Jos jollakin nuorella on tämä ongelma

Vanhoillislestadiolaisuuden säännöt vieraannuttavat nuoret. Vl-nuoret elävät kaksoiselämää heittäytymällä maailman menoon, mutta sitten toisaalta tervehtien Jumalan terveellä ja käymällä seuroissa.
SRK:n tilaisuuksissa ja muiden lestadiolaisten seurassa ollaan yleensä uskovaisia, mutta arkena on helppo toimia vastoin liikkeen opetuksien.
Nyt siis: kumman koet henkilökohtaisesti omaksesi: elää oman järjen mukaan, vai toimia vanhoillislestadiolaisen opin mukaisesti. Eli kumpi on tärkeämää? Jos et tunne itseäsi ns. uskovaiseksi Suosittelen ehdottomasti keskustelemaan vl-kaverien kanssa näistä asioista. Tällöin saattaa huomata, kuinka muitakin voi olla samaa mieltä. Silloin saa rohkeutta toimia sen mukaan, mikä itselle on ominaista ja jättää se vl-usko, joka ei itselle tunnu oikealta.
Siis: Jos olet harkinnut vanhoillislestadiolaisuudesta eroamista, mutta ihmissuhteiden vuoksi et ole viitsinyt sitä tehdä niin muut samanmieliset ystävät helpottavat eroamis- ja irtaantumisprosessia.

Itse olen 18-vuotias lestadiolaisperheen poika, joka ei uskoaan ole juurikaan tuntenut samaksi, kuin vl. Elän maailman mukaan, ja voin sanoa, että täältä löytyvät ilot eivät niin erityisiä vl-uskon ja elämäntapojen tuomaan iloon verrattuna ole. Merkittävimmäksi asiaksi näiden elämäntapojen välille on kuitenkin noussut se tyytyväisyys, kun voi olla oma itsensä: ajatella ja muodostaa ihan itse oman maailmankuvansa ja huomata, että ei se elämä vl:n ulkopuolelle lopu.
6215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mitä se sinulla tarkoittaa että "elän maailman mukaan"?

Omilla aivoilla ajatteleminen ja Jumalan antaman omantunnon omakohtaiseksi kokeminen ei ole mitään maailmallisuutta eikä väärin.

Äänestä
  • Aa, tässä säännöillä nyt tarkotin tosiaan niitä herätysliikkeen "veljellisiä neuvoja", kuten musiikin tai elokuvien synnillisyys yms. Tosiaan Jumalan antamaksi omatunnoksi en itse kutsuisi edellämainittuja asioita, taikka meikkaamista, vaikkapa, josta liikkeen piirissä varsinkin nuorten keskuudessa ollaan puhuttu.
    Näissähän on siis kyse liikkeen perinnäissäännöistä, joita rikkomalla vanhoillislestadiolainen "kieltää uskonsa".

    Äänestä

  • Ap kirjoitti:

    Aa, tässä säännöillä nyt tarkotin tosiaan niitä herätysliikkeen "veljellisiä neuvoja", kuten musiikin tai elokuvien synnillisyys yms. Tosiaan Jumalan antamaksi omatunnoksi en itse kutsuisi edellämainittuja asioita, taikka meikkaamista, vaikkapa, josta liikkeen piirissä varsinkin nuorten keskuudessa ollaan puhuttu.
    Näissähän on siis kyse liikkeen perinnäissäännöistä, joita rikkomalla vanhoillislestadiolainen "kieltää uskonsa".

    Ja anteeksi, jäi vastaus pikkasen omituiseksi. Maailman mukaan elämisellä tarkotin ihan vaan sellaista, mitä vois kutsua synnillisyydeks tai uskon kieltämiseksi teoilla.

    Äänestä

  • Ap edelleen kirjoitti:

    Ja anteeksi, jäi vastaus pikkasen omituiseksi. Maailman mukaan elämisellä tarkotin ihan vaan sellaista, mitä vois kutsua synnillisyydeks tai uskon kieltämiseksi teoilla.

    Liekkö tämäntyyppisiä sitten syyt miksi yli 40% nuoristä lähtee pois...?

    http://freepathways.wordpress.com/2012/10/02/40-pros-irtaantuu/

    Äänestä

Vastaisittoko viimeinkin, minkä uskon vanhoillislestadiolaiset kieltävät.

Äänestä
  • sitä on uskon kieltäminen kun toimii erilailla kuin vanhoillislestadiolaisten säännöt sanoo. Laitat korvakorun korvaan niin usko on kielletty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poika vl-perheestä kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisuuden säännöt vieraannuttavat nuoret. Vl-nuoret elävät kaksoiselämää heittäytymällä maailman menoon, mutta sitten toisaalta tervehtien Jumalan terveellä ja käymällä seuroissa.
SRK:n tilaisuuksissa ja muiden lestadiolaisten seurassa ollaan yleensä uskovaisia, mutta arkena on helppo toimia vastoin liikkeen opetuksien.
Nyt siis: kumman koet henkilökohtaisesti omaksesi: elää oman järjen mukaan, vai toimia vanhoillislestadiolaisen opin mukaisesti. Eli kumpi on tärkeämää? Jos et tunne itseäsi ns. uskovaiseksi Suosittelen ehdottomasti keskustelemaan vl-kaverien kanssa näistä asioista. Tällöin saattaa huomata, kuinka muitakin voi olla samaa mieltä. Silloin saa rohkeutta toimia sen mukaan, mikä itselle on ominaista ja jättää se vl-usko, joka ei itselle tunnu oikealta.
Siis: Jos olet harkinnut vanhoillislestadiolaisuudesta eroamista, mutta ihmissuhteiden vuoksi et ole viitsinyt sitä tehdä niin muut samanmieliset ystävät helpottavat eroamis- ja irtaantumisprosessia.

Itse olen 18-vuotias lestadiolaisperheen poika, joka ei uskoaan ole juurikaan tuntenut samaksi, kuin vl. Elän maailman mukaan, ja voin sanoa, että täältä löytyvät ilot eivät niin erityisiä vl-uskon ja elämäntapojen tuomaan iloon verrattuna ole. Merkittävimmäksi asiaksi näiden elämäntapojen välille on kuitenkin noussut se tyytyväisyys, kun voi olla oma itsensä: ajatella ja muodostaa ihan itse oman maailmankuvansa ja huomata, että ei se elämä vl:n ulkopuolelle lopu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu