On paljon helpompi pysyä hoikkana kuin laihduttaa liikoja kiloja. On siihen ihan tieteellinenkin selitys, rasvasoluihin liittyy, jospa joku asiantuntija selittäisi, onhan täällä varmaan ainakin sairaanhoitajia.
Minulle on ollut aina selvä kuin pläkki se, että pitää kuluttaa se minkä syö.Nykyihminen ei tarvitse rasvavarastoja, aina on ruokaa saatavilla.
Kun olen hoikka, jaksan liikkua eikä ole nivelvaivoja, sydän jaksaa pumpata . Ei tule oravanpyörää lihavuus-vähäinen liikunta-lisääntyvät vaivat. Kakkos-tyypin diabeetes on pahin kansantauti, valtavasti vakavia liitännäis sairauksia.
Miten pysyt hoikkana ?
36
1300
Vastaukset
- Kilot kuriin
Hyvät ruokatottumukset pitää saada jo lapsena.
Nykyisin lapset ovat jo alle kymmenvuotisina ylipainoisia, ja siitä seuraa, että painoa on tarkkailtava koko elämän ajan.
Lapsenlapsi oli pieni ja pyöreä kaikista varotoimista huolimatta. Hän oli jopa ruokaterapeutin tarkkailussa, joka totesi, että ruokailu on ihan oikealla tolalla. Lapsi vain pyöristyi. Nyt lähes aikuisena joutuu kaiken aikaa miettimään syömisiään.
Onko ravintomme niin täydellistä, että elimistömme saisi paljon pienemmistäkin määristä tarpeellisen kalorimäärän?
Mutta monet lapset lihotetaan perunalastuilla ja hampurilaisilla ja makeisilla. Isoäitinä minua pöyristyttää nykyinen tyyli, että lapsille annetaan kokonainen karkkipussi tuliaisiksi. Omien lapsien kohdalla samankokoinen pussi kesti koko viikon, jollei kauemminkin. - Nikitön 5
Huonautus harvenmin lihavalla luut katkeilee ja laihoillehan ne lunkkanivelet usein laitetaan.
Yksinkertaisesti joillain on aineenvaidunta vaan niin hidasta.
En puolustele lihavuutta, mutta kannattaako keiään syyllistää, kyllä peilejä on joka paikassa ja jokainen tietää miltä näyttää.
Olisi se mukava nähdä laihan totuuden mukainen ruokalista johon laitetaan jokainen suupala.- keski--ikäinen
Niin. Ikäihminen ei saa olla laiha mutta ei lihavakaan. Normaalipaino on paras joka ikäryhmässä.
- no joo
No ei kai lihavilla ikääntyessä mikään paikka katkeakkaan kun eivät pysty liikkumaan, makuuhaavat vaivaa enemmän. Ja jos nuoresta asti ylipanoinen ei eläkään vanhaksi.
ps.olen vanhuksia hoitanut, normaalipainoiset, siis myös hoikat liikkuivat toisin kuin ylipainoiset. Omista mummuistani, toinen eli kotonaan loppuun asti, oli hoikka. Toinen oli yli10-vuotta laitoksessa, ei päässyt sängystä ylös, aivoinfarkteja useampia... - solakka
Kaikki ne tuttavani, joille on laitettu polviin ja lonkkiin niveliä, ovat ylipainoisia. Ja hetiä on kymmeniä!!!
- säästeliäs.
Minusta on mukava matkustaa talven pimeimpään aikaan etelään ja pienestä eläkkeestäni säästän siihen. Mistäpä muusta voi säästää kuin syömisistään, pakolliset menot on aina maksettava. Syön vaatimattomasti ja ilmeisen terveellisesti, kun ei liikakiloja ole kertynyt. Makeista en edes pidä, kahvin kanssa kelpaa vesirinkeli .Ei ole autoa, pyörällä ja jalan liikun 10 kilometrin säteellä joka päivä. Syön monta pientä annosta päivässä, mahaan ei edes liikaa mahdu. Turha venyttää mahalaukkuaan , silloin ei ikinä ole kylläisyyden tunnetta.
En karkkia vie lapsenlapsillekkaan, enkä oikeestaan paljon muutakaan, neulon sukkia ja lapasia ja vien omatekemiä mehuja.Lapsilla on hyvät ammatit, he auttavat nyt minua. - *Kukkahame*
Oh ihmisiä joiden syömiset ei tunnu missään, pysyvät laihoina vaikka ahtavat kaiken mikä vaan tarjotaan ja hiukan enemmänkin .
Minun tuttavapiirissäni on ainakin kolme "läpipaskoa", ruoka-annokset reilusti isompia aterialla kuin monella muulla, suklaat ja herkut jatkuvaa välipalaa.
Ikäisiäni ovat ja niin ryppysiä ja rasvaihoisia, että sitä on jo ihmetelty miksi näin.
Itse olen muutaman kilon ylipainoinen, ei ryppyjä sanottavasti, jopa nuoriso on huomannut asian.
Ei me kaikki olla samalla muotilla tehtyjä sehän on aivan päivän selvä, hyvä niin kuivakka olisi maailma ilman erilaisia ihmisiä kokoineen ja näköineen saatikka ilman erilaisia mielipiteitä.
Diabeetikko olen jo toisessa sukupolvessa, oma insuliinituotanto 0, liikun en ole masennukseen taipuvainen, aina löytyy jotain mistä kiinnostua.
Ruoka on hyvää mutta ei pääsia elämässä täällä hyvinvointivaltiossa.- rypyt.ön
Ei minullakaan ryppyjä, ne tulee vain rumille. Jopa nuoret komeet miehet sen huomannu.
- ****
rypyt.ön kirjoitti:
Ei minullakaan ryppyjä, ne tulee vain rumille. Jopa nuoret komeet miehet sen huomannu.
Ihmiselle, joka osaa iloita ja surra tulee ryppyjä.
Tunteettomalle puunaamalle ei.
Käy näöntarkastuksessa. - suositan samaa
**** kirjoitti:
Ihmiselle, joka osaa iloita ja surra tulee ryppyjä.
Tunteettomalle puunaamalle ei.
Käy näöntarkastuksessa.myös khameelle, hän tuota rypyttömyyttään kehui, tuo rypyt.ömän vastaus on selvästi ironiaa tuohon itsekehuun.
- 552200
suositan samaa kirjoitti:
myös khameelle, hän tuota rypyttömyyttään kehui, tuo rypyt.ömän vastaus on selvästi ironiaa tuohon itsekehuun.
ei ryppyjä sanottavasti, jopa nuoriso on huomannut asian.
Ei kokonaan rypytön.
Vaan kataus se taas ääntelee - kataus se
552200 kirjoitti:
ei ryppyjä sanottavasti, jopa nuoriso on huomannut asian.
Ei kokonaan rypytön.
Vaan kataus se taas äänteleeääntelee tuolla joka kehuu ei sanottavalla rypyttömyydellä, ei noin typerää omakehua palstalle lähetä kuin läpeensä kade joka luulee että tuommoiselle omakehulle joku olisi muka kade. On se säälittävää kun saa kiksejä kuvitellusta kateudesta. Minä näytän MISTER FINLANDILTA, ootte äijjät varmaan kateudesta vihreinä.
- Tepposet
Samoin. Työvavereinani oli kaksi "pinkyä".
Käsittämättömät määrät rasvaista ruokaa sokeria (kourallisittain) muita makeita.
Väittivät vielä iltaisin syövänsä jotain lämmintä ennen nukkumaan menoa.
Toisesta en tiedä mutta toinen sanoi isänsä olleen samanlainen.
- ostetaan uudet
peilit kun näissä entisissä peileissä näytetään niin ryppysiltä ja vanhoilta ja lihavilta !!
- Tepposet
Mittanauha on painoindeksiä ja peiliä luotettavampi väline.
Niin ja tietysti vaaka. UKK kävi kuulemma joka aamu vaa,assa ja käytti tämän mukaan päivän aikana kaloreita.
Melko huomaamatta voi kisäkiloja kertyä. Monille ihmisille painonnousu on myös terveysriski. Vinokehityksen taittamiseen siinä on lähdettävä.
Jo 4 kg:n lisäpaino sai aikaan sydämen toimintahäiriöitä n.kuukausi sitten. No. Ensin määräsin itseltäni kahvileivät stop tykkänään pois.
Meni päiviä ennenkuin painoa sai pois edes 100g. Tämä on soma ilmiö. Kun paino on lähtenyt putoamaan, voi syödä vaikka hevoisen; silti paino ei heti nouse.- L - L
Tohtorin todistelua.
Väittävät kohtuullisen painon lisäyksen olevan ikääntyvälle terveellisempää kuin hoikkuudesa roikkuminen.
Onko hoikkuus kenellekään, saati tämän ikäluokan ihmiselle, mikään itseisarvo?
Vaimoni aivohalvausten jälkeisten hoitojen ja lääkityksen alussa hänen käskettiin lisäämään painoa.
52kg -> 58kg niin hoitava lääkäri lopetti kuukausittaisen kyselemisen.
Kyse oli siitä, että akuutin tilanteen tullen täytyyy olla hieman energiavarantoja!
"Potilas" on pitänyt painonsa alle 60kg:n.
Ja tämä tarina on totta!
Ps. Kilojen lisäys onnistui vuodessa kun ruokavalio täydentyi täytekekseillä ja pipareilla.- läskiälotinaa
Tuttava lääkärinikin on sanonut, että painoindeksin mukainen lievä ylipaino ei ole vanhana vaivaksi.
Luisuus syö luita.
Tietenkään valtava ylipaino ei ole terveellistä mihinkään tautiin.
Mutta turha täällä viisastella, kuinka helppoa normipaino on.
Jos se olisi sellaista, maailmassa ei olisi ainuttakaan ylipainoista.
Amerikkalaisista 60 % on ylipainoisia, ja mehän olemme Euroopan amerikkalaisin kansa. - Korppu :)
läskiälotinaa kirjoitti:
Tuttava lääkärinikin on sanonut, että painoindeksin mukainen lievä ylipaino ei ole vanhana vaivaksi.
Luisuus syö luita.
Tietenkään valtava ylipaino ei ole terveellistä mihinkään tautiin.
Mutta turha täällä viisastella, kuinka helppoa normipaino on.
Jos se olisi sellaista, maailmassa ei olisi ainuttakaan ylipainoista.
Amerikkalaisista 60 % on ylipainoisia, ja mehän olemme Euroopan amerikkalaisin kansa.Eräs sukulaiseni on tarkkaillut painoaaan lapsesta asti. Oli mukamas lihava teini-ikäisenä. Nyt on yli 70 v. ja aivan laskoksilla koko ihminen. Kasvot, käsivarret, kaula. Jalat kuin tikut ja luiset nilkat Paino on edelleen siinä nuoruuden aikaisessa,
Jaksaa vielä ylpeillä asialla. - ÄLLITÄLI
Korppu :) kirjoitti:
Eräs sukulaiseni on tarkkaillut painoaaan lapsesta asti. Oli mukamas lihava teini-ikäisenä. Nyt on yli 70 v. ja aivan laskoksilla koko ihminen. Kasvot, käsivarret, kaula. Jalat kuin tikut ja luiset nilkat Paino on edelleen siinä nuoruuden aikaisessa,
Jaksaa vielä ylpeillä asialla."Korppu:)". Se on muuten totta, kannattaisi muuten lihoa tasaista tahtia, niin on silonen sitten vanhanakin :) ;):), koska nämä kuivan kesän oravat on aivan kamalan näkösiä, ja sitten ne vanhukset jotka on pyöreitä on terveen ja silosen näkösiä
- tiedän
ÄLLITÄLI kirjoitti:
"Korppu:)". Se on muuten totta, kannattaisi muuten lihoa tasaista tahtia, niin on silonen sitten vanhanakin :) ;):), koska nämä kuivan kesän oravat on aivan kamalan näkösiä, ja sitten ne vanhukset jotka on pyöreitä on terveen ja silosen näkösiä
Niin jos viihtyy sitten siinä paisuvassa vartalossaan. Useimmat eivät viihdy.
Itse olen ollut aina hoikka ja jos vuodet tuovat lisäkiloja niin tiedän että en viihdy olossani. Ennemmin muutama ryppy ylimääräistä.
Eikä se läskien määrä vaikuta loppujen lopuksi ryppyjen määrään. Jos joku pyöreä on rypytön niin toinen hoikka voi olla vielä rypyttömämpi. Perimä ja muutkin elämäntavat vaikuttaa. Äitini on 87v ja aina ollut hoikka. Ihon perusteella voisi luulla 20v nuoremmaksi.
- asiaketju muuten
paitsi yksi alkoi kehua omaa ulkomuotoaan ja veti vioattoman nuorisonki mukaan. . On siihen nuo mokinan ketjut.
- 157cm/61 kg
Jos saan sanoa jotain, niin minulla ei ole vielä ylipainoa eikä alipainoa. Bmi on kohdalla, just 25. Läski näkyy vain lantioiden kohdalla, satun omimaan ns. päärynävartalon ja ylävartalo kevyen atleellinen ja taisin olla ns. raskaluinen. Syön usein pienin annoksin. Lämmin ateria iltapäivisin.
Kaikki on suhteellista!Suhteellista on!
162cm:iin lyhentynyt vaimoni nosti painonsa lääkärin määräyksestä ( syynä verisyöpä ) 52kg -> 58kg:oon.
Huomattava osa lisäkiloista keskittyi pakaroihin.
Eipä haittaa. Olen aina ihaillut sprintterinaisten pakaroita.
Indeksi on viitteellinen. Suuria, yksilöllisiä eroja.
67:na oli indeksini hieman alle 30:nen. Rasva% oli 15.
Leikkausten jälkeen % nousi 18:a. Lihasta katosi ja laardia tuli tilalle.
Indeksi pomppasi hieman 30:n päälle. Vieläkään % ei ole paha.
Tänään salilla oli eräs "pinky". Laiha kuin ajokoira. Rasva% 12.
Leikkauksia edeltävään olotilaani eroa vain 3%. Päältä katsoen olisi luullut eroa ainakin 10%:ksi.
Missä ero? Laihan kaverin lihakset ovat likimain olemattomat.
Luotettavalla laitteella tehtyyn solukoostumusanalyysiin voi ainoastaan luottaa.
Toki indeksit ovat suuntaa antavia mutta yksilölliset rakenne-erot on otettava huomioon.- N
Kysymys.
- Ammattilainen55
Syöpälääkkeillä laihtuu tosi nopeella. Noin 20 kiloa puolessa vuodessa. Esim iterferonilla:)
- haudan lepo
pitää laihana ja nuorekkaana.
- ollaan vain ihmisiä
Monet vanhukset hyvässä kunnossa painoineen,mutta kun joutuu vanhainkotiin,kuukaudessa paino tippunut huomattavasti kun ei vät saa mitään kunnon iltapalaa.Vielä jos dementoitunut,eivät osaa pyytää mitä haluavat.Ikävä oli katsoa äitini heikkenemistä,ennen kuin kuolema vei pois.Miksi ei anneta vanhusten nauttia hyvästä ruoasta viimeisinä vuosinaan.Dietti ruoat eivät ole terveellisiä kaikille.
Antaa ihmisten painaa minkä haluaa,kaikki täältä lähdemme myös laiheliinit.Ei paino ole elämän mitta,jos olisi ei lapsia kuolisi eikä nuoria laihoja aikuisia sydänkohtauksiin ym.. - totta tämäkin
ollaan vain ihmisiä kirjoitti:
Monet vanhukset hyvässä kunnossa painoineen,mutta kun joutuu vanhainkotiin,kuukaudessa paino tippunut huomattavasti kun ei vät saa mitään kunnon iltapalaa.Vielä jos dementoitunut,eivät osaa pyytää mitä haluavat.Ikävä oli katsoa äitini heikkenemistä,ennen kuin kuolema vei pois.Miksi ei anneta vanhusten nauttia hyvästä ruoasta viimeisinä vuosinaan.Dietti ruoat eivät ole terveellisiä kaikille.
Antaa ihmisten painaa minkä haluaa,kaikki täältä lähdemme myös laiheliinit.Ei paino ole elämän mitta,jos olisi ei lapsia kuolisi eikä nuoria laihoja aikuisia sydänkohtauksiin ym..Hoitolaitoksissa viimeinen iltapala tarjotaan jo kuudelta, sitten pian nukkumaan. Jää yli 12 tuntia aamupalaan. Aina ei ehditä auttaa syömisessä, sanotaan vaan että potilaalle ei maistu.
- TEE välilyönti aina
ollaan vain ihmisiä kirjoitti:
Monet vanhukset hyvässä kunnossa painoineen,mutta kun joutuu vanhainkotiin,kuukaudessa paino tippunut huomattavasti kun ei vät saa mitään kunnon iltapalaa.Vielä jos dementoitunut,eivät osaa pyytää mitä haluavat.Ikävä oli katsoa äitini heikkenemistä,ennen kuin kuolema vei pois.Miksi ei anneta vanhusten nauttia hyvästä ruoasta viimeisinä vuosinaan.Dietti ruoat eivät ole terveellisiä kaikille.
Antaa ihmisten painaa minkä haluaa,kaikki täältä lähdemme myös laiheliinit.Ei paino ole elämän mitta,jos olisi ei lapsia kuolisi eikä nuoria laihoja aikuisia sydänkohtauksiin ym..pilkun ja pisteen perään, nikki 'ollaan vain ihmisiä'.
Niiden perään kuuluu tyhjä paikka.
- kohta läski
Minulla ainakin on ongelma lihoisesta. Olen ennen ollut aina hoikka. Ei mitään ongelmia painon kanssa. Tosin en ole koskaan ollut mikään kova syömään (enkä juomaan). Kun täytin 55 vuotta, on siitä lähtien painoni alkanut pikku hiljaa hilautumaan ylöspäin. Nyt olen 62-vuotia ja painan 60 kg. Siinä on 10 kg liikaa, koska olen vain 152 cm mittainen. 55-vuotiaana painoin 51 kg, mikä lienee sopivampi. En nytkää näytä lihavalta, mutta pallea on kuin odottavan äidin. Eli se hankalampi, epäterveellinen vyötärölihavuus. Mitenkähän saisin kilot vähemmäksi? Teen yrittäjänä paljon töitä ja ehdin nukkumaan liian vähän. Työni on sitä tietokoneen ääressä istumista.
Liikkumaan ehdin tietenkin liian vähän. Minulal on aika paha eteisvärinä, joka ei meinaa "pysyä aisoissa". Lääkitys on siihen. Muita sairauksia ei ole, mutta lihominen jatkuu - pikkuhiljaa. Neuvokaa mitä pitäsi tehdä. - kotlettiko
Pulla päivässä pitää rypyt loitolla ;)
- Suomalainen mies
Muistakaa ruoka ja liikunta. Aineenvaihdunta lisääntyy myös liikunnan avulla. Nykyinen muoti sauvakävely ei ole tehokasta liikuntaa,vaan löperöä akkojen keksimää hömppää. Ostatetaan sauvat ja sitten ei enää kehdata reippaasti kävellä. Hyvä bisnes sauvojen keksijälle. Kädet hailumaan ja reipasta kävelyä tai juoksua ilman sauvoja, tai päällään seisomista -siinäpä se.
- ÄLITÄLLI
Niin, mitä yrität oikein selitellä? Täysin loppuunkulunutta asiaa. Syö sinä mitä tykkäät, liiku miten tykkäät, hyppää vaaalle vaikka tunnin välein. Ihan sama minulle. Luuletko sinä tosiaan että kaikki lihavat on sairaita? Usko nyt, että se sairaus diabetes, kolestroli ym voi olla ja tulla myös laihalle. Se syöpä voi iskeä vaikkei polta tupakkaa, jne. oikeastaan, minusta olet tosi säälittävä ja jostain kumman syystä yritätä kovasti todistella täällä jotain. Mitä ja mikä lienee perimmäinen syys/ongelmasi, koska tuo on sinulle ongelma. Kannattaisin kuitenkin sinulle psykiatrin käyntiä.
Miten ihmeessä tätä aihetta jaksetaan jauhaa päivästä päivään. Jokainen elää niin kuin haluaa, eikö? Eikö sinullakaan elämässäsi ole muita asioita tai huolia kun jo(n)ku(n) paino. Voi jessus, toivon totisesti että elämä kolhisi oikein olan takaa tällaisia ihmisiä, niin sitten arvot alkaisivat mennä ihan toiseen järjestykseen ja toivon mukaan niihin tärkeimpiin. Lueskelin tätä ketjua sieltä täältä ja piti vastata, mutta kyllä asiallinen kannanotto on turhaa kun luin edelläni olevaa kirjoitusta on todettava että jopas on pahuus patoutunut ,,,, älli tällin,,,,, päähän,
sentyylinen on suoraa sanoen haukumakirje että ei paremmasta väliä ja ei sanallakaan asiallista lausetta aloitajan aiheeseen.
Jopa vielä leikkii lääkäriä että on ongelmia hänellä itselläänkin kun ei muista koulutaustaansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 232401
- 951526
- 1181274
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18969- 52862
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249861Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19840MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795