ja itsensä voittaminen ovat melkoisen vaikeita asioita. Uskon kuitenkin, että ne ovat sen arvoisia. Jos sitä tekee itsensä lisäksi myös toiselle, niin se todellakin on sen arvoista ja paljon palkitsevampaa.
Pelkojen
Taistelu kannattaa
3123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No, teeppä sitten niin, äläkä pelkästään kirjoittele siitä tänne. Haluan jo jotain tapahtuvan. Naisella on myös sellainen pelko, että jos tekee aloitteen, niin helposti leimataan tyrkyksi ja vaikka miksi. Siksi olenkin sitä mieltä, että vanhan ajan keino, eli mies tekee aloitteen, on parempi.
Olen (n) kaksi kertaa voittanut pelkoni ja ottanut yhteyttä, enää en sitä tee. Jonkinlainen itsekunnioitus täytyy säilyttää ja jos toista ei kiinnosta edes kuulumiset niin antaa olla.
Ajattelen, että nykypäivänä aloitteen tekeminen ei liene sukupuolesta kiinni. Toki kuten ed. kirjoittaja totesi jos ei vastausta tai yhteydenottoa kuulu vastapuolelta, niin turha sitä on jäädä roikkumaan. Jos kumpaakin kiinnostaa, niin eiköhän se kommunikointi pelaa puolin sun toisin.