Uni alkoi kuin tietokonepeli, laiton asetuksia kuntoon ja aloin pelaamaan keskiaikaista peliä, jossa yhtäkkiä olinkin itse se nainen joka ratsasti linnoitukseen heittämään pommeja. Pommit aiheuttivat vahinkoa vain joillekin, varmaankin vihollisille. Kun tulin linnoituksen ulkopuolelle pommien loputtua, huomasin yhtäkkiä hevosen jolla olin ratsastanut kadonneen ja olin normaaleissa vaatteissa muurien ulkopuolella
olevien puskien juurella.
Joku komensi minut johonkin tehtävään, mutta lähdin vain kulkemaan pusikkoon ja sieltä lähdin kummallisen näköisellä punakeltaisella polkupyörällä kahden ihmisen kanssa, toisella oli samanlainen pyörä, toinen istui tarakalla. Lähdimme polkemaan pitkää suoraa tietä. Ilmeisesti retkeilemään. Tiesin vain että matka on pitkä.
Saavuimme jollekin mökille tai kioskille, sen verannalla oli nuoria ja muut menivät sisälle (meitä oli tällä hetkellä neljä, kaksi poikaa ja minä ja ystäväni) minä jäin vielä verannalle ja kohta joku vanhempi nainen haki minutkin sisälle mökkiin.
Mökissä oli tukala tunnelma, aika ahdasta. Kun olin istuutunut kavereideni seuraan, kioskin pitäjä, harmaantunut nainen tarjosi minulle kaksi paperipäällysteistä karkkia, en muista niitä syöneeni. Pojat menivät vessaan ja ystäväni heidän jälkeen, minun oli tarkoitus käydä seuraavaksi, mutta sinne ehti muita ja tyydyin sanomaan vain että ”kyllä mä kusta voin ulkonaki” enkä sitten käynyt vessassa.
Jotain kamalaa varmaan tapahtui, koska kaikki menivät enemmän tai vähemmän paniikkiin.
Minulla ja sinipaitaisella pojalla ilmeisesti oli jotain meneillään, koska vaan halasimme toisiamme, siinä oli jotain muutakin kuin vain kaveruutta, oli turvallinen ja rauhallinen olo. Tosielämässä olen kerran tähän poikaan törmännyt ja meillä on ollut juttua, mutta kännissä joten siitä ei mitään ole tullut vaikka olisinkin kovasti halunnut. Pidin sinipaitaisesta muutenkin enemmän kuin toisesta pojasta, joka kantoi ketun turkkia (kahdessa kappaleessa).
Kettu oli ilmeisesti tappanut pojan pikkuveljen joskus ja siinä oli tatuoituna jokin teksti. Tilanne vain paheni jostain syystä ja aloin soittaan äidille, että hakisi meidät kotiin äkkiä, soitin toisella ketunturkin puolikkaalla(?!) johon oli asennettu puhelin, en kuitenkaan muistanut äidin puhelinnumeroa ja näppäinten painamisessakin oli vaikeuksia.
Yhtäkkiä pikkusiskoni käveli ohi kaveriensa kanssa ja kysyin häneltä äitimme numeroa, en muista mitä hän vastasi, mutta numeroa en saanut. Aloin soittaan kotinumeroomme, isäni luultavasti vastasi ja sain asiani hoidettua. Istuimme vielä kioskilla valkoista isoa seinää vasten ja keskustelimme juuri kesken jääneestä rippileiristä. Olin hyvilläni että näin oli tapahtunut koska en siellä edes halunnut olla ja en edes kuulu kirkkoon.
Minun olisi kuulunut käydä tänä kesänä rippikoulu, mutta en mennyt koska tunnen kristinuskon olevan minulle huuhaata. Olen eroamassa kirkosta ihan näillä hetkillä.
olevien puskien juurella.
Joku komensi minut johonkin tehtävään, mutta lähdin vain kulkemaan pusikkoon ja sieltä lähdin kummallisen näköisellä punakeltaisella polkupyörällä kahden ihmisen kanssa, toisella oli samanlainen pyörä, toinen istui tarakalla. Lähdimme polkemaan pitkää suoraa tietä. Ilmeisesti retkeilemään. Tiesin vain että matka on pitkä.
Saavuimme jollekin mökille tai kioskille, sen verannalla oli nuoria ja muut menivät sisälle (meitä oli tällä hetkellä neljä, kaksi poikaa ja minä ja ystäväni) minä jäin vielä verannalle ja kohta joku vanhempi nainen haki minutkin sisälle mökkiin.
