Lestadiolais nuoret

Olen suorastaan hämmästynyt siitä miten huonosti suuri osa lestadiolaisista nuorista, etenkin tytöistä käyttäytyvät julkisilla paikoilla. Äänekästä huutamista, ylimielistä ja muita ihmisiä epäkunnioittavaa käytöstä on jo useampikin saanut todistaa, eri paikoissa ja tilanteissa. Näyttää olevan yleinen ilmiö joka puolella. Eikä kiusaamiseltakaan ole vältytty.

Mistä tämä johtuu?

Eikö kotona välitetä vai eikö siellä tiedetä? Ovatko nämä samat henkilöt kotonaan kuin herran tertut vai kannustetaanko siellä lapsia opettamalla, että kyseiseen lahkoon kuuluvat ovat parempia kuin muut ihmiset?
En tiedä, mutta niin he ainakin tuntuvat ajattelevan itsestään.

En tietenkään halua yleistää, on joukossa kunnollisiakin nuoria onneksi, mutta joka tapauksessa tämä suututtaa ja samalla myös ihmetyttää.
Onko kyse pelkästä ylimielisyydestä vai onko kyseessä jokin syvemmällä piilevä ongelma? Voivatko liikkeen sisällä kasvavat nuoret huonosti?
Joka tapauksessa nyt siitä saavat osansa ulkopuolisetkin.
Mielestäni asiasta on syytä keskustella.

Tiedän varmasti, etten ole ainoa, joka on tästä huolestunut.
10628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No mitä meijän kakarat nyt on tehnynnä ? Tarkenna !

Äänestä

Vl tytöt on tunnetusti kaunottaria...

Äänestä
  • blondeja, ihania niitä ei näy. pottapäitä tummia kaikki, kuin venakkoja.

    Äänestä

lesboja ne on ):

Äänestä

Hoitomiehet äkkiä töihin heittämään saatanalle !!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Nuoret nyt tietysti ovat aina vähän sellaisia kovaäänisiä, jotka yrittävät peitellä epävarmuuttaan leuhkalla esiintymisellä.
Erityisesti vl-nuoret on kyllästetty pyhäkouluissa ja raamattuluokissa siihen ajatukseen, että he ovat ainoita oikeita uskovaisia ja muut ovat roskasakkia. Silloin voi suhtautua ylimielisesti näihin muihin surkimuksiin, ja unohtuu Raamatun opetus ystävällisyydestä myös syntisiä kohtaan.

Äänestä

""Erityisesti vl-nuoret on kyllästetty pyhäkouluissa ja raamattuluokissa siihen ajatukseen, että he ovat ainoita oikeita uskovaisia ja muut ovat roskasakkia. Silloin voi suhtautua ylimielisesti näihin muihin surkimuksiin, ja unohtuu Raamatun opetus ystävällisyydestä myös syntisiä kohtaan. ""

Tämän huomaa helposti, kun seuroissa he ovat niin ystävällisiä ja hymyileviä, mutta sitten seurojen ulkopuolelle eivät ole huomaavinakaan.

Äänestä

Asia on niin , että vl nuoret ovat samanlaisia kun muutkin nuoret paitsi ne uskovat niin kuin uskovat . Se tarkottaa sitä , että myös vl nuoret voivat huutaa ja vouhkata samallalailla kun muut nuoret . Ei se tarkota sitä jos on vanhoillislestadiolainen että pitäisi olla ihan kiltti ja kulkea nalle kainalossa missä sitten käveleekin . Muilla ihmisillä on vaan semmonen käsitys !!

Minusta on mahtavaa että vl nuoret eivät juopottele ! Se on paljon kamalempaa katsomista kun muut nuoret huutavat ihan päissään kylillä , vl nuoret eivät sentään sitä harrasta ! Luojan kiitos .

Äänestä

Vuosia olemme saaneet kärsiä VL naapureiden yömeuhkaamisesta. Autot pörrää ja tyhjäkäyvät läpi yön muiden yöunista ja kotirauhasta piittaamatta. Usein autoja on jopa kymmeniä yöllä ,novet paukkuivat, koneet jyrisee, erityisesti dieseli on mieleen.
Sanominen nätisti tai vähemmän nätisti ei johda mihinkään. Yöstä yöhön,viikosta viikkoon vuodesta vuoteen. Aina uudet lapset kasvavat pörräysikään isompien mennessä naimisiin. Eikö tämänkin voisi lisätä syntilistaan TVn rinnalle.
Muuta syytä en keksi kuin asenteen muita kohtaan, tulimereen menevät, ei niistä kannata välittää.

Äänestä

Lestadiolaiset eritttäin kieriä ja koska laumasakkia niiden kanssa ei kannata esim. suhteita aloittaa - lauma kiinnostaa enemmän kuin ihmissuhteet eli mielestäni eivät ole kykeneviä ihmissuhteisiin. Ja kilttejä - joo joo - ovat varmaan jutuissa ja vanhempien mielestä mutta protestoivat tätä vastaan itse olemalla aika moisen roisia - ja hei - tunnevammaisia myös - myötätuntoja, aitoa rakkautta, kritiikkiä tai normaalia rakentavaa riitaa et heiltä saa vaan pirullisia katseita jne ... mutta onneksi noiden kanssa ei tartte olla tekemisissä. Olen vain taannut omalla alallani, ettei olla tekemisissä juuri tuon kaksinaamaisuuden takia. Eli muistakaa lammasten vaatteissa on ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Exel70 kirjoitti:

Olen suorastaan hämmästynyt siitä miten huonosti suuri osa lestadiolaisista nuorista, etenkin tytöistä käyttäytyvät julkisilla paikoilla. Äänekästä huutamista, ylimielistä ja muita ihmisiä epäkunnioittavaa käytöstä on jo useampikin saanut todistaa, eri paikoissa ja tilanteissa. Näyttää olevan yleinen ilmiö joka puolella. Eikä kiusaamiseltakaan ole vältytty.

Mistä tämä johtuu?

Eikö kotona välitetä vai eikö siellä tiedetä? Ovatko nämä samat henkilöt kotonaan kuin herran tertut vai kannustetaanko siellä lapsia opettamalla, että kyseiseen lahkoon kuuluvat ovat parempia kuin muut ihmiset?
En tiedä, mutta niin he ainakin tuntuvat ajattelevan itsestään.

En tietenkään halua yleistää, on joukossa kunnollisiakin nuoria onneksi, mutta joka tapauksessa tämä suututtaa ja samalla myös ihmetyttää.
Onko kyse pelkästä ylimielisyydestä vai onko kyseessä jokin syvemmällä piilevä ongelma? Voivatko liikkeen sisällä kasvavat nuoret huonosti?
Joka tapauksessa nyt siitä saavat osansa ulkopuolisetkin.
Mielestäni asiasta on syytä keskustella.

Tiedän varmasti, etten ole ainoa, joka on tästä huolestunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu