Löysin nyt paikan missä (toivottavasti) voin puhua tästä ihanasta uusperheen elämästä ja saan kommentteja ja mielipiteitä takaisinkin päin...
Olen ollut nyt 3 vuotta naimisissa mieheni kanssa. Meillä molemmilla on aiemmista suhteista lapset. Ja nyt suurten odotusten ja tostisesti suurten kyynelten jälkeen pieni tyttö.
Perhe-elämämme on ihan mukavaa ja harmonista, jos tilannetta katsoisi ulkoupolelta. Uusperheemme näyttäisi varmasti unelma sellaiselta.
Mutta ongelmaksi on jo alusta asti tullut mieheni ex-vaimo.
hän ei vain voi ymmärtää sitä, että en ole edes halukas olemaan ÄITI hänen lapselleen, hänellähän on jo äiti. Ja oma äiti on aina kaikista rakkain, ei kai sitä kukaan epäile.
Mutta jostain syystä minä teen tämän äidin mielestä ihan kaiken väärin.
Joka asiasta varmasti löytyy jotain mainittavaa.
Jopa ne vaatteet joita tuolle mieheni lapselle ostan (meidän kotiin) ovat äidin mielestä kamalia.
Lapsi on meillä yhtä paljon kuin äidillään.
Tilanne on ollut sama koko ajan. Naamatusten äiti on oikein ystävällinen (yleensä), mutta kyllä ihminen aistii milloin tämä ystävällisyys on teennäistä. Ja se satuttaa vielä enemmän kuin, että olisi sitten avoimesti nuivea.
Minä olen ollut kotiäitinä jonkin aikaa, koska lapset aloittivat koulun yms. Ja pieni tyttäremme syntyi.
Hoidin päivittäin kaikkia perheen lapsia. Toimimme näin, että mieheni voisi rauhassa käydä töissä; ex-vaimo samaten ja että muut lapset saisivat tulla kouluistaan kotiin suoraan.
Tästäkin asiasta sai sitten itselleen vain pahan mielen. Niinkuin ihan kaikesta muustakin.
Joskus tuntuu, että tällä naisella on vain tarkoituksena hajottaa tämäkin perhe.
Koskaan en ole ollut hänelle ilkeä vaan aina yrittänyt toimia rauhallisesti.
peiliinkin olen katsellut enemmän kuin usein ja etsinyt sitä vikaa sieltäkin. Ainoa minkä keksin oli se, että haluan olla kotona nyt lasten kanssa ja olla heille läsnä.
Rakastan tuota mieheni lasta kamalasti ja hän on minulle yhtälailla perheenjäsen kuin muutkin.
Lapsen ja minun välit ovat hyvät ja luottamukselliset. Siitä olen iloinen ja sehän on kuitenkin tärkeää.
Silti tuo entinen rouva saa minut välillä todella ahdistuneeksi, enkä aina viitsisi miehellenikään siitä valittaa. Olen jo miettinyt eroa (ihan tuon naisen takia), mutta kun rakastan miestänikin. Enkä haluaisi lapsillekaan uutta eroa elämään...
mutta jos se äiti vaikka muuttaisi toiseen maahan :), mutta se sitten rikkoisi tuota lasta, jonka he ovat yhdessä maailmaan saattaneet...
Niin, mikä neuvoksi?
Onko vain alistuttava, oman hyvinvoinnin kustannuksella pahaksi äitipuoleksi (joka en äidin mielestä voi olla, koska hän on vielä elossa...kertoi näin omalle pojalleenkin kun tämä oli 5v....)
Kertokaa omia mielipiteitänne ja jos löytyisi ihan kokemuksia samasta aiheesta.
Niin ja ex-vaimojen kommentit olisivat myös tervetyulleita.
Tiedän, että valataosa pystyy hyväksymään miehen/vaimon uuden parisuhteen, mutta on niitäkin jotka eivät siihen kykene...
Olen ollut nyt 3 vuotta naimisissa mieheni kanssa. Meillä molemmilla on aiemmista suhteista lapset. Ja nyt suurten odotusten ja tostisesti suurten kyynelten jälkeen pieni tyttö.
Perhe-elämämme on ihan mukavaa ja harmonista, jos tilannetta katsoisi ulkoupolelta. Uusperheemme näyttäisi varmasti unelma sellaiselta.
Mutta ongelmaksi on jo alusta asti tullut mieheni ex-vaimo.
hän ei vain voi ymmärtää sitä, että en ole edes halukas olemaan ÄITI hänen lapselleen, hänellähän on jo äiti. Ja oma äiti on aina kaikista rakkain, ei kai sitä kukaan epäile.
Mutta jostain syystä minä teen tämän äidin mielestä ihan kaiken väärin.
Joka asiasta varmasti löytyy jotain mainittavaa.
Jopa ne vaatteet joita tuolle mieheni lapselle ostan (meidän kotiin) ovat äidin mielestä kamalia.
Lapsi on meillä yhtä paljon kuin äidillään.
Tilanne on ollut sama koko ajan. Naamatusten äiti on oikein ystävällinen (yleensä), mutta kyllä ihminen aistii milloin tämä ystävällisyys on teennäistä. Ja se satuttaa vielä enemmän kuin, että olisi sitten avoimesti nuivea.
Minä olen ollut kotiäitinä jonkin aikaa, koska lapset aloittivat koulun yms. Ja pieni tyttäremme syntyi.
Hoidin päivittäin kaikkia perheen lapsia. Toimimme näin, että mieheni voisi rauhassa käydä töissä; ex-vaimo samaten ja että muut lapset saisivat tulla kouluistaan kotiin suoraan.
Tästäkin asiasta sai sitten itselleen vain pahan mielen. Niinkuin ihan kaikesta muustakin.
Joskus tuntuu, että tällä naisella on vain tarkoituksena hajottaa tämäkin perhe.
Koskaan en ole ollut hänelle ilkeä vaan aina yrittänyt toimia rauhallisesti.
peiliinkin olen katsellut enemmän kuin usein ja etsinyt sitä vikaa sieltäkin. Ainoa minkä keksin oli se, että haluan olla kotona nyt lasten kanssa ja olla heille läsnä.
Rakastan tuota mieheni lasta kamalasti ja hän on minulle yhtälailla perheenjäsen kuin muutkin.
Lapsen ja minun välit ovat hyvät ja luottamukselliset. Siitä olen iloinen ja sehän on kuitenkin tärkeää.
Silti tuo entinen rouva saa minut välillä todella ahdistuneeksi, enkä aina viitsisi miehellenikään siitä valittaa. Olen jo miettinyt eroa (ihan tuon naisen takia), mutta kun rakastan miestänikin. Enkä haluaisi lapsillekaan uutta eroa elämään...
mutta jos se äiti vaikka muuttaisi toiseen maahan :), mutta se sitten rikkoisi tuota lasta, jonka he ovat yhdessä maailmaan saattaneet...
Niin, mikä neuvoksi?
Onko vain alistuttava, oman hyvinvoinnin kustannuksella pahaksi äitipuoleksi (joka en äidin mielestä voi olla, koska hän on vielä elossa...kertoi näin omalle pojalleenkin kun tämä oli 5v....)
Kertokaa omia mielipiteitänne ja jos löytyisi ihan kokemuksia samasta aiheesta.
Niin ja ex-vaimojen kommentit olisivat myös tervetyulleita.
Tiedän, että valataosa pystyy hyväksymään miehen/vaimon uuden parisuhteen, mutta on niitäkin jotka eivät siihen kykene...
Vastaukset 10
Vanhimmat
En oikeastaan kuvannut tilanteita sen tarkemmin...
esim. lapsen koulun juhlaan lähdöstä äiti oli sitä mieltä, että" se on tarkoitettu vain vanhemmille eli sinne ei mitkään velipuolet ja äitipuolet tule vaan me mennään ihan omana perheenä..." MINÄ PERHEENÄ???
Minulla on paljon vastuuta lapsesta (se on hyvä asia), mutta mistään mitä teen ei löydy mitään hyvää äidin mielestä.
Oma lapseni käy välillä leikkimässä puolisisaruksen kanssa exän luona, mutta yleensä on pahalla mielellä tullessaan sitten kotiin. Joatin siellä siis tapahtuu, mutta lapsi ei oikein sano mitä.
Viimeksi lapset menivät sinne yhdessä hetkeksi leikkimään ja jo ovesta sisälle päästyään äiti oli riisuttanut lapsensa vaatteet "noi sukatkin on niin kamalat et riisu nekin" ja vaihdattanut äidin kodin vaatteet lapselle. Omani koki tuon tilanteen tosi ahdistavana, koska ne vaatteet jotka toisella oli päällä olivat minun ostamiani. Omani mielestä se oli rumasti tehty minua kohtaan. Eli oma lapsenikin huomaa tuon käytöksen. ja omani ei ole vielä iso lapsi. Koulutietä aloittava vasta.
Sosiaalitoimi on sitä mieltä, että lapsen edun mukaista olisi, että lapsi muuttaisi kokonaan meille. Mutta yhteiskunta on edelleen kokolailla sitä mieltä, että äiti on aina äiti. Ja siksi arveluttaa lähteä asiaa vatvomaan oikeuden eteen.
Äiti unohtaa kertoa meille kovasti paljon lapseen liittyviä asioita. Aikanaan hän sai raivokohatuksen lapsensa päiväkodin hlökunnalle, koska nämä olivat luovuttaneet lapsen paperit miehelleni hoitopaikkaa vaihdettaessa.
Tosin tuolloin selvisi kaikenlaisia tarinoita mitä äiti oli lapsen isästä kertoillut päiväkotiin. Siis valheita. Ja ihme rajoituksia.
Meidän perhe elää täysin äidin aikataulujen mukaan, koska hän on erityisen taitava järjestämään asiat niin ettemme edes huomaa, että jälleen taivuimme siihen mitä tämä nainen oli itse omaan elämäänsä suunnitellut.
Onneksi meillä on nyt erittäin pätevä asianajaja, joka alkaa hiljalleen selvitellä muutosta lapsen asumiseen...
Mutta kyllä se vaan on tosi painostavaa tämä elämä välillä. Olen jo miettinyt, että minun on pakko kohta päästä johonkin vihanpurkuterapiaan....
Ymmärtäisin paremmin tuon naisen käytöksen jos olisin itse lapseton nainen ja jotenkin olisin kehno hoitamaan lapsen asoita. Mutta kun asia on niin, että minä olen se joka lapsen elämän turvaa ja asiat järjestää. Jopa tuo lapsi luottaa siihen...
Miehen exä saattaa vaan olla kateellinen sinulle ja mustasukkainen omasta lapsestaan. Ehkä häntä harmittaa sekin, että miehellä on uusi suhde ja uusi lapsi - ehkä hän olisi toivonut, että miehen elämä olisi eron jälkeen kurjaa ja yksinäistä. Mutta mies hallitseekin elämänsä ja on onnellinen ja on läytänyt uuden kumppanin.
Ehkä exä ei osaa ajatella, että se, mitä annat hänen lapselleen ei ole pois häneltä eikä tee häntä huonommaksi kasvattajaksi. Hän ehkä kokee jonkinlaisen kilpailuaseteleman.
Mitä tulee noihin vaatteisiin: anna olla. Sano omalle lapsellesi, että jokainen äiti vaatettaa omat lapsensa oman makunsa mukaisesti ja se mikä sinusta on nättiä, ei ole nättiä jonkun toisen mielestä.
No, tässä voi olla kyse siitäkin, että KAIKKI sinun hankkimat vaatteet ovat yhtäkaikki kammottavan näköisiä exän mielestä..
Miksi sinun lapsesi menee miehesi exän luo? Jos joka kerta tulee paha mieli, eikö ole parasta että sinä puhallat sen pelin poikki? Miksi et suoraan sano lapsellesi, joka kuitenkin on jo iso ja ymmärtää asioita: koska joka kerta sinulle tulee paha mieli siellä käydessäsi (miehesi lasten luona käydessään) on parempi ettet mene sinne vähään aikaan. Pidetään taukoa. Mene sitten -- myöhemmin, jospa tilanne olisi sitten muuttunut. Jos ei, niin katsotaan kannattaako sinun mennä sinne ollenkaan.
??
Kerron oman tarinani mitä tulee lasten vaatettamiseen:
Mieheni lapset ex-liitosta vierailevat täällä joka toinen vkl. Heidän äitinsä vaatettaa vaaleat suomalaiset lapset (eivät edes rusketu!) keltaiseen, oranssiin ja lilaan. Värit eivät sovi heille ollenkaan. Vaatteet ovat aika riesusia.
Minä olen ostanut joitakin vaatteita heille, ja ne ovat kovin erityylisiä kuin heidän äitinsä vaatteet.
Mummo ostaa myös, ja ne ovat vielä erilaisempia.Esim. mummo ostaa t-paitoija, joissa EI ole printtikuvaa! vaan yksivärisiä perus-löysiä-t-paitoja.. :o
On siis kolme naista, jotka vaatettaisi samat lapset kukin omalla tyylillään.
En enää stressaa siitä. Lapsia asia ei vaivaa ollenkaan. He laittavat päälle sitä mitä ojennetaan.
Eniten minua vaivaa se, ettei lapsilla ole minkäänlaisia siisteystapoja. Ja se, että he leikkivät niin kovakourasesti yhteisen alle vuoden ikäisen lapsemme leluilla. Ovat jo kouluikäisiä/koulun aloittava.
VAuvan tossuihin tungetaan palikoita. Vauvan kenkiä tungetaan omaan koipeen.
Suklaajätelö syödään uusi villapaita päällä ja sitten sotketaan villapaita, pöytäliina, kaappi, seinä, sohvanpäällinen.
Ja isi ja isovanhemmat vaan hymyilee ja katsoo mutta kukaan ei sano mitään.
Minä olen jo niin täysi tätä kaikkea, etten sanonut minäkään, sanoin vaan että kääri hiha - roikkui pitkänä jäätelölautaseen. Kukaan ei sanonut, että riisu pois se uusi paita. En sanonut minäkään, ei ole minun pentuni. En jaksa enää tätä.
Pöytäliina ei puhdistunut 60 asteen pesussakaan. Tahallistahan tämä ei ole, mutta ei se olisi tarvinnut kuin yhden aikuisen, joka sanoo: riisu se paita pois ettei mene sotkuun.
Ihaillaan vaan: oi kun on niin suloista.
Molemmat lapset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja jäätelönsyönti oli normaalia sotkuisempaa: vieraita talossa, minä en sano mitään eikä isi koskaan huomaan mitään.
Mutta isi , mies, sai kyllä taas ryöpyn niskaansa. Minä en jaksa. Riittää, että oma muksu on kovakourainen lelujensa kanssa, on niin pieni vielä. Mutta tartteeko isojen lasten vielä tulla siihen rämpimään ja hajottamaan "asioikseen" toisen tavaroita? Ja aikuiset istuu sohvalla ja hymyilee eikä kukaan sano mitään.
Minulla pitää olla silmät selässäkin, muuten on vauvan tavarat hajalla...
Minä en jaksa näitä tapaamisviikonloppuja.
Kyse ei ole siitä, etteikö ne lapset muistaisi meidän kodin sääntöjä - ne ei edes ole niin erilaisia, etteikö niitä voisi muistaa tai etteikö niitä hahmottaisi jne. Kyse on siitä, ettei kiinnosta. Ei välitetä. Kun puseron hiha on jäätelössä, niin ei se haittaa. Ai, sohvaankin meni, no, ei haittaa.
Mutta kun se ei lähde pesussakaan.
Sohvalle tuodaan kynät ja paperit, vaikka se on kielletty ja vaikka se on tiedossa. Mutta kun ei kiinnosta. Eikä aikuiset sano mitään, ne vaan hymyilee.
Uudet kengät on ihanat, silti ne pojletaan linttaan ja pilalle. Isän ostamat, ja kaikki isän, minun ja mummon ym. isän sukulaisten ostot jää tänne, koska lasten äiti ei huoli niitä ollenkaan sinne.
Mikset anna vanhempien sitten huolehtia lapsesta? Onhan se outoa että isä heittää vastuun sinun niskaasi - ja siinä mielessä ymmärrän että äitikin on tuskastunut tilanteeseen. Ja jos olette vielä käynnistämässä huoltajuusriitaa niin ei ole ihme että välit ovat tulehtuneet. Voi lapsiparka :(
Ei kyse ole siitä ettenkö antaisi vanhempien itse hoitaa lastaan koskevia asoita tai ettei mieheni olisi ottanut vastuuta.
Mutta tämä lapsi kuuluu myös minun perheeseeni oli asiat niin tai näin.
Äiti ei ole tuskatunut tilanteeseen vaan se kuuluu hänen luonteeseensa. Olen tuntenut äidin jo yläasteajoilta saakka.
Ja onko se sitten ajateltava niin, että vaikka sossussakin ollaan sitä mieltä, että lapsen paras olisi asua meillä niin siltikään sitä ei äidin tarvitse noteerata. tottahan hän on lapsen toinen huoltaja. Ja kyse ei ole huoltajuuskiistasta vaan asumisen muuttamisesta pysyvästi jommalle kummalle vanhemmalle. Huoltajuus pysyy kaikesta huolimatta yhteisenä asiana.
Tämä mieheni poika on minulle rakas ja toivon vain ja ainoastaan hänen parastaan nyt ja sittenkin kun hän on iso ja vastaa itse asoistan. siihen asti vastuu on meillä aikuisilla.
Jos te lähdette oikeustaisteluun niin tilanne tosiaan muuttuu - täydeksi sodaksi ... Jos te vuosien taistelun (sossuselvitysten, oikeudenkäyntien ym) jälkeen "voitatte" niin lapsi on edelleen äitinsä luona osan ajasta (tapaamisia ette saa estetttyä) ja jos kuvittelette että äiti on nyt hankala niin silloin vasta h-tti on irti. Toisaalta voihan olla että "häviätte" ja miehesi joutuu etävanhemmaksi - ja tuskin äiti silloinkaan ole kovin yhteistyöhaluinen.
Käynnistämällä oikeustaisteluita joutuu kyllä ojasta allikkoon ...
On kamalaa ajatella aikisten "voittoa" tai "häviötä". Lapsi hävisi silloin kun vanhemmat päättivät erota.
Totta kai äiti/isä tapaa lastaan säännöllisesti ja sehän on selvä. Ja sitä asiaa ei saa edes yrittää vaikeuttaa puolin eikä toisin.
Onneksi minulla on oman exäni kanssa asiat hyvässä jamassa ja kaikki tarpeeton, lapsen asioihin kuulumaton, jätetään pois keskusteluista...
...se tilanne voi kääntyä paremmaksikin, joten ei tuo ojasta allikkoon ennuste pidä automaattisesti paikkaansa!
Tuota tulevaa kun ei kukaan osaa ennustaa ja siksi asiat onkin niin vaikeita tällaisesa tilanteessa. Jos tulevan tietäisi niin päätökset olisivat helppoja... :) Koskaan ei tiedä mikä vaikuttaa mihinkin ja miten sittenkin.
ymmärrän sinua! koita kestää. eikö miehesi voisi puhua ex vaimolle järkeä päähän.voi vittu että ne sitten joskus osaavat olla yksiä piruja...
mutta minkäs sille voi..
oletko muuten itse puhunut sen exän kanssa?
yritä joskus keskustella hänen kansaan asioista ehkä ne sitten selviävät hiukan ainakin meillä tapahtui näin vaikka mieheni ex ei kyllä ole/ollut läheskään tuollainen.välillä tietenkin jotain tilanteita tulee, mutta nyt välimme ovat hyvät =)
pärjäile!
asia on vähän niin että äitipuolella on velvollisuuksia mutta ei oikeuksia!!!
Kiitos sinulle vastauksestasi!