Matematiikan/fysiikan opettajaksi?

Opiskelen lääkiksessä ja olen oikeastaan keväästä asti miettinyt, että onkohan tämä kuitenkaan se oma ala. Lähinnä itseä kiinnostaisi matematiikka tai fysiikka, erityisesti niiden opettaminen. Minua kuitenkin mietityttää työllistymismahdollisuudet. Onko opettajan helppo saada töitä, jos menestyy hyvin opinnoissa? Itse kirjoitin matikasta, fysiikasta ja kemiasta ällät, ja luulen että voisin menestyä erinomaisesti näissä aineissa myös yliopistossa. Opetin keväällä fysiikkaa yhdellä valmennuskurssilla ja se tuntui tosi mielenkiintoiselta ja motivoivalta.

Lääkisopinnot tuntuvat välillä tylsiltä ja tuntuu että asioita pitää osata liikaa ulkoa, eikä motivaatio ole aina kohdillaan. Kaipaisin enemmän nimenomaan matemaattista pähkäilyä, mitä lääkiksessä ei kyllä saa. Lääkäreillä tosin työttömäksi jäämisestä ei ole pelkoa ja palkkakin olisi tosi hyvä. Palkka tosin ei ole itselle mitenkään kovin tärkeää, kunhan toimeen tulee. Kannattaisiko alaa vaihtaa vai pitäisikö vaan valmistua lääkäriksi? Tuntuu että olisi parempi olla hyvä matematiikan/fysiikan opettaja kuin keskinkertainen lääkäri, mitä minusta luultavasti tulisi, jos motivaatio ei parane.
6889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No en tiedä onko se fysikka/matikka yliopistolla sen mukavampaa, on meinaan aika erilaista lukioon verrattuna. Matemaattisten aineiden opettajille on kyllä töitä, joten siitä vaan opiskelemaan jos kiinnostaa. Mutta yliopistossa matikan ja fysiikan kanssa joutuu tekemään ihan eri lailla töitä kuin lukiossa. Jotkut tykkää, kokeilemalla selviää.

Äänestä

Kyselepä tiedekunnastasi, onko sinulla oikeutta suorittaa niitä siinä sivussa.

Äänestä

Jos olet kerran päässyt sisään lääketieteelliseen tiedekuntaan, niin harkitse vielä, että vaihdatko alaa. Oikeasti jokaisessa työssä on oma rutiini ja inhotus. Ei ole olemassa ns. täydellistä ammattia. Minäkin nuorempana kokeilin erilaisia ammatteja, kunnes tulin siihen lopputulokseen, että parasta on vain hakea lääkäriksi. Varma työllistyminen.

Kannattaa keskustella erilaisten ihmisten kanssa. Minulla on kokemusta, että monet opettajat ovat turhautuneita. Ehkä valmennuskurssilla opettaminen on motivoivampaa, koska opiskelijat haluavat tosissaan oppia.

Äänestä

Fysiikan opetus raskaana oleva muisti 1-1 tökkii, mitä tökkii, tais olla rikospuhelut Jedu ei opi

Äänestä

Laudatur matematiikasta ei takaa mitään menestystä yliopiston matematiikan opinnoissa. Jokaisella yliopistossa matematiikkaa opiskelevalla on laudatur matematiikasta, mutta moni jättää opinnot kesken.

Äänestä

matematiikan opettajana opetat vuodesta toiseen samat asiat siis joko peruskoulun tai lukion asiat tai sitten ammattikoulussa peruskoulun kertauksen. Palkkakin on pienempi. Jos kaipaat ajattelua ja ongelmien ratkomista analyytikko tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkisläinen kirjoitti:

Opiskelen lääkiksessä ja olen oikeastaan keväästä asti miettinyt, että onkohan tämä kuitenkaan se oma ala. Lähinnä itseä kiinnostaisi matematiikka tai fysiikka, erityisesti niiden opettaminen. Minua kuitenkin mietityttää työllistymismahdollisuudet. Onko opettajan helppo saada töitä, jos menestyy hyvin opinnoissa? Itse kirjoitin matikasta, fysiikasta ja kemiasta ällät, ja luulen että voisin menestyä erinomaisesti näissä aineissa myös yliopistossa. Opetin keväällä fysiikkaa yhdellä valmennuskurssilla ja se tuntui tosi mielenkiintoiselta ja motivoivalta.

Lääkisopinnot tuntuvat välillä tylsiltä ja tuntuu että asioita pitää osata liikaa ulkoa, eikä motivaatio ole aina kohdillaan. Kaipaisin enemmän nimenomaan matemaattista pähkäilyä, mitä lääkiksessä ei kyllä saa. Lääkäreillä tosin työttömäksi jäämisestä ei ole pelkoa ja palkkakin olisi tosi hyvä. Palkka tosin ei ole itselle mitenkään kovin tärkeää, kunhan toimeen tulee. Kannattaisiko alaa vaihtaa vai pitäisikö vaan valmistua lääkäriksi? Tuntuu että olisi parempi olla hyvä matematiikan/fysiikan opettaja kuin keskinkertainen lääkäri, mitä minusta luultavasti tulisi, jos motivaatio ei parane.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu