Seurustelin noin kaksi vuotta miehen kanssa, joka oli melko hankala tapaus. Monta kertaa päätin lopettaa suhteen, koska hänellä oli tapana puhua yhtä ja toimia toisin. Lupasi soittaa, mutta mitään ei kuulunut. Jälkikäteen vetosi kiireeseen. Silloin tällöin sovimme jostain menosta, mutta kun päivä koitti, hän käyttäytyi niinkuin ei olisi koskaan kuullutkaan asiasta. Osa ajasta oli kuitenkin ihanaa ja rakastin häntä enemmän kuin ketään olen koskaan rakastanut. Vähitellen pettymysten määrä alkoi kasva liian suureksi. Rakastin yhä, mutta en jaksanut enää pettymyksiä ja pahaa oloa, joten lopetin suhteen. Ikäväni ja tuskani oli kuukausia aivan kauhea, mutta alkoi pikku hiljaa helpottaa. Sitten löysin uuden miehen. Ihanan ja huolehtivaisen. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja teimme paljon kaikkea hauskaa yhdessä. Olin taas onnellinen.
Sitten tapasin edellisen mieheni kasvotusten ja hirveä ikävä iski heti. Hän kuuli, että olen uudessa suhteessa ja tuntui kovin pettyneeltä. Kohta sain viestejä, joissa hän kertoi ikävöineensä minua ja rakastavansa edelleen. Muistin kaiken hänen aiheuttamansa pahan olon ja itkut, mutta olin varma, että hän on ainoa oikea minulle. Lopetin sen hetkisen seurustelusuhteeni sillä tuntui väärältä jatkaa hänen kanssaan, koska rakastin vielä entistäni. Muutaman viikon kuluttua alotimme taas yhteiselämän entisen mieheni kanssa ja olin onnellinen. Hänen käytöksensä oli muuttunut. Hän soitteli usein ja kertoi rakastavansa minua.
Sitten aloin vähitellen huomata, miten hän alkoi etääntyä ja muuttua välinpitämättömäksi. Tajusin, että hän ei vaan ollut halunnut, että olen onnellinen toisen miehen kanssa. Ei hän minua rakastanut. Olin luopunut ihanasta ja miusta aidosti välittävästä miehestä hänen vuokseen.
Nyt olen yksin. Surullinen, ahdistunut ja pettynyt. Tajuan luopuneeeni varsinaisesta kultakimpaleesta itserakkaan ja tunnevammaisen miehen vuoksi.
Miten ihmeessä jaksan jatkaa eteenpäin =´(

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja mitä tästä opitkaan? Sen, että sateenkaarien perässä ei kannata juosta ja että lämmitetty kahvi on pahaa.
Niin.Rakastamisesta et tiedä mitään.Etsi itsesi ensin,sotke sitten vasta toisia elämääsi.
Oliko nämä vapaita vai varattuja miehiä ?
Molemat vapaita. En seurustele varattujen kanssa.
"Rakastamisesta et tiedä mitään.Etsi itsesi ensin,sotke sitten vasta toisia elämääsi."
Mitäköhän sinä "oot raukka" tarkoitat?
-miksi-
Aiheutat itse soppasi muut vaistoaa kyllä että et ole sinut itsesi kanssa. Eivät uskalla jatkaa pidemmälle aavistavat että jossain vaiheessa romahdat. Mikään ja kukaan ei tyydytä kaikkia tarpeitasi et osaa olla tyytyväinen mihinkään kun kyllästyt ja alat jonkinlaisen kiima-ajan. Ja ruoho on muka vihreämpää aidan toisella puolella.
yritä ensi oppia tuntemaan itsesi. Älä kuitenkaan ala ryyppäämään.
Ei sille voi mitään, jos on todella voimakkaita tunteita toista ihmistä kuin seurustelukumppania kohtaan, silloin on vaikea olla suhteessa vaikka ihminen olisi kuinka ihana. Toivottavasti opit tästä jotain, toki vielä kohtaat kiinnostavia miehiä, mutta käy ensin tämä tilanne/surutyö läpi.