Näen paljon unia ja suurinta osaa en pysty liittämään yhtään mihinkään ja vaikka kuinka mietin en saa niistä mitän selkoa. Olisinkin kiitollinen, jos joku voisi hieman valottaa seuraavaa unta:
Olin koirani kanssa hyvän ystäväni ja hänen miehensä kyydissä ja ajoimme maalaismaisemien halki. Päädyimme jonnekin maalaistalolle. Nousimme autosta ja olimme vähän aikaa pihalla.
Itse kävin pellolla, jossa kasvoi kaikkia maustekasveja. Ystäväni ja hänen miehensä jäivät taloon, kun taas minun äitini tuli hakemaan minua ja lähdimme hänen kanssaan ystäväni autolla, äitini ajoi. Jätin koirani pihalle (sillä oli talutusvaljaat päällä, muttei hihnaa) ja sanoin vielä äidilleni, että olisikohan se pitänyt laittaa kiinni ettei se lähde perään.
No, koira tietenkin lähti auton perään juoksemaan ja se juoksi jonkun matkaan kunnes se yhtäkkiä hävisi. Hätäännyin autossa ja käskin äitiäni pysähtymään.
Tienlaidalla huusin koirani nimeä, mutta se ei tullut takaisin. Aloin itkemään ja huutamaan vielä enemmän ja sanoin, että mitä jos se nyt karkasi lopullisesti.
Yhtäkkiä koirani tuli metsästä luokseni. Otin sen kiinni ja laitoin hihnan sen valjaisiin. Lähdimme viemään koiraa takaisin taloon ja istuin sen kanssa takapenkillä ja halasin sitä koko matkan ajan. Talolle olikin tullut siskoni ja sanoin hänelle, että nyt koira pitää laittaa sisälle taloon ettei se lähde uudestaan peräämme.
Sitten heräsin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tämä uni liittyy jotenkin ystävääsi ja hänellä on ongelmia ja et auta häntä mutta kun hänenvaikeutensa kasvabat ja etsit hänet käsiisit ja autat häntä vaikeiden aikojen yli selitys oli siinä mutta koska minulla on kiire en nyt kerkeä kunnolla syventyä,mutta nimulla on tuossa vähän ylempänä unien ratkoja palsta sinne voit sitte kirjotella niin ehdin vastaamaan!! =)