Etsikkoaikaa eletään

Nyt, hyvät haminalaiset on aika miettiä ketä äänestää. Tehtävä ei ole helppo. Listalla on kouluverkkoselvitystä ja kuntaliitosta ynnä kaikkea muuta siltä väliltä. Olkaa kriittisiä ja ajatelkaa mikä on oikeasti Teille tärkeää. En kirjoita tätä yhdenkään puolueen puolesta, vaan meidän kaikkien haminalaisten. Harkitkaa tarkkaan ketä äänestätte. Kuitenkaan ette voi äänestää väärin, sillä kyseessä on Teidän oma mielipiteenne.
8197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ulkopaikkakunnalta katsottuna haminan tilanne vaikuttaa huolestuttavalta. Kaupunki on jäämässä aivan tuppukyläksi. Sataman toiminta hiipuu, johtuen paljon haminan ulkopuolisesta teollisuuden alasajosta. Sataman toimintaan tuskin voidaan paikallisesti vaikuttaa. Varuskunta on jo menetetty valtaosin ja muutaman vuoden sisään myös RUK siirtyy pois. Kasino meni vaalimaalle, suuret kauppaliikkeet eivät myöskään investoi alueelle. Moottoritie kiertää kaupungin ja ohjaa ihmiset muualle (vert. Loviisa Porvoo). Jos kaupungissa jostain syystä yritetään tehdä jotain, niin se yksi kansalainen laittaa kapuloita rattaisiin minkä kerkeää. Käräjiä käydessä tärvääntyy aikaa ja rahaa, kaikki turhuuteen. Surkuhupaisaa on että kaiken huomion saa puuhastelu jonkun puupatsaan ja pääskysten parissa. Ko toiminta vaikuttaa kestävän hamaan tulevaisuuteen eikä siitä tule valmista tuskin koskaan. Hamina on voimakkasti hiljenevä paikka. Kaupungin voi kytkeä huoletta niihin mäkelänkankaan tuulivoimaloihin jotka sitten illalla viimeinen nukkumaanmenijä sammuttaa.
Vanhan hyvän tavan mukaan ehdotankin, että entiset jatkaa kun ovat alkaneetkin.

Äänestä
  • Ei Haminalla vielä sentään niin huonosti mene kuin rajusti velkaantuneella punaisella Kotkalla jota on johdettu demarivetoisesti lähes konkurssin partaalle. Pitäkää Lenininne ja muuttakaa vaalien jälkeen kaupungin nimi "Punaisen lokakuun kaupungiksi". Ihan vaan todennäköisen vaalituloksen mukaisesti. Eihän siellä osata muuta väriä äänestää kuin punaista. Ja jälki on sen mukaista.

    Äänestä

  • visiota visiota kirjoitti:

    Ei Haminalla vielä sentään niin huonosti mene kuin rajusti velkaantuneella punaisella Kotkalla jota on johdettu demarivetoisesti lähes konkurssin partaalle. Pitäkää Lenininne ja muuttakaa vaalien jälkeen kaupungin nimi "Punaisen lokakuun kaupungiksi". Ihan vaan todennäköisen vaalituloksen mukaisesti. Eihän siellä osata muuta väriä äänestää kuin punaista. Ja jälki on sen mukaista.

    visiota visiota
    Haminalle käy tosi huonosti . Ohitustie kun valmistuu niin eipä näy enää paljon vihaamiasi venakkojakaan siellä ostoksilla. Liikenteen melu lakkaa. Voithan aina avata ikkunan ja kuunnella kuuluuko kavionkopsetta jos vaikka Mannerheim rientäisi apuun ja toisi työpaikkoja. Epäilen kyllä asiaa. Ikkunasi auki ollessa voi Aune ilmestyä ikkunasialle ja laulaa Oolannin sodan tai jonkun muun vastaavan lurituksen. Haminassa kun luullaan että Kokoomus tuo turvan. Hoh.Hoh.Hoo kurjuus senkun kasvaa. Parempi kun et arvostele Kotkaa kun teidän oma jengi on tyrinnyt pahanpäiväisesti ja menettänyt töppäilyllä monet hyvät saumat.

    Äänestä

  • Ohi on Tosi on Ohi o kirjoitti:

    Hei haloo! Ensinnäkään en vihaa ketään vaikka en Leniniä arvostakaan. Epärehellisyys ei ole kuitenkaan suosikkini. Haminan Kokoomus ei ole mielestäni onnistunut tehtävässään, ääneni ei siis mene kokoomuslaiselle ehdokkaalle. Mutta mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että Kotkan kelkassa Haminalla menisi vielä huonommin. Siitä pitäisi huolta jo tunnetuksi tullut kotkalainen kunnallispolitiikka jossa "kunnon kundiakin päähän potkaistaan". Lujaa potkaistaankin jos sikseen tulee. Joten kaada itselles vaan.

    Äänestä

Minä äänestän Aunea joka tapauksessa, käy miten käy!

Äänestä

Minä en äänestä yli 60 vuotiasta.

Äänestä

Ääni Aunelle on ääni Haminalle.

Äänestä

Kannattaa käydä ihan itse jututtamassa ehdokkaita, seurata kirjoituksia, tai vaikka kuunnella ensi tiistaina radiosta onko niillä mitään sanottavaa - tai vielä paremmin - mitään ratkaisuja. Turha tyhjänpuhuminen kun ei kaupunkia pelasta. Ja joka lauantai on varmasti ehdokkaat torilla, eikun puheille vaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tärkeätä on äänestää kirjoitti:

Nyt, hyvät haminalaiset on aika miettiä ketä äänestää. Tehtävä ei ole helppo. Listalla on kouluverkkoselvitystä ja kuntaliitosta ynnä kaikkea muuta siltä väliltä. Olkaa kriittisiä ja ajatelkaa mikä on oikeasti Teille tärkeää. En kirjoita tätä yhdenkään puolueen puolesta, vaan meidän kaikkien haminalaisten. Harkitkaa tarkkaan ketä äänestätte. Kuitenkaan ette voi äänestää väärin, sillä kyseessä on Teidän oma mielipiteenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu