Sataa..

lokakuu/10/

..vettä,on syksy.
Minä pidän syksystä,olen syksyisin energisempi kuin keväällä ja kesällä.
Talvikin on ihanaa aikaa silloin,kun on paljon lunta ja sopivasti noin 10.astetta miinuksella,silloin tunnen hyvää mieltä ja olen energinen.
Syksy on aina ollut minulle paras vuoden aika,rakastan pimeitä syys iltoja,tykkään tehdä pitkiä kävely lenkkejä syys sateessa.Syksyisin jaksan tehdä melkein mitä vaan,energia suorastaan pursuaa minusta.
Toki on mukavaa myös kevään saapuminen ,kesällä taas olen jotenkin lamaantunut,tuntuu etten saa auringon valosta ja lämmöstä virtaa niin kuin yleensä ihmiset kertovat saavansa.
Onko ketään joka kokee samoin vuodenajat?

62

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen näkökulma

      Syksyllä minäkin koen olevani energisempi kuin muulloin. Tykkään myös syksyn väreistä. Myös sade ja tuuli on mahtavaa. Ihana kuukausi on tavallisesti myös toukokuu. Silloin on kaunis uusivihreä.

    • lokakuu/10

      Jotain yhteistähän on syksyllä ja keväällä..toukokuu ja syyskuu ovat kai kuin alku ja loppu.. Ja ehkäpä jo syyskuussa oivaltaa että kaikki alkaa alusta taas toukokuussa.Syksy pudottaa lehtipuista lehdet ja samalla niissä on jo uuden elämän silmu odottamassa,miten sen sanoisin.

    • Olen aina ollut syisihminen ja rakastan suomen talvea. Palaan 2 nuorimmaisen kanssa suomeen parin päivän päästä. Tämä on elämäni raskaampia päätöksiä, mitä olen tässä tehnyt viimeaikoina. Tukehdun täällä ja oma elämä jää elämättä, olen myötäillyt nyt tarpeeksi tässä.
      Asun nyt ns. Hostellissa toistaiseksi, niin raju oli yhteenotto kotona.

      • Eli elämäni raskaimpia päätöksiä, oli muuttaa tänne tilapäisesti.
        Täällä on uskomaton byrokratia, se kestää ikuisuuden. Kun saavuin hain työlupaa myös itselleni, ja kuulin että käsittely kestää vielä pari kuukautta.
        Ei ole meillä perheväkivaltaa, vaan minä en enään kestänyt sitä tilannetta ja poistuin. Soitin kotiin ja asia on selvä, asun pari päivää yksin tässä huoneessa.
        Kohta menen ulos syömään, olen 100 kilometrin päässä kaupungista ihanan syrjässä.
        Te varmasti nukutte jo siellä.

      • 1234567890
        claudia.c kirjoitti:

        Eli elämäni raskaimpia päätöksiä, oli muuttaa tänne tilapäisesti.

        Tsemppiä cc-lle! Todellinen syöpäpotilas-kirjoitus.

      • Elina S.
        claudia.c kirjoitti:

        Eli elämäni raskaimpia päätöksiä, oli muuttaa tänne tilapäisesti.
        Täällä on uskomaton byrokratia, se kestää ikuisuuden. Kun saavuin hain työlupaa myös itselleni, ja kuulin että käsittely kestää vielä pari kuukautta.
        Ei ole meillä perheväkivaltaa, vaan minä en enään kestänyt sitä tilannetta ja poistuin. Soitin kotiin ja asia on selvä, asun pari päivää yksin tässä huoneessa.
        Kohta menen ulos syömään, olen 100 kilometrin päässä kaupungista ihanan syrjässä.
        Te varmasti nukutte jo siellä.

        Voimia sinulle Claudia C, teit raskaan päätöksen ja uskon,että se on oikea ratkaisu.Toivotaan paljon onnea elämääsi:)

      • Päätöksiä
        claudia.c kirjoitti:

        Eli elämäni raskaimpia päätöksiä, oli muuttaa tänne tilapäisesti.
        Täällä on uskomaton byrokratia, se kestää ikuisuuden. Kun saavuin hain työlupaa myös itselleni, ja kuulin että käsittely kestää vielä pari kuukautta.
        Ei ole meillä perheväkivaltaa, vaan minä en enään kestänyt sitä tilannetta ja poistuin. Soitin kotiin ja asia on selvä, asun pari päivää yksin tässä huoneessa.
        Kohta menen ulos syömään, olen 100 kilometrin päässä kaupungista ihanan syrjässä.
        Te varmasti nukutte jo siellä.

        Voimia Claudialle,kokeilit ja totesit että ei ollut sinun juttusi.Teet aivan oikein,ja vuosi vierähtää nopeasti ja osa perheestäsi voi tulla kotiin aina kun siihen on mahdollisuus.Ei ole mitään järkeä olla jossain missä ei viihdy,tsemppiä sinulle ja tervetuloa kotiin:)

      • Lusiina 5
        Päätöksiä kirjoitti:

        ."Teet aivan oikein,"

        Miten voi sanoa tuntemattoman perhetilanteesta että "teet aivan oikein"? Anna Claudian ottaa itse vastuu päätöksestään ja mitä hän päättääkään, se on hänen aisansa, mutta emme me täällä voi ottaa kantaa et onko oikein vai väärin.

        Jaksamisia Claudialle. Teet niinkuin parhaaksi tunnet ja katsot.

      • -ra
        Lusiina 5 kirjoitti:

        Näinhän se on.Jokainen tekee päätöksen joka omasta mielestä on oikein

      • Lusiina 5 kirjoitti:

        ."Teet aivan oikein,"

        Miten voi sanoa tuntemattoman perhetilanteesta että "teet aivan oikein"? Anna Claudian ottaa itse vastuu päätöksestään ja mitä hän päättääkään, se on hänen aisansa, mutta emme me täällä voi ottaa kantaa et onko oikein vai väärin.

        Jaksamisia Claudialle. Teet niinkuin parhaaksi tunnet ja katsot.

        Kun minä sairastuin, alkoi hoidot ja keskityttiin syövän voittamiseen niin lääkärit kuin koko perhekuntakin. Se oli jatkuvaa pelkoa ja pahaa oloa.
        Sen jälkeen alkoivat kontrollit ja aina olin potilas minä ihmisenä hukuin johonkin, itse elin pelossa ja vaikka kuinka sain osakseni ymmrrystä niin kukaan ei voinut käsittää mitä minä koin. Ja kun tuli se vuosikontrolli, koin että selvä tapaus
        on hoidettu ja selätetty mikä oli onnensirpale.
        Mutta syöpä on todella vakava sairaus ja kun sellaiseeen sairastuu se on tuomio, jonka kanssa on elettävä ehkä lopunelämää. Minulta meni suunnitelmat nurin oman elämäni kanssa osittain.
        Katselin pitkään omaa elämääni sivusta, ja kun luin omia epikriisejä ajattelin voiko tuo paperissa oleva teksti tosiaan kertoa minusta? Minä ihmisenä hukuin riveihin.

        Kun tulin tänne ajattelin että kaikki se paha jää sinne suomeen, eipäs ollutkaan niin. Se tuli pahempana perässä, joku voi ajatella mikäs se siellä on olla auringossa ja hiekassa..? Niin täällä on huolettomuus elämämtapa, ja huolista ei puhuta missään eikä ole kuuntelijoitakaan samalla kielellä. Ja tulos on nyt tässä en kestänyt enään ja lähdin asunnosta ulos. En koskaan ole tehnyt näin julmaa tekoa, jätin miehen ja lapset ja poistuin hostelliin.

      • claudia.c kirjoitti:

        Kun minä aloin voida pahoin kotonamme henkisesti, pakenin pois sen takia ja en tiedä mitä teen? Mieheni tulee hakemaan minut takaisin tänään, ja en tiedä tulevasta mitään. Saisimme keskusteluapua paikallisesta seurakunnasta, pappi tulisi kotiimme. Mikä on ihan ok, mutta kyse ei ole hengellisestä kriisistä, eikä kuolemasta. Ongelma on kadonnut elämä ja minuuteni. En voi elää elämääni lasten kautta, entä kun he lentävät pois kotoa? missä on minun elämä ja saavutukseni?

        Mies ei olisi ottanut tätä paikkaa jos perhe ei olisi lähtenyt mukaan, pohdimme ja kaikki oli suunniteltu pitkään.

        Anteeksi vuodatukseni.

        Papin kanssa minäkin käyn juttelemassa kaikista vaikeimmistakin asioista ja hän tuntee minun perheeni taustan,siunasi lasteni isänkin.Arjen asioista keskustelemme.Ei ole pakko puhua uskonnosta.Toivon sinulle kaikkea hyvää ja että elämä kopsahtaa paikoilleen.

      • äitimummow
        claudia.c kirjoitti:

        Kun minä aloin voida pahoin kotonamme henkisesti, pakenin pois sen takia ja en tiedä mitä teen? Mieheni tulee hakemaan minut takaisin tänään, ja en tiedä tulevasta mitään. Saisimme keskusteluapua paikallisesta seurakunnasta, pappi tulisi kotiimme. Mikä on ihan ok, mutta kyse ei ole hengellisestä kriisistä, eikä kuolemasta. Ongelma on kadonnut elämä ja minuuteni. En voi elää elämääni lasten kautta, entä kun he lentävät pois kotoa? missä on minun elämä ja saavutukseni?

        Mies ei olisi ottanut tätä paikkaa jos perhe ei olisi lähtenyt mukaan, pohdimme ja kaikki oli suunniteltu pitkään.

        Tuo taitaa olla aika yleistä ettääidit elävät lastensa kautta.Myös minä elin paljolti lasteni kautta silloin,kun he olivat vielä pienokaisia.
        Lasten varttuessa tilanne muuttuu,lapsissa ei ole enää niin kiinni ja jää aikaa omille harrastuksille ja muutenkin.
        Kun teet ratkaisusi,se on oikea mikäli tunnet sen varmuuden sisimmässäsi.
        Me täällä voimme vain tukea sinua ja olipa ratkaisusi mikä vaan,uskon,että se on kaikkien mielestä paras.

      • Lusiina 5
        claudia.c kirjoitti:

        Kun minä aloin voida pahoin kotonamme henkisesti, pakenin pois sen takia ja en tiedä mitä teen? Mieheni tulee hakemaan minut takaisin tänään, ja en tiedä tulevasta mitään. Saisimme keskusteluapua paikallisesta seurakunnasta, pappi tulisi kotiimme. Mikä on ihan ok, mutta kyse ei ole hengellisestä kriisistä, eikä kuolemasta. Ongelma on kadonnut elämä ja minuuteni. En voi elää elämääni lasten kautta, entä kun he lentävät pois kotoa? missä on minun elämä ja saavutukseni?

        Mies ei olisi ottanut tätä paikkaa jos perhe ei olisi lähtenyt mukaan, pohdimme ja kaikki oli suunniteltu pitkään.

        "Ongelma on kadonnut elämä ja minuuteni. En voi elää elämääni lasten kautta, entä kun he lentävät pois kotoa? missä on minun elämä ja saavutukseni?"

        Lapsenne ovat vielä pieniä, tarvitsevat äitiä vielä vuosikauksia. Kerrot että olitte pohtineet lähtöänne pitkään ja suunnitelleet sitä perusteellisesti. Mietit missä sinun elämäsi ja saavutuksesi?

        Kannattaisko ottaa nyt tämä ajanjakso ihan miettimisenkin kannalta. Kerroit aiemmin jotta teillä on siellä lastenvahti, joten sinulla on aikaa myös itsellesi niin halutessasi. Voit rauhassa nyt miettiä ja pohtia, mitä elämältäsi haluat. Vai uskotko että se olisi yksin pienten lasten kanssa helpompaa täällä Suomessa?Ovatko tuntemuksesi ja ajatuksesi kiinni siitä, missä maassa olet ?

        Samat tuntemukset olivat suomessakin mutta eivät näin voimakkaina. Kaikilla minun ikäisilläni on työura tehtynä tai ovat jatkaneet uraansa lasten jälkeen.
        Olen kateellinen miehelleni hänen työstään, ja hänen saavutuksistaan.
        Kupla puhekesi minussa, kun kotiimme tuli onnitteluja miehelle ja minä tunsin itseni mitättömäksi heidän uraa luovien vaimojen rinnalla , eli se tunne vaan korostui se oli kauhea kokea itsensä mitättömäksi.
        Lastenvahti on päivittäin ja on noin kuusi tuntia riippuu päivästä, hänen kanssaan olen tullut hyvin toimeen.
        Olin ajatellut että minäkin voisin tehdä jotakin pientä ja hankkia kokemusta mutta en saanut lupaa vielä ja koin itseni surkeaksi nollaksi.

        Et sinä ole surkea nolla, olet maailman paras äiti lapsillesi ja hyvä puoliso miehellesi. Ei ihmisen arvoa mitata pelkän uran luomisen perusteella. Voisitko siellä vaikka opiksella jotain jos et vielä voi tehdä työtä? Näin hankkisit mahdollisuuksia ja pohjustaisit tulevaa työtäsi täällä Suomessa kun tänne palaatte. Uskoisin että joku tavoite mitä varten pyrit ja toimit siellä helpottaisi oloasi siellä ja varmaan aikakin tuntuu lyhyemmältä kun on jotain mielekästä tekemistä.

        Jos kuitenkin olet päättänyt tulla sieltä pois ja katsot sen parhaaksesi, onnea elämääsi. Suuret linjaukset elämässä vaativat rohkeutta mutta niitä on vaan joskus tehtävä.

      • Mieti asiaa LUSIINA
        Lusiina 5 kirjoitti:

        ."Teet aivan oikein,"

        Miten voi sanoa tuntemattoman perhetilanteesta että "teet aivan oikein"? Anna Claudian ottaa itse vastuu päätöksestään ja mitä hän päättääkään, se on hänen aisansa, mutta emme me täällä voi ottaa kantaa et onko oikein vai väärin.

        Jaksamisia Claudialle. Teet niinkuin parhaaksi tunnet ja katsot.

        Olen palstalla koska olen syöpäpotilas ja siksi kannustan Claudiaa päätöksen tekemisessä.Syöpäpotilaan elämä ei ole niin yksioikoista ja sitä ei tiedä EI syöpää sairastanut Lusiina 5. Miksi ihmeessä hyökkäilet,arvostelet,kopioit ja mitä kaikkea keksitään......Jaetaan ilot ja surut,palstan aihe,ei törkeä arvostelu,jos ei ole muuta kirjoitettavaa niin sillloin olisi ehkä parasta olla kirjoitamatta.!

      • Lusiina 5
        Mieti asiaa LUSIINA kirjoitti:

        "hyökkäilet,arvostelet,kopioit ja mitä kaikkea keksitään."
        Auuuuuuuuuuutssssssssss ku sattui, missä?

        "ei törkeä arvostelu"
        No katso nyt itseäsi vaan :)). Sinun epätoivottavista kirjoitteluistasi on sentäs faktat kuten tämä viestisi johon vastaan.

        Hymy Pyllyyn!

      • Henkinen kriisi
        claudia.c kirjoitti:

        Kun minä aloin voida pahoin kotonamme henkisesti, pakenin pois sen takia ja en tiedä mitä teen? Mieheni tulee hakemaan minut takaisin tänään, ja en tiedä tulevasta mitään. Saisimme keskusteluapua paikallisesta seurakunnasta, pappi tulisi kotiimme. Mikä on ihan ok, mutta kyse ei ole hengellisestä kriisistä, eikä kuolemasta. Ongelma on kadonnut elämä ja minuuteni. En voi elää elämääni lasten kautta, entä kun he lentävät pois kotoa? missä on minun elämä ja saavutukseni?

        Mies ei olisi ottanut tätä paikkaa jos perhe ei olisi lähtenyt mukaan, pohdimme ja kaikki oli suunniteltu pitkään.

        Kyllähän kyseessä on henkinen kriisi, papeille voi puhua aivan arkipäivän asioista, tiedät varmaan. Mielestäni tarvitset keskusteluapua, on vaikeaa yksinään käydä kaikkea läpi. En usko,että pakenemalla Suomeen yksin murehtimaan asiat järjestyvät, mieti. Pako ei ole ratkaisu, vaan tilanteen aiemman elämän läpikäyminen. Mikset voisi olla vain kotirouvana, ainakin hetken, sitä moni kadehtisi. Työelämään ehtii aina.

      • ruska hurmos
        claudia.c kirjoitti:

        Anteeksi vuodatukseni.

        Mielestäni on rehellistä myöntää itselleen, ettei jakaa jossain tilanteessa. Se on hyvä lähtökohta ajatella ratkaisuja eteenpäin. Ihminen myös helposti peilaa itseään toisista ihmisistä. Siksi helposti tulee tunteita, ettei ole mitään johonkin toiseen verrattuna. Kotiäiti kokee, ettei ole mitään uranaiseen verrattuna. Uranainen voi kadehtia kotiäitiä, koska kotiäiti saa omistautua läheisilleen Jokaisen on hyvä joskus pysähtyä siihen, mitä todella elämältä haluaa. Eikä ole väärin, että joskus ottaa itselleen ihan omaa aikaa näiden asioiden pohtimiseen. Itse olen nyt lomalla. Pohdin asioita. Kuljen ihanassa luonnossa ja kuuntelen ihanaa klassista musiikkia. Käyn joskus myös hiljaisuuden retriiteissä

      • Tervetuloa kotiin Cl
        Lusiina 5 kirjoitti:

        ."Teet aivan oikein,"

        Miten voi sanoa tuntemattoman perhetilanteesta että "teet aivan oikein"? Anna Claudian ottaa itse vastuu päätöksestään ja mitä hän päättääkään, se on hänen aisansa, mutta emme me täällä voi ottaa kantaa et onko oikein vai väärin.

        Jaksamisia Claudialle. Teet niinkuin parhaaksi tunnet ja katsot.

        Taas Korri ärsyttää ja haastaa riitaa.Hyvä KORRI! Ketjun pilasit.Tässä kannustetaan Caludiaa,ja sitä hän varmasti haluaakin.

      • Tsottsot
        Tervetuloa kotiin Cl kirjoitti:

        Taas Korri ärsyttää ja haastaa riitaa.Hyvä KORRI! Ketjun pilasit.Tässä kannustetaan Caludiaa,ja sitä hän varmasti haluaakin.

        Ai oikein Caludiaa ;)

      • irini
        Tsottsot kirjoitti:

        Ai oikein Caludiaa ;)

        Mitäs jos lusiina pitäisit huolta vain omista kirjoitusvirheistäsi! Pilasit taas tämänkin ketjun!

      • Lopeta Lusiina:(((
        irini kirjoitti:

        Mitäs jos lusiina pitäisit huolta vain omista kirjoitusvirheistäsi! Pilasit taas tämänkin ketjun!

        Juuri näin ja aina,miksi Lusse?

      • Lusiina 5
        Lopeta Lusiina:((( kirjoitti:

        Juuri näin ja aina,miksi Lusse?

        no ehkä siksikin kun on nastaa maksaa potut pottuina ;) ja sitä paitsi tuo Caludia oli hauska :))

      • Lusiina 5 kirjoitti:

        Et sinä ole surkea nolla, olet maailman paras äiti lapsillesi ja hyvä puoliso miehellesi. Ei ihmisen arvoa mitata pelkän uran luomisen perusteella. Voisitko siellä vaikka opiksella jotain jos et vielä voi tehdä työtä? Näin hankkisit mahdollisuuksia ja pohjustaisit tulevaa työtäsi täällä Suomessa kun tänne palaatte. Uskoisin että joku tavoite mitä varten pyrit ja toimit siellä helpottaisi oloasi siellä ja varmaan aikakin tuntuu lyhyemmältä kun on jotain mielekästä tekemistä.

        Jos kuitenkin olet päättänyt tulla sieltä pois ja katsot sen parhaaksesi, onnea elämääsi. Suuret linjaukset elämässä vaativat rohkeutta mutta niitä on vaan joskus tehtävä.

        Niinhän se on, ei ura ole tärkeintä elämässä. Minä jäin nyt tänne ja tulen suomeen jouluksi 3 viikoksi, siihen ei mene kuin vain pari kuukautta enään kun tulee joulu.
        Minulle tuli täällä järkyttävä kriisi, ja en tosiaankaan voinut uskoa kokevani tätä tulevaksi. Eli kyse on elämättömistä asioista.
        Mutta toisaalta taas tällä tempauksella ( joka hävetti ) kun asuin siellä hostellissa, näytin itselleni että osaan toimia ja päättää. Kuitenkin säilytin järkeni ja menin sinne hostelliin enkä sännännyt lentokentälle se olisi ollut typerää. Paikallisten naisten kanssa keskustelin tästä, ja täällä toimintani katsottiin olevan hyvin normaalia:D jos ei kestetä lähdetään talosta ulos.
        Meillä on sellainen tilanne, että miehelläni on päämäärä miksi tuli tänne ja se päämäärä on sellainen että hän jää säännöllisestä työstä osittain pois ja jää sivuun puolentoista vuodenpäästä kun työ on tehty täällä.
        Ymmärrän että sellainen vaatii suuren ponnistelun, että saa jättää firman toisten käsiin ja jäädä itse sivuun. Mutta minun osuudella on ollut kuulemma suurin merkitys tässä asiassa ja olen tehnyt sivusta työtä vaikka olinkin sairaana.
        Eli jos jotakin haluaa saavuttaa, sen takia pitää olla päämäärä. Ja minun päämääräni ei ole työura, vaan se on jokin muu pienimuotoinen asia siellä Suomessa sitten.
        Olisi kiva kuulla miten muut ovat tehneet sairastumisen jälkeen ja kun ovat toipuneet?

    • -ra

      Samoin rakastan syksyä,kaunista ruskaa ja vilpoista raikasta ilmaa.Tekee mieli aloittaa jotain uutta.

    • -ra

      Minä koen.Kesällä ei jaksa tehdä oikein mitään kun on koko ajan hikinen olo.Syksyä rakastan eniten,samoin kevättä kun pienet silmut aukeavat.Talvellakin on mahtavan kaunista kun uusi lumi sataa,saa sytyttää kynttilät ja nauttia.Onneksi meillä on neljä vuoden aikaa.

    • m,m,m,m,m

      lokakuuu jo alkanut vielä saa nauttia värien hehkusta

      • ruska hurmos

        Kyllä. On tämä viikko lomaa. Ajattelin nauttia luonnosta ja tehdä rästiin jääneitä kotitöitä. Näillä ilmoilla jaksaa.

      • Lusiina 5

        Syksy

      • Kiero mikä kiero
        Lusiina 5 kirjoitti:

        Syksy

        Mikä ihme tätä ihmistä riivaa? Saatko Lusse jonkinlaista tyydytystä kun saat kieroilla ja kiusata syöpäpotilaita? Meeppä hoitamaan "lähimäsitäsi".Olet oikea korkkiruuvi:(

    • syyspäivä,

      Lusiina näyttää ajattelevan että kiusaaminen on mukavaa,mutta miksi hän kohdistaa kiusaamisen syöpäpotilaisiin?
      Kiusaako hän kenties muillakin palstoilla vai onko tämä ainoa.

      • Lusiina 5

        Noup, Lusiina ajattelee jotta Kiusaaminen On Rumaa :))

      • syyspäivä,
        Lusiina 5 kirjoitti:

        Noup, Lusiina ajattelee jotta Kiusaaminen On Rumaa :))

        ..ja siksikö kiusaat täällä syöpäpotilaita?
        En tajua sinun ajatusmaailmaasi.Jos mielestäsi kiusaaminen on rumaa niin miksi sitten k i u s a a t täällä syöpäpotilaita?

      • Lusiina 5
        syyspäivä, kirjoitti:

        ..ja siksikö kiusaat täällä syöpäpotilaita?
        En tajua sinun ajatusmaailmaasi.Jos mielestäsi kiusaaminen on rumaa niin miksi sitten k i u s a a t täällä syöpäpotilaita?

        Näytäs missä kiusaan? Miksi sinä kiusaat syöpäpotilaan läheistä?Minähän puhun sinulle niin kuin sinä minulle.

      • mr.hessa.
        Lusiina 5 kirjoitti:

        Näytäs missä kiusaan? Miksi sinä kiusaat syöpäpotilaan läheistä?Minähän puhun sinulle niin kuin sinä minulle.

        Et taida itse huomata,että kiusaat.

      • Lusiina 5
        mr.hessa. kirjoitti:

        Et taida itse huomata,että kiusaat.

        Omasta mielestä en kiusaa muita kuin kiusaajia.

    • Siansaparo heiluu

      Ajattellee....miksi toimii toisin? Juuri tuo hymiö näyttää,miten asia todellisuudesa on. Voi raukkaa,korkkiruuvia.

      • Lusiina 5

        Ai onko sulla saparo? Siis etu- vai takapuolella?

    • Nyt saa RIITTÄÄ!!!

      Sinulla se varmsti etu ja takapuolella ja jopa molemassa kyljessä.Ole kiltti ja lopeta. Anna syöpäpotilaiden olla rauhassa. Emme ymmärrä sinua,emmekä huumoriasi,on varmasti jossain palsta misä sittä pidetään.Etsi sellainen.

      • Lusiina 5

        No issehän tuo kirjoittaja kertoi jotta saparo heiluu.............?

    • jäsen.11.

      Älä välitä Lusiinan kirjoituksista,hänellä on varmaankin ongelmia itsellään ja purkaa pahaa oloaan täällä syöpää sairastaviin.
      Toivotaan että hän saa apua ongelmiinsa.

      • 9+5

        Niin, aika vakava ongelmahan hänellä on, kun ei itse edes huomaa sitä.

        Claudialle voimia jaksaa vaikeassa elämäntilanteessa!

      • Lusiina 5

        No hitsinpimpula mie en ole ollunnunna täällä koko päivänä ni aina vaan Lussiina sitä ja Lussiina tätä roikkuu tuolla ylimpänä. Keskittyukää toisiinna ja jättäkää minut rauhaan ni minäkhää en virka mittää!

    • Tosi kyllästynyt Lus

      Turpa tukkoon ämmä! Menikö perille!Oot palstan suuri luuseri,mutta sitä et itte tajuu.Menikö tälläinen viesti perille.Älä vastaa.

      • Lusiina 5

        Mistä päättelet et oon ämmä. Voinhan olla vaikka urkki :)))
        Oho män, ei voine mittään.On kohteliasta vastata kun puhutellaan, kotikasvatuksen tulos , hih.

      • Satujahan...
        Lusiina 5 kirjoitti:

        Mistä päättelet et oon ämmä. Voinhan olla vaikka urkki :)))
        Oho män, ei voine mittään.On kohteliasta vastata kun puhutellaan, kotikasvatuksen tulos , hih.

        Kaikkein parasta on sivuuttaa kaikki tämän ihmisen jutut.Valehtelee ja jauhaa skeidaa.Nauraa itsekseen kun on saanut jollekin pahan mielen jne.Mitenkä tämä "omainen" kestää tälläistä.No,eihän sitä ole edes olemassa.Kaiketi joku pikku ukko Lussen omassa päässä.

      • Lusiina 5
        Satujahan... kirjoitti:

        Voi mussukka. Millainen ihminen tietää tuntemattoman ihmisen "skeidat "ja valehtelut?Ettei se vaan valepukki olisi siellä päässä. Valehtelee vielä toisesta ihmisestä perättömiä, pthyi!

      • Ymmärrys hoi!

        Etkö tosiaan ymärrä tekstiä mitä sinulle kirjoitetaan Lusiina?Hae apua,näytä viestit esim. "lähimäisellesi"niin hän ihan varmasti selittää mitä sinulle vastaillaan ja mitä sinulta toivotaan.SIIS MITÄ MUUT SINULTA TOIVOVAT!

      • Lusiina 5
        Ymmärrys hoi! kirjoitti:

        Etkö tosiaan ymärrä tekstiä mitä sinulle kirjoitetaan Lusiina?Hae apua,näytä viestit esim. "lähimäisellesi"niin hän ihan varmasti selittää mitä sinulle vastaillaan ja mitä sinulta toivotaan.SIIS MITÄ MUUT SINULTA TOIVOVAT!

        Mitkä halavatun MUUT? Ja puhuppa nätimmin jos haluat et sulle vastataan!
        Mun syöpäsairas lähimmäinen ei ole lainkaan kiinnostunut Suomi 24:sta tai mielipiteitä tän palstoilla, kintaalla viisoo!

    • lokakuu/10/

      Peli poikki,en tarkoittanut aloitusta tehdessäni että tässä ketjussa jauhetaan tätä samaa mikä on monet muutkin ketjut pilannut.
      Tein aloituksen noin viikko sitten ja nyt katsoin onko ollut aiheesta kiinnostuneita ,ketju on kehittynyt aika pitkäksi,mutta.

      Tein aloituksen aiheesta syksy ja monet kirjoittivat siihen asiallisesti .Nimimerkki Lusiina 5.,sinäkin voit laittaa oman aloituksen haluamastasi aiheesta,ole niin hyvä.Kiitos.

      • 12+20

        On selvästi nähtävissä, missä kohtaa tämä asiallisesti alkanut ketju lähti vikasuuntaan: Lusiina 5 arvosteli toista kirjoittajaa siitä, että tämä sanoi claudialle: "Teet aivan oikein". Eikö jokainen saa sanoa oman mielipiteensä? Miksi ihmeessä tämä kiusankappale on olevinaan aina oikeassa ja muut väärässä?

        Myös toivoisin, että lusiina 5 pysyisi omissa ketjuissaan nälvimässä.

      • Datsun 100 A
        12+20 kirjoitti:

        Eiköhän tuo Lusiina-satujen aika ala olla jo ohi.

    • Lokakuu 5 päivä

      ILO on SUURI muiden palstan lukijoilla.Pidä lupauksesi,äläkä aloita YHTÄÄN mitään tällä palstalla.KIITOS etukäteen.

      Muutamassa päivässä pilasit hyvän ketjun:( ja kuvittelet että muilla on kivaa?

      • Kato käy

        Onks sull lukihäiriö vai?

        okakuu/10/5.10.2012 18:55 2 SULJE
        Peli poikki,en tarkoittanut aloitusta tehdessäni että tässä ketjussa jauhetaan tätä samaa mikä on monet muutkin ketjut pilannut.
        Tein aloituksen noin viikko sitten ja nyt katsoin onko ollut aiheesta kiinnostuneita ,ketju on kehittynyt aika pitkäksi,mutta.

    • mummeli vaan.

      Hrrr..Nyt tänään ei tuntunut syksy hyvältä ainakaan minun mielestäni.
      Olin lenkillä koirieni kanssa ja unohdin ottaa pipon päähän..korvat paleltui.
      Täytyy muistaa ottaa vanttuut ,myssy ja talvitakki huomenna kun lähtee ulos.
      Toisaalta toppatakissa saattaapi tulla hiki kun painaa kolmen koiran perässä...
      Nautitaan lokakuusta:))

    • Syöpis

      Vaikka kaipaatkin hengenheimolaisia niin rohkenen kuitenkin häiriköidä.

      Minusta juuri näitä aikoja alkava syksy on ankeinta aikaa.
      Ilman vaimon 4 - 6:n viikon välein tehtäviä labrakokeita ja minun tähystystäni marraskuun alkupuolella, olisimme pysyneet visusti pois tästä ankeudesta.

      Sydänkesä menettelee ja myöskin keskitalvi, kunhan sen katkaisee muutamaksi viikoksi.
      En kuitenkaan kaipaa sitä valkoista höhhöä joka kuitenkin sulaa pois juhannukseen mennessä.

      Siis, keskikesä Suomessa, kevät ja syksy Espanjassa, helmikuussa joku lämpimän meren risteily lisäviikkoineen.
      Tuota kun täydentää marras- joulukuun vaihteen markkinamatkalla johonkin Saksan kaupunkiin ja kylpylän jouluviikolla niin vuoden runko on valmis.

      Nyt todella labrat ja tähystys järkyttivät tapahtumakalenteria.

    • pieni eläke:(

      Tuohan kuullostaa hyvältä, harmi ettette sairauksien takia voi nyt toteuttaa suunnitelmianne.Minäkään en henk.kohtaisesti ihan hirveesti tykkää tästä menneillään olevasta vuodenajasta,mutta.
      Tämä täytyy vain hyväksyä syystä,että pieni työkyvyttömyys eläke ei riitä matkusteluun,kovalla säästämisellä yksi matka per /3.vuotta:)
      Talvi toki on mieluisampi,tykkään hiitää siinä valkoisessa hötössä ja muutenkin nautin talvesta,etenkin helmi-maaliskuusta,kun aurinko kultaa lumiset puut ja hanki hohtaa:))

    • suvi s-

      Koko talvi Välimeren maissa,keski kesä Suomen suvessa-:-)))

    • syys aurinkoa.

      Tällainen syyspäivä,kuin tänään on pääkaupunkiseudulla,on minun mieleeni.
      Tällä hetkellä syys aurinko paistaa,vaahterat pihallani ovat ihanan värisiä,oranssia,keltaista,vihreää,kultaa,ruskan värit parhaimmillaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      64
      2116
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1722
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1418
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1389
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      237
      1337
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1195
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1186
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1165
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      357
      1126
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      329
      1103
    Aihe