Pohdiskelin joskus oman äitini kanssa sitä, miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat lapsiin ja lasten hankintaan. Itseäni ahdistaa ylitsevuotava "söpöily", enkä ole ikinä koskaan potenut vauvakuumetta. Jotenkin koen asian niin, että haluan lapsen / lapsia siksi, jotta näen heidän kasvavan ja tulevan aikanaan aikuiksi itsekin - tavallaan kyse on jatkuvuudesta ja sukupolvien ketjusta, jossa haluan olla osa sen sijaan että sukuhaarani loppuisi minuun.
Vauva-aika ja lapsuus ovat etappeja tuolla elämänpituisella matkalla, ja suhtaudun mielestäni aika rationaalisesti koko lisääntymisasiaan. Podin pitkään syyllisyyttä vauvakuumeen puutteesta ja siitä, etteivät pikkuvauvat ylipäätään saa aikaa minussa mitään tunnekuohua. Kun sukulaisten vauvoja tuputettiin syliin sanomalla että "tartutetaanpa nyt kuume sinuunkin", tunsin vain ärtymystä ja pakokauhua - KUN EI TUNNU MILTÄÄN! Olen aina pitänyt itsestäänselvänä että hankin lapsia, mutta asian tultua ajankohtaiseksi kaikki lässytys, söpöily ja muu millä vauvamaailma tupataan kuorruttamaan, ainoastaan ahdisti. Kunnes itse tajusin ja hyväksyin, ettei lastenhankinnassa tarvitse olla motiivina universaali rakkaus VAUVOJA ja lapsia kohtaan ja halu saada VAUVA (sehän kasvaa siitä kuitenkin aikuiseksi ihan väistämättä!), vaan toive saada omia lapsia voi liittyä myös ns. lisääntymisen pitkäaikaisempiin seurauksiin - siihen, että näkee miten oma jälkeläinen kasvaa ja hakee paikkansa maailmassa, että saa seurata millainen ihminen hänestä tulee ja tarve kokea kuinka elämä jatkuu sukupolvesta toiseen.
Mitens teillä muilla? Vauvakuume vai ei? Miksi haluatte lapsia?
Vauva-aika ja lapsuus ovat etappeja tuolla elämänpituisella matkalla, ja suhtaudun mielestäni aika rationaalisesti koko lisääntymisasiaan. Podin pitkään syyllisyyttä vauvakuumeen puutteesta ja siitä, etteivät pikkuvauvat ylipäätään saa aikaa minussa mitään tunnekuohua. Kun sukulaisten vauvoja tuputettiin syliin sanomalla että "tartutetaanpa nyt kuume sinuunkin", tunsin vain ärtymystä ja pakokauhua - KUN EI TUNNU MILTÄÄN! Olen aina pitänyt itsestäänselvänä että hankin lapsia, mutta asian tultua ajankohtaiseksi kaikki lässytys, söpöily ja muu millä vauvamaailma tupataan kuorruttamaan, ainoastaan ahdisti. Kunnes itse tajusin ja hyväksyin, ettei lastenhankinnassa tarvitse olla motiivina universaali rakkaus VAUVOJA ja lapsia kohtaan ja halu saada VAUVA (sehän kasvaa siitä kuitenkin aikuiseksi ihan väistämättä!), vaan toive saada omia lapsia voi liittyä myös ns. lisääntymisen pitkäaikaisempiin seurauksiin - siihen, että näkee miten oma jälkeläinen kasvaa ja hakee paikkansa maailmassa, että saa seurata millainen ihminen hänestä tulee ja tarve kokea kuinka elämä jatkuu sukupolvesta toiseen.
Mitens teillä muilla? Vauvakuume vai ei? Miksi haluatte lapsia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Osittain sama juttu täälläkin, se halu olla osa sukupolvien ketjua, siirtää suvun perinteitä eteenpäin ja nähdä oman jälkikasvun kasvavan ja kehittyvän. Minusta vain myös vauvat sattuvat olemaan aivan super-ihku-lutusia
Minulla on jo kaksi lasta, lukiolainen ja yläasteikäinen. Ehkä siksi haluaisin vielä yhden, koska olen ollut lapsistani niin onnellinen. He ovat tärkeintä mitä on, ja haluan huolehtia ja hoivata.
Ikä ja terveys taitaa tulla vastaan, sillä olen kohta 40 ja jonotan leikkausaikaa. Olen lisäksi eronnut, eli ei ole miestäkään jonka kanssa sitä lasta yrittäisi. Tunnen itseni itsekkääksi kun suren asiaa niin paljon, koska olen sentään kaksi tervettä lasta jo nuorena saanut eikä ole järkeä elätellä turhia toiveita, kun on jo tämän ikäinen. Sattuu se silti.