Lapsi adoptioon?

Olemme menossa juttelemaan sosiaalitoimistoon siskoni lapsen adoptiosta ensi viikolla - minä, mieheni ja siskoni.

Olisin nyt kysellyt kokemuksia, kuinka helposti sukulaiselta saa lapsen adoptioon? Meillä tapaus juontaa siihen, että siskoni on alkoholisti ja vihdoin myötänyt ongelmansa ja haluaa apua. Kumminkin tilanne on hankala, kun on yh-äiti puolivuotiaalle lapselle.

Itseä tilanne jännittää ja olen miettinyt lukuisia vaihtoehtoja, mitä sosiaaliviranomaiset asiaan voivat sanoa. Olemme kyllä käyneet mieheni kanssa juttelemassa erään adoptioneuvonnan tykönä n. vuosi takaperin kun suunnittelimme ulkomailta adoptiota, mutta emme missään koulutuksissa ole käyneet. Onko meillä siis mahdollisuutta saada adoptio-oikeutta siskoni lapseen?
1238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moi,

käsittääkseni ette voi noin vain adoptoida haluamaanne lasta. Koska kaikkien, myös suomalaisten adoptioiden vaatimuksena on nykyään adoptiolupa, jota haetaan Valviralta, kun adoptioneuvonta on käyty läpi. Se prosessi vie n. vuoden tai mahdollisesti kauemminkin.

Siihen en osaa sanoa voisiko siskosi osoittaa nimenomaan juuri teidät lapsensa adoptiovanhemmiksi. Adoptioneuvonta nyt kuitenkin pitää käydä, koska sitä pitää ymmärtääkseni käydä perheen sisäisessäkin adoptiossa, siihen ei kai(?!?) kuitenkaan lupaa tarvita.

Sijaisvanhemmaksihan voisi periaatteessa ryhtyä, mutta sekin edellyttää kyllä käsittääkseni koulutuksen ja kaikenmoisia lupia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pian äidiksikö? kirjoitti:

Olemme menossa juttelemaan sosiaalitoimistoon siskoni lapsen adoptiosta ensi viikolla - minä, mieheni ja siskoni.

Olisin nyt kysellyt kokemuksia, kuinka helposti sukulaiselta saa lapsen adoptioon? Meillä tapaus juontaa siihen, että siskoni on alkoholisti ja vihdoin myötänyt ongelmansa ja haluaa apua. Kumminkin tilanne on hankala, kun on yh-äiti puolivuotiaalle lapselle.

Itseä tilanne jännittää ja olen miettinyt lukuisia vaihtoehtoja, mitä sosiaaliviranomaiset asiaan voivat sanoa. Olemme kyllä käyneet mieheni kanssa juttelemassa erään adoptioneuvonnan tykönä n. vuosi takaperin kun suunnittelimme ulkomailta adoptiota, mutta emme missään koulutuksissa ole käyneet. Onko meillä siis mahdollisuutta saada adoptio-oikeutta siskoni lapseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu