Meillä on nyt muutamien tapahtumien jälkeen tilanne mennyt siihen pisteeseen, etten minä siedä miehen lapsia ollenkaan.
En jaksa, että isoja lapsia pitää vahtia ja opastaa koko ajan kuin aivottomia tolloja. Itse ei osata ajatella eikä järkeä käyttää.
Mies ei osaa, jaksa tai kykene vahtimaan näitä suloisia kullannuppujaan kaiken aikaa.
Miehen lapset tulevat joka toinen vkl tapaamiselle ja minä olen kurkkuani myöten täynnä heitä ja heidän tekemisiään, sitä vahtimista - ilman vahtimista rikkovat tavaroita, levittelevät kaiken... ovat äärimmäisen sotkuisia tapauksia.
Minusta vahtiminen kuuluisi miehelle tai jollekin muulle kuin minulle. Mutta väki vaan istuu sohvalla ja hymyilee: oi kun ne on niin suloisia.
Tällä hetkellä on ihan sama, mitä he tekevät,minä en siedä yhtään mitään heiltä, Miehen kanta on moneen asiaan, että eiväthän he tahallaan ja se oli vahinko ja ostetaan uusi ja siivotaan ja korjataan ja pestään.
Kas sillähän kaikki kuittaantuu.
2 viikon päästä voi taas jatkaa samalla tavalla. Asia ja aihe vaihtuu, tyyli pysyy samana.
Nyt mies sanoi, että aikoo tavata lapsiaan jossain muualla kuin täällä.
Missä? Ei aavistustakaan!
Toinen vaihtoehto on, että minä muutan yhteisen lapsemme kanssa pois.
Mies sanoo, ettei halua etäsuhdetta - eri osoitteet mutta muuten yhdessä - ja ettei se toimisi, se veisi eroon kait kuitenkin.
Mies sanoo, ettei halua erota.
En minäkään.
Mutta en halua, että mies lopettaa tapaamiset lapsistaan siksi, etten minä siedä niitä. Tilannetta: minä tai näm vkl- lapset - sitä ei tule. Koska minä väistyn automaattisesti, aina on lapset ensin.
Ai yhteinenkö? se on varmasti rakas miehelleKIN, mutta ei samanveroinen kuin nämä edell. liiton lapset.
Olen myös sanonut, että jos eroamme, jos muutan pois ja menee elareihin ja tapaamisiin, voi unohtaa molemmat. En halua roikkua hänessä: ei elareita, ei tapaamistakaan.
Olen juureton, liikaa muuttanut. Voin surutta vaihtaa asinpaikkaa ja lääniä ja asettua uuteen paikkaan.
Voin ihan surutta mennä vaikka toiseen kolkkaan suomea, lentokenttien ulkopuolelle. tätä lasta hän ei tapaa eron jälk, eikä siitä kannata riidellä. Jos voimia riittää tämän lapsen tapaamiskiistoihin, voisi kanavoida sen energian siihen, että taistelee nämä vkl-lapset itselleen vakituisesti asumaan, sillä äitinsä luona heillä on taatusti huonommat olot kuin tällä yhteisellä minun luonani.
niin, en minä eroamassa ole enkä haluakaan. En vaan tiedä enää miten sietää niitä kakaroita. Ei heille meidän säännöt outoja ole. Ei vaan kiinnosta noudattaa.
Tavaroilla ei ole mitään arvoa. Ne voi rikkoa. Siis ei tahallaan, mutta niitä käsitellään niin kovakouraisesti että ne menee rikki. Jos ei tule uusia, niin ei siitä välitetä !!?? ei haittaa, on vastaus. ??
Ovat koululaisia.
Pitäisi jo jonnimoiset siisteystapakasvatustavat olla, vaan eipä kiinnosta meillä noudattaa.
En jaksa, että isoja lapsia pitää vahtia ja opastaa koko ajan kuin aivottomia tolloja. Itse ei osata ajatella eikä järkeä käyttää.
Mies ei osaa, jaksa tai kykene vahtimaan näitä suloisia kullannuppujaan kaiken aikaa.
Miehen lapset tulevat joka toinen vkl tapaamiselle ja minä olen kurkkuani myöten täynnä heitä ja heidän tekemisiään, sitä vahtimista - ilman vahtimista rikkovat tavaroita, levittelevät kaiken... ovat äärimmäisen sotkuisia tapauksia.
Minusta vahtiminen kuuluisi miehelle tai jollekin muulle kuin minulle. Mutta väki vaan istuu sohvalla ja hymyilee: oi kun ne on niin suloisia.
Tällä hetkellä on ihan sama, mitä he tekevät,minä en siedä yhtään mitään heiltä, Miehen kanta on moneen asiaan, että eiväthän he tahallaan ja se oli vahinko ja ostetaan uusi ja siivotaan ja korjataan ja pestään.
Kas sillähän kaikki kuittaantuu.
2 viikon päästä voi taas jatkaa samalla tavalla. Asia ja aihe vaihtuu, tyyli pysyy samana.
Nyt mies sanoi, että aikoo tavata lapsiaan jossain muualla kuin täällä.
Missä? Ei aavistustakaan!
Toinen vaihtoehto on, että minä muutan yhteisen lapsemme kanssa pois.
Mies sanoo, ettei halua etäsuhdetta - eri osoitteet mutta muuten yhdessä - ja ettei se toimisi, se veisi eroon kait kuitenkin.
Mies sanoo, ettei halua erota.
En minäkään.
Mutta en halua, että mies lopettaa tapaamiset lapsistaan siksi, etten minä siedä niitä. Tilannetta: minä tai näm vkl- lapset - sitä ei tule. Koska minä väistyn automaattisesti, aina on lapset ensin.
Ai yhteinenkö? se on varmasti rakas miehelleKIN, mutta ei samanveroinen kuin nämä edell. liiton lapset.
Olen myös sanonut, että jos eroamme, jos muutan pois ja menee elareihin ja tapaamisiin, voi unohtaa molemmat. En halua roikkua hänessä: ei elareita, ei tapaamistakaan.
Olen juureton, liikaa muuttanut. Voin surutta vaihtaa asinpaikkaa ja lääniä ja asettua uuteen paikkaan.
Voin ihan surutta mennä vaikka toiseen kolkkaan suomea, lentokenttien ulkopuolelle. tätä lasta hän ei tapaa eron jälk, eikä siitä kannata riidellä. Jos voimia riittää tämän lapsen tapaamiskiistoihin, voisi kanavoida sen energian siihen, että taistelee nämä vkl-lapset itselleen vakituisesti asumaan, sillä äitinsä luona heillä on taatusti huonommat olot kuin tällä yhteisellä minun luonani.
niin, en minä eroamassa ole enkä haluakaan. En vaan tiedä enää miten sietää niitä kakaroita. Ei heille meidän säännöt outoja ole. Ei vaan kiinnosta noudattaa.
Tavaroilla ei ole mitään arvoa. Ne voi rikkoa. Siis ei tahallaan, mutta niitä käsitellään niin kovakouraisesti että ne menee rikki. Jos ei tule uusia, niin ei siitä välitetä !!?? ei haittaa, on vastaus. ??
Ovat koululaisia.
Pitäisi jo jonnimoiset siisteystapakasvatustavat olla, vaan eipä kiinnosta meillä noudattaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos teillä on yhteinen lapsi ja isyys on tunnustettu niin et voi sulkea pois tapaamisia. Et välttämättä edes saa lapsen huoltajuutta/asumista ... sen kun muutat sitten ...
Tällaisia juttuja ihmettelee aina, eikö vanhemmat,tässä tapauksessa miehesi ja sinä äitipuolena,ole kuitenkin se päättävä ja määräävää ja ohjaava osapuoli.!? Ei lapsia voi yksin syyllistää, te aikuisina olette vastuussa mitä lapset tekevät,millaisen mallin ja säännöt ja ohjeet saavat elämään, sinun osuus on myös erittäin suuri! Lapset eivät synny maailmaan "paholaisina" vaan tarvitsevat ohjausta,rakkautta ja sääntöjä! Unohdatko nyt jotain!? Tiesit miehelläsi olevan lapsia ennenkuin teitte yhteisen ja aloitte yhteisen elämän, siihen,HALOO,kuuluu myös näiden sisarpuolten huolehtiminen ja hoivaaminen! KAuhukakaroita ei ole olemassakaan - on olemassa vaan kauhu vanhempia.........
Tiesin, että miehellä on kaksi lasta edell.liitosta. Alku meni hyvin. Ihmettelin monia asioita ja monia tapoja joita oli ja miten tehtiin. Eivät ne miehelle olleet mitään ainoita oikeita totuuksia, vaan vain niitä tapoja, joita oli ex-perheessä ja jotka oli sen kodin äidin, exän, juttuja.
Pikkuhiljaa tuotiin minun tavat, esim se, että vaatteet laitetaan eteisessä naulakkoon. Ja wc-pytty vedetään. Ja lelut kerätään (lapsi kerää) leikin jälkeen niille kuuluville paikoilleen. Eikä niitä mätkitä lootan pohjalle kuin roskasäkkejä vaan käsitellään siten, etteivät mene rikki.
Minä huolehdin heistä. Esim. Juoksin ympäri asuntoa ja otin kiinni tyttölapsen, joka ei halunnut että hiukset harjataan. Kamlaaa. Taisi olla koulussa tuolloin jo se esikoinen.
Ja ihan tavallista arkea. Askarreltiin. Leivottiin. Touhuttiin.
Kun yksi karikko on yli päästy, tulee eteen toinen. Ja kolmas. Nyt tämän kevään ja kesän aikana on kaikkea tullut vastaan niin paljon, että minulla on voimat loppu.
Eivät nämä lapset minua kuuntele. MIes tulee perästä ja sanoo sen saman käskun/kiellon/komennon jonka olen hetki sitten sanonut.
He tietävät asiat, joita ei saa tehdä ja jolla tavalla ei toimita, esim. ruokapöytätavat. He tekevät silti. Katsovat pöydän yli minua ja tekevät.
Ei ole kyse, etteikö muistaisi etteikö osaisi ja hallitsisi taitoa. Mutta minusta ei tarvitse välittää, katsos.
Enää en jaksa puuttua. Aiemmin puutuin. Ei sillä ole mitään merkitystä. Tehkööt. Ikävää on, kun heidän lähtönsä jälkeen pesen seinää, kaappia, lipastoa, sohvan päällyskangasta, pöytäliinaa - ja pienet viattomat lapsoset ovat vain syöneet, ihan vähän vain syöneet. Joo.
Puseron pesi mummo. Ne muut sotkut huomasin, kun lähtivät.
MInusta lasten isän kuuluisi omata silmät sivuilleenkin. Ja vahtia koko ajan. Eikö niin? ja huomattaa koko ajan? Lusikka oikein päin. Varo vähän, hiuksesi roikkuvat keittolautasessa. tuletko kulta takaisin, wc-paperisi ei tälläkään kertaa osunut pönttöön.
Tai nyt, yksinkertaisesti: riisu pois tuo uusi villapaitasi, se menee likaiseksi ja suklaajäätelö ei lähde pesussa.
Mutta ei. Hihat roikkuivat kämmeniin. Siitä sanoin, itse puserosta en jaksanut. Jäätelö sotkettiin naamariin ja huomasin sitten että sitä suklaajäätelöä, joka muuten ei lähtenyt pesussakaan, pesin heti kun huomasin sen tekstiilissä - sitä on vähän joka paikassa huushollia..
Minun tehtävä ei ole opastaa toisen kakaroita. En ole heidän äiti.
Heillä on jo äiti ja isä. Ja heitä he kuuntelee, ei minua. Ei edes silloin, kun vielä jaksoin touhuta heidän kanssaan. Lopetin. En jaksanut. Tilanteet olivat aina niin kaaoottisia. Omieni kanssa ei ikinä ollut tommosta.
Minullakin on lapsi edell. liitosta. Ei hän hypi mieheni silmille. Ei hän istu pöydän toisella puolen ja tahallaan uhmaa käskyä, kieltoa, ohjetta, toimintatapaa, jonka mies on sanonut - ei hän tietoisesti ärsytä miestäni mitätöimällä hänen kommenttejaan.
Mieheni ei tarvitse puuttua minun lapseni tekemättömään kotityöhön tai vast., koska lapsi on minun ja vastuu lapsesta minun.
Miksi minun pitäisi ottaa vastuuta toisten kakaroista etenkin, kun ne lapset kävelevät minun ylitseni kerta toisensa jälkeen??
Minusta on ihan tarpeeksi, että hoidan tämän yhteisen ja hoidan omani. Miehellä olisi hoidettavaa ja peräänkatsottavaa vain joka toinen vkl. Silti hän ei meinaa selvitä siitä. Minä katson jo, että vika on kakaroissa. Tyhmiä mitä tyhmiä.
Tahallaan ja ilkeyttää. Haluaako ne, että me erotaan?????? Saavat taas oman huoneen?
miehen lapset eivät koskaan sano minulle vastaan, mutta toimivat vastaan.
Oma lapseni ei sano vastaan miehelleni, mutta eipä toimikaan vastaan.
En minä sysää miehelleni vastuuta omasta lapsestani. Miksi minun pitäisi venyä huolehtimaan toisten kakaroista, etenkin kun heitä ei minun läsnäoloni kiinnosta????
nämä miehesi lapset eivät varmaan hyväksy suhdettanne tai ovat mustasukkaisia isäsätään.
tai eivät ole hyväksyneet vieläkään vanhempien eroa.
tällaiset asiat eivät vaahtoamalla selviä.
niistä pitää puhua lasten kanssa.
minun vanhempani ovat eronneet ajat sitten. isä meni uusiin naimisiin ja se tuli yllätyksenä meille kaikille.
kyllä siinä rupesi silti vaikka elän jo omaa elämääni, niin miettimään että mikä on minun paikkani isäni elämässä nyt.
isän uusi vaimo vielä kaiken lisäksi ei haluaisi että isä pitää yhteyttä meihin. hänen mielestään me emme enää ole isän perhettä.
kannattaisi ottaa selvää mitä ne lapset sisimmäsään ajattelee.
ei siitä muulla selviä kun pitkämielisyydellä ja lempeydellä.
tuo että ne ei tottele on aivan selvästi mielenosoitusta.
Kuule,et ole yksin moisen asian kanssa,Mun hermot on ihan loppu,
kun yli 19-22vuotiaat kakarat ei tee mitään.
Makaavat päivät,sossu maksaa vuokrat ja kela tyött,päivärahat. Kun ei jakseta,on kiva pitää lomaa.Sitten kun rahat on loppu,soitetaan isälle ja äidille,että tarvittaisiin nyt rahaa sinne ja sinne,
ISI laittaa pankkitilille.Ei tarvitse tehdä vastapalvelusta mistään. Soitetaan töihin,meille kotiin ,välillä tuntuu ettei saa rauhaa ollenkaan.Ollaan paskasissa vaatteissa ,mun pitäis ottaa vielä ne tänne,en ota.Ennenmin suksin helevettiin,kun katselen tollasia laiskureita.Mutta kun vanhemmat "ostaa" vapaa-ajan itselleen rahalla.Taas saa hyvän oman tunnon,kun antaa rahaa,ja mua vituttaa tommonen touhu.Rakkaus lapsiin on tärkeämpää kuin raha.Mun lapsilla on vaateet,työtä on tehtävä ,siivottava ja rahaa ei tule joka kotkotuksiin jos omat loppuu.Potkase pellolle koko äijä pentunes,porsastelkoot muualla kuin sun kasvojen edessä,kyllä se siperia opettaa.NÄyttää usein olevan noi miesten kakarat
sananmukaisesti "tolloja" ja niiden entiset puolisot samoin.Mitään ei vaadita ,senkun ollaan vaan.Ja kun toisella on hyvin kasvatetut lapset ,mikä on ollesssa.Olen sairastanut monta kuukautta ja stressaantunut .lähtiskö menee....?? ja jättäis koko paskan taaksen.
Olitko tosissasi vai provoilitko?
No, yhtäkaikki.
En sano, että omani mitään herranterttuja ovat. Mutta eivät he tietoisesti tahallaan riitaa haasta ja minua kiukkuiseksi tee - nämä miehen lapset tuntuu toimivan näin. Kun tiedetään ja silti tehdään. Ja minä suutun. Ja sitten vaan toljotetaan takaksin.
Eikä omani tule tahallaan ärsyttämään miestäni. Ei kukaan vaadi, että miehen on otettava vastu minun lapsestani, joka asuu täällä yms. Mutta kaikki äidit tuntuu huutavan, että minun on otettava vastuuta miehen viikonloppukakaroista, koska he täällä käyvät kuitenkin !
Miksi pitäisi!?
Vastuu lapsista on heidän vanhemmillaan, minä en ole heille äiti enkä isä.
Ja miksi ottaisin vastuuta, kun minä en ole edes kynnysmaton arvoinen heille??
En minä haluaisi erota tästä miehestä. Miehenä hän on upea ja meillä menee noin 2 viikkoa hyvin. Torstainan olen kireä, ja keskiviikkona. Perjantaille nollaan pääni: katsotaan mitä tulee.
Tällä kertaa kestin kolme tuntia ja aamulla loput sotkuista huomasin.
Pennut menivät mummolaan yöksi . ovat nyt poiss kaikki tulevat huomenna.
Ällöttää.
Mies sanoo että etsii jonkun paikan missä tavata. Meidän yhteinen aika siis jää olemattomaksi. Ja mikä paikka???
Mutta mies ei suostu siihen, että meillä on etäsuhde ja minä muutan pois tästä. Etäsuhdehan tämä olisi jos mies tapaisi kakaroitaan muualla? !
Meillä menee tosi hienosti,kun sen kakarat pysyy
pois meidän elämästä.Mutta kun isikin opettaa
lapsilleen, miten kieroillaan uuden puolison edessä.
Isi puhuu puhelimes,että pitää tienata rahaa kun tarvitsee ostaa jotain,ettei aina voi pyytää häneltä.Kun käännän selkäni ,niin menee pankkitilille ja laittaa rahat pennuilleen.Mielistelee mun kasvojen edessä ja kun käännän selkäni niin menee laittaa rahaa tilille.Arvaa miltä tuntuu moinen ,opettaa
lapsille ,miten kusetetaan uutta puolisoa.En ikinä voi hyväksyä tuolaista mallia.Olen aina korostanut omille lapsilleni rehellisyyttä omaa puolisoa kohtaan.Käryn käydessä voi tulla liian kallis hinta valehteluille eron kohdatessa.Ja lapsille ei voi sanoa mitään "vastaan"koska ne loukkaantuvat ja heittävät luurin korvalle.Mun lapsilla on "JÖÖ" ja me ollaan tosi läheisissä väleissä ja avoimia toisiamme kohtaan.Joskus mun
avopuoliso on sanonut kadehtivansa millaiset välit meillä on,etteihän ikinä ole pystynyt samaan.Välillä tuntuu siltä,että vaikka kuinka olis rakastavat välit ollut mieheen,niin vastoinkäymiset syö vähitellen koko homman.Silloin kun luottamus horjahtelee ,alkaa
tunnekuolema oireilee.Ymmärrän,et sun tilanne on tosi rasittava huh huh
tiesit suhteeseen alkaessasi, että miehellä on lapsia.
se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
mennyt aikanaan juuri tuohon. Siksi lähdin, kun lapsi oli vasta 10-vuotias. Kaksi vuotta katselin sitä jatkuvaa ostelua ja periksiantamista asiassa, kuin asiassa. Omalle lapselleni en olisi missään nimessä suonut samaa ja onneksi sitä omaa ei vielä ollut. Itse asiassa se oma, eli yhteinen oli saanut alkunsa jo ennen eroa, mutta selvisi vasta eron jälkeen (toisaalta hyvä niin, koska olisimme varmaan lapsen vuoksi jääneet yhteen).
Minäkään en sulata sitä, että lapsille ei opeteta velvpllisuuksia ja että aikuiset lapset vain makaavat ja makaavat ja odottavat, että kyllä isä ja äiti hoitaa, niinkuin ennenkin. Vahemmat rakastavat lapsiaan, mutta ei sitä rakkautta osoiteta opettamalla lapsille väärää mallia. Lapsista täytyy kasvattaa selviytyjiä. Ei aikuisia lapsia enää kuulu paapoa, koska näistäkin tulee jonain päivänä isiä ja äitejä, joiden tulee kantaa oma vastuunsa - aikuisesti.
Lapsen saama kohtelu oli monella tapaa sellaista mitä vastustan. Haluan, että vanhempien lapset (olivat nämä sisarukset sitten "puolikkaita tai kokonaisia" toisilleen) saavat samanlaisen kasvatuksen ja kohtelun. Koska en hyväksynyt miehen kasvatusperiaatteita ja sitä, ettei tämä valmentanut lastaan lainkaan vastuuntuntoon, totesin, etten halua yhteisiä lapsia tämän kanssa ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lähteminen suhteesta.
Meillä menivät jopa lapsen pleikkaripelit sähkölaskun edelle (miehen mielestä tärkeämpää oli hyvittää lapselle kaikkea tämän erotuskaa materialla, kuin maksaa edes pakollisia asumis- ja elämismenoja).
Niinpäniin. Hyvää oppia niille lapsille, joista jonain päivänä todennäköisesti tulee itsestäänkin isiä ja äitejä.
Vaikeita asioita.
tuppaa käymään niin, että ne leikin säännöt vaihtuvat ja muuttuvat vasta pelin edetessä. Harva tietää mihin ryhtyy, kun alussa kaikki saattaa toimia ja todellisuus selviää vasta pikkuhiljaa. Suhteen alussa ei tunne toista ja tämän tapoja ja mielipiteitä vielä hyvin. Yhteenmuuton jälkeen alkaa vasta pikkuhiljaa päästä jyvälle. Leikin saa luovuttaa, jos huomaa, ettei sitä kestä. Muuten on sinniteltävä, mutta ei kaikkea tarvitse niellä!
Minusta tuntuu, että olen aiemminkin lukenut kertomustasi näistä samoista kakaroista.
Ilmiselvästi joko kakaroiden älyssä, ymmärryksessä tai isän otteessa lapsiinsa on jotain TODELLA PAHASTI VIALLA. Oletteko hakeneet ammattilaisen apua? Jos ette, kannustaisin tekemään sen pian. Minusta nimittäin kuulostaa, ettet jaksa tuota touhua. Enkä ihmettele yhtään. Minusta sinun ei pidäkään jaksaa tuollaista.
on lainsäädäntö, jonka mukaan lapsella ON OIKEUS tavata myös etävanhempaa. Tämä laki on säädetty juuri sinunlaistesi eläjien takia, jotka yrittävät tuhota isän ja lapsen välit.
No niin. Kysymys kuuluu että JOS minä muutan lapseni kanssa pois, ja mies on elatusvelvollinen ja tapaamisoikeudellinen - millä ajalla hän tapaa tätä lasta??
Hän tekee pitkää työviikkoa. Jos lapsi olisi hänellä, lapsi olisi vuorotyöläisten pk:ssa, kotiin tultaisi nukkumaan. Iltapala ja nukkumaan, ei muuta.
Joka toinen vkl tulee nämä kaksi kakaraa ja minä sanon, että minun lapseni ei tule samaan aikaan tapaamiselle.
Jos minunlapsi siis tulee niinikään joka toinen vkl, miehelläni ei olisi yhtään vapaata viikonloppua. Hän olisi töissä ja viikonloput lasten kanssa.
Niin on tietysti asian laita tavallisessakin perheessä, mutta tapaamisvkl tarkoitus ei liene se, että lapsi on hoidossa kun isä on pakotettu joskus hoitamaan asioitaan, viettämään vapaata, korjaamaan autoa tai mitä tahansa. Ja se, joka menisi hoitoon, olisi minun lapseni, ei nämä kaksi.
Näitä kahta pikku suloista sotkijaa mies saa tavata juuri niin paljon kuin haluaa, heidän väliinsä en mene sanomalla että minä tai nuo kakarat, valitse. Siihen tilanteeseen tämä paska ämmä ei miestään laita, koska tiedän että mies rakastaa näitä kakaroitaan.
Näitä, jotka ovat taas hajottaneet, tai saaneet aika ikävän näköiseksi, yhden huonekalun. Annoin sen heidän käyttöönsä. Se on minun lapseni tavara, ja noin 10 käyttövuoden jälkeenkään hän ei onnistunut saamaan sitä siihen kuntoon kun nämä pennut kesän aikana.
Niin suoloisia he ovat.
.. se, että jos miehelläni on aikaa, rahaa ja energiaa taistella tämä yhteinen lapsi itselleen tai riitauttaa hänen tapaamisensa - - miksi hän ei suuntaa sitä energiaa näiden lasten tapaamiskiistaan? Tai siihen, että riitelee nämä lapset äidiltään itselleen? Miksi ei??
SIllä näiden vkl.lasten äiti on kokonaan oma lukunsa, enkä minä missään vaiheessa onnistu yltämään samaan v***maisyyteen, kakeruuteen yms. kuin tämä nainan.
Niin epäempaattinen - OMIA LAPSIA - kohtaan en ikinä kykene olemaan kuin tämä nainen on.
Mutta mehän emme ole eronneet. HUOM. Sanoin JOS. Me olemme vielä yhdessä. Vielä.
et näytä olevan epäempaattinen omaa lastasi kohtaan, mutta miehesi lapsia kohtaan näytät olevan täysin epäempaattinen.
Tällasta sotkua seuraa, kun ylenkatsotaan pyhät avioliitot ja erotaan heti ku ei oo kivaa. Sama kakka eri paketissa usein miten. Poikkeuksiakin on. Lapsethan siinä loppujen lopuksi kärsii.
en voi muuta sanoa, kuin että totta puhut. :D yhteen mennään heppoisin perustein ja erotaankin heppoisin perustein. liian usein, mutta ei aina. muistakaa se: ei aina, ei kaikki erot ja parinmuodostukset perustu hiekalle.
Niin, ja jotkut vielä ovat niin syntisiä, etteivät edes avioliittoon asti mene, vaan elävät avoliitossa ja siihen vielä lapsiakin tekevät! huh miten kamalaa, sanoo tiina tai kuka nyt tahansa ja ottaa käteensä toisen kiven.
Kiittäen kaikkia vastaajia ja kommentoija. Arvasin, että ihminen - nainen ja äiti - , joka uskaltaa ääneen sanoa olevansa kurkkuaab myöten täynnä rakastamansa miehen lapsia - hänet kivitetään, tuomitaan. Onhan se nyt pöyristyttävää, jos naisihminen UUPUU, VÄSYY, toisen lapsiin!
Etenkin, kun lasten toimintaan, käytökseen, ei voi vaikuttaa millään tavalla, mutta lapset kuitenkin häsläävät omassa kodissa.
Asialliset ja myöntätuntoiset kommentit ovat kuitenkin saaneet aikaan paljon pohdintaa (mitä nämä haukkumiset eivät saa aikaan!), joista tulee yhteenvetoja.
Loppupuheenvuoroja ne eivät ole, totuuksiakaan ne eivät ole. Pohdintaa vaan.
Mieheni on ihan eri ihminen kun lapset tulevat viikonlopuksi. Hän muuttuu. Tarmokas, toimeentarttuva mies muuttuu lähes flegmaattiseksi joka vain ON. Tekee toki, esim. ruoka yms. ja omat lapset, mutta muuten... kuin jotakin hänestä katoiaisi jonnekin samaan aikaan kun nämä vkl-lapset tulevat.
Olen sanonut siitä hänelle.
Mietin myös, että ehkä meillä tietyllä tavalla on erilainen ´kasvatuslinja. Mies ei ole vapaan kasvatuksen kannattaja eikä tässä kyse ole siitä.
Sitä voisi nimittää sallivaksi kasvatukseksi.
Lapsi tekee jotakin, mikä tietenkin on vahinko tai ei ole ollut tarkoitus, mutta lopputulos on sitten rikkontunut tavara tai lyhyessä ajassa kolhuille käsitelty tuote tai rikottu vaate tms.
Sehän oli vahinko, voi voi. Korjataan. Ostetaan uusi.
Minä taas - ennen kuin annan lelun, tavaran tms. kättöön "nalkutan" sen käyttämiseen liittyvistä asioista. Että käsiteltäisi kauniisti jne. Kun vahinko tapahtuu, puutun siihen. "nalkutan " taas.
Voisihan tuon sanan: nalkuttaa vaihtaa sanaan: opastan, neuvon, ohjaan, mutta käöytänpä nyt tuota sanaa.
Seuraan ja tarkkailen lasta kaiken aikaa. Huomion, huomaan. Puutun jo ennen kuin vahinkoa tapahtuu, jotei vahinkoa tapahdu.
Esim-. uusi villapaita päällä ei tulla syömään suklaajäätelöä ja mustikkakakkua.
Jos tiedän että ipana on sotkuinen syömäri, vaikka ikää on enemmän kuin 5 tai 8 v, vuoraan leuanalusen papereilla yms. ...
Mutta mies tai hänen sukunsa ei toimi näin. Lapsi tulee, syö, sotkee naamansa, sotkee vaatteensa, sotkee kämpän, huonekalut jne. Vahinkoa kaikki, viedään pesulaan, maalataan seinä.
Tässä vain pieni esimerkki.
Saman voi soveltaa ihan kaikkeen mitä normaali lapsiperhearjessa tapahtuu.
Ja mitä tulee minun epäempaattisuuteeni näitä vkl-lapsia kohtaan, niin jokainen saa olla mitä mieltä on.
Mutta minä ainakin olen empaattinen omille lapsilleni. Sitä ei näieden lasten äiti ole ! Ja SE on minusta järkyttävää!
MIstäkö tiedän? Tiedän sen siitä , mikä näkyy lasten toiminnassa kun he meillä ovat: he olettavat, että meillä on samalla tavalla asiat, kuin äidinkin kanssa. Esim. jos pelottaa, itkettää, näkee painajaisia, jos on ongelmia tai tarvitsee neuvoa jossain asiassa - ei tulla kysymään, ei haeta turvaa. Ei siksi, etteikö sitä saisi. Isältään saa. Aiemmin minultakin, vielä tuonne kevääseen asti. Enää vaan en jaksa.
Äidin luona on selviydyttävä itse. Ja sitten he kuitenkin ovat niin pieniä, etteivät hallitse veitsen js haarukan käyttöä, ruokailuvälineet on nyrkissä kuin vauvalla, wc-siisteys on hakusessa, voileivätkin tehdään valmiiksi kun pienet ei osaa.
Mutta painajaisunista pitää ison lapsen selvitä itse, jo 3-vuotiaana ja allekin.
Minä olen toden totta empaattinen lapsiani kohtaan. Minun kainalooni on aina saanut tulla kun pelottaa. Mutta - silloin kun jaksoin näitä lapsia - en voi väkisellä kiskoa nurkassa nyhjöttävää lasta ....
Tämänkin nyt joku vetää minun tai heidän isänsä syyksi.
Emme ole, en minäkään ole, mikään psykoterapeutti työnohjauksineen. Olen tavallinen ihminen ja äiti ja vastuullinen vain omille lapsilleni.
Ja olen tästä samasta asiasta kirjoittanut ennenkin. Koen olevani jotenkin umpikujassa asian kanssa.
Lasten kanssa ei voi keskustella asioista. Eivät he puhu. Ei heillä ole mielipiteitä, omia ajatuksia. Eivät he kerro mitä äitikotona tapahtuu tai mitä äiti sanoi. Tai miten on taa s 2 viikkoa haukkunut tms.
Näillä lapsilla on äidin mielipiteet tai paikalla olevan "hallitsvan" aikuisen mielipiteet.
He eivät osaa pohtia ja ajatella asioita. Asiat vaan on. Eivät he kyseenalaista mitään. Silloinhan asioita pitäisi pohtia. He toimivat annettujen ohjeiden mukaan ja heidän asenteensa asioihin on äidin asenne.
Kun 5-vuotiaan lapsen suusta tulee katkeroituneen kyynisen ihmisen kommentti, sitä tyrmistyy.
Kuinka moni 5-v lapsi ajattelee: mitä muutkin ajattelee???? (ollaan julkisella paikalla)
Meillä ei ole tietoa lasten tämän hetken elämästä kovin paljoa, joten "tilkiseminen " ja ymmärtäminen on vaikeaa. No, sen tiedän, ettei tuo 9 v saa harrastaa haluamaansa asiaa, vaikkapaikka on kodin vieressä, lapsi olisi innokas, isä maksaisi ja ostaisi tarvikkeet. Mutta ei.
Monissa perheissä tavaroilla ei ole mitään arvoa. Ostetaan uusi. Siellä ne lojuu lattioilla. 'En ole materialsti, Olen kamalassa niukkudessa elänyt, joten kaikki mitä on rahalla hankittu, siitä on pidetty hyvä huoli.'
On jotenkin järkyttäävää, että se sama tavara, mikä minun lapsillani on käytössä säilynyt 10 vuotta hyvåänä, kolhiintuu ja menee rikkikin näiden kakaroiden käsissä kesän aikana, ja käyttökertoja on siis vain muutama (joka toinen vkl vain siis, eikä aina silloinkaan!) !!??
Ja isi sanoo: sehän oli vahinko.
Niin.
Minä pitäisin saarnan, minä kävisin läpi uudelleen tavaroiden käyttöön ja niistä huolehtimiseen liittyvät asiat.
En kuittaisi asioita noin.
Sama ryokapöydässä, vessassa, kielletyissä jutuissa.....
En jaksa enää jauhaa tätä asiaa täällä. Voitte rauhassa jatkaa keskustelua ja haukkumistani, minä poistun areenalta.
Ps: emme ole vieläkään eronneet. En ole hakenut asuntoa vieläkään eikä mies minua ulos nakkaamassa. Päinvastoin.
Yritämme löytää jonkinlaista kompromissia ja linjaa, että jaksaisimme yhdessä ja minä jaksaisin näitä vkl-lapsia.
Mielestäni teidän pitäsi istua pöydän ääreen miehesi kanssa ja sopia yhteisistä säännöistä omienne ja edellisistä suhteista syntyneiden lastenne suhteen.Vierailulle tuleville lapsille on myöskin hyvä tehdä selväksi nämä säännöt niin ,että he myöskin ymmärtävät ne.Esim.jos tulee väitteitä, ettei kotona näin tehdä,niin sanot:te olette nyt meidän kotona, jossa minä ja isänne olemme sopineet ,että täällä tehdään näin,vaikka äidin luona tekisittekin toisin.
Kuullostaa siltä,että olet väsynyt olemaan kotona omien lastesi kanssa ja hoitamaan vielä omasi ja vauvanne lisäksi ulkopuolisia lapsia ja siirrät vain oman pahan olosi syyllistäen miehesi lapsia ja heidän käytöstään.
Kirjoituksestasi ei käy ilmi kuinka vanhoja "kauhut"ovat,mutta oletan olevan alle kymmenen vuotiaita.Me kaikki olemme erinlaisia luonteeltamme ja temperamentiltamme,se on hyvä muistaa!Miehesi lapset eivät ole perineet geenejään vain mieheltäsi,vaan myöskin äidiltään, joka saattaa olla aivan erinlainen kuin sinä tai miehesi.Monet lapset ovat kömpelömpiä aina kuin toiset ja tekevät haavereita ja vahinkoja oikeasti,vahingossa!
Eivät omanikaan kerro mitään mitä ovat isällään ja tämän perheen kanssa tehneet ja vastaavasti eivät myöskään kerro mitä ovat kotona tehneet isälleen.Saa "lypsää",jos haluaa jotain tietää. Tämän olen ymmärtänyt liittyvän solidaarisuuteen vanhempia kohtaan,eivätkä he myöskään pidä siintä ,että kysellään.Minusta tämä on normaalia.Jos haluatte tietää jotain lapsista muuta kuin mitä näette,täytyy teidän kaikkien vanhempien pystyä keskustelemaan keskenään ja tyytyä siihen tiedon määrään jonka yhdessä jaatte.
Ymmärrän kyllä väsymisesi, mutta mielestäni kohteesi on väärä, jos tunnet myöskin miehesi muuttavan käyttäytymistään lapsien saapuessa.Onhan ymmärrettävää, että isä haluaa olla maailman paras isä lapsilleen, etenkin kun ei ole joka päivä lastensa kanssa kuten teidän lapsienne.Tai jos hän muuttuu laiskaksi heidän ollessaan teillä, olet ehkä jollain tapaa ilmaissut paheksuntaasi,ehkä huomaamatta,miehesi tapaan toimia lastensa kanssa, jolloin hän on "lukossa"eikä osaa tai uskalla toimia normaalisti,jottei loukkaisi sinua.Jos kerran asiat ovat toimineet aikaisemmin moitteetta.
Toivotan kuitenkin voimia, elämä on aina välillä rankkaa,mutta onneksi ei aina!
ne muksut sohvalle ja laadi säännöt!
jos ovat jo kouluikäsiä niin pitäis ymmärtää puhetta..
teidän kotona ollaan niinku sä sanot ja piste.
riehukoot äidillänsä!
Tsemppiä!
uusperheen äidillä ei koskaan ole helppoa. Vaikeinta on se,kun tajuaa,että mies,jonka kanssa olet nyt avo(avio)liitossa,ei kykene ottamaan asiallista vastuuta mistään perheestä.
Ja se,kun huomaa,että mies "lellii" ed.liiton lasta,mutta jättää yhteisen lapsen huomiotta.Vain silloin,kun on "se"viikonloppu,hän tsemppaa ja kehittelee harrastuksia ja tekemisiä,muulloin on töissä tai "väsynyt".Tai niinkuin meillä=toisen naisen luona. Revi siitä perhe-henkeä.Ja mitä tapaamisiin tulee,jos eroatte:äläpä sure.Mies saattaa hyvinkin löytää työn niin kaukaa,ettei"voi"tavata lapsiaan...
Ei se alistuminen ruoanlaitto/siivous/kasvatuskoneeksi ole mikään ratkaisu. Jollet saa keskustelemalla järkeä hommaan,lähde itse lapsesi kanssa vaikka leiriontämökkiin siksi aikaa,kun tapaavat.Siihen saakka kunnes mies tajuaa...
Terv. kaiken kokenut exä
Tuntuu tosi pahalta lukea näitä juttuja.
Aikuiset muuttavat yhteen ja saavat lapsia. Tulee ero ja lapset jäävät toiselle vanhemmalla, aika usein äidille. Ja koska luonto se tikanpojankin puuhun vetää, etsitään uusi kumppani ja eipä aikaakaan, kun on jo uusia lapsia uuden kumppanin kanssa.
Mä olen elänyt avioliitossa 18 vuotta. Menin nuorena naimisiin ja mies oli muutaman vuoden vanhempi ja oli ehtinyt hankkia exänsä kanssa kaksi lasta. Lapset vierailivat meillä, tuoreella avioparilla, aluksi joka toinen viikonloppu. Mä olin kauhuissani. Minä odotin ensimmäistä lastani ja mieheni lasten vierailut tuntuivat kohtuuttomilta rasituksilta. Puhuin asiasta äidilleni suurinpiirtein samoin, kuin aaaarghh tuossa yllä kuvaili tuntemuksiaan. Äitini, viisas nainen, sanoi mulle ensin napakasti ja aika vihaisesti, että ”rakas tyttäreni, nyt on sinulla viimeiset hetket kasvaa aikuiseksi”. Sitten istuttiin yksi ilta lapsuudenkotini keittiönpöydän ääressä äidin kanssa ja keskusteltiin.
Ja mitä vanha viisas nainen sanoi?
Hän sanoi, että jos rakastat miestäsi, kohtele hänen lapsiaan suurella kunnioituksella, vaikka tuntuisikin, että inhoat niitä. Yritin piipittää väliin, että kun ne ei tottele ja ne sotkee...johon äitini sanoi, että totta kai ne sotkee. Lapsia pelottaa uusi tilanne niin paljon, että eivät osaa olla oikein mitenkään päin. Vielä yritin uikuttaa, että ne lapset inhoaa mua... ja silloin äitini iski nyrkin pöytään ja kysyi, että kuuntelenko minä ollenkaan, mitä hän puhuu. Äitini sanoi, että hänpä kertoo asian ihan noin ranskalaisilla viivoilla, josko se menisi perille. Hän katsoi minua silmiin ja sanoi, että tekee tämän, koska rakastaa minua. Olen hänen ainoa tyttärensä.
Tässä äitini raskalaiset, olkaa hyvät!
-aikuinen kantaa perheessä vastuun, kaiken vastuun.
-aikuisen tulee käyttäytyä kuten aikuinen, varsinkin, jos pelissä on mukana lapsia
-lapsi on pieni ihmistaimi, jolla ei ole keinoja käsitellä suuria, pelottavia asioita, kuten avioeroa ja isän muuttoa uuden naisen luo. Tuollainen tilanne saa jotkut lapset käyttäytymään niin, että sitä voi niin halutessaan sanoa kurittomuudeksi. Mutta lapsi ei todellakaan tee sitä tahallaan eikä tyhmyyttään, vaan hädissään
-aikuisuuteen kuuluu se, että tuntee itsensä. Pitää osata erottaa mustasukkaisuus myös omalla kohdallaan ja sinä tyttäreni olet nyt mustasukkainen miehesi lapsille. Kasva siis aikuiseksi ja käyttäydy sen mukaan
-kukaan ei ole luvannut, että avioliitto on helppo nakki! Ja jos mukana on exiä ja lapsia, voit olla varma, että pinnaa joutuu venyttämään
-älä komentele miehesi lapsia, yritä keksiä jotain muita tapoja saada heidät tekemään niin kuin tahdot. Ole kiinnostunut heistä. Se ei tarkoita mielistelyä, vaan aikuisena olemista.
- ole aikuinen ja halua tutustua miehesi lapsiin, anna heille aikaasi ja anna heille aikaa tutustua sinuun. He tulevat aina olemaan osa miestäsi, kuten teidän yhteinenkin lapsenne. Se on tosiasia, joka ei muutu.
-älä käännä omaa epävarmuuttasi vihaksi miehesi lapsia kohtaan. He ovat syyttömiä syntymäänsä ja vanhempiensa eroon.
Suunnilleen noin ne ranskalaiset meni. Minä haukoin henkeäni, että ei jumankauta, oma äiti latelee tollasta ja päin naamaa, vaikka olin raskaan. Olin loukkaantunut, sydänjuuriani myöten. Ajattelin, että äiti ei ymmärrä mua.
Sulattelin asiaa viikon verran ja sitten kerroin miehelleni, mitä hänen anoppinsa oli sanonut. Mieheni katsoi minua silmiin ja näin, että silmät kiilui kosteina. Siitä paikasta hän lähti anoppilaan, yksin, ilman minua. Anoppi oli saanut pitkän halauksen ja kimpun mielikukkiaan.
Ja vaikka olin aluksi niin tosi loukkaantunut, niin kyllä äitini oli oikeassa. Aloin pikkuhiljaa lähestyä mieheni pieniä lapsia. Se ei ollut helppoa, kaukana siitä. Kun ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi, tuntui kuin olisin elänyt ruutitynnyrissä, vaikka mieheni lapset vierailivat vain joka toinen viikonloppu. Eli mä en todellakaan halua väittää, että se olisi ollut helppoa, mutta sen tiedän, että mahdotonta se ei ole.
Toinen paha vaihe tuli sitten, kun tyypit tulivat murrosikään ja täällä toisessa kodissa oli vähän nuoremmat omine juttuineen (saatiin vielä toinenkin lapsi), mutta silloin olin jo kasvanut aikuiseksi ja avioliittoni oli sillä mallilla, että kaikki teinit ymmärsivät, että tässä talossa voi päästellä höyryjä ihan niin kuin kotonakin, turvallisesti.
Mieheni teki kaikkensa, että kaikilla olisi hyvä olla. Minäkin yritin, mutta totta kai välillä tuli sanomista ja ylilyöntejä puolin ja toisin. Tavallisen parisuhteen tavalliset riidat ja muut hölmöilyt on käyty läpi - niin tässä lapsi-asiassa kuin kaikessa muussakin. Ei olla pulmusia, mutta lapset ovat kaikki, sekä omat että puoliksi omat, terveitä ja mukavia ihmisiä.
aaaarghhlle toivon voimia ponnisteluissa. Toivottavasti ette ikinä joudu tilanteeseen, missä haluat kieltää miestäsi tapaamasta teidän yhteistä lasta. Se olisi pahinta, mitä lapsellenne voisi tapahtua. Anna vaan itsesi väsyä ja olla kiukkuinen, mutta älä ala vihata miehesi lapsia!
Hmm..hyviä pointteja..ja exän ei tarvitse venyttää pinnaansa,vai? Mites se muuten oli sinun ja miehesi exän laita? Tulitteko toimeen keskenänne?Hyvä niin jos tulitte.Minunkin äitini tuli juttuun isäni uuden vaimon kanssa eikä ollut mitään ongelmia siinä.Mietis nykyaikaa:me eletään vuotta 2004 ja mihin ollaan "kehitytty"-sanoisinko että huonompaan suuntaan.En kai minäkään voinut kuvitella,millainen tyranni mieheni exä on-myös lapsilleen.Nyt tiedän kun olen nähnyt.Ei voisi milloinkaan verrata isäni uutta ja oman mieheni exää-ero on kuin yöllä ja päivällä.Isäni uusi on päivä,mieheni exä on yö:koskaan ei tiedä,mitä sieltä yön pimeydestä paljastuukaan.
Kyllä tuo onnistuu kaikilta, jos haluaa ja on oikeasti aikuinen, joka tuntee itsensä. Jos ei pelkää oman asemansa puolesta, niin varmasti onnistuu.
Miehelläni ja hänen exällään on aina ollut sellaset ihan ok välit. Ja mulla on ollut mieheni exään sellaset asiallisen viileät välit. En ole kiinnostunut siitä ihmisestä, mutta en saa myöskään enää paineita hänen olemassaolostaan, niin kuin silloin meidän suhteen alussa. Kanssakäyminen exän kanssa on ollut rippijuhlia ja sellasta.
Kokemusta on kyseli hieman pohtien, että eikö exän sitten tarvitse venyttää pinnaa. Niin, jos tilanne on sellainen, että vastapuolellakin on samanlainen kehittymätön henkilö, joka haluaa kiusata ja olla häiriöksi uudelle perheelle, niin selvää on, että ongelmia tulee. Ja lapset kärsii. Syyttömimmät kärsivät eniten vanhempien ihmisten epävarmuudesta ja kehittymättömyydestä.
Aikuinen ihminen ymmärtää, että jos vastapeluri on (esim. se exä) on "häirikkö" ja "kiusaaja", niin siihen ei kannata vastata samalla mitalla. Sellaista ihmistä pitää kohdella kuin säikähtänyttä lasta.
Ja kyllä, se on sinun tehtävä, jos olet aikuinen. Ei se kivaa ole, mutta kuka lupasi, että aina olisi mukavaa?
Mä olen kyllä siinä mielessä ehkä etuoikeutettu, että mulla oli sellanen äiti, joka sanoi asian niin kuin se on. Se oli jämpi ja rohkea nainen ja aikuinen isolla aalla. Mä oon aina ollut äidin tyttö ja vaikka se ryöpytys silloin aikoinaan tuntu ensin ihan karseelta, niin kyllä mä olen iloinen ja onnellinen siitä, että se sanoi mulle asiasta.
Kantapään kautta mä silloin opin sen, että ne ihmiset ketkä oikeasti välittävät ja rakastavat, sanovat totuuden. Aivan kuten äitini teki. Ei ollut helppo eikä mukava myöntää, että minussakin oli aika paljon vikaa, olisi ollut paljon mukavampi sysätä syy mieheni lapsille ja vaikka sille exälle. Mutta äitini avasti silmäni ja oli mulle vanhempi, silloin kun mä sitä tarvitsin.
Dalai Lamalla on viisas teesi:
Kunnioita itseäsi.
Kunnioita toisia.
Ota vastuu tekemisistäsi.
Äitini opetti mulle saman asia omalla tavallaan. Olen siitä kiitollinen hänelle ja niin on miehenikin. Tästä riittäisi juttua vaikka kuinka, mutta mä luulen, että teitä ei se kiinnosta, niinpä pidättäydyn tällä kertaa!
Äitisi sanat ovat varmasti "pelastaneet" monta elämää. Sinun, miehesi lasten, miehesi..
Minulla on vain kokemusta lapsipuolena olosta ( mun kirjoitus "paha äitipuoli"-otsikon alla) Kyllä itku tuli äitisi ranskalaisia lukiessa. Toivon sinulle voimia perheenpyörittämiseen ja kaikkeen muuhunkin.
Meitä on näköjään muitakin jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä ja se on täysin luonnollista. Uusioäidit uhraavat paljon elämästään toisten lasten hoitamiseen ilman kiitosta. Automaattisesti äidinvaistoillaan otetaan vastuu ja isit pääsee helpommalla kun uusmuija hoitaa kaiken...Tiedän mistä puhut ja kiitän luojaa, ettei meillä ole ihan tuollaista-ainakaan enää...Kyllä ne ipanat siitä kasvaa, koita kestää tai hommaa oma elämä, että mieskin joutuu tosipaikan eteen miettimään sitä mikä teidänkin uusperheessä on reilua sinua kohtaan. Toivottavasti saat rakkaaltasi ihania lahjoja edes äitienpäivänä...Voimia sinne ja hyvä että jaksat työstää ajatuksiasi, etkä vain anna kerääntyä luonnollisten negatiivisten tunteiden sydämen sykkyröihin. Olet avoin viestissäsi ja voimakas pohjimmiltaan, älä rasita itseäsi liikaa. On luonnotonta tämän päivän tilanteet, että on pakko hoitaa muiden kakrut ilman pienintä korvausta...Mielestäni voit maata sohvalla kun muksut seuraavan kerran tulee, jos ei siittäjä syötä/hoida olkoon lapset kuin heitteillä sitten! Voit sitten kertoa heidän äidilleen, että suottapa niitä muksuja tänne lähetät kun ei heitä täällä kukaan ole hoitamassa ja MUISTA energiaasi voit käyttää hyödyllisempiin asioihin kuin toisten siitoksiin. Rumasti sanottu, mutta ainakin teen selväksi, että sinulla on oikeus raivostua tuollaiseen paska elämään!
Lue minun keskusteluavaukseni n. 15 keskustelua ylempänä. Sinun pitäisi keskustella isäpuoleni kanssa. Ymmärtäisitte varmaan hyvin toisianne. 70-vuotiaana tulet olemaan hermona, kun puolisosi pahantapaisten lastenlasten käynti tulee liian kalliiksi. Mitkä tulevaisuudennäkymät!