Viihdyn enimmäkseen itsekseni. Minulla on muutama kaveri/ystävä, joita en tosin tapaa usein, puhun silloin tällöin puhelimessa niiden kanssa. Töissä en puhu oikeastaan yhtään, en ole lainkaan kiinnostunut niistä ihmisistä tai niiden asioista. En myöskään ole tutustunut naapureihini, suorastaan välttelen heitä. Töissä tulee joskus kommentteja minun hiljaisuudestani, yksi naapuri tuli kerran ovella suunnilleen katsomaan, kuka täällä oikeastaan asuu kun ei ole missään nähnyt ja että olenko mä kunnossa. Pitäisikö liimata oveen lappu "erakko" ja kirjoittaa se naamaan, että ne antaisivat olla eivätkä huomauttelisi siitä? Onko kiellettyä olla hiljainen ja itsekseen viihtyvä? Ne saavat minut tuntemaan itseni omituiseksi, vialliseksi ja hermostuneeksi. Vaikka saatan kyllä olla vähän yliherkkä asian suhteen.
ihmisten suhtautuminen
joku
71292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Toi juttu olis voinut olla mun kirjoittama, niin tutulta kuulosti! Mulla on kanssa vain muutama ystävä, tosin nekin vähenemään päin kun yksi muutti maalle ja toinen lähtee ulkomaille. Viime aikoina tapaamiset on jääneet vähemmälle kun ei enää jaksa eikä halua tavata vain ja ainoastaan baarissa kaljan litkimisen merkeissä.
Töissä juttelen kyllä niitä näitä duunikaverien kanssa, mutta en yleensä mistään henkilökohtaisista jutuista. Mua ei kiinnosta niiden perhe- ym ongelmat, ja omiani en halua levitellä. Onneksi niitä onglemia ei mulla paljoa olekaan.
Vapaapäivinä mä nautin siitä että saan olla kotona kaikessa rauhassa, tehdä jotain tai vaan laiskotella. Käyn koiran kanssa lenkillä, luen, katson leffoja... Jaksaa sit taas viikon kestää toisia ihmisiä...
tuo tarina kuulosti jo ärsyttävältä.. ihmisten pitäis antaa toisten ihmisten olla omissa oloissaan jos niin halutaan... eikä tunkeaa nokkaansa toisen elämään ja toisen kämppään...
tekis mieli auttaa sua.. muddaaah... sei ole mahdollista... toivottavasti saat elämän mallilleen niin ettei sun yksityisyyttä häiritä sen enempää kuin itse haluat... :)
Turussa sattui tapaus jossa erakko luonne vietiin pakkohoitoon epäsosiaalisuutensa vuoksi!
Täytyy vissiin itsekkin olla valppaana ettei viedä pakkopaidassa kupittaalle kun en minäkään mikään ihmis fani ole...
Huih! Toivottavasti en minäkään joudu hullujenhuoneelle
JOS ETTE JATA MUA RAUHAAN SAATANAN JUNTIT, NIIN MA LISTIN TEIDAT!
Jos jatatte mut rauhaan, niin mitaan ei tapahdu.
Typerille ei mene kuin typera puhe perille.
Hei. Hauskaa, etta meita on useampia...
Minustakin tuntuu (eika vain tunnut) etta naapurini suorastaan VAINOAVAT minua, eivatka voi kasittaa sita, etta HALUAN olla rauhassa, eika se mikaan pirun sairaus ole!!
Mutta koska se on heista kummallista, mikaan ei ole hauskempaa kuin leimata MINUT hulluksi, typeraksi ja vaha-alyiseksi.
Ja KAIKKEA minun tekemaani ja sanomaani (tai tekematta jattamistani) tarkkaillaan ja suurennellaan!
Hauska kuulla kohtalotovereista; niin erakko en sentään ole, etteikö muiden erakkojen kuulumisia voisi netin kautta kuulla:) Itse olen siinä määrin onnellisessa asemassa, että sain ostettua ihka oman talon, jonne perustin erakkovaltakuntani. Valitettavasti käytännön syistä en voinut muuttaa ihan korpeen, toisaalta ammattini vuoksi ja toisaalta siksi kun olen naisihminen. Vaikken ole ihan avutonkaan, niin ajattelin kuitenkin että jos arki menee liian raskaaksi l. jatkuvaksi selviytymistaisteluksi luonnon keskellä, niin ei ole sekään enää kivaa, ei edes erakolle. Niinpä asun nyt isolla tontilla omakotitaloalueella. Naapureita on, mutta he ovat hienotunteisia. Yhdelle tunkeutujalle tein heti selväksi, että ylimääräistä yhteydenpitoa en kaipaa. Autan toki naapuria hädässä ja toivon itsekin saavani apua, mutta mitään small talkia ei täältä tipu. Tämä oli elämäni paras ratkaisu!