mutta pohdiskelen kuitenkin. Mitä tehdä kun raivo nousee miehen ollessa poissa tuntikausia, eikä suostu kertomaan missä on ollut. Molemmat olemme jo eläkkeellä ja koko yhdessäolomme aikana hänellä on ollut kiinnostusta muihin naisiin. Naisetkin ovat häntä piiritelleet.
Minua suututtaa kaikkein eniten se, että hän ei puhu, ei kerro menemisistään, ei kerro mistään mitään. Mykkänä vaan ratkoo ristikoita tai katsoo telkkaria kun kotona on.
Pitäisikö tässä vanhoilla päivillään jättää mies, koska mitään yhteistä ei enää ole. Hän käyttää aseenaan mykkäkoulua, mikä on mielestäni henkistä väkivaltaa. Välillä tekisi mieli pamauttaa kirveellä pää tuolta äijältä halki, mutta yhtä mykkä se senkin jälkeen olisi ja minä vankilassa.
Minua suututtaa kaikkein eniten se, että hän ei puhu, ei kerro menemisistään, ei kerro mistään mitään. Mykkänä vaan ratkoo ristikoita tai katsoo telkkaria kun kotona on.
Pitäisikö tässä vanhoilla päivillään jättää mies, koska mitään yhteistä ei enää ole. Hän käyttää aseenaan mykkäkoulua, mikä on mielestäni henkistä väkivaltaa. Välillä tekisi mieli pamauttaa kirveellä pää tuolta äijältä halki, mutta yhtä mykkä se senkin jälkeen olisi ja minä vankilassa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ota vastuullesi oma onnellisuutesi joka ei ole miehesi taskussa. Mieti elämällesi tavoite ja kulje kohti sitä suuntaa määrätietoisesti. Jokainen itse on vastuussa omasta onnellisuudestaan pitkälti.
Sinun kannattaisi varmaan pysähtyä vakavasti itse pohtimaan, mitä sinä itse haluat ja millaisia realistisia vaihtoehtoja sinulla on. Siitä on hyvä lähteä. Ehkä kannattaisi ottaa yhteis ammattiauttajaan, jonka kanssa voisit keskustella asiasta ja saada apua pohdiskelun ohjaamisessa rakentavaan suuntaan.
Suostuisiko miehesi ehkä lähtemään jollekin parisuhdekurssille, jotta voisitte parantaa yhteiselämänne laatua?
Voisitko jättää miehesi täysin vaille huomiota silloin, kun hän pitää mykkäkoulua? Sinä eläisit omaa elämääsi ja lähtisit liikkeelle ulos kävelemään, harrastusryhmään, teatteriin, elokuviin oman ystävän kanssa tai ihan itseksesi.
Ehdotan, että seuraavina hyvinä päivinä ottaisit asian esille miehesi kanssa ja miettisitte, haluatteko elää yhdessä entistä parempia vuosia vai olisiko tosiaan parempi erota. Kumpikin voisi pohtia itsekseen mitä haluaisi ja sitten jatkaa keskustelua yhdessä miettimällä mitä kumpikin olisi valmis tekemään yhteisen tulevaisuuden eteen.
Hutaisin tekstin melko huolettomasti, ajatellen, että vastuu jää terveelle aikuiselle lukijalle. Hyvää yötä. Parempaa huomenta aloittajalle!
Minkä tekstin hutaisit?
pitäs jättää jos näin kerran on en mää nyt kumminkaan usko että kukaan kuuskytplus edes viittii jakaa elämäänsä tollasen selvän tapauksen kanssa taidat satuilla.
Ikävä kyllä näin on asia. En satuile yhtään. Koen tilanteen ahdistavaksi. Kun meillä käy tuttavia, ystäviä kylässä, niin mies on oikein hieno ja hauska seuramies, mutta kun he lähtevät, niin sitten taas telkkari auki ja urheilua katsomaan. Vuosien mittaan tilanne on mennyt pahemmaksi.
Onko yleistä että mies ei puhu tunteistaan, ei kerro toiveistaan tai ajatuksistaan ylipäätään? Minä toivoisin, että voisimme viimeiset vuotemme elää leppoisasti yhdessä ja myös harrastaa yhdessä jotain, mutta häntä ei kiinnosta tehdä kanssani mitään. Silloin tällöin käymme jossain reissuilla, mutta samanlaista se on kuin kotonakin. Tyhjää.
Minun kokemuksieni mukaan mies ei niin helposti puhu, mutta toimii ja pitää eri tavoin hyvänä. Kertomaasi en ole joutunut kokemaan. Joku ehdotti parisuhdekurssia, olisi kyllä paikallaan.
Oletkos kysynyt et mitä hänen päässään oikein liikkuuu näiden asioiden tiimoilta. Jos ei sittenkään puhu, ala elämään omaa elämääsi ja katso mitä tapahtuu. Alat kulkemaan vaikka jossain harrastuksissa, seuramatkoilla, teatterissa, tapaa ystäviäsi, pidä omasta hyvinvoinnistasi huolta. Joillekin sopii sellainen jotta asutaan yhdessä mutta on myös omaa elämää. Vähän niin kuin kämppikset :).
no siinä tapauksessa eiks olis parempi olla yksin ei tarttis huomioida semmosta ihmistä joka ei huomioi sua jotenkin tuntuu että se on hyvinkin yleistä että ei tunneta sitä ihmistä jonka kanssa eletään varmaan olis helpompaa olla yksin ei tarttis miettiä mitä toisen mielessä liikkuu ja missä toinen liikkuu.
No aina parempi hyvän kämppiksen kanssa :). Kyllä kämppistäkin voi huomioida.
Niinpä, minä jos olisin tuossa tilanteessa(no myönnettävä on, että jätin sen mykkäkoululaisen) Mutta olin silloin vielä nuorempi, en istuisi kotona oman itseni tähden. Menisin vaikka elökuviin, tai minne vaan, vaikka vintille piiloon, enkä kertoisi mitään,..laulelisin rakkauslauluja ja soittelisin iltaisin,..ja jos hän tulisi huoneeseen,, sanoisin vain ,..soitan sinulle myöhemmin.
ANNA NYT MAISTAA omaa lääkettään, ja katso pureeko se, mutta varaudu jatkamaan sitä jonkin aikaa :D Lykkyä sinulle opettamisessa!
PS Ja pidä pintasi, älä näytä ilmeelläkään muuta kuin iloisuutta!
Rakastatko, omistaahaluatko, vangitako, pelkäätkö muutosta, vainko tottumuksesta olette yhdessä?
Eikö ihmiset opi puhumaan toistensa kanssa, edes asuinkumppaninsa?
Onko se ajan tuomaa patinaa, kun sanaisen arkun avaaminen on mahdotonta, kun se on ruostunut kiinni?
Onko se vihaa, tunteettomuutta, syytöstä, mitä?
Sitä eivät muut voi ratkaista, kuin te kaksi.
Tai sitten ei arvoitus koskaan aukene.
Siis jäätte mököttämään ja kököttämään kumpikin hiiren hiljaa.
Alta kulmain murristelemaan.
Ei mustasukkaiselle eukolle sen paremmin kuin ukollekaan kannata suutaan aukaista, jos se epäilee ihan mahottomia. Luulen että siitä on kysymys. Hän on jossain vaiheessa päättänyt näissä tapauksissa sulkea suunsa, ehkä siksi että olet epäillyt turhia...
Eikö jokaisella aikuisella ihmisellä ole oikeus elää omaa itsenäistä elämäänsä, sinullakin? Ainakin sen verran ettei jokaisesta askeleesta tarvitse välttämättä selkoa muille tehdä. Ei edes asuinkumppanille.
Surku on puupökkelöitä, mies yleensä pökkelömpi.
Mullistellaan ja möllistellään, tuskin sanaa sanotaan.
Itsenäisyys, täydellinen, ei mahdu minun avioliitto-kuvitelmaani.
Olkoon yksinään he, joilla ei ole kykyä luoda inhimillistä suhdetta
edes puolisoonsa.
Jos on ollut vaikkapa pakkonainti, niin siitähän pääsee ajan myötä erilleen.
Kun kaksi tulee yhdeksi, kaipa se on enemmän kuin rengas ja liturgiat.
Aika ja rakkaus hioo rypylät, mutta muille kai tulee räpylät,
joilla on hyvä uiskennella sameissa vesissä, kun ankanpoikanen, lumpeenlehti päässä.
Luonteeltaan mykkäkouluun taipuvainen on kaikkein tympeimpiä kumppaneita. Aina ei edes tiedä syytä mistä mokoma puhumattomuus johtuu.
Tietenkin mustasukkaiselle ei kannata kertoa mitään omista menoistaan, ei se kuitenkaan usko mitä kertoo, koska sillä on aina luulosairaus ettei puoliso voi muuta tehdä kuin pettää.
Onneksi pääsin eroon.
Onko päälle kuuskymppisillä enää varaa mustasukkaisuuteen? Markkina-arvo tipahtanut. Alkaa olla kiire kelpaako enää muuhun kuin eläkeindeksiksi.
Tiedämpä useampiakin yli 60-80 kymppisiäkin jotka ovat mustiksia puolisoistaan ja aivan syyttä.
sen täytyy olla jo sairautta, ei tervettä mustasukkaisuutta.
Onko hän aina ollut tuollainen vai onko käytös muuttunut viime aikoina? Kaikki eivät vaan yksinkertaisesti osaa keskustella tai siis kykene siihen.
"koko yhdessäolomme aikana hänellä on ollut kiinnostusta muihin naisiin."
Ja sinä jaksat rakstaa ja anteeksi antaa :)?
Kiinnostus muihin naisiin ei ole samaa kuin fyysinen yhteys. Kyllähän miehiä aina naiset kiinnostaa, usein. Eri asia saako edes vastakaikua tai onko rohkeutta kontaktiin muulloin kun umpikännissä?
Juu miehiähän aina naiset kiinnostaa siis fyysisesti. vaarallisempaa onkin se henkine yhteys joka voi syntyä jos sitä ei oman puolison kanssa ole.
Muuttakaa erillenne. Etäavioliiton kokeneena voin sanoa, että on helpompaa olla, kun ei tarvitse nipottaa siitä, että toinen on vaikkapa 10 min myöhässä. Eikä tarvitse kontrolloida toisen menoja. Ei tuo kuvaamasi kovin houkuttelevalta kuulosta. Jospa itsekin alkaisit viettää aikaa kodin ulkopuolella?
Aloittajalle.
Minä eläisin loppuelämäni erossa. Ei tuollainen elämä kannata. Meillä oli kuningas alkoholi ensisijalla, meni rahaa ja oli reissuillaan milloin missäkin.
Otin oman asunnon, en viitsinyt erota enää näin vanhana.
Sano ukollesi että et halua enää jatkaa asioiden ollessa tällä tolalla. Nähtävästi et vielä ole valmis muutokseen kun vielä välität.
Kuinka iehesi suostui erillään asumiseen ilman virallista eroa, ainakin jos on yhteistä omaisuutta, niin kuvaamasi käytäntö tuskin toimii..
Turha sitä yhteistä omaisuutta on käydä jakamaan jos ilman sitäkin pärjää, kuten minä. Välitkin paranee huomattavasti, kun ei tarvitse olla vahtimassa toistensa menoja ja lapset lapsineen voivat vierailla syntymäkodissaan.
Omaisuus ei saisi olla onnellisuuden este.
Ite en usko hetkeäkään että tuo järjestely onnistuis meillä, ei kuunakullanvalkiana, se olisi joko tai asetelma heti, jos inahtaisikin eroon muuttamisesta, - en tiedä sitten jos tilanteemme olisi vastaava, eli jos hän olisi alkoholisoitunut ts. selvä syyllinen tilanteeseen.
Niin, ei elämä avioliitossa ole helppoa, paljon joutuu sietämään, puolin ja toisin, mutta jos se t a h t o loppuu ...silloin on kai paras pistää kantapäät vastakkain...ja erota.
Jurottaminen ja puhumattomuus käy kestämättömäksi viimeistään siinä vaiheessa kun se alkaa tuntumaan kiusanteolta. Tahallaan ei kuulla mitään mikä olisi toisele tärkeää, mutta kaikki noteerataan mistä saa lyömäaseen toista vastaan. Kumppanin ilo lytätään heti alkumetreille, sillä pahoillamielin olevaan pystyy paremmin vaikuttamaan negatiivisesti.
Internetin ja television maailmaan pakeneminen, osallistumattomuus yhteisten asioiden hoitoon, yhteisen elämisen arjen pyörittämiseen liittyvien tehtävien laiminlyönti on mielestäni selkeä viesti kyllästymisestä kumppaniin ja hänen kanssaan yhteiseen tulevaisuuteen.
Jotkut ihmiset eivät pysty itse tekemään eropäätöstä, vaan toiminnallaan ajavat tilanteen siihen pisteeseen että saavat kumppanin lyömään hanskat tiskiin, silloinhan voi itse uhrina ja "yllättyneenä eroon" saada hyviksen roolin erossa.
Hanskat tiskiin lyömisestä muistuu mieleen artikkeli vuosien takaa. Siinä käsiteltiin itsemurhia. Joku tutkija kertoi havainneensa eroja miesten ja naisten välillä. Jos miehet vetivät itsensä autotallissa kiikkuun ilman mitään viestiä, niin nainen saattoi jättää keittiön pöydälle viestin jossa kertoi mitä kaikkea pakastimesta löytyy ja jotain ruokaohjeita.
Niin mitä tollaiselle mörrikälle pitäiisi tehdä kun lyödakään ei voi.
Elä omaa elämääsi, mene omia menojasi, kyllä niitä menoja löytyy pilvin pimein. Istu vaikka joskus kirjastossa lukemassa aikakausi lehtiä tai vain selailemassa uusimpia kirjoja, siinä valahtaa aika ihan mukavasti.
Pidä itsestäsi huolta, ole aina viimeisen päälle siisti ja hyvin pukeutunut, mutta älä vahingossakaan prässää tai silitä ukkokullan vaatteita, odotahan tuleeko muikkari vai ei mitään.
En oikein osaa muuta neuvoa kuin että ala elää omaa elämääsi, jätä kyseleminen ja puhukaa sitten kun hän haluaa puhua. Jos näyttää että liitostanne on jäljellä enää kulissit, voit alkaa pohjustaa eroa, mutta ei siitä tarvitse puhua toisen kanssa jos hän ei halua siitä tietää ja itse kysyä.
Siis pelitermein, pelaa vain omaa peliä ja pidä oma pää puhtaana.
Luulen että tässä vaiheessa puhe tai "nalkutus" voi vain ärsyttää, nyt on hiljaisen toiminnan aika, jotakin se siippasikin koko ajan miettii.
Alottus on tuttua tekstiä, sama kokemus täällä, omakohtainen ratkaisu tuli kun ensin menin perehneuvolaan,
sieltä sain itsevarmuutta omaan elämäni hallintaan,
tilanne jatkui keikesta huolimatta, aloin olla sisuuntunu ja kyllästyny vuosia kestävään mykkäkouluun,
joten pakkasin tärkeimmät tavarani laukkuihin, lähdin salaa hänen olessaan töissä, sillä se oli ainoa keino selviytyä hengissä, hänen väkivaltaisuutensa oli raivoisaa silloin kun asiat ei menny hänen tahtonsa mukaan, oli uhkaillu tappaa jos jätän,
otin avioliitosta harkintaajan , joka kesti 1/2 vuotta, sitten piti tehdä päätös, palatakko vai jäädä kokonaan omaan elämään,
päätös oli vaikea, hän oli eron aikana usein pyytäny palamaan takasi,
mietin ikääni, olimme molemmat vanhuuden kynnyksellä, yksinäinen vanhan ihmisen elämä olisi ollu turvatonta jos jokin sairaus yllättää, joten palasin yhteiseen kotiimme,
hän tietenki oli muuttunu, samoin itse olin muuttunu itsenäisemmäksi aikuiseksi,
meillä alkoi mennä paremmin, mutta hän ei menettäny mielenkiintoaan muihin naisiin, se jatkui, mutta todellisuudessa se oli häne heikko itsetunto,
mutta hän oli muuttunu , selvästi merkitsin hänelle paljon, hänestä tuli puhelias, viihdyimme toistemme seurassa, oikeesttaan elämä muuttu vanhemuuten paremmaksi kuin koskaan nuorena, jolloin lapset oli vielä kotona,
eläke-elämä alkoi, mutta terveys petti ensin hänellä, myöhemmmin itsellä,
nyt hän on pois, minä yksin vietän vanhuutta jotenki häntä kuitenki vielä kaipaan, kestihän yhteinen avioliitto 45 v ,,,
ALOTTAJALLE vastaisin :
harkitse tarkkaan mitä teet, EN suosittele eroa, mene mieluummin terapiaan jos et " raivosta " muuten pääse eroon, siitä on todella paljon apua,
päätöksen teko helpottuu, mitä teet loppuelämällesi,
vanhuus kaksin ON paljon parempaa kuin yksin, tulet sen lopulta huomamaan,
puolisosi vanhenee myös, hän tulee muuttumaan kun sinä muutut terapian ansiosta suuntaan tai toiseen,
yhteinen elämä vaatii työtä, terapia on sinu työtä itsesi hyväksi, joka koituu myös puolison hyväksi,,,
jos päätyt eroon ei sekään ole huono, vain sinä itse tiedät mikä sinulle on parasta.
Meillä mies kyllä puhuu, mutta ei koske, ei vahingossakaan. Aivan säikähtää, ja häätää pois jos menee vähänkin halailemaan.Paha mieli siitä tulee. Kumpi sitten pahempi, puhumattomuus vai koskettelemattomuus.
meillä mykkyyden ja koskemattomuuden syy selvisi kun sain puhelun tuntemattomasta numerosta
Kaikenlaista sitä ihmisille sattuu. Aikoinaan minulle kertoi eräs yhteinen tuttavamme, että eräs nainen, jota pidin kaverinani, oli kysynyt mieheltäni jos tulemme joskus kylään, niin mies oli sanonut että voi hän yksinkin tulla. Totta tai ei, en tiedä, en viitsinyt tältä kyseiseltä naiseltakaan asiasta mitään kysyä.
Toinen melko koominen tapaus, jonka kertoi eräs kolmekymppinen nainen, oli sellainen, että hän meni yllättäen kotiin (piti palata matkalta vasta seuraavana päivänä) ja löysi miehensä ja vieraan naisen sängystä. Hän oli vetänyt peiton naisen päältä, todennut että eipä oo hääppönen, pakannut kassinsa ja lähtenyt ovesta ulos.