Mökissä oli tukala tunnelma, aika ahdasta. Kun olin istuutunut kavereideni seuraan, kioskin pitäjä, harmaantunut nainen tarjosi minulle kaksi paperipäällysteistä karkkia, en muista niitä syöneeni. Pojat menivät vessaan ja ystäväni heidän jälkeen, minun oli tarkoitus käydä seuraavaksi, mutta sinne ehti muita ja tyydyin sanomaan vain että ”kyllä mä kusta voin ulkonaki” enkä sitten käynyt vessassa.
Jotain kamalaa varmaan tapahtui, koska kaikki menivät enemmän tai vähemmän paniikkiin.
Minulla ja sinipaitaisella pojalla ilmeisesti oli jotain meneillään, koska vaan halasimme toisiamme, siinä oli jotain muutakin kuin vain kaveruutta, oli turvallinen ja rauhallinen olo. Tosielämässä olen kerran tähän poikaan törmännyt ja meillä on ollut juttua, mutta kännissä joten siitä ei mitään ole tullut vaikka olisinkin kovasti halunnut. Pidin sinipaitaisesta muutenkin enemmän kuin toisesta pojasta, joka kantoi ketun turkkia (kahdessa kappaleessa).
Kettu oli ilmeisesti tappanut pojan pikkuveljen joskus ja siinä oli tatuoituna jokin teksti. Tilanne vain paheni jostain syystä ja aloin soittaan äidille, että hakisi meidät kotiin äkkiä, soitin toisella ketunturkin puolikkaalla(?!) johon oli asennettu puhelin, en kuitenkaan muistanut äidin puhelinnumeroa ja näppäinten painamisessakin oli vaikeuksia.
Yhtäkkiä pikkusiskoni käveli ohi kaveriensa kanssa ja kysyin häneltä äitimme numeroa, en muista mitä hän vastasi, mutta numeroa en saanut. Aloin soittaan kotinumeroomme, isäni luultavasti vastasi ja sain asiani hoidettua. Istuimme vielä kioskilla valkoista isoa seinää vasten ja keskustelimme juuri kesken jääneestä rippileiristä. Olin hyvilläni että näin oli tapahtunut koska en siellä edes halunnut olla ja en edes kuulu kirkkoon.
Minun olisi kuulunut käydä tänä kesänä rippikoulu, mutta en mennyt koska tunnen kristinuskon olevan minulle huuhaata. Olen eroamassa kirkosta ihan näillä hetkillä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mutta tuosta unestasi päättelen,että
-jäit muurien ulkopuolelle.
Se merkitsee sitä, että menetät yhteyden
seurakuntaasi. Se on kuitenkin tulevaisuudessasi
hyvinkin tarpeellinen.
Minä liityin kirkkoon 15v:n vanhana. Menin itse
pyytämään kastetta, sillä minua ei ollut kastettu
vauvana. Siten pääsin myös rippikouluun. Enkä ole
katunut. Kirkossa käyn korkeintaan juhlapyhinä.
-Poika ketun turkin kanssa.
Varo häntä! Vanha sanonta "ketunhäntä kainalossa"
viittaa ihmiseen, jolla on pahoja aikeita.
-Et saanut yhteyttä äitiisi unessasi.
Äitisi varmaankin vastustaa sinun aikeitasi
erota kirkosta. Siksi et saanut yhteyttä, koska
aikeesi ilmeisesti pahoitti hänen mielensä.
Ehkä isäsi ei ajattele samoin asiasta.
Kyllä tämä sinua itseäsikin askarruttaa, koska
unta asiasta näit.
Kiitos tulkinnastasi.
Olen oikeastaan aina epäillyt minkään "suuremman voiman" olemassa oloa ja vältellyt muutenkin kirkossa käymistä, esim. joulukirkot ja muut kissanristiäiset. En pidä ajatuksesta kastaa pieniä lapsia järjestöön/yhteisöön, josta heillä ei ole mitään ymmärrystä. Pidänkin parempana vaihtoehtona vaikka juuri 15 vuoden ikää, jolloin voisi tehdä itsenäisemmän päätöksen mihin haluaa kuulua ja olla osa ja mihin ei.
Äitini on enemmän ollut puolellani, kun taas isäni ei ole juuri mielipidettään asiasta ilmaissut, en kuitenkaan usko kummankaan olevan eroamista vastaan. Isovanhemmat ovat enemmänkin tuottaneet ongelmia vaikka muu suku on ollutkin hyvin myötämielinen (muu suku kuuluukin kirkkoon vain tavan vuoksi). Varsinkin isän äidin kanssa on tullut kirkosta eroamisen takia ongelmia.
Jeesus kastoi nimenomaan aikuisia ja luterilaisen kirkon lapsena kastaminen on väärin. Helluntalaiset kastavat sitten, kun itse tulee uskoon.