Sano se nyt, mikä jäi sanomatta?
Paljon sanomatta
jää.
451369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Minä rakastan Sinua, nyt ja aina.
Vaikka sataa,
minä en kastu.
Sinun rakkautesi
on minun sateensuojani.
Rakastin ja rakastan edelleen. Valitettavasti hän oli vain sika, varattu p........n.
sinut kipuna kiivaana suruna sielussain, valona yössä vain.
Olisin voinut kirjoittaa juuri samat sanat, hassua.
Johtunee siitä, että tuli tänään radiosta...Anteeksi.....
että tajusin viimein sen huumorin ja nauroin sitä tänään itsekseni - ihan älytön, mahdoton juttu. Sydän ei ole ihan viisas aina, silti tunne edellä kuljen jatkossakin. Hyviä tunteita sinullekin kuvajainen, missä ikinä menetkin.
Kohtaamisemme oli minulle hyvin erityinen ja olisin halunnut sinut elämääni. Olisin halunnut tietää, mitä sinulle on tapahtunut kun on ollut ilmeisesti vaikeaa, olisin halunnut lohduttaa sinua, keskustella kaikesta, nauraa ja piristää päiviäsi. Olisin todennäköisesti rakastunut sinuun, jos sinullakin olisi tunteita minua kohtaan. Olisin tehnyt muutoksia elämääni, sillä olisit ollut minulle juuri sopiva, minua täydentävä mies, vaikka epätäydellisiä kaikki olemme. Sinulta olisin halunnut kysyä, mitä tunnet minua kohtaan. Tiedän, että kiinnostuit, mutta oliko sinulla vahvempia tunteita?
Ikävä ja epätietoisuus viiltävät rintaa, mutta pakko kai unohtaa.
EI SAA UNOHTAA! Eikö tuossa jo aika selkeesti tullut esille että miehelläkin on tunteita sinua kohtaan. Typerin homma on se että luovutat, mitä jos mies siellä jossain vaikkapa kyyneleet silmissään sinua miettii?!
Niin vaikutti olevan. :/ Mutta ajattelen niin, että hän vielä ottaa yhteyttä, jos on vakavammin kiinnostunut. Ehkä hän haluaa unohtaa minut, kun ei ole yhteydessä..
Olisko loukkaantunut? Anna sille mahdollisuus, että se uskaltaa ottaa yhteyttä suhun. Mulla meinaan just se tilanne että naiseen pitäis yhteyttä ottaa, pitkän tauon jälkeen. Ei vaan keksi millään mistä sais rohkeutta. Nainen kiinnostaa kyllä ja paljon.
Rohkeasti vaan, kysy vaikka alkuun kuulumisia. Jos välittää toisesta niin uskaltaa...
Kannattaako jäädä vatvomaan tyyliin "entä jos olisinkin ottanut yhteyttä, miksen uskaltanut..."
kyllä ne muut kiinnostuneet ottaa sillä aikaa, kun itse arvot asiaa.
(Ota nyt oikeasti järki käteen, daamisi menee vähitellen muualle, kun ajattelee ettei sinua kiinnosta.)
No onkohan daami sitte sen arvoinen jos muut kiinnostuneet tarttuu heti? Oikein taas naisen logiikkaa, saakeli tajutkaa nyt että on herkempiäkin miehiä jotka ei juokse joka naisen perässä vonkaamassa. Kun pikkasen saa näpeilleen niin yrittäminenkin on aika hiljaista sitten.
Mä olen kiinnostunut eräästä ja tän ihastumisen aikana muutamat miehet ovat osoittaneet kiinnostuksensa. En ole "tarttunut syöttiin", sillä mua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta muut kuin eräs.
Kyllähän tälle odottamiselle, soutamiselle ja huopaamisellekin on rajansa, joka valitettavasti tulee vielä jossain vaiheessa vastaan ja on pakko unohtaa. Ei kukaan pysty varaamaan itseään yhdelle tietylle, jos toinen osapuoli ei osoita mielenkiintoa millään tavalla - oli sitten kuinka ujo tahansa tai tekosyyt millaisia hyvänsä.
Ihania ajatuksia, tällaisesta se syvempi yhdessä olokin lähtee, näin toivoisin oman ihastukseni ajattelevan myös minusta, jolloin olisin myös itse täysin tukemassa sinua arjessa ja juhlassa. Arki kuitenkin tuo mukanaan vastoinkäymisiä/ huolia, joista helposti murehtii vain yksin, eikä uskalla jakaa tuntemuksiaan toiselle (m>n) ennenkuin on luottamus välillä syntynyt.
Arvostan asennettasi, ja ymmärrän ettei loputtomiin voi odottaa. Mutta aina tuo sama: Nainen odottaa, eikö voisi itsekin edes hieman lähentyä sitä miestä? Ei se naista tyrkyksi tee, ei ollenkaan. Ja sitten, onko ko. mies osoittanut kiinnostustaan jollaintapaa sinulle? Mutta et ole hänestä varma, kenties? Ajattelin että tuskin olet ihan "tyhjästä" mennyt ihastumaan.
Minä tosiaankin haluan jutella "hänen" kanssaan sitten kun kohdataan, mutta suurin syy miksen ole yhteyttä nyt ottanut on se torjutuksi tulemisen pelko. Sen verran on tunteita häntä kohtaan että olisin ihan maassa jos hän ei minusta pitäisikään. Ja ei, en ihastunut häneen "tyhjästä", siihen oli hyvä syy, luin hänestä selvät kiinnostuksen merkit mutta sitten hän kylmenikin. Kun en ole mikään naistenjahtaaja joka jaksaa pommittaa naista loputtomiin.
Häpesit mua päivänvaloon viedä. Näet ehkä liikaakin mua päivisin, saman katon alla nykyään. Äänesi lämpö hävinnyt, olet tuima kiukkuinenkin.
I love you.
Kuulostat pelottavalta. Tiedäthän Misery elokuvan. Satutko muistuttamaan Kathy Batesia?
Kun harvoin kohdataan..
Pidit taitavasti mut tarpeeksi kaukana. Onnistuin kontrolloimaan itseäni. Se oli vain, mitä sovittiinkin. Viime hetkillä yksi pieni hiljainen sanasi kaatoi muurini. Emme enää tavanneet. Nyt kärsin sanoinkuvaamattomasti, joka ainoa hetki. Tulen murtumaan tästä ikävästä.
Kuka sitten oletkin; älä kiltti kärsi, älä murru. Katso valoon.
ikävää mutta oletko sittenkin rakentanut muurisi itse?
Kiitos kuka äläkuvittele. Muuri oli tietoinen, sopimuksen mukaan. En ymmärrä, miksi hän kaatoi sen. Kaikki olisi loppunut nk. kunnialla ja hyvään, hymyilyttävään muistoon. En olisi uskonut, että yksi ainoa sana voi tehdä ihmisen tunteille tällaisen tempun. Pidin itseäni järkevänä aikuisena. Ehkä olen pettynyt omaan kontrollin puutteeseeni, en tiedä. Ei musta ole tällaiseen. Olen niin palasina.
Häivy poits sä......
Jäi sanomatta että nähdäänkö vielä? Katosit niin yllättäen :(
face2face sit ku oot ottanut yhteyttä ja tavataan.
Tää ei oo oikee paikka sanomattomille sanoille. Ne on liian pyhiä tallaiseen pelleilyyn.
oot täällä pelleilemässä
kun sinä teet sitä ja tätä mutta minä olen vain täällä enkä tee mitään.
ole tullut sanottua yhtä ja toista ennenkin täällä .. mites ne nyt niin pyhiä ois ?
osuko ?
Meidän olisi pitänyt kohdata kasvoista kasvoihin sen sijaan, että piilotamme ja tukahdutamme sitä asiaa tänne palstoille.
Anteeksi, kun jouduit kärsimään munlaisen kuvatuksen seurasta siellä yhdessä paikassa, jossa oltiin samaan aikaan samassa paikassa. Jos asia olis ollut mun vallassa, niin en olis ollut siellä päivääkään, eikä sun päivät olis menneet pilalle mun takia. Pakon takiahan mä siellä olin, sä et. Toivon ett saat sen silmänilos ja aurinkosi joku päivä kokonaan omaksesi tai olet jo saanut. Te kaks olitte jo silloin sopiva pari toisillenne, molemmat hoikkia ja ajatusmaailmanne ovat samanlaisia. Te sovitte toisillenne kuin piste iin päälle.
Anteeksi, ett jouduit kärsimään munlaisen seuraa siellä yhdessä paikassa. Mä en ollut sinne itseäni vapaaehtoisesti tunkenut, sä olit siellä ainoastaan sen yhden henkilön takia. Toivottavasti olette nykyään yhdessä, te sovitte toisillenne tosi hyvin. Harvoin kahdella ihmisellä arvomaailma ja tapa ajatella käy niin hyvin yhteen kuin teillä kahdella. Ainakin sä olit hänestä tosi kiinnostunut, toivottavasti hän vastasi tunteisiisi samalla tavalla.
En jaksa enää tällaista tilannetta. Olen jo ikävöinyt ja murehtinut ihan liikaa. Voi kun saisin rohkeutta katkaista välit kokonaan ja lopullisesti. Ei tässä ole enää mitään järkeä.
olis kiva tutustua...
Sä oot niin erikoinen ja kauneutes saa mut häkeltymään. En tiedä miten sua voisin lähestyä loukkaamatta sua edes vahingossa. Kaikki jäi sanomatta kertomatta tunteistain, ne mitkä tääläkin on jääneet sanomatta. Unissani sanon vaikka mitä imartelevaa ja kaunista. Tuppisuu olen poloinen. Tällainen rassukka. Oman polun kulkija niin erilainen, muotteihin sopimaton ja nuotit hukassa vaelteleva.
Ei ole mulla muuta päämäärää kuin Rakkauden saloista saada se oma siivu haukattua ja mussutella sitä aamusta iltaan mitä nyt öisin havahtua sukua jatkamaan ja uusia leikkejä kokeilemaan.Innolla ennen kokemattomalla.
Hyvä mies, ottamalla tietysti ensin yhteyttä. Pienin askelin eteenpäin. Tunteistahan voi puhua ja purkaa siinä pikkuhiljaa. Pääasia että pitää yhteyttä. Muu menee omalla painollaan.
kuinka vitun kusipää ja itsekäs paska tekee tuollaista? Olet satuttanut minua henkisesti niin älyttömän paljon ettei sanat riitä kuvaamaan eikä mitkään teot tätä korvaamaan.Vihaan sinua.Vihaan enemmän kuin luoja edes sallii.Oksettaa ajatus siitä,että olemme samaa verta ja lihaa!
Taidan tuntea sinut! Olet nainen. Elämäsi on ankeaa. Harha maailmassa kuljet ympärilläsi on tuhansia ihmisiä, mutta silti olet yksin ei ole sinulla ymmärtäjää olet vain hyväksikäyttäjiin tutustunut ja vieläpä suhteesi solminut. Kun nyt olet viimein herännyt näkemään ympärillesi. Olet pahasti katkeroitunut näkemästäsi, koska et ollutkaan hän kuka johtaa ja päättää, saa aina haluamansa.
Olet pelannut itsesi yksinkertaisena ihmisenä omaa tasoasi vastaavaan luokkaan.
Et kelpaa, et saa, ponnistelussasi ei ole suunnitelmallisuutta. Olet umpikujassa, katseiden vankina. Uskottelet itsellesi saavuttavasi viellä jotakin. Henkesi on pilaantunut olet sisintäsi ruokkinut liian pitkään itsekkäillä teoilla, joista et voi olla ylpeä.
Rukoilkaamme puolestasi sillä sinua jossain rakastetaan ja siellä on kirkkaus. Olet saava mahdollisuuden tehdä parannus. Älä enää pelkää olet turvassa ja saat syntisi anteeksi. Kun veresi nyt kiehuu se myös puhdistuu. Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen.
Jeesus.
Mitä jos kirjoitat jollekin joka on oikeasti kokenut elämässään kamalimpia kauheuksia, niin mihin rakoon sellainen teko sinut laittaa?
Matkalle helvettiinkö?
Miettisit hetken, ennen kuin alat suoltamaan paskaa tuntemattomille "muka tietäväisenä"
Kirjoitus ihmiseltä joka itse kulkee pohjamudissa ja on kuitenkin olevinaan muita parempi. Säälittävä kirjoitus.
Loving you was like loving the dead.
kuinka paljon satutit.
http://www.youtube.com/watch?v=j_Tbn4i0Chc&feature=youtube_gdata_player
Miehelle vastaisin, etten niin tahallisesti tekisi!
sanottu.