Lykkäys ?

Heipä hei

Ihan aluksi haluan tehdä selväksi sen että en siviilipalvelukseen menisi vaikka luultavasti sinnekin minulla olisi mahdollisuus. Yksinkertaisesti haluan armeijaan mutta tällä hetkellä elämäntilanteeni on hieman sekava ja stressi, ahdistus, jonkinlainen uupumus ja hetkelliset masennuskohtaukset on saatava pois ennen kuin olen valmis armeijaan astumaan ;-)

Olen hyvinkin ujo siitä syystä että minua on kiusattu peruskoulussa ja ammattikoulussa. Taloudelliset huolet ja kaikki tälläiset henkiset asiat on ajanut siihen pisteeseen että olen hieman eristäytynyt. Välttelen hyvin paljon sellaisia paikkoja missä on paljon ihmisiä kun en vain jaksa kuunnella sitä meteliä kun haluan levätä ja olla vain omissa oloissani selvittää asioita.

tammikuussa olisi armeija ja haluaisin lykätä sitä vuodella että saan nämä stressiä aiheuttavat asiat kuntoon. Mitenkäs onnistuuko lykkäys ja kuinka lähden asiaa hoitamaan. Terveyskeskukseen olisi tarkoitus lähteä tutkimaan muutenkin arvoja kun väsyttää niin maan perkeleesti että yöunet on sellaiset 12-13h / päivä ja armeijassa tuo on melko suuri ongelma.
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


appuvaaa kirjoitti:

Heipä hei

Ihan aluksi haluan tehdä selväksi sen että en siviilipalvelukseen menisi vaikka luultavasti sinnekin minulla olisi mahdollisuus. Yksinkertaisesti haluan armeijaan mutta tällä hetkellä elämäntilanteeni on hieman sekava ja stressi, ahdistus, jonkinlainen uupumus ja hetkelliset masennuskohtaukset on saatava pois ennen kuin olen valmis armeijaan astumaan ;-)

Olen hyvinkin ujo siitä syystä että minua on kiusattu peruskoulussa ja ammattikoulussa. Taloudelliset huolet ja kaikki tälläiset henkiset asiat on ajanut siihen pisteeseen että olen hieman eristäytynyt. Välttelen hyvin paljon sellaisia paikkoja missä on paljon ihmisiä kun en vain jaksa kuunnella sitä meteliä kun haluan levätä ja olla vain omissa oloissani selvittää asioita.

tammikuussa olisi armeija ja haluaisin lykätä sitä vuodella että saan nämä stressiä aiheuttavat asiat kuntoon. Mitenkäs onnistuuko lykkäys ja kuinka lähden asiaa hoitamaan. Terveyskeskukseen olisi tarkoitus lähteä tutkimaan muutenkin arvoja kun väsyttää niin maan perkeleesti että yöunet on sellaiset 12-13h / päivä ja armeijassa tuo on melko suuri ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu