MITÄ MINUN NAAPURISSA TAPAHTUU???

uniikki

Tällä paikkakunnalla tiedetään naapurin asiat paremmin,kuin omat.Juorut lentää sekunnissa toisen suusta sauraavalle,jos tarina ei ollut tarpeeksi kiinnostava,siihen lisätään mausteita,jotta se on mehukkaampi.Kaikki ovat sukua toisilleen jostain kautta,että ei voi antaa lasten koskaan seurustella kenekään kanssa,kun se voi vaikka olla sisko tai vähintään pikkuserkku.
Siellä pelätään,että mies karkaa kuppareisulla vieraisiin tai mikä pahinta ei tulekkaan kotiin takasin.Maanigalla ei tunneta sanaa alkoholi,tai sitä ei ainakaan sanota ääneen ja kunsitä otetaan niin se tehdään salassa,sillä jos joku sukulainen sen huomaa,niin juorutaan taukoamatta,niin kauan,että koko suku tietää tapahtuneen.Maaningalla ei myös pariskunnat eroa koskaan,sillä se on kauhea häpeä koko suvulle.Sitä on yhdessä oltava vaikka ei haluasikaan.
Huonosti käyttäytyviä naisia tai meihiä siellä myöskään ei ole,kaikki vaan tuijottaa toisiaan ja odottavat tilasuutta päästä kertomaan misä on nähnyt ,ketä ja missä vaatteissa,kenen kassa,missä asennossa.Lapsilla kilpaillaan kenellä on parempi ja kenellä huonompi.Vaikkakin se huonompana pidetty on sitten kuitenkin se järjellä siunattu.Nykypäivänä erinlaisuus on hienoa,mutta ei maanikalaisille,eli jos linkutat,tai kävelet muuten oudosti tai silmä puuttu,tai muuten eroat perus suomi linjasta älä mene maaningalla.Eronnut ihminenkin on sillä suunalla sairas heidän silmissään.Mutta ennen kaikkea siellä on muös jotain mitä ei ole missään muualla......siellä on ennustaja!tämä nais puolinen ihme parantaja tietää aivan kaiken kaikesta,sillä on todellinen yhteys henkimaailmaan.Ottakaa ihmeessä selvää kuka hän on,saattaa olla vaikka sukulainen,ystäväsi,kuka tietää?

117

4140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TOTTA!

      tuo kaikki edellä mainittu uniikin teksti on ikävä kyllä totta!

      • maaninkalainen1

        Kukaan ei eroa? En tunne kohta lähes yhtään vielä yhdessä olevaa paria. Miehet ja naiset vaihtuu kun paidat.


    • Aasiaa

      Komppaan uniikkia.

      • No huh huh

        Pitää kyllä paikkansa, on sisäänlämpiävin paikka missä olen asunut ja on sentään muutama paikkakunta tullut katsottua!


      • Uniikki

        Uniikki: lääkkeet muista ottaa, tuli taas monta omaa kirjoitusta peräkkäin etkä edes huomannut!


    • MUONINKA

      YHDYN EDELLISEEN... Maaninka sijaitsee erittäin syvällä Savon rektumissa. Kylä on juuri sellainen kuin juuri äsken kuvittelit sen olevan. Maaningan suurin, tunnetuin ja ainoa nähtävyys on Korkeapuro ja kantatie 77, jota pitkin pääsee Maaningalta takaisin sivistyksen pariin Siilinjärvelle. Todellisuudessa kyseessä on pieni oja, joka virtaa metsän siimeksessä, mutta maaninkalaisille se on jotain suurta, mahtavaa ja maagista. Puron maagisuuteen liitetään usein sen vierellä kasvavat sienet, joita maaninkalaiset kokoontuvat keräämään joka vuosi. Muita paikallisia erikoisuuksia ovat oopiumpellot, paikallisen nuorison alakulttuurissa nousuaan tekevä radikaali rastafarismi ja joka uusivuosi räjähtävä punainen postilaatikko.
      Maaninkalaisten yleisin ja ilmeisesti myös ainoa huvi on ajaa pillurallia "keskustassa" viikonloppuisin, joka tarkoittaa Maaningalla torstaista tiistaihin. Mukana ovat kaikki vauvasta vaariin ja kulkupeliksi käy mikä vain polttomoottorilla liikkuva vehje. Usein iltaisten ajeluiden virkaa toimittaa ajettava ruohonleikkuri 3 promillen terästyksen vauhdittamana. Yleisimmät vehkeet ovat kuitenkin iskän Valmetti, liimalla viritetty Suzuki PV tai tuunattu max. 200hv BMW. Näillä maaninkalaiset ajavat jonossa "keskustaa" ympäri ja heistä se on hauskinta mitä voi tehdä housut jalassa. Hauskimpaan asiaan liittyy housuttomuus ja kotieläimet, mutta ei siitä sen enempää.

    • Minä vaan

      Valitettavan totta kaikki edellämainittu... ;D Sisäänpäin lämpiävin paikkakunta minkä tiedän, vaikka itse asunkin... Tosin kotoisin en ole täältä ja monta paikkaa nähnyt olen. Parasta on se, että jos työpaikkaa yrität täältä saada, täytyy olla hyvät sukulaisuussuhteet, muuten vaan suhteet tai jonkun sukulaisen on vähintääkin kunnanvaltuustossa istuttava... mielellään vielä pitäsis olla paljon maita ja mantuja siihen lisäksi... :D

    • Kotini maanika

      Tuntupa pahalle lukee loppuunasti.Eihän sille mitään maha,jos satuu ohimännen kuulemaan toisten puheet.Ei tarkotuksella,mutta vahiko se on,eikö ookkiin?niin,jotenniin kosketti minua tämä teksti.

      • uniikki

        Ei tekstin ole tarkoitus satuttaa,vaan kolahtaa juuri kaltaisillesi "vahigossa kuuleville" hyvä,että kosketti,olethan yksi maaninkalaisista ja näköjään yksi "vahinko korvista".


      • Minä vaan
        uniikki kirjoitti:

        Ei tekstin ole tarkoitus satuttaa,vaan kolahtaa juuri kaltaisillesi "vahigossa kuuleville" hyvä,että kosketti,olethan yksi maaninkalaisista ja näköjään yksi "vahinko korvista".

        "Korviahan" täällä on valitettavasti joka paikassa... Ja silmiä. Kaikki poikkeava, siis Maaninkalaisten mielestä poikkeava, on sairasta... Täällä on ihan omat lait ja säädökset. Jospa tahti kuitenkin muuttuu kun Kuopioon liitytään, ei voi paikkakunnan "pikkukihot" määrätä tahtia... ;)


      • trolloloo

        trolli uniikki taas, etkö huomaa että kirjoitustyylisi on tunnistettavaa?


      • Minä vaan
        trolloloo kirjoitti:

        trolli uniikki taas, etkö huomaa että kirjoitustyylisi on tunnistettavaa?

        Heh, etpä tunnistanut... ;) Ei ole se ainut ja alkuperäinen Uniikki... Tästäpä tunnistaa AIDON Maaninkalaisen, luulee tietävänsä, mut ei tiedä mitään... ;)


      • keiteleeltä
        Minä vaan kirjoitti:

        Heh, etpä tunnistanut... ;) Ei ole se ainut ja alkuperäinen Uniikki... Tästäpä tunnistaa AIDON Maaninkalaisen, luulee tietävänsä, mut ei tiedä mitään... ;)

        Kaunisahon Ariako tarkoitat?


    • jaahas7

      Ja opetelkaapa te maaninkalaisia solvaavat henkilöt kirjoittamaan ja tulkaa vasta sen jälkeen tänne itseänne ilmaisemaan!

      Tottahan se on, että jos kyseessä on satoja vuosia vanha, nykyisin pieni kunta, ihmiset sattuvat olemaan toisilleen sukua sen vuoksi, että sattuvat olemaan samojen "esi-isien" jälkeläisiä ja halunneet jatkaa maaninkalaista perinnettään omilla sukutiloillaan. Valitettavaa, jos teidän kohdallanne unelmiemme emäntä tai isäntä onkin sattunut olemaan serkku tai pikkuserkku. Voi voi! Aiemmin en olekaan kuullut että insestiä on Maaningalla harrastettu.

      Nimimerkki: Itse asunut aina Maaningalla, vanhempani maaninkalaisia, mieheni maaninkalainen (valitettavasti emme ole verisukua)

      • Kuuleva...

        No et sitten ole kuullut KAIKKEA... Luulis kuulleen jos tuhatvuotiset sukujuuret Maaningalla... ;D


    • pittää opetella;)

      jaahas7 ihmiset sattuvat olemaan toisilleen sukua. valitettavasti emme ole verisukua.... yritä nyt päättää ;) huomaa että olet "sieltä " kotoisin ;) ps:yritän ymmärtää sinua ;)

    • pittää opetella;)

      anteksi pitä. opetela.. ;)jaahas7

      • Kirjoitustaidoton

        Hmmm... Maaninkalainen perinne...? Mikä perinne? Lisääntymisestä sukulaisten kesken...??? Perinteet tuntuvat jatkuvan... ;DDD Ja...näkyvät... Ihan katukuvassa... ;)


      • tuleva ex-maaninkalainem
        Kirjoitustaidoton kirjoitti:

        Hmmm... Maaninkalainen perinne...? Mikä perinne? Lisääntymisestä sukulaisten kesken...??? Perinteet tuntuvat jatkuvan... ;DDD Ja...näkyvät... Ihan katukuvassa... ;)

        Kyllä sen huomaa että liian pitkään on keskenään oltu. Syvä joki elokuvasta on suoraan tämä paikka, banjon soittajia yli puolet porukasta


      • muusikko minäkin
        tuleva ex-maaninkalainem kirjoitti:

        Kyllä sen huomaa että liian pitkään on keskenään oltu. Syvä joki elokuvasta on suoraan tämä paikka, banjon soittajia yli puolet porukasta

        uniikki yksinpuhelija taas asialla, pitäiskö sitä vilkaista taas lääkekaappiin ja ottaa liäkkeet!


    • mistähän mie naisen

      miks et ois vaan oma ittes=) eihän se kellekkään kuulu, jos elää lain puitteissa...hymyä ihminen

    • kuka on kirjoittaja?

      "......siellä on ennustaja!tämä nais puolinen ihme parantaja tietää aivan kaiken kaikesta,sillä on todellinen yhteys henkimaailmaan"

      Voiko olla enemmän sekaisin?

    • UNIIKKI

      Viime kerrasta,kun itse rehellisesti olin täällä kirjoittelemassa tunnetulla nimimerkilläni UNIIKKI...on aikaa,joten teitä on joku infonnu mun nimimerkillä.
      Eipä tuosta haittaa ole ollut,kun kerran asiassa pysytty.Joo..meiniki maalais maaningassa jatkuu,kaikki miehet on komeita (kun ne on omia serkkuja)
      Lääkkeet otettu ja terveeksi todettu,kiitos vaan kun muistutit MUUSIKKO MINÄKIN.
      WINK WINK!

      • IKKIINU

        Uniikkihan tarkoittaa ainutlaatuista, ei taida nämä Muaningan Uniikit eri muodoissaan tuota "sivistys" sanaa tietää ja mielenkiinnolla odottaen milloin ilmoittautuu seuraava UNIIKKI ;-)


      • UNIIKKI
        IKKIINU kirjoitti:

        Uniikkihan tarkoittaa ainutlaatuista, ei taida nämä Muaningan Uniikit eri muodoissaan tuota "sivistys" sanaa tietää ja mielenkiinnolla odottaen milloin ilmoittautuu seuraava UNIIKKI ;-)

        Vinksit on minunkin herkkuja!


      • UNIIKKI
        UNIIKKI kirjoitti:

        Vinksit on minunkin herkkuja!

        Ja minun!


      • UNIIKKI
        UNIIKKI kirjoitti:

        Ja minun!

        Älkääpä uniikit seotko laskuissanne minä olen uniikki,ett te muut


    • UNIIKKI

      Ja minun! Meitä on monta... ;)

      • UNIIKKI

        Mitä muita herkkuja teillä on? Minun ykkösherkku on kalakukko, vaikka siitä ei tykkää kakkos serkku!! ;-)
        Kirjoitteli tunnetulla nimimerkillään...


      • Minä vaan
        UNIIKKI kirjoitti:

        Mitä muita herkkuja teillä on? Minun ykkösherkku on kalakukko, vaikka siitä ei tykkää kakkos serkku!! ;-)
        Kirjoitteli tunnetulla nimimerkillään...

        Heh, heh, tässä se taas nähdään! MINUN kommentit yhdistetään johonkin "ainutlaatuiseen"...Maaninkalaisia siis totta tosiaan... ;D Varsinaisia jären jättiläisiä. Ei taidettu sittenkään osua oikeaan. Varokaa vaan, ISOVELI valvoo... Silmiä ja korvia edelleen joka paikassa... ;D P.s. Jokainenhan meistä on muusikko, osaan soittaa nokkahuilua, auttavasti... ;D Suutani vielä paremmin. ;)


      • mietippä ite...
        Minä vaan kirjoitti:

        Heh, heh, tässä se taas nähdään! MINUN kommentit yhdistetään johonkin "ainutlaatuiseen"...Maaninkalaisia siis totta tosiaan... ;D Varsinaisia jären jättiläisiä. Ei taidettu sittenkään osua oikeaan. Varokaa vaan, ISOVELI valvoo... Silmiä ja korvia edelleen joka paikassa... ;D P.s. Jokainenhan meistä on muusikko, osaan soittaa nokkahuilua, auttavasti... ;D Suutani vielä paremmin. ;)

        Minä kans, mulla on kans asiaa!!!!!
        Eikös sitä sanota laulussakin (hyvä laulu onkin): "jokainen ihmine on laulun arvoinen, jokainen elämä...."
        Siinä on lyriikat kohdillaan.
        Mutta vakavasti kyllä täytyy sanoa että jokainen ihminen antaa ulospäin tasan niin viisaan vaikutelma ITSESTÄÄN mitä itsekunkin lausunnot ovat!
        Tätä voi itsekukin muusikko ja uniikki pohtia tykönään että mitähän tarkoittaa tämä!


    • Minä vaan

      Juuh, yhdyn edelliseen... Tosin, "ulospäinhän" ei täällä anneta yhtikäs mitään... ;D Teretulemast Muaningalle... ;)

    • SE AITO UNIIKKI

      MIETIPPÄ ITE....joo laulun lyriikassa,ei vikaa ole todellakaan,mutta oletko kuunnellu sen loppuun?Se on tarkoitus laittaa ihminen ajattelemaan,toisen ihmisen tärkeyttä,kun se on vielä elossa.(SEKIN ASIA JOKA TAJUTAAN LIIAN MYÖHÄÄN)
      Mutta maanigalla hyvin yleistä,mutta eikös siellä työstetä serkkuja ja pikku-herkkuja koko ajan lisää...joten jospa pysytään asiassa....joko kaikki tietävä ennustaja on löytynyt...??? :)

    • UNIIKKI

      joopa joo..taas yksi aidoista uniikeista....
      aika kova tyyppi herjailemaan, liekö ihan itsellään kokemusta ko. toiminnasta kuin noin hyvin tietää

      • uniikki

        Ketjun aloittajalla taitaa ola kohtuullisen vilkas mielikuvitus, jos ei peräti ihan harhoja, vai mitenkä luokitellaan noita-akkojen todelliseksi luuleminen?


    • UNIIKKI

      Te ootte niin maaninkalaisia :) teidät erottaa,vaikka paikkakuntaa vaihtasitte.Eihän sitä ihminen itseään karkuun pääse missään...ei edes siellä maaningalla,tai ei varsinkaan siellä :) käyttekö rauhassa kaupassa? tai vessassa? kyllä naapuri tietää....
      Kaikki asuu saman polun varrella,tiiviissä yhteisössä ja ennustajan opastuksella.
      "noita-akka" koska oikeita nimiä ei voi käytää.Mutta takaisin tulleista teksteistä,voi päätellä,että asia menee oikeisiin osoitteisiin.Tämä on tärkoitettu just teille,kaikki serkut ja pikku herkut :)

      • UNIIKKI

        Serkkupoikaa ei olekaan näkynyt vähään aikaan


      • UNIIKKI
        UNIIKKI kirjoitti:

        Serkkupoikaa ei olekaan näkynyt vähään aikaan

        Kyllä on vaikea olla itsensä kanssa, eilenkin olin taas käynyt kirjoittelemassa tänne ja ihan asian vierestä.kyllä elämäni ei voisolla vaikeampaa kuin maaninkalaislla se vaan voi olla,työsskin(jos sellainen olisi) varman joutuisin kokeman epävarmuutta;)
        Kypsynyt omaan läsnäolooni itseni kansa


      • Eipä mitään järkee
        UNIIKKI kirjoitti:

        Kyllä on vaikea olla itsensä kanssa, eilenkin olin taas käynyt kirjoittelemassa tänne ja ihan asian vierestä.kyllä elämäni ei voisolla vaikeampaa kuin maaninkalaislla se vaan voi olla,työsskin(jos sellainen olisi) varman joutuisin kokeman epävarmuutta;)
        Kypsynyt omaan läsnäolooni itseni kansa

        Tämä ketju kyllä joutaisi poistaa, yhden sekopään uniikin kirjoituksia pelkästään


    • Asian vierestä

      No just joo, surullisia ihmisiä... Tai elämä on todella köyhää... Mielenkiinnosta eksyin tänne, mut en tuu toiste. Asun Maaningalla, tosin muualta muuttanut ja totuuden nimissä täytyy sanoa et kaiken edellämainitun olen huomannut. :/ Uniikit ja muut sekopäät täällä hääräilee. Siis konkreettisesti täällä ja livenä kylillä.

    • UNIIKKI

      Joo..maaninkahan onkin paikka, jonne kannattaa ehdottomasti pyrkiä, jos ei halua yksityisyyttä,vaan on valmis jakamaan KAIKEN koko kylän kanssa.Hyvät naurut saan kyllä joka kerta,kun käyn vilkasee mitä uutta olis tullu..mut ei, maaninka jurnuttaa paikallaan.Tuulipuku kansa on varmasti ollut ihmeissään uusista asukkaistaan ja teistä jauhetaa jo kaikenlaista..."mukavaa" aivan varmasti.Kannattaa katsoa tarkkaan,ettei takki "vedä" päällä,silloin olet jo raskaana ja neuvoja haetaan kylän vanhimmalta ja viisaimmalta ennustajalta.Mietitään onko tulevan lapsen isä varmasti samassa taloudessa osuva mies,vai onko oma isäntä voinut erehtyä "kauppa" tai "metsästysreissulla"? Siellä näitä "metsästys" miehiä riittää,ihan jo nuoremmalle sukupolvelle on neuvottu ne salat.Onhan se sanontakin olemassa,että pidä ystävät lähellä ja viholliset vielä lähempänä.Eihän sille mitään voi,kun maaninkalainen ennustaja kuuli sen näi:Pidä tuntemattomat kaukana ja pyydä kaikki sukulaiset asumaan naapurustoon.Nyt huonosta kuulosta kärsii siellä kaikki =)

    • ylläpito hoi

      Tämä ketju kyllä joutaisi poistaa, yhden sekopään uniikin kirjoituksia pelkästään

      • OHI KULKIA

        Jos sinua ketju häiritsee,niin miksi kävit lukemassa?uniikki kertoo vaan todellisuuden tuosta pikku paikasta.Mielestäni on hyvä,kun asioista puhutaan rehellisesti.Itse kävin viikonloppuna maaningalla ja kyllä nauraa sai,olin ohikulku matkalainen.Uskon todellakin asoiden olevan niin,miten täällä kerrotaan.


      • Turhia känni jorinoita
        OHI KULKIA kirjoitti:

        Jos sinua ketju häiritsee,niin miksi kävit lukemassa?uniikki kertoo vaan todellisuuden tuosta pikku paikasta.Mielestäni on hyvä,kun asioista puhutaan rehellisesti.Itse kävin viikonloppuna maaningalla ja kyllä nauraa sai,olin ohikulku matkalainen.Uskon todellakin asoiden olevan niin,miten täällä kerrotaan.

        Tämä ketju joutaisi poistaa, yhden sekopään uniikin yksinpuhelua, niinkuin tuo ylläolevakin


    • UNIIKKI

      Jos todellakin olisi niin,että minä yksin täällä juttelisin,niin kyllä tämä olisi poistettu.Mutta,kun tilanne ei ole niin..eikö olekkin jännä juttu =) On hyvä,kun tätä ei poisteta,täältä jokainen pikku maaninkalainen voi tunnistaa itsensä.Eniten säälittää se maaninkalainen,koka laittaa tänne vietiä minun nimimerkilläni,onhan se tietty vaikea keksiä ihan oma nimimerkki....
      Miettikääpä,ettei kukkan ole väittänyt ettei mainitsemani asiat olisi totta...eihän todellisuutta voikkaan kieltää.

    • Sivusta seurannut

      Kyllähän kaikki mitä puhut, siis se aito Uniikki, totta on... ;) Piiri pieni pyörii, lapset, siis Maaninkalaiset siinä hyörii... ;) Pelko persiissä jokaisella joka jonkun viran tai toimen aikanaan saanu suhteilla... Toimiikohan Kuopiossa? Toivotaan et tahti muuttuu, tai sitten ei.

      • Turhia känni jorinoita

        Katohan, oli ihan kaksi kirjoitusta melkein peräkkäin unniikilta pukanna! Pitkäänhän tuo oli jaksanu valvookki!


    • edelleen joku muu

      Heh, sitpä on KAKSI "uniikkia"... Tätäpä juuri tarkoitin, Piiri pieni pyörii... ;D Yksinkertaista sakkia... Kertaa kaksi= Maaninka. ;)

    • edelleen joku muu

      Ja... nimimerkille Turhia känni jorinoita... Toiset tekevät yötyötä,... Ootko aatellu? Kaikki eivät ole KÄNNISSÄ yöllä... ;) Ilmeisesti sinä olet... Aito uniikki muistaakseni oli työtä vailla...???

      • joku muu taas

        ...käyhän se työstä se juominenkin :)


    • Voe minä vuan

      Elähän vuan unniikki sekkoo nuihi persoonien kans, hitsinvimpula kun et näköjään sua eroteltua toesistaan, mennöö kohta piällekkäen:)
      Pittää varmaanni sinun kohta hommata kaks näetä, mitä nämä nyt on nämä, niiiin: näppiksiä:)
      Suap kirjottaa kummallaki käellä sammaa aekaan!
      Siitähä se riemu repiää..vuan iha toenperrää...jaksamista Sinulle, ohan se hankalaa ku muilla voi olla tekemistä tämän yhenni elämä kans, suattikka Sinulla nuihin usseempien:)
      Ja tuo yö aekaan kukkumine se ee oo kyllä terveellistä hommoo pitemmän piälle, ruppee aekanaan muate=)

    • No huh

      Ei oikeesti, pimeetä porukkaa... Ilmankos Maaningan terveysasemalla on ruuhkaa... ;) Ja siellä mt puolella... Taitavat työllistää ihan urakalla Kuopion kaupunkia... ;) Siis täsmennys, jos ei nyt kaikki jo tiedä, palveluthan tuottaa Kuopio.

      • Voe minä vuan tuassi

        ...se koera älähtää, johon kalikka kalahtaa, tuassiisa pukkas meijän iki omalta unniikiltä tilannetievotusta terveyven hoeto palaveluista. Pit iha peukuttoo sitä kun on hyvvee asiata.

        Nimittäen se onnii ihan hyvä niin ei tarvihe immeesten lähtee ehtimään että mistähä niitä löytäs kaekkeen helepommin.

        Muista käävä tännään aekanaan muate, elä kuku puolille öen, jaksat tuassiisa huomenna tulla tänne saetille päevystämmää....ja invormoimaan meitä näestä Muaningan tapahtumista ja immeesistä:)


    • Pit iha peukuttoo;)

      no voe tokkiinsa! muaninka on suomen persereikä;)

      • Minä vuan

        Ettet vuan olis iha ite, se on joka sannoo...


    • Entinen asukas

      Joopa, tälläkin viestiketjulla kumminkin 450 lukukertaa nyt... Aikaslailla suuri prosentti Maaningan lukutaitoisista, tiiä sitten kuin moni todellakin osaa lukea... Tällä ketjulla monet hauskat naurut saanu tutut ympäri Suomen maan. :) Kiva kun osaatte viihdyttää Maaninkalaiset. Ja ihan täällä virtuaalimaailmassa. :) Jatkakaa samaa rataa!

      • minä vuan tuas

        Huomenta unniikki!
        out näköjään taas jaksanna valavoo, enkö minä sanonu että pittää mennä aekanaa muate, jaksaa paremmi kukkua päevällä!


      • Minä vuan tuas

        Terve, out taennu ite unniikki käävä tiällä päevystämässä, ei taeja olla paljo muuta hommoo sulla ;)


      • Turhia känni jorinoita
        Minä vuan tuas kirjoitti:

        Terve, out taennu ite unniikki käävä tiällä päevystämässä, ei taeja olla paljo muuta hommoo sulla ;)

        Joo 450 lukukertaa, yritähän käydä vielä muutama kerta niin saat 500 kertaa täyteen, sitten voit onnitella itseäsi siitä että olet jaksanutkin käydä niin monta kertaa täällä, säälittävää, hommaa elämä itsellesi niin ei tarvitse roikkua keskustelu palstoilla vastailemassa itselleen!


      • Hssss....
        Turhia känni jorinoita kirjoitti:

        Joo 450 lukukertaa, yritähän käydä vielä muutama kerta niin saat 500 kertaa täyteen, sitten voit onnitella itseäsi siitä että olet jaksanutkin käydä niin monta kertaa täällä, säälittävää, hommaa elämä itsellesi niin ei tarvitse roikkua keskustelu palstoilla vastailemassa itselleen!

        Taitaapi muutama muukin roikkua... :o


    • Minä vuan tuas

      no voi tokkiinsa.

    • Oooo.

      Vaan ettepä tiedä mitä Maaninkalaisen vuokraisännän talossa tapahtuu, Juankoskella, se vasta hullua onkin :)

      • Ihanko totta?

        Niinkö


      • nähty ja kuultu
        Ihanko totta? kirjoitti:

        Niinkö

        Totta on.


      • utelen
        nähty ja kuultu kirjoitti:

        Totta on.

        Ei kai koettu?


    • Minä vaan

      Mut hei 626... Ahkeraa sakkia... ;D

      • Sinä taas

        Mut hei montako on sun omaa lukukertaa, 600 about, ahkera olet!!


      • On ne
        Sinä taas kirjoitti:

        Mut hei montako on sun omaa lukukertaa, 600 about, ahkera olet!!

        Heh heh....aika hyvä


      • sivullinen1
        Sinä taas kirjoitti:

        Mut hei montako on sun omaa lukukertaa, 600 about, ahkera olet!!

        Taitaa moni muukin olla... ;DDD Tästä ketjusta puhutaan Suomi24 sivuston ulkopuolellakin... ;) Heh, monta keskustelun seuraajaa...


    • Minä vuan tuas

      no voi tokkiinsa.

    • kehtuuttaa

      Siis yks ja sama immeinen ittekseen huutelee ja vastailee... Voi poloista. ;)

    • lappalainen2

      Tapasin Muaninkalaisen Utsjoella, kertoi tästä ketjusta... On menneen ja nykyisen vuoden uutistapahtuma... Maaningalla. ;D

      • Turha jätkä on

        Ja höpö höpö, vielä jaksat katjun aloittaja hehkuttaa itseäsi, pelle!


    • tokkiinsa

      no voi tokkiinsa. katjun aloittaja;)

    • love and peace.. juuri kohta tuun sinne lomalle useaksi viikoksi.. ei riiellä ollaan vaan love and peace !!!!

    • nuori2

      maaningan satamassa asuu hullu läski

    • tokkiinsa.

      no voi tokkiinsa.

    • huiluuruppeema

      no voi tokkiinsa.

    • tokkiinsa...

      no jo on tokkiinsa.

    • minaaaax

      maaningan satamassa asuuu kylän paras ihminen :) haistakaa te muut vaan paska:D:D:D:D:D

    • on tokkiinsa

      muuta mualle muaniggalle!

    • minä vuan tuas

      jäi vuan tuas liäkkeet ottamata.

    • minä vuan tuas

      minä vuan tuas

    • ei enää uutta

      voe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe tokkiisavoe
      eiköhän se tämän ketjun anti ollut tässä, toivottavasti poistetaan koko ketju.

    • no jo on tokkiinsa

      toivottavasti ei poisteta koko ketjua! no jo on tokkiinsa!

    • jo on lissee

      jo on tokkiinsa. taes jiähä sulta tuas liäkkeet ottamata. ota ihmeessä.

    • no jo on tokkiinsa

      jo on tokkiinsa! et kae ottana nokkiinsa? taes jiähä sulta tuas liäkkeet ottamata. ota ihmeessä!

    • lääke

      No ny ne on totaalisesti seonneet... ;D Mitähän lie narkkareita ku noista lääkkeistä höpisevät...??? ;)

    • liäkär

      taes jiähä sulta tuas liäkkeet ottamata.

    • liäkär

      jo on tokkiinsa! et kae ottana nokkiinsa? taes jiähä sulta tuas liäkkeet ottamata. ota ihmeessä!

    • et kae ottana

      jo on tokkiinsa!

    • et kae ottana

      et kae ottana

    • tokkiinsa

      no voi tokkiinsa.

    • jo on

      jo on tokkiinsa!

    • et kae ottana

      tokkiinsa

    • liäkär

      jo on tokkiinsa!

    • Liäkkeet

      No mut hei! Se joka tätä viestiketjua vieläkin jaksaa päivystää, huomaatteko et ollan siel savon rektumissa...? ;)

    • liäkär

      peräsuolessa= muaninka=paksusuolen loppuosa....;) jo on tokkiinsa!

    • Liäkkeet

      jo on tokkiinsa.

    • huiluu

      liäkär miäree tokkiinsa mualle huiluu ruppeeman... jo on tokkiinsa...

    • UNIIKKI =) NRO. 1

      " Pysty metsää ja aukeeta peltoo, maisema herättää Jumalan pelkoo,siellä taivas roikkuu uhkaavana Maaninkalaisten yllä "
      Näin maanigalla =)
      Silmällä pidän tänne tulevia viestejä koko ajan...kivä nähdä,kun viestit on menneet ihan loppuun asti ... perille =) Sehän minulla oli tarkoituskin.

      " Olet vanha ja kieroutunut sydän,kyllästynyt tähän sukutäyteiseen kylään"....
      Kun vain maltat mielesi pääset mun kommenteihin KYLLÄ....."

    • MUANINJA

      no voe tokkiinsa.

    • MUANINJA

      MUANINJA

    • no voe tokkiinsa

      MUANINJA

    • MUANINJA

      peräsuolessa= muaninka=paksusuolen loppuosa....;) jo on tokkiinsa.

    • no voe tokkiinsa

      MUANINJA

      • muaninja

        muaninja;)


      • muaninja

        muaninja;)


    • entiiäenOOapi

      oes se APILLA vastaus...API tietää!!!

    • Anonyymi

      Paikka jonne ei tavan kuolevainen muuta/asu. On varmasti myös monia muita samanlaisia "paikkoja" ja olen myös nähnyt. mutta tämä vetää sen pisimmän.....korren

    • Anonyymi

      Kyl on sellanen persläpi koko kyläpahanen. Onneks uutta verta tulee maaningan lähiöihin niin mennään lähemmäksi sivistystä. Ei tarvii hokea että mitä serkumpi sen herkumpi.

    • Anonyymi

      Vanha aloitus, mutta .. maaninkalaiset ovat nyt ja aina olleet persoja viinalle. Suhteita porukalla on limittäin ja lomittain, aina kun mahdollista myös ulkopaikkakuntalaisten kanssa.

      • Anonyymi

        Tässä mielessä en ihmettele, että 90% väestä on ainakin tietämättään sukua toisilleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä mielessä en ihmettele, että 90% väestä on ainakin tietämättään sukua toisilleen.

        No Mitähän tästä serkku-herkku-syndroomasta käytännössä seuraa? Miten se näkyy katukuvassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Mitähän tästä serkku-herkku-syndroomasta käytännössä seuraa? Miten se näkyy katukuvassa?

        Esim. Kierosilmäisyyttä.


    • Anonyymi

      Tämä on se kuuluisa paikka. Jumalan selän takana

      • Anonyymi

        Yks on aenakin lentänä pesästä pois. Mitenkä lie siellä etelässä pärjöö


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe