Ei tainnut tulla minusta vanhainkotiin sairaanhoitajaa

Olin tänään työpaikkahaastattelussa, ryhmähaastattelu. Meitä oli neljä haastateltavaa. Kolme muuta oli aikalailla hiljaa. Olen nykyisessä työssäni tottunut olemaan mukana kaikenmaailman tiimeissä ja tilanne ei sinänsä minulle olllut vieras. Mutta. Menin yhden kerran toisen tontille eli muistin yhden asian just, kun toinen alkoi puhua, pyysin kyllä anteeksi keskeytystä, vielä jälkeenkin päin. Mutta olisin voinut purra kieleni poikki, kun se sillä hetkellä tärkeä juttu oli oikeasti ihan mitätön ja olisin kerennyt sen sanoa myöhemminkin.
Ottaa päähän, kun muuten haastattelijat tuntuivat mukavilta ja työkin olisi ok. Onko kukaan ikinä saanut työpaikkaa vaikka on haastattelussa jotain mokannut
17751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

No ei tuo isolta mokalta kuulosta. Pidetään peukut pystyssä puolestasi.

Äänestä

Ei tuo mikään paha moka ole, etenkin kun pyysit anteeksi! Monissa muissa kulttuureissa et saa suun vuoroa ollenkaan, mikäli et osaa puhua myös päälle! ;)
Jos muut vielä olivat passiivisia, niin uskoisin sulla olevan erittäin hyvät mahdollisuudet paikkaan :)

Itse puhuin sh-pääsykokeissa haastattelevan opettajan päälle. Pyysin anteeksi ja lähes täysillä pisteillä pääsin sisälle.

Ei ketään hyvää työntekijää jätetä tuollaisen pikku seikan takia valitsematta! Eri asia olisi, jos puhuu koko ajan toisten päälle, ei ole kiinnostunut kuin omista jutuistaan jne.

Tsemppiä! :)
Ilmoittele sitten miten kävi!

Äänestä
  • Viikon päästä olen varmaan viisaampi.
    Yleisellä tasolla juttelin, tietty omista kokemuksista myös ja olin ihan oikeasti kiinnostunut ko. vanhainkodista. Enemmän sain juttua aikaan haastattelijoiden kuin muiden hakijoiden kanssa. Kait se on kuitenkin parempi jutella kuin olla hiljaa.

    Äänestä

Eipä napannut. Olen tosi pettynyt, sillä tunsin meistä neljästä olevani eniten tässä päivässä. Ja kun ajattelee, että neljästä kaksi sai töitä, niin huonous sen kun vaan korostuu.

Äänestä
  • elä ole pettynyt, työ vanhainkodissa ei todellakaan ole kovin hääviä. Saat paljon paremman työpaikan vielä.

    Äänestä

  • Yksi tärkeä pointti , kun haet vanhusten pariin töihin, on rauhallisuus. Jos oletkovin "räiskyvä" se ei ole hyväksi...
    tsemppiä tuleviin koitoksiin

    Äänestä

  • hoitsusoippaa kirjoitti:

    Yksi tärkeä pointti , kun haet vanhusten pariin töihin, on rauhallisuus. Jos oletkovin "räiskyvä" se ei ole hyväksi...
    tsemppiä tuleviin koitoksiin

    No en ole räiskyvä enkä edes niinsanotusti hirveän eläväinenkään, mutta haastattelussa olin kuitenkin elossa!

    Äänestä

Harmi. Ehkä valituilla oli jotain muita meriittejä, jotka eivät tulleet ilmi pelkässä haastattelussa, vaan heidän hakemuksissaan. En usko ollenkaan, että syynä olisi ollut tuo lipsahduksesi!

Onnea työnhakuun! :)

Äänestä
  • Tietotaidon tuoreus lienee ollut heidän valttinsa. Ei auta kuin koota itsensä ja yrittää vakuuttaa seuraava työnantaja erinomaisuudestani. Vaikka hoitajan taitoni ovatkin ruosteessa, niin vuorovaikutustaitoni ja tiimityökykyni ovat loistavat.

    Äänestä

Jos olisin työpaikastasi päättävä osastonhoitaja, ylihoitaja tms EN ottaisi sinua töihin. Syynä ei ole haastattelutilanteen tapahtumat vaan se, että olet asiaa täällä tilittämässä.
Jos tuot työ asiat netinkeskustelupalstalle pitäisin sinua epäluotettavana työntekijänä.

Äänestä
  • HALOO! Kyllä Suomi on vapaa maa; ajatuksiaan saa todella vielä esittää. Jutussa ei ensinnäkään lue paikkaa, johon henkilö haki. Toisekseen tällaiset eivät kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin.
    Ei ole ihme, että hoitoalalla on niin paljon pahoinvointia. Näitä pikkuna*seja kun löytyy vähän joka torpasta. Johtamistaitoa kaivattaisiin.

    Äänestä

  • Sinun tiimiisi en haluaisikaan.

    En ole tehnyt rikosta tilittäessäni työnhakuprosessiani. Tässä maassa on satoja vanhainkoteja, joihin hakee ihmisiä töihin ja joihin haastatellaan ihmisiä. Osa pääsee, osa on tällaisia pettyneitä, jotka sitten vaan jatkavat puurtamista ja yrittävät keksiä uuden paikan, mihin hakea. PK seudun ulkopuolella tarjonta vaan ei ole kovin laajaa!

    Omista töistäni en todellakaan kirjoittele millään foorumeilla, en puhu niistä julkisilla paikoilla enkä muutenkaan, on niin paljon salassapidon alaista.

    Äänestä

Onneksi hoitoalalla riittää töitä :) Uutta hakua vaan.

Jo pelkästään AMKsta opiskelupaikkaa hakiessani huomasin hyvän lausahduksen; leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ei liity tilanteeseen, mutta hain itse kolme kertaa AMKhon ja vasta neljännellä kerralla pääsin sisään. Tässä huomasin kuinka paljon naamakerroin vaikuttaa. Kolme kertaa olivat samaan kouluun ja neljäs aivan toiseen, eri paikkakunnalle. En heidän mielestään ollut motivoitunut, liikaa uhkia että opintoni jäävät kesken, oppimisvaikeuksia jne. Tällä hetkellä painelen viimeisiä opintoja ja kohti valmistumista mennään :)

Tsemppiä työnhakuun!

Äänestä
  • Juu, uusia haasteita kohti mennään. Samanlaisia kokemuksia on koulutukseen pyrkimisestä. Kaksi kertaa pyrin kotipaikkakunnellani, kolmas kerta tärppäsi, Helsingissä!

    Äänestä

Jos sekunnin päällepuhuminen asian viime tipassa muistamisen vuoksi (pahoitteluiden kera) on a) hakijan b) opiskelijavalinnoista vastaavan tai c) työpaikan tiiminvetäjän mielestä jotenkin elämää suurempi asia niin kertoo kyllä aika paljon alalla vallitsevasta työpahoinvoinnista ja älyttömästä hierarkiasta. Jos tarkoitus on valita alalle joko passiivis-aggresssivia tai sitten pelkkiä tahdottomia nynnyjä, niin miten mihinkään epäkohtiin tai vaikkapa työpaikan käytäntöhin voidaan saada rakentavia ehdotuksia?

Mikäli tuolla ryhmäkeskustelulla pyritään saamaan selville se (kuten oletan) miten henkilö käyttäytyy töissä palavereissa tai neuvotteluissa, niin eiköhän palaverissa ole tarkoitus saada asialliset asiat käsitellyiksi - toki kaikkia kuunnellen. Jos muistaa viime tipassa vaikka lääkehoitoon liittyvän asian ja keskeyttämään kohteliaasti jonkun niin VOI KAUHIA.

Tiiminvetäjälle: et taida olla aivan penaalin terävin kynä?

Äänestä
  • Niin ja Tiiminvetäjälle vielä: asenteesi kertoo sairaasta hierarkisuudesta ja todella omituisesta käsityksestä sananvapaudesta, yhdestä demokratian kulmakivistä. Toistaiseksi Suomessa on vielä vapaus kertoa opiskelijavalinnan tapahtumista nettisivuilla anonyymisti. Muuta Pohjois-Koreaan jos ei kelpaa.

    Mikäli muuten olisin pyrkimässä tiimiisi (Luoja minua siitä varjelkoon) ja saisin selville että eväisit minulta pätevimpänä hakijana työpaikan sen takia, että käytän a.o. oikeuttani niin tekisin sinusta oitis valituksen niin moneen instanssiin kuin kehtaisin.

    Äänestä

Pidät vielä yllä illuusiota, että Suomessa on sananvapaus? Kokeilepa, jos olet kokoaikainen työnhakija ja saat siihen avustusta Kelalta, sanoa työhaastattelussa, että työvoimatoimisto sinut lähetti karenssin uhalla, vaikket itse pidäkään itseäsi sopivana kyseiseen tehtävään. Et saa työpaikkaa, mutta ei siinä kaikki. Rehellisyydestäsi sinua rangaistaan useiden satojenm jopa tuhansien eurojen sakoilla, kun sinun vähäinen avustusrahasi otetaan pitkäksi aikaa pois. Siis koska "omalla käyttäytymiselläsi aiheutit sen, ettet saanut työtä".

http://reilusuomi.wordpress.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


prrrrkkkklllllll kirjoitti:

Olin tänään työpaikkahaastattelussa, ryhmähaastattelu. Meitä oli neljä haastateltavaa. Kolme muuta oli aikalailla hiljaa. Olen nykyisessä työssäni tottunut olemaan mukana kaikenmaailman tiimeissä ja tilanne ei sinänsä minulle olllut vieras. Mutta. Menin yhden kerran toisen tontille eli muistin yhden asian just, kun toinen alkoi puhua, pyysin kyllä anteeksi keskeytystä, vielä jälkeenkin päin. Mutta olisin voinut purra kieleni poikki, kun se sillä hetkellä tärkeä juttu oli oikeasti ihan mitätön ja olisin kerennyt sen sanoa myöhemminkin.
Ottaa päähän, kun muuten haastattelijat tuntuivat mukavilta ja työkin olisi ok. Onko kukaan ikinä saanut työpaikkaa vaikka on haastattelussa jotain mokannut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu