Olin ihan aina yksin. Nykyään olen maaninen, äkkipikainen ja kroonisesti masentunut.
Olen 25 ja alan vasta nyt älytä miten ihmisten kanssa pitäisi olla eikä siitä ole mulle enää mitään iloa kun ei ole niitä kymmenen vuotta sitten kehitettyjä ystävyys- ja parisuhteita. Muilla tämän ikäisillä akoilla (jopa tyhmillä, rumilla ja epäsosiaalisillakin) on kolme kakaraa ja ne juhlivat kymmenvuotishääpäiviä.
Mä en ikinä kelpaa kenellekään mihinkään muuhun kuin pelkkään panemiseen. En älyä mistään mitään enkä osaa mitään joten en voi tehdä mitään työtäkään, varsinkaan kun kaikki ihmiset vihaavat mua kun en ole iloinen ja sosiaalinen.
Olen 25 ja alan vasta nyt älytä miten ihmisten kanssa pitäisi olla eikä siitä ole mulle enää mitään iloa kun ei ole niitä kymmenen vuotta sitten kehitettyjä ystävyys- ja parisuhteita. Muilla tämän ikäisillä akoilla (jopa tyhmillä, rumilla ja epäsosiaalisillakin) on kolme kakaraa ja ne juhlivat kymmenvuotishääpäiviä.
Mä en ikinä kelpaa kenellekään mihinkään muuhun kuin pelkkään panemiseen. En älyä mistään mitään enkä osaa mitään joten en voi tehdä mitään työtäkään, varsinkaan kun kaikki ihmiset vihaavat mua kun en ole iloinen ja sosiaalinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei se huostaanotto olisi sinua mihinkään muuttanut. Samana olisit pysynyt.
Kuten nytkin...omista ongelmistaan voi syyttää aina muita, mutta nin ne ongelmat vain mukana seuraavat.
No olis se sen muuttanut ettei olis tarvinnu olla ihan aina yksin.
Niinkö meinaat? Kuka se on nytkään pakottanut yksin olemaan? Eikö edes koulussa ole muita ihmisiä näkynyt?
No ehkä vanhemmat jotka ei oo välittäneet hevonpersettä. Ja sosiaalisuus opitaan kotona.
Mikset alkaisi kehittämään niitä suhteita vaikka heti? Ei tarvi olla sosiaalinen, sillä juurihan itse sanoit että epäsosiaalisillakin akoilla on kolme kakaraa ja kymmenvuotishääpäiviä.
Sitäpaitsi Suomessa on paljon epäsosiaalisia ja surullisia miehiä, joista joku varmasti ihastuisi sinuun syvemminkin. Itsekin kuulun näihin. En tosin ole kaikenaikaa surullinen.
Kuka nyt tuollaiseen mieheen voisi ihastua, saati sitten rakastua? Hyh.
Kaikki massasta poikkeavat naiset.
Minut otettiin huostaan 9 vuotiaana. Ja nyt 37 vuotiaana mulla ei ole yhtään kaveria, ei töitä eikä mitään muutakaan. Eipä se huostaanotto mun elämää ole parantanut. Nuorena olin kyllä sosiaalinen ja oli kavereita mut ei ei enään 10 vuoteen.
No älä sitten "anna" miehille enää.
Niin ja miksi sitten olit siihen aikaan aina yksin?
No enhän mä saatana annakaan niille. Ja miten lapsi muka voi valita että tapaako ihmisiä vai ei? Olin yksin kun ketään ei kiinnostanu huolehtia jostain hyödyttömästä kakarasta. Koulussa oli kavereita aluksi mutta sitten en enää osannut olla ihmisten kanssa, murrosiässä tuli masennusta yms.
Mulla sama juttu kuin sinulla,yksinäinen lapsuus. Lisäksi olin koulukiusattu koko kouluajan koska olin hiljainen ja epäsosiaalinen. 27 vuotiaana sairastuin paniikkihäiriöön ja siis masennusta ja ahdistusta oli ollut koko ikäni ennen sitä. Nyt olen 34 ja nyt vasta tavannut minulle hyvän miehen ja elämä on alkanut olemaan mitä ihanimpaa!vaikka vieläkin on joka toinen hetki ajatuksissa etten ansaitse tällaista ja että saan kuitenki nokilleni jne, en voi uskoa tätä tämänhetkistä tilannetta todeksi että olen tosi onnellinen!
niin että tsemppiä vaan!kyllä se siitä ajan kanssa! Munkin kaikilla kavereilla on suhteet jo useamman kymmenen vuoden takaa ja lapsia yms ja itse vasta alkutekijöissä, jos edes lapsia haluan!
pelkään että siirrän ahdistukseni,paniikkini ja masennukseni lapseen...joten en usko että haluan lasta ollenkaan.
kaikkien ei tarvi noudattaa sitä yhtä kaavaa :)
Mikä laki määrää sen miten ihmisten kanssa pitäisi olla? Minä ainakin ajattelen ettei kukaan ole täydellinen eikä tiedä kaikkea - paitsi ne, jotka luulevat tai esittävät tietävänsä. Tai ehkä se sääntökirja löytyy Raamatun välistä, mutta veikkaan että vain samanmieliset hyväksyvät mieleisestään lähteestä peräisin olevat oletukset. Entä se älykkyys? "Sosiaalisethan" ne ovatkin niitä yli-ihmisiä.
Mielestäni toisten kanssa voi olla joko a) näyttelijä täydellisessä roolissa b) oma itsensä vajavaisuuksin.
10 vuotta on pitkä aika, mutta vain kymmenen 70 vuodesta. Jos tänään tajuat yhden asian ja oletat sen oppimisen tai kokemuksen olevan myöhäistä, löydät pian toisen joukon asioita, joita sinulta odotetaan. Kun sitten harmittelet, että et osaa niitäkään et varmaan tule kokeilleeksi.
Kun myöhemmin ymmärrät, että näinkö tämä menikin ja ajattelet että se on sitten myöhäistä, olet muodostanut mallin mieleesi. Siitä poisoppiminen tapahtuu vain tekemällä asiat toisin.
Sitten kun lähdet tekemään asioita toisin, taistelet ajatuksiesi kanssa, sekä niiden, jotka ovat erimieltä, tai haluavat olla. Voit olla varma, että törmäät ihmisiin, jotka käyttävät kaikki keinonsa puolustaakseen omaa kantaansa, tai vähät välittävät kannastasi.
Jos olet kokenut, että et ole hyvä toimimaan ihmisten kanssa, löydät varmasti ihmisen, joka sanoo, että sinun pitäisi muuttua, että vuorovaikutustaidoissasi on hiomista, että et ole vieläkään valmis, että olet sellainen tönkkö, että voisit käydä vaikka terapiassa hankkimassa niitä puuttuvu taitoja, että ... Toisaalta, et tarvitse itsesi arvostelemiseen muita vaan riittää, että funtsit asiasi näin.
Onneksi me kaikki emme ole sellaisia. Onneksi kaikilla on huonoja päiviä, onneksi vain toisinaan päästämme suusta tönkköjä ajatuksia. Se on vähän siitäkin kiinni, että miten sen nyt ottaa... Minä en osaa lukea toisten ajatuksia, mutta toiset väittävät osaavansa...
Kun sitten mielesi on harjaantunut kielteisten kokemusten ja ajatusten pesäksi ja koet ne uudet asiat asioiksi, joita et hallitse, ja kun menet jonnekin valittamaan että et osaa sitä ja tätä, saat aika varmasti aina jostain vastauksen että kyllä se siitä, tai nyt on myöhäistä... Eikun eläkkeelle vain... Ja sitten muodostat ajatusvirtasi näistä.
Mihin jäi se harrastus, liikunta, hyvä ruokavalio, nettitreffit... Ainiin, ne työt, se työpaikan hakeminen, kun pitäisi tuoda esille vahvuuksia, mut kun mä osaan vain, tai siis tiedän etten osaa tätäkään ...
Ei kannata asettaa itselle ylisuuria tavoitteita, eikä pidä antaa sitä nautintoa myöskään toisille. Teet sen minkä osaat ja opit loput myöhemmin. Olet kiinnostunut, haluat oppia, pitäydyt rajoissa ja hyväksyt tekemäsi virheet sekä annat itsellesi anteeksi. Kieltäydyt ajattelemasta ettet osaa ja ajattelet että olet hyvä oppimaan.
Ehkei sinulla ole tutkintoa, mutta haetkin niitä käytännön töitä, joita opitaan tekemällä. Tai sitten on se ammatti tai tutkinto, mutta et tiedä miten sitten työssä... Teet sen minkä osaat, kysyt toisilta, kokeilet, teet hermostumatta ja hätäilemättä. Haet töitä ja kerrot olevasi kiinnostunut... Jos he vaativat sitä ja tätä ja tuota, voit sopeutua tilanteen mukaan. Ehkä oletkin halukas oppimaan, tai ehkä he ovat aivan väärää sakkia että ei muuta kuin pyörittelee silmiäsi ja sanot että siis mitä, täh?
Siis jos töitä ei tahdo löytyä ja se mitä sinulle tarjotaan ei kiinnosta, voit a) kokeilla ja oppia b) olla kiltti ja tulla hyväksikäytetyksi. Ehkei kaikki mene aina oman ymmärryksen mukaan kun on niitä uber-ihmisiä, jotka muistavat vain oman kantansa ja puolustavat sitä henkeen ja vereen. Kannattaa muistaa, että Suomi on iso maa ja ihmisiä täältä löytyy. Eivätkä he kaikki tunne toisiaan ja ole samaa mieltä kaikesta.
Jos ei ole töitä niin vitut niistä. Ei yhteiskunnan pyörittäminen ole sinun kontollasi. Vaaleissa voit äänestää, mutta jos työntekijät ja työnantajat ovat tehneet järjestelmän sellaiseksi, että töitä, jotka elättäisivät sinut ei ole, et anna asian viedä koko päivääsi. Teet sen minkä katsot tarpeelliseksi. Käyt lenkillä, kaupassa ja etsit kaverit vaikka netistä.
Tai, jos olet masennuksen takia eläkkeellä... Voit olla varma, että se masentumisesi ei muuta työelämän ja aikuisten sääntökirjoja. Valituskierros tuo hetkeksi helpotusta, mutta sitä ei kannata tehdä jatkuvasti. Ole huoletta ja pane koko työ-, opiskelu- ja perhe/ystävyyselämät romukoppaan. Puhdista pöytä ja aloita alusta. Mene lenkille tai panolle. Hanki uusi harrastus... Siis hei, oikeesti 25-v on vielä nuori. Kaikkea voit vielä oppia. Uuden ammatin, harrastuksen, hankkia kaverin, ystävän, panoseuraa, perheen... Vaihda maisemaa ja etsi uusia tuttavuuksia. Ole sellainen kuin olet vajavuuksin, mutta ole tyytyväinen ja anna toisten olla myös tyytyväisiä itseensä.
Jos tuntuu, ettet voi sanoa että moi, olen kroonisesti masentunut, mites sä? Voit jättää sen alun pois. Ei meitä oikeesti kiinnosta oletko vai etkö ole. Niitä uber ihmisiä nyt kiinnostaa vain oma napa. Tee valinta ja tutustu meihin.
"Olen 25 ja alan vasta nyt älytä miten ihmisten kanssa pitäisi olla"
Olen kohta 34 enkä usko että tulen ikinä elämässä ymmärtämään täysin miten tätä peliä tulisi pelata.
"Muilla tämän ikäisillä akoilla (jopa tyhmillä, rumilla ja epäsosiaalisillakin) on kolme kakaraa ja ne juhlivat kymmenvuotishääpäiviä."
"varsinkaan kun kaikki ihmiset vihaavat mua kun en ole iloinen ja sosiaalinen."
Vertaat omaa elämääsi muiden elämään. Tämä on tuo ihmisen elämään hyvin paljon ongelmia. Jos pyrit apinoimaan muita, vihataan sinua aivan varmasti koska et tällöin tuo yhteiskuntaan mitään uutta. Jos valehtelet ystäviesi menneen häihin 15 vuotiaana, eivät ystäväsi varmasti pidä tästä. Ei mikään ihme että sinua vihataan kun valehtelet heistä.
"Olen 25 ja alan vasta nyt älytä"
"En älyä mistään mitään"
Jos nyt älyäisit vaikkapa alkuun lopettaa tuon valehtelun. Nuo lauseet ovat ristiriidassa keskenään joten jompikumpi lause on valhetta. Jos lopettaisit itsesäälin ja miettisit mitä haluat elämälläsi tehdä. Jos kaipaat lapsia ja häitä niin eihän susta tarvii silloin ollakaan mihinkään muuhun kuin panemiseen. Jos haluat saavuttaa jotain muuta elämässäsi kuin panopuunaseman, ryhdy opiskelemaan. Jos vaikka alkuun alkaisit opiskelemaan itseäsi.
Itsetunto - tai sen puute - kehittyy varhaislapsuudessa. Sosiaalisuus - tai sen puute - tulee hieman myöhemmin. Jos vanhemmat ovat kykenemättömiä rakastamaan lasta, ja kehumaan eikä aina vain moittimaan, mollaamaan, nöyryyttämään, mitätöimään, - niin siitä kärsii koko lopun ikäänsä.
Omat vanhempani olivat ankaran uskonnollisia. "Kasvatus"-keinoihin kuului ankara kurittaminen. Sen olisi jotenkin voinut hyväksyä, jos siinä olisi ollut minkäänlaista logiikkaa. Se vain on niin, että "joka lasta piestä tahtoo, se aina syitä löytää".
Tokihan ympäristö näki, että meillä ei ole kaikki kohdallaan. Mutta he eivät välittäneet. Tässä sitä nyt ollaan: 55-vuotiaana, ja yli kymmenen vuotta eläkkeellä. Minulla olisi lahjoja vaikka mihin, mutta varhaislapsuuden traumat heikentävät keskittymis- sekä stressinsietokykyä.
Olisipa minut lapsena sijoitettu hyvään, rakastavaan kotiin!
Olen vielä hyvinkin nuori. Etsi apua ja löydä oma itsesi. Se on sinulta hukassa, mutta ei ikuisesti poissa. Älä alista tiseäsi vain panopuuksi.
Noh minulle ainakin aloittajan seura kelpaisi kuvauksen perusteella. Joskin kuvaus panemisesta kuulostaa siltä että saattaa olla hieman liian siveettömästä tapauksesta kyse, mutta muilta osin..
Tai sitten aina olisi voinut käydä niin, että olisi joutunut vain pahempaan paikkaan. Sijaiskodissa käytetty seksuaalisesti hyväksi. Näitähän aina riittää.
Tai laitokseen, jossa nuoria kohdellaan kaltoin. Siksihän ne nuoret nistä paikoista karkailevat, kun niitä kohdellaan niissä huonosti ja väkivaltaisesti. Taas oli uutinen, kun sossu kiinniotti nuorisokodista karanneen nuoren kuristamalla.
Sitten olisi asiat vielä pahemmin kuin nyt. Näin lohdutan itseäni.
Kiintymyssuhdevauriot syntyy niin varhain että huostaanotto ei välttämättä niitä voi estää. Ja myös onnellisen lapsuuden kokenut voi myöhemmin kokea jotain mikä saa eristäytymään ja etääntymään ihmisistä. Näin käynyt itselleni. Lähden kuitenkin siitä että yritän kovasti miettiä mikä minussa aiheuttaa sen että jään yksin. En sysää syytä menneisyyden syyksi ja passiivisena valita kun elämä kohdellut kaltoin. Ehkä en koskaan löydä ratkaisua miksi olen yksin mutta tiedän ainakin yrittäneeni.