Paltamon Narkit

aloitetaanpa tämmöinenkin keskustelu kun Kajaaninkin puolella on, ja Kainari kirjoitti,e ttä huumeita on koko Kainuussa. Me tiedämme kyllä että paltamossa on sio ongelma, mutta nythän heitä on yksi vähemmän kun oli lopettanut itsensä. Liekö hyvä vai huono asia ?? Kuinkahan monta tulee tilalle..
71531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kuka on lusikan nakannu nurkkaan.

Äänestä

Toivottavast ei ole korvattavissa
Onhan se meille vanhemmille surullista, mutta,
Ajakoon ittensä mäkeen tai imeköön muita spiideään,
Tulihan tuota nuoruudessa oltua "suurinpiirtein" samanlainen:
Eli yritin minäkin rikkoa rajoja -
jos ei ole kotona opetusta ja valvontaa

Äänestä

paltis on karmeeee mesta asua....

Äänestä

oon ihmetelly kun Kummasti nuilla on tavallisia kunnon kansalaisia kavereinakin ja vielä vanhempia että missä järki näillä joilla myös omia lapsia,suojeluvaisto olematon.? Vielä katuuvat kun joskus sekona jotain tekeevät tai kiristää jollain kun oma etu niillä narkeille tärkein.

Äänestä

jo ollut Kainuussakin ainaskin v. 1988 alkaen, pienissä piireissä monissa kunnissa jatkuen kokoajan eteenpäin nuorison kasvettua...vanhempien vanhennettua ja lapsien kasvettua, jatkumoa...kokoajan...hirveitä asioita sitten tapahtuu kaikille...
kuka sen pysäyttäisi lapsiemme takia????

tulevat kuntien ehdokkaat, ottakaapa selvää pysäyttäksenne nuo asiat tavalla tai toisella, viimeinkin...niin Paltamossa kuin koko Kainuun kunnissa!
hätähuuto niin vanhemmille kuin heidän lapsilleen ja tulevalle sukupolvelle!
Kärsimyksien pitää jo loppua, nyt eikä huomenna!

Pelastakaa lapsenne edes!
Toisen kunnan edustaja kertoo nyt asioiden todellisuuden laidan!

Itse en ole ao. jutussa mukana koskaan ollut, mutta läheisiä ollut joskus, ovat siellä mistä ei paluuta ole enää!

Äänestä

Kyllähän palttammossa narkkeja piisaa. Näin on aina ollut ja tulloopi aina olemahan tosijjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


+pö kirjoitti:

aloitetaanpa tämmöinenkin keskustelu kun Kajaaninkin puolella on, ja Kainari kirjoitti,e ttä huumeita on koko Kainuussa. Me tiedämme kyllä että paltamossa on sio ongelma, mutta nythän heitä on yksi vähemmän kun oli lopettanut itsensä. Liekö hyvä vai huono asia ?? Kuinkahan monta tulee tilalle..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu