Kissan viihtyminen sisällä! TÄRKEÄ.

Meillä on reilun vuoden ikäinen norjalainen metsäkissa uros. Kissa on leikattu.

Kissa tuli meille 15 viikkoisena, eikä se ollut saanut aikaisemmassa kodissa ulkoilla. Alusta asti kuitenkin meillä on ollut ongelmana kissan jatkuva hinku päästä pihalle; ikkunaa ei kestä jättää raolleen, ja ulko-oven tiivisteet on jatkuvasti revitty rikki. Sen lisäksi meitä vaivaa jatkuva huuto. MAAAAAAUUUU KURNAAAAAU. Hittolainen.

Hetimiten otettiin selvää kaikesta mahdollisesta kissan viihtyvyyteen ja leikkittämiseen liittyvästä, ja hankittiin raapima- ja kiipeilypuuhässäkät, leluja, naruja, kilistimiä ja helistimiä, puruhiiriä ja höyhentuppoja.

Alkuun kissa leikki mielellään, ja sitä leikitettiinkin yleensä kokopäiväisesti, kun en ole työelämässä. Silti yöt oli jatkuvaa huutamista. Nykyään leikkiminen ei enää kissaa kiinnosta, ja jäljelle on jääny se ikkunalaudalla huutaminen ja paikkojen tuhoaminen.

Mikä neuvoksi, kun kissalla vain on hirveä vietti ulos?
421039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Jos asutte omakotitalossa, niin ulkohäkki voisi olla ratkaisu. Vaikka sellainen että kissa pääsee ikkunan kautta ulos. Häkin pitää tietysti olla kissalle soveltuva. Tai sitten viet kisun valjaissa ulos, totuta kissa valjaisiin ensin, ja varo koiria. Kissaa ei saa myöskään jättää valvomatta ulos jos valjaissa. Jos et halua ensinkään viedä/päästää kissaa ulos, niin sitten en tiedä... Kerta virikkeitä on sisällä.

No paras ratkaisu on tietenkin päästää kissa ulos.

Äänestä

Asumme kerrostalossa, seitsemännessä kerroksessa. Ulkoiluttaminen valjaissa onnistuu hyvin, mutta se vain pahentaa kissan hinkua päästä ulos.

7 7:lle tiedoksi, että kissan päästäminen ulkoilemaan vapaasti on suomen lain vastaista, ja siihen liittyy erittäin paljon riskejä, asui sitten maalla omakotitalossa tai kaupungissa.

Äänestä
  • Kannattaisi muuttaa omakotitaloon ja sellaiselle paikalle, missä päätie ei ole kovin lähellä.
    Siellä olisi kissan hyvä olla.

    Äänestä

  • Tota minä en kyllä yhtään ymmärrä miksi kissa pitäisi haja asutusalueella olla kiinni. Jotain käsittämätöntä pitää esim mökillä 3 kk narunpäässä minkä ajan kesästä asumme maalla. Mahdotonta kissa kiinni pitäminen maalla olisikin.

    Äänestä

  • Kissat vapaana kirjoitti:

    Tota minä en kyllä yhtään ymmärrä miksi kissa pitäisi haja asutusalueella olla kiinni. Jotain käsittämätöntä pitää esim mökillä 3 kk narunpäässä minkä ajan kesästä asumme maalla. Mahdotonta kissa kiinni pitäminen maalla olisikin.

    Kissan ei täydy olla kiinni, mutta sen ulkoilua on VAL-VOT-TA-VA!

    Kissa ei myöskään saa olla narunpäässä muuten kuin lyhytaikaisesti, valvotusti ja tilapäisesti ellei narun toisessa päässä ole ihminen.

    Onko se nyt niin vaikea tajuta että lemmikkieläimiä ei lasketa yksin ulos?

    Äänestä

  • Kissat vapaana kirjoitti:

    Tota minä en kyllä yhtään ymmärrä miksi kissa pitäisi haja asutusalueella olla kiinni. Jotain käsittämätöntä pitää esim mökillä 3 kk narunpäässä minkä ajan kesästä asumme maalla. Mahdotonta kissa kiinni pitäminen maalla olisikin.

    No juurikin kesällä linnuilla ja kaikilla muillakin on poikaset.. senkus talvella pidät! Lue lakia, niin tiedät niiden tarkoituksen.

    Äänestä

  • Kissat vapaana kirjoitti:

    Tota minä en kyllä yhtään ymmärrä miksi kissa pitäisi haja asutusalueella olla kiinni. Jotain käsittämätöntä pitää esim mökillä 3 kk narunpäässä minkä ajan kesästä asumme maalla. Mahdotonta kissa kiinni pitäminen maalla olisikin.

    Miten se on mahdotonta? Kissa valjaisiin, valjaat hihnaan, hihnanpää syliin. Itse olen lukenut kokonaiset tentit kissan tuijottaessa jotain puuta. Ulkonahan viihtyy kesällä ison kirjan kanssa helposti päivänkin.

    Äänestä

Onko teillä parveketta? Verkotettu parveke vois kans ottaa vähän sitä ulospääsemisen hinkua pois. Ja oikeassa olet, kissa ei kuulu vapaana luontoon.

Äänestä

Voi hyvä päivä :D "kannattaisi muuttaa omakotitaloon", ei kuule just nyt oo varoja muuttaa mihinkään omakotitaloon, ja vaikka omakotitaloon muuttasinki, niin en siltikään rotukissaani päästä vapaana ulos.

Lasitettu parveke löytyy, mutta kissa ei siitä juuri välitä, sehän on vähän sama, kuin olisi sisällä :D

Äänestä
  • Ehkä olisi paras luopua kissasta.

    Äänestä

  • Vie sinne parvekkeelle jokin kiipeilyteline, että se näkee hyvin edes katsella ulos. Parvekkeella ilma on kuitenkin ulkoilmaa, mistä kissa voi tykätä! Tuo myöhempi 9 21- kommentti on hyvä myös! Kyllä se tottuu valjasteluun :) Hyvin nuori kissahan tuo teillä on.

    Äänestä

  • Laita jonkun lasin tilalle verkko, niin ei ole enää sama kuin sisällä. Tarkoittaa verkotusta niin, että jokin avattava lasi on avatulta alaltaan myös verkolla suojattu, ettei kissa pääse putoamaan. Näin voit pitää lasin avoimena ja ilmavirta kiertää parvekkeellakin.

    Toinen keino; hanki kissallesi kaveri, jolloin sen turhautuminen vähenee ja leikkiminen todennäköisesti lisääntyy.

    Äänestä

Kissasi on turhautunut ja sitä v*tuttaa!

Kissat ovat sitkeitä ja itsepäisiä otuksia, mutta kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisyydellä saat sen oppimaan että ulos pääsee vain tiettyyn aikaan ja turha huuto ja mouduaminen ei auta!

Siispä joka päivä viet kissasi valjaissa ulos aina samaan aikaan ja olette pihalla tai missä liikuttekin sen verran pitkään että kissa saa kunnolla liikuntaa tai vaikkapa tuijotella silmät sikkarassa sadepisaroita heinänkorrella jos se niin haluaa.

Pikkuhiljaa, hyvin hitaasti mutta ihan varmasti kissasi oppii ajan ja myös tavan millä ulos pääsee!

Meillä ulos lähdetään aina samalla tapaa eli otan valjaat eteisen naulakosta ja huudan kissoille "lenkille!". Yleensä kissat kirmaavat ulko-ovelle jo silloin kun vasta kurotan valjaita käteeni, viimeistään kuitenkin silloin kun kuulevat tuon taikasanan vaikka olisivat täydessä unessa. Vanhin, jo edesmennyt kissani omasi sisäisen kellon eli se meni jo valmiiksi ovelle kun kello alkoi lähestyä ulkoiluaikaa.

Kyllähän sitä meilläkin kiljumista ja mankumista todella pitkään kuului kun kissat yrittivät tahdon- ja äänenvoimallaan saada ulko-oven avautumaan, mutta lopulta ne tajusivat että ei auta, julmat ihmiset eivät vie meitä pihalle vaikka kuinka kurkku suorana huutaisi. Se on kattokaas vähän sama pikkulasten kuin kissojenkin kanssa :)

Ikkunoiden tiivisteet on meilläkin revitty muutamaan kertaan, mutta onneksi nyt vanhemmiten se harrastus on lopetettu. Minäkään en niitä enää revi. Meillä on ikkunoissa tiukat hakaset etteivät ne aukea kuin pikkuisen rakosalleen jottei kissat päättäisi tunkea niistä itseään ulkos.

Parvekkeelle on sen sijaan melkein aina vapaa pääsy, eli sen ikkuna on kissaystävällisempi joten siitä katit oikein hyvin partsille mahtuvat. Parvekkeen ikkuna onkin meillä melkein aina auki, ei nyt sentään kaikkein kylmimmillä säillä.

Kissaihmisten suurimpia virheitä onkin lopettaa valjastelu kun se lisää kissan hinkua päästä ulos. Tietysti lisää sillä kissa nauttii ulkoilla valjaissa omistajansa kanssa ja saa kaipaamaansa liikuntaa ja aktiviteetteja, mutta kyllä se kissakin fiksuna ja älykkäänä kissana oppii että ulos ei mennä aina kun itseä haluttaa.

Niin.. ja korvatulpathan on jokaisen valistuneen kissaihmisen vakiovaruste!

Äänestä

Itselläni on myös rotukissoja, eikä varmasti pääse ulos ei valjaissa eikä muutenkaan.
Minulla on takapihan ovi verkolla suojattu huolella ja siitä ulkoilmaan haistellaan.
Verkota ikkunasi ja pidä auki. Hyvin, sillä kynnet voi olla tehokkaat.

Hanki kissalle riehumiskaveriksi toinen kissa.

Ulkoiluta valjaissa säännöllisesti kuten joku neuvoi.
Suihkuta sitruunasuihketta pahimpiin paikkoihin missä raavitaan.

Onko varmasti pallit viety?

Kysy eläinlääkäriltä apua.

Äänestä

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille, arvostan kovasti :)

Äänestä
  • Sääli kissaasi.

    Äänestä

  • Auttoiko mikään ohje?

    Äänestä

  • murre ja mirri kirjoitti:

    Auttoiko mikään ohje?

    Tässä se taas nähdään, norjalainen metsäkissa ei sovellu sisäkissaksi kerrostaloon. Ei ole ensimmäinen tapaus. Ihmettelen kuinka kasvattajat tällä tavalla myyvät eläimiään.
    Sanoohan toi kissan nimikin jo jotain. Tällä rodulla on suuri saalistusvietti jota pitäisi päästä toteuttamaan jollain tapaa vaikka ulkotarhassa.

    Äänestä

  • voivoisentään kirjoitti:

    Vain ja ainoastaan ulkotarhassa,tai valjaissa ja taluttimessa.Kissa ei osaa varoa vaaroja,sama kun jättäisi alle kolmivuotiaan lapsen pihalle yksin ;/

    Äänestä

  • omistajan vastuu kirjoitti:

    Vain ja ainoastaan ulkotarhassa,tai valjaissa ja taluttimessa.Kissa ei osaa varoa vaaroja,sama kun jättäisi alle kolmivuotiaan lapsen pihalle yksin ;/

    No ei se ole ollenkaan sama. Mistä te oikein näitä juttujanne revitte. :D

    Kissa on eläin ja eläimiä elää luonnossa ihan omillaankin ilman ihmisen vaikutusta pilvin pimein. Kissa osaa varsin hyvin varoa vaaroja, jos se on ulkoiluun tottunut.

    Äänestä

  • kaikkea sitä kirjoitti:

    Kissalain ja eläintensuojeluyhdistysten ja löytöeläintalojen mukaan,kissa ei osaa varoa,vaan on vaaroille alttiina jos ulkoilee yksin.
    Siksi se kissan vaapaana yksinään ulkoilu ,on suomessa kiellettyä,että kissa saisi elää elämänsä ilman vaaroja,loukkaantumisia,kärsimystä.
    Eiköhän heillä ole parempi tieto ja kokemus,kun yhdelläkään täällä provoilevalla taviksella.Joka tarkoituksella jättää kissansa heitteille,ja suosittelee samaa kohtaloa myös muiden kissoille,kissan elämästä ,sen turvallisuudesta ja laista piittaamatta.
    Löytöeläintalojen/eläintensuojelun työntekijät näkevät päivittäin työssään sen,mitä vapaana ulkoilu kissalle aiheuttaa,sairauksia,paleltumia kuolemaa,loukkaantumisia,kärsimystä jne.

    Jos kissan vapaana pito olisi suositeltavaa ja kissalle hyväksi,sitä kyllä suosittelisivat myös löytöeläintahot ja eläinsuojelu.
    Ja silloin,ei yksikään kissa jäisi auton tai pienpetojen runtelemaksi,jos ulkoilu olisi turvallista.Niin ei vain ole,koska ulkona vahtimatta olo on kissalle hengenvaarallista.

    Ai,montako vuotta on mielestäsi sopiva aika totutella ulkoiluun,että se sitten sujuisi turvallisesti?
    Tiedän kissan,joka jäi auton alle yksivuotiaana ja toisen jolla sama kohtalo vasta kahdeksanvuotiaana.Molemmat olivat ihan ulkokissoja.Tiedän myös yhden ulkokissan jonka tappoi ja söi joku pienpeto,muistaakseni viisivuotias kissa oli,karvat löyty pellollon reunasta.Miksi ihmeessä niille noin kävi,eikö totuttelu tuottanutkaan tulosta,vai missä vika?
    Kyseiset kissat eivät olleet minun,eikä sukulaisieni.Vaan naapurien ulkokissoja.

    Äänestä

  • vaarat vaanivat :( kirjoitti:

    Minkä ihmeen kissalain? Ei Suomen lainsäädännössä sellaista lakia ole. Esitäppäs nyt lainsäädännöstä se kohta, jossa kerrotaan, ettei kissa osaa varoa.

    http://yle.fi/uutiset/kaupunkikissa_on_varovainen_liikenteessa/6280638

    Kuten uutisesta näet, kissat osaavat varoa vaaroja, Mutta koska olet pelkkä provoileva trolli, ei tosiasioilla ole mitään merkitystä sinulle. Sinä vain trollaat viestiketjusta toiseen, koska vajavainen älysi ei riitä asialliseen keskusteluun.

    Äänestä

  • rjtjrfb kirjoitti:

    Mutta miksi niitä sitten jatkuvasti jää autotielle,ympäri suomea,ja ihan niitä jatkuvasti ulkoiluun tottuneita yksilöitä?

    Löytyy metsästyslaki,suomen eläinsuojelulaki jne.ihan ne on lakeja.Koitappa löytää ne tuosta alta ihan itse luikien.Siellä kielletään päästämästä kissaa yksin valvomatta ulos,ja kieletään myös muiden pihoihin päästäminen ;)

    Laki kieltää kissan valvomattoman ulkoilun.Silloin ei tarvitse miettiä,osaako kissa varoa.Omistaja katsoo,ettei kissalle käy mitään vahinkoa,se on omistajan velvollisuus.Kun oikein etsii,löytyy sieltä että ovat "alttiina",eli eivät osaa varoa :)

    "Eläintensuojeluasetuksessa (396/1996) säädetään, että eläimen pitopaikka ja

    rakenteet sekä laitteet on suunniteltava, rakennettava ja huollettava siten, että

    se on eläimelle turvallinen. Lisäksi eläimenpitopaikan palovaaran ja eläimen

    karkaamisvaaran on oltava mahdollisimman pieniä. Eläinten suojelun näkökulmasta

    tarkasteltuna irrallaan olevat lemmikkieläimet ovat alttiita muun muassa

    vahingoittumiselle. Lisäksi ne aiheuttavat irrallaan erilaisia ristiriita- ja

    vahinkotilanteita."

    "Rikoslain 44 luvun 15§:n pykälän perusteella sellaisen eläimen, jonka tiedetään

    olevan vaaraksi ihmiselle, tulee olla asianmukaisesti vartioitu."

    Löytyy myös linkistä.

    http://www.pernionseudunelainsuojeluyhdistys.net/elinsuojelulakitietoa_elainten_kohtelusta.htm

    https://fi-fi.facebook.com/pages/KISSOJEN-IRTI-PITÄMISEN-ON-LOPUTTAVA/143229519103082

    Äänestä

  • kissaaa laissa :) kirjoitti:

    Eli mitään kissalakia ei ole, joten turha vaahdota sellaisesta.

    Käytännössä noilla lakijutuilla ei ole mitään merkitystä. Niitä ei edes valvo kukaan. Kissat saavat jatkossakin mennä ja tulla oman halunsa mukaan. Näin se vain on, vaikka kissityttelit kuinka netissä provoilisivat. :)

    Äänestä

  • miks ne ei osannu ?? kirjoitti:

    Ai,montako vuotta on mielestäsi sopiva aika totutella ulkoiluun,että se sitten sujuisi turvallisesti?
    Tiedän kissan,joka jäi auton alle yksivuotiaana ja toisen jolla sama kohtalo vasta kahdeksanvuotiaana.Molemmat olivat ihan ulkokissoja.Tiedän myös yhden ulkokissan jonka tappoi ja söi joku pienpeto,muistaakseni viisivuotias kissa oli,karvat löyty pellollon reunasta.Miksi ihmeessä niille noin kävi,eikö totuttelu tuottanutkaan tulosta,vai missä vika?
    Kyseiset kissat eivät olleet minun,eikä sukulaisieni.Vaan naapurien ulkokissoja.

    Ja minä tiedän valtavan määrän kissoja, jotka ovat ulkoilleet vapaana vuodesta toiseen ilman ongelmia. Ja mikä tärkeintä, tähän joukkoon kuuluvat myös omat kissamme. Sinun kertomasi voi olla valhetta tai suoranaista provoilua, kuten niin usein teidän sisäkissuttelijoiden jutut näyttävät olevat.

    Äänestä

  • vapaana pysyvät kirjoitti:

    Eli mitään kissalakia ei ole, joten turha vaahdota sellaisesta.

    Käytännössä noilla lakijutuilla ei ole mitään merkitystä. Niitä ei edes valvo kukaan. Kissat saavat jatkossakin mennä ja tulla oman halunsa mukaan. Näin se vain on, vaikka kissityttelit kuinka netissä provoilisivat. :)

    Niin,eihän kukaan sille mitään voi,jos kissan omistaja on kovapäinen,ja lakia ymmärtämätön.
    Holtiton omistaja kun "Ei näe jos ei halua nähdä,eikä kuule jos ei halua kuulla".

    Kissan voi toki pelastaa kyliltä kuljeksimasta,ennenkun sille jotain pahaa tapahtuu .

    Ovat muuten ihania nuo löytöeläin talosta otetut kissat,niin hellyydenkipeitä ja seuraa kaipaavia.Sylissä tykkäävät olla vaikka tuntitolkulla,ja nukkuvat omistajan jalkopäässä,vaikka alkuun niin ei pitänytkään käydä.
    Joskus oikein miettii,että mitä pahaa kissa on tehnyt,kun sitä ei enää kaivattu.
    Jännää on myös se ,että ulkokissana ollut kissa,ei viihdy enää yksin ,vaan hakeutuu aina jonkun perheen jäsenen viereen kyhnäämään tai ainakin samaan huoneeseen leikkimään tai makoilemaan.Se myös odottaa eteiskäytävän penkillä,kun tullaan takaisin kaupasta,töistä,koulusta yms.ja on oppinut hienosti kulkemaan valjaissa,nyt odotellaan vaan parempia kelejä,niin päästään taas pidemmiksi ajoiksi uloskin.
    Suosittelen muillekkin ottamaan kissan löytöeläintaloista,siellä on ihania kissoja,odottamassa uutta,hyvää kotia :)

    Äänestä

  • vapaa ja onnellinen kirjoitti:

    Ja minä tiedän valtavan määrän kissoja, jotka ovat ulkoilleet vapaana vuodesta toiseen ilman ongelmia. Ja mikä tärkeintä, tähän joukkoon kuuluvat myös omat kissamme. Sinun kertomasi voi olla valhetta tai suoranaista provoilua, kuten niin usein teidän sisäkissuttelijoiden jutut näyttävät olevat.

    Jotkut ihmiset ne näköjään piintyy vanhoihin ja huonoihin tapoihin,niistä on silloin vaikea luopua.

    Äänestä

  • 37890930+20kpe kirjoitti:

    Jotkut ihmiset ne näköjään piintyy vanhoihin ja huonoihin tapoihin,niistä on silloin vaikea luopua.

    Ei sisäkissuttelu mikään vanha tapa ole. Tavattoman huono kylläkin, siinä olet oikeassa.

    Äänestä

Minkä ihmeen kissalain? Ei Suomen lainsäädännössä sellaista lakia ole. Esitäppäs nyt lainsäädännöstä se kohta, jossa kerrotaan, ettei kissa osaa varoa.

http://yle.fi/uutiset/kaupunkikissa_on_varovainen_liikenteessa/6280638

Kuten uutisesta näet, kissat osaavat varoa vaaroja, Mutta koska olet pelkkä provoileva trolli, ei tosiasioilla ole mitään merkitystä sinulle. Sinä vain trollaat viestiketjusta toiseen, koska vajavainen älysi ei riitä asialliseen keskusteluun.

Äänestä
  • Ja sinä se et ymmärrä suomen lakia,etkä myöskään kissojen parasta.Surullista:(

    Äänestä

  • kissan vuoksi kirjoitti:

    Ja sinä se et ymmärrä suomen lakia,etkä myöskään kissojen parasta.Surullista:(

    Kissoille parasta on mhdollisuus ulkoilla vapaana. Sen ymmärrän oikein hyvin.

    Äänestä

  • vapaa ja onnellinen kirjoitti:

    Kissoille parasta on mhdollisuus ulkoilla vapaana. Sen ymmärrän oikein hyvin.

    Kuollut ,sairastunut tai loukkaantunut kissa ei ole mielestäni onnellinen...

    Äänestä

  • hyi sinua kirjoitti:

    Kuollut ,sairastunut tai loukkaantunut kissa ei ole mielestäni onnellinen...

    Sisäkissat ovat tosiaan henkisesti kuolleita, sairaita ja käytöshäiriöisiä. Sääli että kärsivät vastuuttomista idioottimaisista omistajistaan.

    Äänestä

  • hjmtmrtm kirjoitti:

    Höpöhöpö!

    Kaikkein idioottimaisin kissanomistaja on sellainen, joka päästää lemmikkinsä heitteille kulkemaan.

    Alttiiksi ties vaikka minkälaisille kauheuksille.

    Kyllä sitten vingutaan ja syytellään muita, kun oman huolimattomuuden, laiskuuden, piittaamattomuuden ja idioottimaisuuden takia oma lemmikki on kadonnut tai löytyy menehtyneenä.

    Mutta siinä vaiheessa on vähän myöhäistä enää vinkua.

    Mutta mitäpä siitä, uusia kissojahan saa ilmaiseksi....

    Äänestä

  • hjmtmrtm kirjoitti:

    Sisäkissat ovat tosiaan henkisesti kuolleita, sairaita ja käytöshäiriöisiä. Sääli että kärsivät vastuuttomista idioottimaisista omistajistaan.

    Siltä vaikutatkin,nyt valjaisiin ja pihalle happihyppelylle :)

    Äänestä

Ihminen otti kissan luonnosta, otti koiran, otti hevosen jne. Mitähän ne eläimet meille kertoisivatkaan, jos osaisivat puhua.

Äänestä
  • Jos noita eläimiä ei olisi otettu luonnosta kotieläimiksi,niin ne olisivat nykyään riistaeläimiä.Ja niillä olisi silloin myös metsästys ajat.

    Ei hevonen,koira eikä kissakaan ole koskaan kuulunut suomen luontoon,eikä siellä pärjäisi edes.

    Jos noista joku suomen luonnossa samoilee,on se parasta ottaa talteen ja kiikuttaa löytöeläintalolle ,omistaja saa sen sieltä noutaa.Hevosesta kannattaa soittaa poliisille,sitä ei luultavammin löytöeläinhoitolat vastaan ota.
    Jos noista eläimistä joku löytyy luonnosta tai vieraan omistamalta maalta,on omistajan valvonta pahasti pettänyt,ja eläin on lainvastaisesti jätetty heitteille,tai hyljätty.

    Nämä meidän kotieläimenä pitämämme koira,kissa ja hevonen,eivät ole niitä eläimiä ,jotka on luonnosta otettu.Vaan ovat niistä jalostuneet,nämä nykyiset kotieläimet eivät enää selviytyisi luonnossa,niin kuin ne yksilöt jotka sieltä alkujaan on otettu .
    Suomenluontoon,ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa ilman omistajaansa kuulu.
    Omistajan on valvottava itselleen lemmikiksi ja kotieläimeksi ottamia eläimiä,ja estettävä riittävin keinoin niiden karkaaminen.

    Äänestä

  • 37894jopf+0382889 kirjoitti:

    Jos noita eläimiä ei olisi otettu luonnosta kotieläimiksi,niin ne olisivat nykyään riistaeläimiä.Ja niillä olisi silloin myös metsästys ajat.

    Ei hevonen,koira eikä kissakaan ole koskaan kuulunut suomen luontoon,eikä siellä pärjäisi edes.

    Jos noista joku suomen luonnossa samoilee,on se parasta ottaa talteen ja kiikuttaa löytöeläintalolle ,omistaja saa sen sieltä noutaa.Hevosesta kannattaa soittaa poliisille,sitä ei luultavammin löytöeläinhoitolat vastaan ota.
    Jos noista eläimistä joku löytyy luonnosta tai vieraan omistamalta maalta,on omistajan valvonta pahasti pettänyt,ja eläin on lainvastaisesti jätetty heitteille,tai hyljätty.

    Nämä meidän kotieläimenä pitämämme koira,kissa ja hevonen,eivät ole niitä eläimiä ,jotka on luonnosta otettu.Vaan ovat niistä jalostuneet,nämä nykyiset kotieläimet eivät enää selviytyisi luonnossa,niin kuin ne yksilöt jotka sieltä alkujaan on otettu .
    Suomenluontoon,ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa ilman omistajaansa kuulu.
    Omistajan on valvottava itselleen lemmikiksi ja kotieläimeksi ottamia eläimiä,ja estettävä riittävin keinoin niiden karkaaminen.

    En nyt toki tarkoittanutkaan, että mainitsemani eläimet olisivat suomen luonnosta alun perin.Senkin tiedän, että eläimiä on jalostettu.Kissan kerrotaan olevan kotoisin Egyptistä.En minä norsunkaan ole kuullut Suomessa asuneen, mutta myös sen on ihminen ottanut työkaverikseen. Kirjoitukseni oli tarkoitettu ajatelmaksi ihmistä lähellä olevien eläinlajien tiestä tähän päivään.

    Äänestä

juoksupyörä, akvaario

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kippuravarvas kirjoitti:

Meillä on reilun vuoden ikäinen norjalainen metsäkissa uros. Kissa on leikattu.

Kissa tuli meille 15 viikkoisena, eikä se ollut saanut aikaisemmassa kodissa ulkoilla. Alusta asti kuitenkin meillä on ollut ongelmana kissan jatkuva hinku päästä pihalle; ikkunaa ei kestä jättää raolleen, ja ulko-oven tiivisteet on jatkuvasti revitty rikki. Sen lisäksi meitä vaivaa jatkuva huuto. MAAAAAAUUUU KURNAAAAAU. Hittolainen.

Hetimiten otettiin selvää kaikesta mahdollisesta kissan viihtyvyyteen ja leikkittämiseen liittyvästä, ja hankittiin raapima- ja kiipeilypuuhässäkät, leluja, naruja, kilistimiä ja helistimiä, puruhiiriä ja höyhentuppoja.

Alkuun kissa leikki mielellään, ja sitä leikitettiinkin yleensä kokopäiväisesti, kun en ole työelämässä. Silti yöt oli jatkuvaa huutamista. Nykyään leikkiminen ei enää kissaa kiinnosta, ja jäljelle on jääny se ikkunalaudalla huutaminen ja paikkojen tuhoaminen.

Mikä neuvoksi, kun kissalla vain on hirveä vietti ulos?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu