Kuinka "näkymätön" lukiossa voi olla?

Hyvinkin näkymätön, etenkin noin isossa lukiossa.

Kyllä pystyy varmastikin noin suuressa lukiossa. Itse olen noin 70 ihmisen lukiossa, ja voin sanoa että vaikka edes keskiarvorajaa ei ole niin suurin osa porukasta on niin fiksua ettei ujoista omissa oloissaan olevista mitenkään erityisemmin juoruilla eikä heitä mitenkään syrjitä tai heille siitä mitenkään kommentoida.

En itsekään ole ollenkaan hyvä sosiaalisissa suhteissa, muutama kaveri on joiden kanssa ryhmä/paritehtävät ja aikaa tuntien välissä ihan mukavasti kuluu, mutta muuten sitten ei hirveästi koulujuttujen lisäksi tule mistään puhuttua, kai kun mielenkiinnonkohteet ovat suurimmaksi osaksi aika erilaisia ja näin, en kyllä muutenkaan mikään supersosiaalinen tai hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin ole.

vähän eri mieltä olen yllä kirjottavien kanssa(ehkä ette kuule juoruilua kun olette itse ne jotka oleskelee yksin?). sillä itse olen abi poika ja lukiossa jotai satoja oppilaita ja täällä tottakai näitä yksinäisiä myös. en nyt tarkoita että kaikki ja/tai kaikista juoruiltaisiin mutta kyllä meillä välillä kaveri porukassa tulee aiheeksi ne yksinäiset. mutta he ovat kyllä vähän sellaisia "outoja tyyppejä" muutenkin. ja kyllä sitä on oppinut parin vuoden aikana huomaamaan ne yksinäiset mutta ei niihin jaksa kiinnottaa huomiota. oma luonteen vikahan se on. tulin itse ko. lukioon eri kaupungista enkä tuntenut ketään, nyt on kuitenkin kavereitä yli kymmenisen ja n. puolen kanssa vietän aikaa koulun ulkopuolella. eli älä lähe tavottelee että vietät koko kolme vuotta lukiossa yksin, se on tuskaa. itselle ne ekat koulut ko. lukiossa yksin oli jo helvetin tuskaa. mutta ei niihin yksinäisiinkään nyt niin paljon huomiota kiinnitetä tai puhuta pahaa.

Sanoisin että miten itse suhtautuu tilanteeseensa vaikuttaa todella paljon myös muiden suhtautumiseen. Meillä on kolmenlaisia yksinäisiä ihmisiä;

1) epävarmat ja ujot, sosiaalisesti rajoittuneet joilla ei siksi ole kavereita.
2) ns. mahdolliset kouluampuja tyypit, aina vihainen ilme, eivät tervehdi ja ovat luotaantyöntäviä muita kohtaan.
3) ne jotka näyttävät siltä että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa muiden kanssa seurustelu. Hymyilevät ja tervehtivät mutta eivät kuitenkaan ala juttelemaan, katoavat jonnekin välitunneilla ja häipyvät pois silmistä heti kun koulu päättyy.

Meillä ykkösryhmää säälitään, joitakin kiusataan ja heistä juorutaan. Kakkosryhmää pidetään outoina ja heistä juorutaan. Kolmosryhmää pidetään lähinnä mielenkiintoisena ja tilaisuuden tullen heihin halutaan tutustua koska on vaikeaa olla ihailematta ihmistä joka on yksin ja selvästikään ei (ainakaan ulkoisesti) kärsi siitä. Myös heistä juorutaan mutta hyväntahtoisesti.

Eli neuvoni sinulle on että yritä luoda itsellesi imago jossa sinua ei kiinnosta että olet yksin. Jos sinulla ei ole kavereita niin se on paras tapa selvitä ilman muiden halveksuntaa.

"oma luonteen vikahan se on."
Itse olen aivan eri mieltä. Usein just entiset koulukiusatut ja tän yhteiskunnan normeihin "sopimattomat" jää yksin. Joko eivät enää uskalla ja edes halua tutustua ihmisiin tai eivät saa vain kavereita.


Mut ite olin aika samassa tilanteessa kuin tän ketjun ap. Halusin lukiossa muuttua näkymättömäksi. Kiusaamistaustaa on päiväkodista alkaen läpi koko peruskoulun. Seiskaluokan jälkeen mm. luokan vaihto, kun kaikki siinä luokassa oli päättäny lyöttäytyy yhteen kiusaamaan. Mutta voin siis sanoo kuitenkin, että ihan koko kouluaikana oli kiusaamista, ala-asteen puolivälissä ja koko yläasteen pahaa sellasta.
Siksi ite päätin, että välttelen tuolla lukiossa kaikkia ihmisiä: kun ne ei tunne, niin ne ei sentäään ihan välttämättä viitti päin naamaa tulla haukkumaan. Lisäksi en halunnu olla vieraitten ihmisten kanssa missään tekemisissä, tavallaan vihaan yhteiskuntaa ja varsinkin sitä ihmisten laumakäytöstä. Päätin sit hakee yhteen lukioon, johon tulis vissiin kaikista vähiten tuttuja ihmisiä, vanhoja kiusaajia en halunnu perääni. Ja nyt oon käyny tota lukiota puoltoista kuukautta, ei oo vielä ainakaan ollu kiusaajia, jotkut jopa oma-aloitteisesti on alkanu puhella siel mulle ihan normaalisti ja sit oon saanu yhen kaverinkin tän takia.

Eli jos sulla vain on mahdollisuus, mee sellaseen lukioon, jossa tunnet mahd. vähän tyyppejä, vaihdat siis ihan ympäristöä. Voi olla, että saat kavereitakin, kun uusilla ihmisillä ei oo susta ennakkoluuloja.

"oma luonteen vikahan se on."
"Itse olen aivan eri mieltä. Usein just entiset koulukiusatut ja tän yhteiskunnan normeihin "sopimattomat" jää yksin. Joko eivät enää uskalla ja edes halua tutustua ihmisiin tai eivät saa vain kavereita. "

On itseänikin kiusattu ylä-ja ala-asteella, silti olen kavereita lukiosta saanut, vaikka en siellä ketään tuntenut. Jos ei ole luonnetta ja tahtoa, niin oma vika. Kyllä yleensä nämä "oudot" tyypitkin saa kavereita, toki yleensä niiden outojen kanssa. Näin ainakin meillä.

"Jos ei ole luonnetta ja tahtoa, niin oma vika"

-Olet vähän ymmärtämätön noita 'yksinäisiä' kohtaan. Taustalla voi olla esimerkiksi masennus tai sosiaalisten tilanteiden pelko, joka aiheuttaa sen, että ei pysty hankkimaan kavereita ja on yksin, vaikka haluaisikin kavereita.

- Kuulostaa turhan syyllistävältä tuo väitteesi, että se on 'OMA VIKA'. Koulukiusatut syyllistävät itseään jo ihan tarpeeksi muutenkin.

- Kyllähän se oma luonne ja tahto tietenkin vaikuttaa asiaan, mutta turha se on alkaa syyllistämään, jos taustalla on sairaus esim. masennus, joka vaikeuttaa kavereiden hankkimista jms.

Pitää vielä tähän tulla kommentoimaan. Vaikka tossa muutkin on samaa asiaa jo sanonu. Rupesi vain ärsyttämään toi "oma vika" -mielipide. Voin sen verran tähän päteä, että tietenkään kaikille ei vaikka kiusaamisesta ja syrjimisesta (ja olkaa kiitollisia siitä) jää mitään, mutta monella ihan tulee tommosista semmosia traumoja, että ne heijastuu vielä aikuisenakin aina jossain. Ja sitten myös nää kaikenlaiset mielenterveysongelmat, joihin omalla kohallani tiiän noitten kiusaajien vaikuttaneen erittäin paljon esimerkiksi masennuksen kehittymisessä.
Sitten sitä rupee syyllistää itteän kaikesta tapahtuneesta, kehittyy se itseviha. Ja kiusaajia kohtaan semmonen viha, että kyllä vaikka kouluampujinkien motiivit hyvin tajuaa. (Älkää nyt käsittäkö sitten tätä lausetta väärin.) Kuitenkin siinä tilanteessa voi ite olla niin pskassa kunnossa ja saanu semmoset ihmispelot/vihat, ettei paljon oikeen ystävyyssuhteita aleta tekemään.

tuskin kukaan täällä on yleistänyt mutta sinäänsä jos näillä kiusatuilla/masentuneilla jne olisi vaan tahtoa ja sitä "luonnetta" hakea apua. ei nyt aina auta mutta kun jäävät yksin vaikka apua olisi tarjolla. kyllä, masennuksesta, ujoudesta yms voi myös parantua ajan kanssa hitaasti tai nopeasti. meillä oli koulussa yksi tyttö (oli ihan kaverini) joka koki masennuksen. oli kuitenkin melko sosiaalinen välillä. popsi jotain pillereitä jotka kohensi mielialaa. olikohan jotain ssri lääkkeitä, en muista.
olin itse ala-asteen aika yksin. oli oikeastaan hyvä kaveri, mutta sen kanssa harvoin vietti aikaa kun oli omissa porukoissaan. yläasteelle mentäessä homma vaan muuttui, kun otin itseäni niskasta kiinni. ihmiset ovat toki erilaisia joten toivottavasti kukaan nyt tässä juutu johonkin yhteen lauseeseen :/

"1) epävarmat ja ujot, sosiaalisesti rajoittuneet joilla ei siksi ole kavereita.
2) ns. mahdolliset kouluampuja tyypit, aina vihainen ilme, eivät tervehdi ja ovat luotaantyöntäviä muita kohtaan.
3) ne jotka näyttävät siltä että heitä ei voisi vähempää kiinnostaa muiden kanssa seurustelu. Hymyilevät ja tervehtivät mutta eivät kuitenkaan ala juttelemaan, katoavat jonnekin välitunneilla ja häipyvät pois silmistä heti kun koulu päättyy."

Ota kuitenkin huomioon että vihaisen oloinen ilme ja se ettei tervehdi voi johtua ihan tuosta ensimmäisestäkin, jos ei ole kavereita ja/tai on koulukiusattu aiemmin voivat sosiaaliset taidot ja varmuus itsestä laskea jolloin koulussa voi tuntua ahdistavalta olla joka taas voi ilmetä kylmän oloisena käytöksenä vaikka henkilö olisikin oikeasti ulkokuorensa alla vaikka miten mukava ihminen.

Helposti voi olla näkymätön, mutta en ymärrä miksi...
Itse sain lukiosta todella paljon uusia kavereita ja pakko myöntää että esim. abivuosi oli aivan ässää aikaa.

Nykyään ekstroverttiyttä arvostetaan kaikilla elämänaloilla ja se johtaa siihen että hiljaiset tyypit (kuten minä) jää aina vaan pahemmin yhteisön ulkopuolelle. Ennen vanhaan hiljaisuus ja vaatimattomuus oli hyve, muttei enää.

Kyllä ne ihmiset aika pitkään katsoo välillä kun istuskelee yksin siellä jossain rappukäytävässä, ja pahalta tuntuu. Porukassa olisi helpompi olla mutta kun kavereita ei ole ja tutustuminen on todella vaikeaa niin minkäs teet. Meidän lukiossa n. 300 oppilasta

Meistä Suomalaisista on yleisesti se stereotypia, että olemme normaalia hiljaisempia ja hieman ujoja.

Kyllähän täällä kuitenkin suositaan työelämässä ja koulun kaveripiireissä sosiaalisia ja rohkeita ihmisiä.

-Mieti jos olisit lukiolainen Amerikassa ! Se olisi täyttä helvettiä. Siellä tunnetusti suositaan erityisesti sosiaalisia ihmisiä.