuskaa,
mutta kukaan ei sitä kuule,
kukaan ei kuuntele.
Sydän pieni hentoinen,
herkkä ja haavoittunut,
kuolee hiljaa kituen,
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä heitä
anna sydän tuntea surusi
se virkenee viellä

Äänestä
  • Kuollut sydän kellarissa,
    Betoniin valettuna,
    Kerberoksen vahtimana
    Kuihtui pois ja mureni,
    Rottalauma saapui sinne
    kellariin syvimpään
    syöden loput sydämestä
    Kerberoksen vahtimasta
    ja joutui sitten itsekkin
    Kerberoksen ruoaksi.

    Äänestä

Runoa pukkaa

Äänestä
  • Tyhjä kuori,
    sydän poissa,
    tunteeton ja tyhjä olo.
    Muista ei tuo kuori ontto,
    et joskus oli sydänkin.
    Satuttaa ei kukaan nyt voi,
    tyhjää kuorta onttoa,
    se mitään enää tunne ei,
    on olo pelkkää kolkkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sydän kellarissa (n) kirjoitti:

Lukitsen sydämeni jonnekkin,
kellariin,
syvimpään soppeen.
Avaimen heitän kankkulankaivoon.
Sitä ennen kivetän sydämeni
ja valan sen betoniin.
Kerberoksen kutsun sitä vartioimaan,
ettei kukaan pääse sitä vapauttamaan.
Unohdan sen sinne
ja elän pelkällä kuorella
kuin vampyyri.

Sydämeni on petollinen,
kun se petti minut,
antaa tuntea tuskaa
kärsiä, kaivata ja pettyä,
uskotella pikku päässäni,
että elämä on ihanaa,
että joku rakastaa,
mutta sitten ei kuitenkaan.

Se oli vain harhaa,
utopiaa, illuusiota,
fantasiaa.
Haavekuva joka syöksyi
alas kalliolta rotkoon
jossa terävät kivet
pirstoivat sen tuhansiksi palasiksi,
hiekkaiselle rannalle,
josta vuorovesi sen otti mukaansa
ja kuljetti kauas merelle,
missä suuri valkohai
hotkaisi sen kitaansa.

Sen jälkeen
kaikki unohtuu
Sydämetön kuori ei muista,
että sillä sydän on koskaan ollutkaan.
Mitä ei muista,
sitä ei kaipaa.
Sydämmetön ei tunne enää tuskaa
ei iloitse eikä rakasta.

Sydän pieni unohdettu,
yksin kellarissa
sen syvimmässä sopukassa,
betoniin valettuna,
hiljaa riutuu, kuolee.
Itkien ja vaikerroiden,
tuntien tuskaa,
mutta kukaan ei sitä kuule,
kukaan ei kuuntele.
Sydän pieni hentoinen,
herkkä ja haavoittunut,
kuolee hiljaa kituen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu