Abbey Roadin myyntiä käsittelevästä keskustelusta!

Ei siinä ketjussa Abbey Roadin myynnistä ole kysymys, paitsi ekassa viestissä. Suurin osa viesteistä on yksinäisen Beatles-diggarin lyhyitä heittoja, jotka on kirjoitettu siinä toiveessa, että ketju pysyisi "tuoreimpien" keskustelujen joukossa.

Abbey Roadia on väitetty hyväksi musiikiksi. Tämä väite vaatisi paljon perusteluja, koska juuri kukaan ei ajattele niin. Edes rocklehtien listauksissa Abbey Road ei ole pärjännyt paremmin kuin esim. Beach Boysin Pet Sounds, Beatlesin oma Revolver ja Sgt. Pepper, Marvin Gayen Whats Going On, Nirvanan Nevermind jne.

Ja kaikkihan tietää, että rock on vain kevyttä musiikkia. Kaikki kuuluisa sinfoniamusiikki, kamarimusiikki, oopperamusiikki, lied-musiikki, messumusiikki ja konserttomusiikki päihittää kevyen musiikin paitsi laadussa myös arvostuksessa helposti 6-0. Joten päinvastoin kuin ketjun yksinäinen vuodattaja väittää, ei Abbey Road ole oikeasti edes kohtalaista musiikkia.
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"ketjun yksinäinen vuodattaja väittää"


BUAHAHAHAHAHA

Äänestä

Kirjoittajan yksinäisyys tai seurallisuus palstalla määritellään sen perusteella, kuinka paljon hänen tekstinsä saavat vastauksia. Minun juttuni saavat paljon vastauksia, koska ne ovat musiikkipainotteisia ja lisäävät ajattelua palstalla.

Tuo toinen hemmo taitaa itsekin tietää, millainen asema (tai aseman puute) Abbey Roadilla on isossa mittakaavassa.

Äänestä
  • "Minun juttuni saavat paljon vastauksia, koska ne ovat musiikkipainotteisia ja lisäävät ajattelua palstalla."

    Paljon vastauksia, mutta minkälaisia? Sinun kannattaisi tutustua niihin paremmin ja pyytää joku fiksumpi analysoimaan ne.

    Musiikkipainotteisia? Sisältävät pääasiassa klassisen kehumista. Et ehkä ole oikeasti tajunnut, että tämä on Beatles-palsta.

    Lisäävät ajattelua palstalla? Sinun kohdallasi vain negatiivista.

    Äänestä

Ymmärrätkö että klassinen on (parasta) musiikkia? Tämä palsta EI ole tarkoitettu vain Beatles-fanaatikoille. Te uikutatte kuin pikkulapset joka kerta, kun joku sanoo jotain ikävää Beatlesista. Olette täysin pihalla musiikin universumista, jonka aurinkona pidätte jotain pikkuriikkistä poppibändiä 60-luvun purkkakuvista.

Todellisuus on toinen. Tälle palstalle on tarvittu realismia jo pitkän aikaa, koska useat kirjoittajat ovat vähä-älyisiä ja huonosti musiikkia tuntevia. Siksi tänne on rantautunut ystävämielinen liike, joka kohentaa jengin tietotasoa perusasioista, kuten Bach, Mozart ja Beethoven - miksei Miles Daviskin.

Keskustelu on nimeltään "Beatles realistisessa valossa" eli ei-fanaattisessa valossa, joka valaisee vain 60- ja 70-luvun brittiläisen purkkarokin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dhommi´ kirjoitti:

Ei siinä ketjussa Abbey Roadin myynnistä ole kysymys, paitsi ekassa viestissä. Suurin osa viesteistä on yksinäisen Beatles-diggarin lyhyitä heittoja, jotka on kirjoitettu siinä toiveessa, että ketju pysyisi "tuoreimpien" keskustelujen joukossa.

Abbey Roadia on väitetty hyväksi musiikiksi. Tämä väite vaatisi paljon perusteluja, koska juuri kukaan ei ajattele niin. Edes rocklehtien listauksissa Abbey Road ei ole pärjännyt paremmin kuin esim. Beach Boysin Pet Sounds, Beatlesin oma Revolver ja Sgt. Pepper, Marvin Gayen Whats Going On, Nirvanan Nevermind jne.

Ja kaikkihan tietää, että rock on vain kevyttä musiikkia. Kaikki kuuluisa sinfoniamusiikki, kamarimusiikki, oopperamusiikki, lied-musiikki, messumusiikki ja konserttomusiikki päihittää kevyen musiikin paitsi laadussa myös arvostuksessa helposti 6-0. Joten päinvastoin kuin ketjun yksinäinen vuodattaja väittää, ei Abbey Road ole oikeasti edes kohtalaista musiikkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu